Ulos kuolemansellistä magialla

Damien Echols tuomittiin 18-vuotiaana syyttömänä kuolemaan taposta, jota hän ei ollut tehnyt. Hän oli metallimusiikkia kuunteleva, okkultismista kiinnostunut nuori, jonka Arkansasilaisen syvän etelän valamiehistö näki satanistina ja pahana ihmisenä. Hänet ja kaksi muuta nuorukaista nähtiin syyllisiksi kolmen lapsen tappamisesta osana satanistista rituaalia.

Echols vietti lähes kaksi vuosikymmentä kuolemansellissä kunnes DNA-todisteet vakuuttivat tuomariston hänen syyttömyydestään. Echols vapautui modernin rikostekniikan ja lakimiesten avulla, mutta itse hän näkee pelastumisensa tapahtuneen vankilassa harjoittamansa magian avulla. Echols vietti vuosikymmeniä eristyksissä joutuen kestämään kaikenlaista väkivaltaa ja kaltoinkohtelua. Hän harjoitti kuitenkin koko vankeusaikansa erilaisia maagisia rituaaleja ja rinzai-zeniä, johon hän sai vihkimyksen vankina.

Kirjassaan High Magick Echols esittää harjoituksensa perusteet. Ne ovat sekoitus buddhalaisuutta, kabbalaa, tarotia ja muita länsimaisen okkultismin tärkeimpiä perinteitä. Echolsin näkökulma on hyvin eklektinen, mutta mielestäni hän perustelee harjoituksensa yksinkertaisella tavalla, joka on uskottava.

Echolsin mielestä magian perusta on qi, kiinalaisten kuvaama elämänenergia. Emme tiedä kunnolla, mitä henki on. Echolsin mielestä se on qitä ja siihen voi vaikuttaa erilaisilla harjoituksilla. Hänen okkultisminsa on hieman samalla pohjalla kuin reiki-hoito, jossa elämänenergiaa käytetään parantamiseen.

Kirjassa esitellyt rituaalit ovat tuttuja useimmista käytännöllisen magian oppaista. On kabbalistisen ristin rituaalia ja pentagram-rituaaleja. Huomattavaa on kuitenkin, miten paljon buddhalaisia harjoituksia Echols neuvoo tekemään perehdyttäessä magiaan. Hengitys- ja visualisaatioharjoitukset ovat kuin suoraan tiibetinbuddhalaisuuden peruskursseilta. Joidenkin silmissä tämä saattaa vähentää kirjan uskottavuutta, mutta itse buddhalaisuutta harjoittavana näen niiden tuovan uskottavampaa otetta Echolsin lähestymistapaan.

Magia on mielen suuntaamista uudelleen ja todellisuuteen vaikuttamista sen avulla. Mielestäni tästä lähtökohdasta sitä voi harjoittaa skeptikkokin. Rituaaleilla voidaan vaikuttaa alitajuntaan niin, että persoona ja tahto suuntautuvat uudelleen syvemmällä tasolla kuin vain pintatietoisuudessa. Tässä en näe mitään ongelmaa. Jotkut Echolsin esittämistä rituaaleista ovat kuitenkin heikosti perusteltuja. Hän esimerkiksi neuvoo pentagram-rituaalin yhteydessä kutsumaan erilaisia arkkienkeleitä niiden hepreankielisillä nimillä.

Toki olen ehkä hieman jäävi tuomitsemaan Echolsin oppeja ennen kuin olen harjoittanut niitä käytännössä. Tähän kirja tuntuukin mielestäni toimivalta – se neuvoo käytännöllisestä näkökulmasta miten alkaa harjoittamaan rituaalimagiaa. Ehkä kokeilen vielä kirjan ohjeita käytännössä. Tunnen tarvetta vahvistaa itseäni. Tähän olen huomannut kuitenkin auttavan erinomaisesti myös kestävyysurheilun, missä tahtoa käytetään voittamaan lihan inertia.

En ole marraskuun zen-retriitin jälkeen juurikaan meditoinut. Alkutalven synkkyys on saanut minut jumittumaan sänkyni pohjalle. Tarvitsisin varmaan samanlaista voimakasta tahtoa ja hullua uskoa omaan kohtalooni, mitä Echols kehitti kuolemansellissä rituaaleillaan, koko maailman ollessa häntä vastaan. Tämä oli mielestäni kirjan ydinsanoma: usko itseesi ja kultivoi positiivisesti vaikuttavia voimia itsessäsi. Kirja antoi minulle jonkinlaista voimaa ja uskoa; en ole ainakaan kuolemansellissä ja voin aina pyrkiä eteenpäin.

Jaakobinpainia Lammilla

"Mihin helvettiin mä nyt olen lupautunut mukaan?" mietin sunnuntaina ennen Lammin retriittikeskukseen lähtöä. Edessä olisi viikko herätyksiä klo 4.30 aamulla, kuusi tuntia zazenia päivässä ja hiljaisuutta.

Olin pakannut mukaan runsaasti vaihtovaatteita, luettavaa, lääkkeet ja läppärinikin kaiken varalta. Kotiin työpöydän laatikkoon jäi pussi White Widow-lajikkeen kannabista, mitä olin edellisen viikon aikana poltellut useampana päivänä. Olin vihdoinkin löytänyt minulle sopivaa lajiketta, jossa rauhoittavat ja piristävät vaikutukset olivat tasapainossa.

Lähtökohdat olivat siis varsin kaukana henkisestä puhtaudesta.  En ollut edes viime aikoina istunut kovin paljon zazenia, enemmän juonut kaljaa ja urheillut kun krapulat eivät estäneet sitä.  Zendoni 10-vuotisjuhlan kunniaksi järjestettyyn normaalia pidempään seshiniin halusin kuitenkin osallistua kokeakseni miltä tuntuu harjoittaa hieman pidempi aika luostarimaisissa olosuhteissa.

Ensimmäinen päivä oli odotetusti kaikkein rankin. Muutaman tunnin yöunien jälkeen väsymys vaivasi jatkuvasti eivätkä jalkani olleet vielä tottuneet lotusasennossa istumiseen. Minulla oli vielä keittiövuoro maanantaina, mikä tarkoitti, ettei nukkumiseen ollut vapaata aikaa avustaessani keittiötöissä.

Viikon retriitti oli kehittävää, mutta useimmiten kaukana nautinnollisesta. Olen joskus osannut ottaa tuntienkin päivittäisen meditoinnin silkkana nautintona. Lammilla istuessani minua piinasi kuitenkin melkein koko ajan ahdistus ja ikävät ajatukset istuessani zafulla.

Käytin melkein kaiken vapaa-aikani nukkumiseen ja kirjojen lukemiseen. En osallistunut saunavuoroon tai käynyt puhumassa ohjaajan kanssa dokusanissa. Zendomme toiminta on arkipäiväistä ja teeskentelemätöntä, mitä ominaisuuksia arvostan ohjaajassammekin. Hän ei kuitenkaan ole mielestäni kovin edistynyt sillä lailla, että olisin valmis luottamaan häneen henkisen kehitykseni ohjaajaksi.  Opin arvostamaan hiljaisuutta myös vapaa-aikana. Puhumisen ollessa kielletty ei tarvinnut edes miettiä sanoja, ja meditatiivinen olotila valtasi pään myös aikana, jolloin ei istuttu seinää tuijottamassa. Tunsin, kuinka egoni tavallaan liukeni osaksi ryhmää, kun sanat eivät olleet meitä erottamassa.  Joillekin ihmisille hiljaisuuden pitäminen tuntui olevan mahdotonta, mikä oli toki ymmärrettävää heidän tavatessaan retriitillä vanhoja tuttaviaan, mutta erittäin ikävää minun mielestäni.

Zazen on yhden määritelmän mukaan kärsimystä, joka vähentää kärsimystä. Lammilla harjoitin varmaan tuon määritelmän mukaista meditaatiota. Tyynyllä ahdistuneena ja väsyneenä painin omien demonieni kanssa päivästä toiseen. Demoneista voi kuitenkin saada painiotteen, ja viikon loppua kohden mieleni alkoi vallata riemullisempi olo. Viimeisenä päivänä olo oli kevyt, seesteinen ja onnellinen. Tunsin kokemukseni arvokkaaksi, vaikka meditaatio olikin paikoitellen raskasta ja herkkyyteni nousi luostariympäristössä pintaan.

Viimeisenä päivänä virallisen ohjelman jälkeen jäimme vielä syömään ja juomaan kahvia ja juttelemaan. Istuin junassa ja rautatieasemalla uusien tuttavieni kanssa, jotka tuntuivat mukavilta kavereilta.

Helsingin keskustassa oli joulukadun avajaiset ja paljon väkeä liikkeellä. Kotona otin pussin pöydän laatikosta ja väänsin sätkän.

Risti - symboli ja allegoria

Kristinuskon symboli on muinainen kidutusväline. Jostain syystä jumala ei voinut noin vain antaa ihmisille anteeksi heidän syntejään, vaan hän koki tarpeelliseksi järjestää maassa ihmisten keskuudessa näytelmän, missä hän poikansa Jeesuksen kautta tulee lihaksi ja joutuu petetyksi ja tuomituksi kärsien tuskallisen kuoleman, joka kuitenkin on tarpeellinen syntien lunastamiseksi. En edes lapsena kokenut tuota kertomusta mitenkään kovin järkevänä – miksi kaikkivoivan jumalan pitää olla tuollainen draamakuningas, eikä hän voi tuosta vaan antaa syntejä anteeksi. Aikuisena narratiivissa on kuvottanut kärsimyksen ylevöittäminen ja ihailu, mikä raamatun kautta on syöpynyt länsimaiseen kulttuuriin ja varmaankin ollut historiassa monen ikävän asian takana.

Manly P Hall esittelee Secret Teachings.. –kirjassaan laajalti ristiin liittyvää symboliikkaa ja mytologiaa. Hän menee ensin raamattuakin syvemmälle raamatullisuuteen väittäen, että puu, josta tehtiin Jeesuksen roikuttamiseen tarkoitettu risti, oli peräisin aina Eedenin puutarhan elämän puusta, johon Aatamin veri ja henki yhdistyi, ja jonka siemenet kulkeutuivat Nooan arkkiin ja lopulta Jerusalemiin.

Tämän rohkean aloituksen jälkeen Hall ryhtyy kuitenkin myös purkamaan myyttejä. Hän oli tietoinen, ettei risti ollut kristinuskon yksinoikeus, vaan esiintyi laajalti muissakin uskonnoissa ja kuului jo varhaisten pakanoiden symboliikkaan. Kuten muidenkin käsittelemiensä aiheiden kanssa, hän yhdistää kaikki uskonto- ja oppikunnat ja okkultismin suunnat perimmäiseen filosofiaan, joka periytyy aina myyttisestä alkuhämärästä asti. Ristiä käsittelevään kappaleeseen Hall pystyy yhdistämään vielä palaneen Aleksandrian kirjaston; hänen mukaansa antiikin ihmiset ymmärsivät paremmin eri uskontojen ja perimmäisen filosofian yhteyden, mutta tämä tietous katosi Aleksandrian kirjaston palaessa.

Nykytiedon (varmistetun) mukaankin risti toimi symbolina jo kivikaudella. Tämä on ymmärrettävää – risti on yksinkertainen geometrinen kuvio ja kuvastanee ihmisen myötäsyntyistä tapaa hahmottaa maailmaa, sen ulottuvuuksia ja ilmansuuntia. On spekuloitu, että esihistoriallisella ajalla risti toimi astronomisena ja kosmologisena symbolina, joka kuvasi neljää elementtiä, pääilmansuuntia tai maailmanpylvästä yhdistyneenä horisontaaliseen maailmaan. Tiedetään, että pronssiajalla Euroopassa risti alkoi jo olla pyhä symboli joka yhdistyi eritoten kuolemaan ja hautaamiseen.

Hallin kirja on spekulatiivista vertailevaa mytologiaa. Hän esittelee erilaisia ristinkaltaisia symboleita, joita antiikissa käyttivät juutalaiset, egyptiläiset ja kreikkalaiset. Mielenkiintoisempaa niiden sijaan on mielestäni hänen pohdintansa siitä, miten ristiinnaulitseminen esiintyy allegoriana monissa uskonnoissa. Hänen mielestään se kuvasti sitä, miten ihmisen ikuinen ja immateriaalinen henkinen olemus oli ripustettu eläimellisen olemisen ristille.

Monille on varmaan tuttu tarina Prometheuksesta, joka lahjoitti ihmisille tulen ja joutui sen takia ikuisesti vierittämään kiveä ylös vuoren rinnettä. Hall yhdistää myös Buddhan tarinan ristiinnaulitsemismyyttiin. Allegorisesti, mutta minun on vaikea nähdä edes tätä yhteyttä. Sen sijaan esimerkiksi Krishnan ja monien muiden jumalien myyttiseen tarinaan kuolema ristillä liittyy suoraviivaisemmin, ja on selkeää, että se ei ollut kristinuskon perustajien keksimä tarina tai allegoria.

Ihmisen elämään sisältyy paljon kärsimystä. Saavuttaaksemme jotain arvokasta joudumme usein kestämään asioita, jotka ovat kipeitä tai ikäviä. Emme pidä siitä ja toivomme, että joku muu kantaisi raskaan taakan puolestamme. Uskontoihin on perinteisesti käännytty etsiessä helpotusta olemassaolon tuskallisuuteen. Siksi on ymmärrettävää, että moniin niistä sisältyy myytti pelastajasta joka on kärsinyt, ettei meidän tarvitsisi enää kärsiä. Tämä on inhimillistä ja ymmärrettävää. Mielestäni tällainen kärsimyksen ihannointi on kuitenkin vääristänyt ihmiskunnan kulttuuria ja historiaa, ja edetäksemme henkisesti meidän tulisi hylätä se.

Mystisiä myyttejä Jeesuksesta

Mystisestä kristinuskosta minulle tulee ensimmäisenä mieleen mestari Eckhart ja hänen edustamansa Jeesuksen opin vertauskuvallinen tulkinta, joka tulee melko lähelle buddhalaisuuden näkökulmaa laajasti tulkittuna. Tässä koulukunnassa pyritään suoraan yhteyteen jumalan kanssa, ja heidän rukoilunsa voi nähdä eräänlaisena meditaationa, jota buddhalaiset käyttävät päästäkseen yhteyteen todellisuuden kanssa (monet zen-opettajat ovat sanoneet, että buddhalaisuudessa todellisuus on jumala).

Mannly P. Hallille taas kristinuskosta puhuttaessa mystisyys liittyy enemmänkin mytologioihin. Kuten melkein mistä tahansa aiheesta kirjoittaessaan, hän vetoaa ikiaikaiseen salattuun viisauteen, joka on kaikkien aikojen suurien opetusten takana, vaikkakin usein kätkettynä ja välitettynä vain vihkiytyneiden keskuudessa.

Hall esittelee Secret teachings-kirjassaan mielestään keskeisiä Jeesukseen liittyviä myyttejä. Hän pitää osan näistä paikkaansa pitävyyden todisteena apokryfisia kristillisiä tekstejä, joista suurimman osan aikamme tiede on todennut epäperäisiksi. Mielestäni on kuitenkin paikallaan esitellä tässä joitain Jeesukseen liittyviä myyttejä; vaikka ne olisivatkin keksittyjä, ovat ne kuitenkin tärkeä osa salatieteiden kertomusta.

Hall ei ota Jeesuksen historiallisuutta annettuna faktana, mistä pisteitä hänelle. Hän esittää, että Jeesus saattaa olla useasta Lähi-idässä  ajanlaskumme ajan paikkeilla vaikuttaneesta henkisestä opettajasta koostettu fiktiivinen hahmo. Evankeliumeissa Jeesuksen maalliseksi eliniäksi ilmoitettu 33 vuotta on saatettu valita sen mystisen merkityksen takia – se sopi malliin, jonka mukaan monien muidenkin messiaden elämästä tuohon aikaan kerrottiin. Hall pitää mahdollisena lähteidensä perusteella, että Jeesus eli paljon pidempään, ja toisaalta hänen aktiivinen opetuskautensa saattoi kestää vain vuoden.

Kristinusko ei ollut filosofisesti uusi oppirakennelma jonka Jeesus perusti. Se heijasti laajasti seemiläistä ja länsimaista ajattelua, kuten platonilaista idealismia. Hall myöntää tämän. Hän pitää mahdollisena, että Jeesus kävi kauempana idässä Intiassa ja Tiibetissä hakemassa oppia sikäläisiltä opettajilta ennen oman messiaan uransa aloittamista. Olen kuullut tästä teoriasta ennenkin. Buddhalaisuuteen tutustuneena pidän kuitenkin melko epätodennäköisenä, että Kristus olisi ainakaan buddhalaisluostareista saanut oppinsa, tai sitten hän oli hyvin huono oppilas. Buddhalaisuus eroaa kristinuskosta kaikissa merkittävissä filosofisissa näkemyksissä, kuten kysymyksissä sielun olemassaolosta ja todellisuuden luonteesta; yhtäläistä näille uskonnoille on korkeintaan jokin eettinen usko ihmisyyteen ja hyvän tekemiseen.

Hall katsoi tarinan Kuningas Arthurista, pyöreän pöydän ritareista ja Graalin maljasta tarpeeksi merkittäväksi sisällyttääkseen sen kirjansa kristinuskosta kertovaan lukuun. Tarinan mukaanhan pyöreän pöydän ritarit lähtivät etsimään ehtoollismaljaa – Graalin maljaa – johon oli kerätty Jeesuksen verta hänen kituessaan ristillä, ja jolla piti oleman ihmeitä tekeviä vaikutuksia – sen koskettaminen paransi sairauden ja suojasi kuolemalta. Koettuaan etsintämatkalla monia seikkailuja, ritarit lopulta löysivät maljan ja omistautuivat sen vartioimiselle.

Hall kertoo tarinasta hieman erilaisen version kuin pyöreän pöydän tarut. Hän vetoaa vapaamuurareiden näkemykseen asiasta, jonka mukaan Joosef Arimatialainen toi maljan jo elinaikanaan Brittein saarille. Vapaamuurarit näkivät, että kuten Paavali perusti näkyvän kirkon maan päälle, Joosef Arimatialaisen tehtävä oli pystyttää kristinuskon okkultistinen, näkymätön haara.

En ole pitkään aikaan pystynyt lukemaan Hallin kirjaa juuri millään tavalla objektiivisena lähteenä sen aiheena olevista asioista. Mutta, kuten olen jo useasti todennut, se on erinomainen lähde tutkittaessa okkultismin perusmyyttejä. Folkloristinen ote on tässä tarpeen, mutta kun sen saavuttaa, on hyvin antoisaa tutkia, miten Hall on kertonut tarinaa salaisesta opista ja yhdistänyt erilaisia taruja yhteen.

Anuirmelin matka yli ymmärryksen

New age-oppien, rajatiedon ja muun vaihtoehtoisen uskonnollisuuden kenttä näyttää ainakin minulle hyvin monenkirjavalta ja puhdasoppisuutta kaihtavalta; se on kuin värikäs buffet-pöytä, mistä henkiset etsijät poimivat itselleen sopivalta tuntuvia paloja eri kategorioista. Tämä tulee ilmi ainakin alan näkyvintä suomalaista julkaisua, Ultra-lehteä lukiessa; lehden kansikuvassa mainostetaan usein vierekkäin vaikkapa tiibetinbuddhalaisuudesta ja enkelihoidoista kertovia juttuja.

Hyvän yleiskatsauksen suomalaiseen ja vähän kansainvälisempäänkin hörhökenttään tarjoaa Heikki Sauren kirjoittama kirja Matka yli ymmärryksen. Kirja kertoo toimittaja ja suomentaja Anuirmeli Sallamo-Lavin tarinan. Anuirmeli koki jo lapsena outoja kokemuksia, ennenäkyjä ja viestejä näkymättömiltä tahoilta. Oudot kokemukset pelottivat häntä ja hän suhtautui niihin epäluuloisesti. Lopulta naisen tie vei kuitenkin kohtaamaan henkimaailma ja toimimaan sen tulkkina. Henkimaailmasta ja sen kanssa toimimisesta on tullut Anuirmelille tietynlainen uskonto. Hän kuuluu spiritualistiseen liikkeeseen, vaikka myöntääkin uskomusjärjestelmäänsä kuuluvan myös liikkeen oppien ulkopuolisia elementtejä.

Kirjan kirjoittaja Heikki Saure myöntää suoraan, ettei itse usko paranormaaleihin ilmiöihin. Hän suhtautuu Anuirmelin kokemuksiin kuitenkin avoimesti, ja on naisen kokemuksia kuultuaan joutunut myöntämään, että ehkä on sittenkin olemassa asioita, joiden olemassaoloon tiede suhtautuu skeptisesti. Kirjassa onkin tavoitettu hyvä kertojanote – asioita käsitellään avoimesti tuomitsematta mitään uskomuksia, mutta toisaalta vältellen minkäänlaista saarnaamista. Kirja ei ole suoraviivainen elämäkerta, vaan siinä Anurimelin elämää tuodaan esiin samalla kun käsitellään temaattisesti hänen tietään henkimaailman ilmiöiden parissa.

Anuirmelillä oli jo lapsena vilkas mielikuvitus. Hän kertoi mielellään kummitusjuttuja ystävilleen saaden heidät pelokkaiksi. Naisen kertojantaidoista näytteenä kirjaan on sisällytetty hänen kirjoittamansa novelli, mikä oli mielestäni erinomainen ja myös erinomaisen pelottava, kuin hyvä kauhuelokuva. Hänen perheensä tarinaa varjosti luuranko kaapissa, mieleltään sairastunut täti, joka kuoli mielisairaalassa tuon ajan kehittymättömän psykiatrian hoitomenetelmien uhrina. Anuirmeli kuuli tädistään vasta teininä ja hänen yliluonnollisia kokemuksiaan varjosti pelko tämän kohtalosta – jos kokemukset henkimaailmasta olivatkin merkki mielen sairaudesta ja häntä odottaisi vaietun tädin kohtalo.

Olen itse kärsinyt akuuttia psykiatrista hoitoa vaatineista mielenterveyden häiriöistä. Tuntuu, että vaihtoehtoisten henkisten liikkeiden piirissä mielenterveyden haasteet ovat hyvin yleisiä. Tämä voi johtua siitä, että psykooseihin liittyy yliluonnollisia kokemuksia, joita lääketiede ei osaa tulkita kuin aivokemioiden epätasapainosta johtuviksi häiriötiloiksi jotka vaativat lääkitystä. Omaan psykoosiini liittyi kokemuksia, jotka tulkitsin buddhalaisuuden tulkintakehyksen kautta, ja tavallaan psykoosi sai minut etsimään vastauksia buddhalaisesta filosofiasta ja meditaatiosta.

Ehkä koko maallistunut tapamme ymmärtää mielenterveyttä on väärä. Monien alkuperäiskansojen piireissä meillä psykooseiksi tulkitut tilat nähdään viesteinä henkimaailmasta ja niiden kokijat shamaaneina ja pyhinä miehinä, joilla on kykyjä nähdä asioita, jotka ovat todellisia, mutta tavalliselle ihmiselle näkymättömissä.

Oma suhteeni kysymykseen henkimaailman olemassaolosta on ambivalentti. Toisaalta olen kokenut asioita, jotka tukevat näkemystä esimerkiksi selvännäköisyyden ja jonkinlaisen maailmanhengen olemassaolosta. Olen kuitenkin myös järjestelmälliseen ajatteluun pyrkivä skeptikko, ja henkimaailman ilmiöistä on vaikea saada systemaattisesti selkoa tai edes todisteita niiden olemassaolosta. Sauren kirjan puolueeton ja objektiivinen suhde näiden asioiden kokemiseen muutti suhtautumistani kysymykseen ehkä hivenen vähemmän skeptiseksi; myös järkevät ja fiksut ihmiset ovat kokeneet asioita jotka puoltavat henkimaailman olemassaoloa.

Matka yli ymmärryksen tarjoaa varmasti uskontotieteilijöille mielenkiintoista materiaalia uususkonnollisuuden tutkimukseen. Kirja on hyvin kirjoitettu ja vetävä. Minulle se ei kuitenkaan tarjonnut juurikaan elementtejä oman katsomusjärjestelmäni rakentamiseen. Vaadin okkultismiltani enemmän johdonmukaisuutta, eikä asenne, missä näiltä asioilta haetaan vain uusia jännittäviä kokemuksia, ole mielestäni toimiva jos pyrkimyksenä on oikeasti edetä salatieteilijänä. Kirja tarjoaa kuitenkin mielenkiintoisen näkökulman nykypäivän vaihtoehtoisen uskonnollisuuden kenttään. Lopun kirjallisuusluettelo alan suomenkielisestä kirjallisuudesta vaikuttaa kattavalta ja hyvältä apuvälineenä tutustuessani lisää mielenkiintoisilta vaikuttaviin ilmiöihin.

Näkökulma gurujen itsemystifiointiin – tapaus Gurdjieff

Filosofi Jean-Jacques Rousseaun mielestä ihminen oli alkuperäisessä luonnontilassaan hyvä; yhteiskunta turmeli hänet. Monien ihanteenaan pitämää maailmanmies-tyyppiä hän piti esimerkkinä sivilisaation turmelemasta ihmisestä – tällainen ihminen ajatteli kaikessa sitä, miltä hän näytti muiden silmissä, eikä kyennyt enää tunnistamaan tai olemaan yhteydessä omiin sisimpiin tunteisiinsa ja ajatuksiinsa.

Armenialais-kreikkalainen mystikko G.I. Gurdjieff (kuoli 1949, syntyi mahdollisesti 1866, mutta asiasta ei ole varmuutta) oli monessa mielessä maailmanmies. Hän matkusteli laajasti ja oli aito kosmopoliitti, joka ainakin omien sanojensa mukaan hallitsi huomattavan määrän kieliä. Gurdjieff keräsi itselleen huomattavan määrän varallisuutta ja seurusteli aikansa huomattavimpien henkilöiden kanssa, joista monista tuli hänen oppilaitaan.

Luin Gurdjieffin suomeksi käännetyn kirjan Kohtaamisia merkittävien henkilöiden kanssa. Se on keskimmäinen osa hänen kolmiosaista kirjasarjaa, joka on nimetty vaatimattomasti All and Everything – kaikki kaikesta. Kirjaa sanotaan helpoiten lähestyttävimmäksi noista kolmesta kirjasta. Siinä hän kuvaa elämänsä aikana nuoruudessaan ja matkoillaan tapaamia merkittäviä ihmisiä, jotka ovat vaikuttaneet hänen henkiseen kehitykseensä. Gurdjieffin elämästä ennen vuotta 1912 on hyvin vähän vahvistettua tietoa, ja tämä kirja on yksi harvoista lähteistä joissa siitä kerrotaan. Tosin kirjan on kirjoittanut Gurdjieff – mies, joka ei todellakaan kaihtanut itsensä mystifiointia ja narratiivien paisuttelua.

Kohtaamisia – kirjan takakannen kuvassa Gurdjieff tuijottaa intensiivisesti kameraan katseella, jonka olemme tottuneet yhdistämään hypnotisoijiin ja maagikoihin – ihmisiin, jotka pyrkivät huokumaan stereotyyppistä mystisyyden auraa. En tiedä, onko tuollainen esiintyminen koskaan vedonnut järkeviin massoihin, mutta nykyisin ns. hypnoottis-magneettisesta katseesta on tullut niin korni vitsi, että tuskin löytyy enää edes guruiksi havittelevia ihmisiä, jotka siihen turvautuisivat.

Kirja ei juurikaan tuo esiin Gurdjieffin opetuksia muutamia fragmentteja lukuun ottamatta, vaikka sen on tarkoitettu esittelemään hänen ajatteluunsa vaikuttaneita ihmisiä. Enemmänkin kirja on kokoelmamatkakertomuksia ja anekdootteja Gurdjieffin kykyjen erinomaisuudesta kaikilla elämän aloilla. Tarinoissa Gurdjieff tekee kaivauksia arkeologisissa kohteissa, tienaa leipäänsä sukeltajana, seuraa vierestä huomattavien henkilöiden romanttisia seikkailuja ja tekee merkittäviä keksintöjä. Heti kirjan johdannossa tuomitaan kaikki nykyaikainen kirjallisuus turhanpäiväiseksi roskaksi, mitä Gurdjieffin oma teos ei tietenkään ole.

Aikan, josta kirja kertoo, maapallolla oli vielä kartoittamattomia aukkoja – valloittamattomia vuorenhuippuja, löytämättömiä muinaisjäänteitä ja kartoittamattomia erämaita. Ajan malli viisaalle ja pätevälle miehelle oli eräänlainen Indiana Jones. Gurdjieffin kirjassa esiintyykin malli, jota monet mystikot ja okkultistit noudattavat. Korkeampi tieto on salaista tai kätköksissä, ja sen saavuttaakseen on ponnisteltava fyysisesti. Gurdjieff kertoo esimerkiksi yhdessä tarinassa, miten hän löysi Lähi-Idästä Kuolleen meren läheltä kääröjä, jotka vahvistivat hänen oppiaan, kertomatta kuitenkaan, mitä kääröt tarkalleen sisälsivät.

Kirjan viimeisessä luvussa Resurssikysymys Gurdjieff kertoo amerikkalaiselle seurueelle lahjoittajiaan, miten hän on elämänsä aikana kerännyt rahaa itselleen. Peittelemättä ja ylpeillen G kertoo, kuinka on huijannut ja harhaanjohtanut ihmisiä kaupankäynnissä ja vakuuttanut lahjoittajat avaamaan säkkinsä. Kenties Gurdjieff oli vain herkkä aistimaan yleisönsä sentimentit ja kertoi tarinoista sen puolen, millä sai amerikkalaisen yleisön vakuuttumaan hänen kyvykkyydestään ainoalla alalla, mitä he arvostivat. Kokonaisuudessaan Kohtaamisia –kirja ei kuitenkaan anna Ihmisen sopusointuisen kehittämisen instituutin perustajasta kovin henkistä tai sopusointuista kuvaa. En kuitenkaan tässä lähde tuomitsemaan Gurdjieffin opetuksia tutustumatta niihin. Monet hänen ajatuksistaan tuntuvat jännittäviltä ja mielenkiintoisia, ja tulevaisuudessa lukulistalleni varmaankin kuuluu lisää tästä mystikosta ja hänen opetuksistaan kertovia kirjoja.

Harhaan johtajat ja johdatetut – kristillisistä kulteista Suomessa

Kultit ovat varmasti melkein kenen tahansa mielestä hyvin mielenkiintoinen ilmiö. Uutisiin asti meillä yltävät tiedot joukkoitsemurhista ja kaasuiskuista, joita niiden nimissä on tehty. Suomi, toisin kuin Yhdysvallat, ei tunnu olevan kulteille kovin otollinen maa. Henkistä ilmapiiriämme hallitsee laimea evankelis-luterilaisuus, joka – kaltaiseni henkisen etsijän kummastukseksi – tuntuu riittävän populaatioltaan ja ilmapiiriltään pääosin keskiluokkaiselle väestöllemme.

Etsiessäni tietoa suomalaisista kulteista törmäsin Terho Miettisen ja Raija Pellin vuonna 2017 ilmestyneeseen kirjaan Harhaajohtajat – vahvassa uskossa. Terho Miettinen on helluntailaistaustainen, mutta petyttyään liikkeen väärinkäytöksiin onnistui vaivalloisesti irtaantumaan noista ympyröistä. Tämä teos keskittyykin lähinnä kristillisiin lahkoihin ja niiden väärinkäytöksiin ja okkultismia muistuttaviin ilmiöihin, kuten ihmeparantumisiin, kuolleista herättämisiin ja kielillä puhumiseen. Aiheen valinta lienee kummunnut kirjoittajien omasta kristillisestä taustasta ja halusta puuttua oman uskonnon nimissä tehtyihin väärinkäytöksiin, mutta toisaalta suurin osa Suomessa toimivista tai toimineista kulteista on varmaankin kristillisyydestä kummunneita; maassamme ei ole esiintynyt juurikaan amerikkalaistyyppisiä eristäytyneitä lahkoja jotka uskoisivat ufoihin ja suunnittelisivat joukkoitsemurhaa.

Kirjassa suomalaisten lahkojen esittely aloitetaan kartanolaisuudesta, joka oli lähinnä Satakunnassa ja Savossa 1920-luvulta alkaen noin kolme vuosikymmentä vaikuttanut lahko. Sen karismaattisia lavatähtiä olivat horros- ja lapsisaarnaajat. Lahko tuomitsi kaiken seksin, mutta sen johtajat käyttivät alaikäisiä jäseniään seksuaalisesti hyväksi. Myös lihan syönti oli kielletty tavallisilta jäseniltä mutta sallittu ryhmää johtavilla. Tunnetuksi lahkon on viime vuosina tehnyt kauppaneuvos Leevi K. Laitinen, joka oli nuorena lahkon valovoimainen lapsisaarnaaja mutta pakeni eristäytyneestä joukosta täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Karusta lapsuudestaan huolimatta Laitisesta tuli myöhemmällä iällä kuljetusalan yrityksen toimitusjohtaja ja miljonääri.

Johtajansa ja perustajansa mukaan Åkerblomilaisuudeksi nimetyn lahkon johtaja Maria Åkerblom (1898-1981) taas vaurastui suostuttelemalla kannattajansa antamaan omaisuutensa hänelle. Hän oli ajan muodin mukaan horros- ja unisaarnaaja. Myöhemmällä iällä hän asui kannattajiensa rahoilla ostetussa suuressa huvilassa Töölössä alkoholisoituneena, mutta Miettisen ja Pellin mukaan ”loppuun asti sydämettömänä ja kylmänä.”

Lähimmäksi amerikkalaista ufokulttia tulivat Korpelalaiset, jotka odottivat jumalan lähettämää hopeista arkkia, joka kuljettaisi heidät kutistettuina Israelin luvatulle maalle. Uudemmista lahkoista kirjoittajat ovat valinneet lähinnä sellaisia, jotka ovat uskon varjolla koonneet itselleen huomattavia rahasummia: Tapani Koivuniemen, jonka yrityksen työntekijät ovat hänen henkisiä oppilaitaan ja työskentelevät huomattavan pienellä palkalla pitkiä päiviä; Leo Mellerin, joka toi Suomeen amerikkalaistyyliset hengellisyyden myyntikeinot ja lähetystyön nimissä keräsi itselleen miljoonia. Pirkko Jalovaara keräsi Rukousystävät ry:n nimissä rahaa vähäosaisille, mutta suurin osa varoista päätyi hänelle itselleen.

Suomessa on myös paljastunut viime vuosina kaksi uuskarismaattista kaappihomoa. Markku Koivisto saarnasi Nokia Mission nimissä homoseksuaalisuutta vastaan kunnes hänen omat seksisuhteensa miesten kanssa tulivat julki. Patrick Tiaisen homoseksuaalisuus tuli julki vasta kirjan julkaisemisen jälkeen, ja hänet mainitaankin siinä vain uskonnollisen toimintansa räikeyden, kuten profetioiden ja ennusmerkkien julistamisen takia.

Kristityt ovat usein hyvin omahyväisiä ja saarnaavat muille mielellään miten heidän tulisi elää. Siksi onkin raflaavaa lukea kristittyjen tekemistä rikoksista ja väärinkäytöksistä. Kirjan asetelmassa tulee kuitenkin ilmi sen kirjoittajien oma jeesustelu: he puolustavat omaa laimeaa luterilaisuuttaan osoitellen sormella pahoja karismaattisia lahkoja. Ehkä kuitenkin vielä myöhemmin palaan kirjan tieteellisempiin osiin, missä käsitellään yleisemmin lahkojen psykologiaa ja yliluonnollisilta vaikuttavia ilmiöitä.

Kiveen hakattu viisaus – vapaamuurarisymboliikasta

Manly P. Hall oli innokas ja järjestön sisäisin kriteerein pitkälle edistynyt vapaamuurari, mikä näkyy hänen kritiikittömässä ja järjestön omasta historiastaan luomaa legendaa kunnioittavassa tavassa käsitellä aihetta. Hänen mielestään vapaamuurarien filosofiaan ja symboliikkaan kätkeytyi salattu tieto, jota ihmiset olivat etsineet aina ihmisjärjen synnystä lähtien. Hall korosti symboliikan merkitystä filosofisten ajatusten välittäjänä, ja näin ollen hän vapaamuurarien legendasta kertoessaan korosti järjestön oletettua historiaa arkkitehtikiltana.

Hallin mukaan vapaamuurareiden salainen oppi periytyy mytologiselta ajalta ennen vedenpaisumusta. Välimeren rannoille se levisi muinaisesta Atlantiksesta käsin. Hänen kuvauksensa mukaan vapaamuurarit liittyvät kaikkeen länsimaiseen sivistykseen, tai ainakin heidän oppinsa periytyy siitä. Heidän oppinsa on se, joka selviytyi raamatun tulvasta Henokin kätkemiin tauluihin kirjoitettuna. Hän myös esittää, perustaen väitteensä johonkin obskuuriin vanhaan dokumenttiin, että itse Pythagoras oli mukana vapaamuurariuden levittämisessä.

Osa legendaa on Vapaamuurareiden edeltäjinä pidetty dionyysisten arkkitehtien kilta. Tämä salaseura oli niin taitava pitämään salaisuutensa, että jälkipolville heistä on säilynyt vain sirpaleista tietoa. Ehkä tämä selittääkin sen, että Internetistä killasta tietoa etsiessä vastaan tulee mainintoja vain erilaisia new age-oppeja esittelevillä nettisivuilla; esimerkiksi Wikipediasta ei löydy kyseestä olevasta salaseurasta minkäänlaista merkintää.

Harvojen lähteiden – jotka siis toisintavat killasta kerrottua legendaa – kilta syntyi vuoden 1000 e.a.a. paikkeilla välimeren ympärillä. Kerrotaan, että killalla oli keinot jo tuona aikana viestiä maailmanlaajuisesti. Heillä oli totta kai salainen tapa tunnistaa toisensa, ja varakkaampien seuran jäsenten tuli pitää huolta köyhempien toimeentulosta. Killan jäsenet harjoittivat Dionysoksen kulttia, mistä tuli heidän nimensä. Kultin riitit perustuivat astronomiaan, ja sanotaan, että arkkitehtikillan jäsenet rakensivat monia tärkeitä rakennuksia, joiden geometria perustui tähtikuvioihin. Hall kuvailee killan arkkitehtien suunnittelemia merkittäviä rakennuksia ”saarnoiksi kivessä”, jotka täyttivät ihailulla ja kunnioituksella jopa henkilön, joka ei kyennyt ymmärtämään niissä ilmeneviä kosmisia periaatteita.

Legenda kertoo, että dionyysiset arkkitehdit suunnittelivat myös kuningas Salomonin temppelin. Paitsi mytologinen, symboliikkaa hehkuva oikea temppeli, Salomonin temppeli on Hallin mukaan myös spirituaalinen periaate. Se on ikuisen valon koti, josta fyysinen temppeli on vain symboli. Vapaamuurarilegendan mukaan Salomonin temppeleitä on kolme. Ensimmäinen on universumi, jonka keskellä aurinko istuu valtaistuimella. Toinen on ihmisen ruumis, joka esoteeristen perinteiden mukaan on mikrokosmos, maailma pienoiskoossa. Kolmas temppeli on sielu, joka jalostettuna on oikea ikuinen viisauden koti.

Nykytiede epäilee vahvasti kuningas Salomonin historiallisuutta, sillä ainoat hänestä kertovat lähteet ovat Raamatun kirjat, jotka nekin ovat keskenään ristiriitaisia. Hall ei kuitenkaan ollut historioitsija vaan okkultisti. Hän ylistää Salomonin viisautta, kertoen tämän olleen myös alkemisti, joka osasi todella valmistaa kultaa, mikä selitti hänen rikkautensa. Hallin kirja ei ole hyvä kirja objektiivista tietoa etsivälle, mutta mytologioista kiinnostuneelle se on mielenkiintoinen tutkimuskohde. Hänen vapaamuurareiden legendaa pönkittävät kertomuksensa ovat mielenkiintoinen esimerkki siitä, miten legendoja ja mytologioita voidaan käyttää hyväksi ja yhdistellä vahvistaakseen jonkin ryhmän statusta.

Salattujen viestien historiasta

Menneinä vuosisatoina salatieteiden harjoittajille oli usein ensiarvoisen tärkeää kätkeä sanomansa niin, ettei se välittynyt kuin vihkiytyneiden joukoille. Kristillisinä aikoina kirkon sanomasta eroavaa ajattelua vainottiin, ja jos alkemisti tai jopa uudenaikaisemman tieteen harjoittaja halusi välttää rovion, oli hänen parasta piilottaa sanomansa viattomalta vaikuttavan sanoman sekaan.

Sivusin tätä aihetta jo edellisessä, Shakespeareen liittyviin salaliittoihin keskittyvässä blogipostauksessa. Manly P. Hall uskoi, että Shakespearen nimiin laitettujen teosten oikea kirjoittaja tuli ilmi teoksiin kätkettyjen viestien mukana. Hall piti salakirjoitusmenetelmiä salatieteille niin tärkeänä asiana, että omisti sille kokonaisen luvun kirjassaan The Secret Teachings of all Ages.

Jo Shakespeare-salaliiton yhteydessä tuli ilmi yhdenlainen salakirjoitustyyli, jota Hall kutsuu kirjalliseksi salakirjoitukseksi. Sen tärkeimpiä kehittäjiä oli Francis Bacon. Menetelmä perustuu siihen, että tekstin sekaan laitetaan kirjasimeltaan erityylisiä kirjaimia, joista sitten muodostuu salattu sanoma. Kehittymättömimmillään sanoma on suoraan luettavissa, jos osaa etsiä erityyliset kirjaimet, mutta Baconin kehittämä järjestelmä oli niin kehittynyt, että sanoma oli vielä tämän jälkeen tulkattava – suoraan luettuna se muodostui vain erilaisista kirjainten a ja b yhdistelmistä.

Toinen Hallin esittelemä tyyli on kuvallinen. Tämä on vapaamuurareille tärkeä keino kätkeä salattuja viestiä kuvien sisään. Näitä viestejä oli Hallin mukaan jo egyptiläisten symbolisissa kuvissa, ja se oli tärkeä keino alkemisteille ja hermeettisille filosofeille.

Hall näkee myös kertomuksiin sisältyvät allegoriat yhtenä salakirjoituksen muotona. Hänestä esimerkiksi luomistarinat ja –myytit ovat kaikki allegorioita, jotka käskevät sisäänsä symbolisen viestin.

Hall kirjoitti kirjansa ennen toista maailmansotaa, jolloin tietokoneita ja niiden mukana syntynyttä kryptografiaa ei ollut vielä kehittynyt. Nykyään salakirjoitusmenetelmät ovat tylsien nörttitieteilijöiden alaa, kuivaa matemaattista tiedettä. Salatieteilijät ovat kuitenkin olleet tärkeä osa alan kehitystä, ja vaikka heidän menetelmänsä ovat nykynäkökulmasta vanhentuneita, on niiden tutkiminen tärkeää okkultismin historian ymmärtämisen kannalta.

Gematria on ala, joka on samaan aikaan salakirjoitusta, että tekstien mystistä tulkintaa. Siinä sanoille lasketaan numeerinen arvo ja niiden perusteella etsitään niille uusia merkityksiä. Gematria on perinteisesti ollut yksi kabbalan ala, mutta Hall vetoaa siihen myös perustellessaan argumenttiaan Shakespearen teosten alkuperästä. Hän näkee että Baconin nimen numeerisen arvon esiintyminen Shakespearen teosten virheellisissä sivunumeroinneissa todistaa hänen olleen niiden takana.

Hall esittelee myös musikaalisen, kirjainten mielivaltaiseen vaihtamiseen perustuvan ja koodipohjaisen salakirjoitusmenetelmän. Hänestä salakirjoitusmenetelmien opiskelu ja harjoitteleminen oli tärkeää jokaiselle salatieteisiin perehtyvälle; oli tärkeää ymmärtää filosofisia periaatteita joita hyödyntämällä sanomat kätkettiin ja lisäksi kryptografia oli tärkeää harjoitusta aivoille.

Vaikka salakirjoitusmenetelmät ovat kehittyneet, on yksi syy siihen, että esimerkiksi vapaamuurareiden historiasta tiedetään niin vähän, että heidän tekstinsä on usein kirjoitettu hyvin monimutkaisilla salakirjoitusmenetelmillä, joiden tulkitsemisessa nykytieteilijöillä tehokkaine tietokoneineen on vieläkin paljon tekemistä. Tässä asiassa ainakin heitä voi pitää hyvin edistyneinä.

Oliko Shakespearen takana salaseura?

Manly P. Hall piti itsestään selvänä, ettei Shakespeare ollut kirjoittanut historiassa hänen nimiinsä laitettua mittavaa ja kulttuuriselta arvoltaan ylittämätöntä kirjallista tuotantoa. Tätä hän perusteli sillä, että Shakespeare oli kotoisin pieneltä paikkakunnalta, missä ei ollut kouluja tai kirjallista kulttuuria, hänen vanhempansa olivat lukutaidottomia, hänen nimikirjoituksensa näyttää kynään tottumattoman kirjoittamalta, eikä alkuperäisiä käsinkirjoitettuja käsikirjoituksia hänen nimiinsä laitetuista näytelmistä ole säilynyt. Hallin mielestä myöskään mikään Shakespearen tiedetystä elämänkulusta ei tukenut ajatusta, että hän olisi voinut tuottaa maailmanluokan kirjallisuutta – hänen tyttärensä oli lukutaidoton, Shakespeare harrasti kaikenlaisia pienimuotoisia taloudellisia hankkeita, jotka eivät sovi kuvaan kirjailijanerosta, eikä häneltä jäänyt jälkeen suurta kirjastoa joka olisi todistanut näytelmien kirjoittamiseen vaaditusta lukeneisuudesta.

Hallin mielestä oli ilmiselvää, että Shakespearen nimiin laitetut näytelmät oli kirjoittanut henkilö, joka oli avannut silmänsä henkimaailman todellisuudelle, okkultisti. Hän kannatti teoriaa, jonka mukaan niiden takana oli Francis Bacon. Bacon (1561-1626) oli englantilainen yleisnero. Aikanaan hän sai eniten huomiota nousemalla korkeaan asemaan politiikassa, mutta jälkipolville merkittävämpää on ollut hänen tieteellinen ajattelunsa. Bacon tutki laajalti kaikkia aikansa luonnontieteitä, ja vaikka ei tehnyt merkittäviä tieteellisiä löytöjä, häntä pidetään yhtenä tieteellisen metodin kehittäjistä tieteenfilosofisten kirjoitustensa ansiosta. Hän korosti skeptisyyden tärkeyttä ja empirismiä.

Baconin ajatukset tiedon levittämisestä muistuttivat hyvin paljon ruusuristiläisyyden ideoita. Hänen onkin usein epäilty olleen tuon liikkeen perustaneiden kirjoituksien takana. Nykyajan valtavirran historiantutkimus ei tue tuota teoriaa. Bacon oli kuitenkin tutustunut myös okkultistien ja alkemistien kirjoituksiin ja niiden vaikutus näkyi hänen kirjoituksissaan. Tieteen historian suurmiehistä hän on yksi esoterian harrastajien suosikeista.

Hallillekin Bacon oli ”meidän mies”. Hän edusti spiritualistista näkemystä, jota Hallin näkemysten mukaan olisi tarvittu Shakespearen teosten kirjoittamiseen. Hänellä oli myös sivistystä, kielitaitoa ja kokemusta hovielämästä, jota maaseudulta tulleelta näyttelijältä varmastikin puuttui.

Hall tukee argumenttiaan hyvin okkultistille tyypillisellä tavalla: hän etsi esimerkiksi kuvista vihjeitä. Bacon teki myös jälkipolville houkuttelevaksi etsiä salattuja viestejä kirjoituksistaan kehittämällä oman salakirjoitusjärjestelmän, millä johonkin aivan toisesta asiasta kertovaan tekstiin voidaan koodata sisään sanomia eri kirjasinmerkkejä käyttämällä. Näitä koodattuja viestejä Hall näkee paljon Shakespearen teoksissa ja pitää niitä pitävänä todisteena siitä, että Bacon oli noiden kirjoitusten takana.

Hallin okkultistiset todisteet historian merkittävimmän runoilijan teosten alkuperästä tuntuvat väkinäisiltä ja teennäisiltä. Nykytiedon valossa myöskään tuon aikaisella kirjapainotekniikalla ei olisi ollut mahdollista sisällyttää kirjoihin koodattuja viestejä Baconin luoman salakirjoitusjärjestelmän mukaisesti.

Kertoo jotakin näiden kahden neron merkittävyydestä, että heistä kiistellään laajalti vielä meidän aikanamme. He ovat ikoneita, joiden alkuperäisyys on pyhä asia. Shakespearen teokset ovat kirjallisen nerouden ilmentymiä jotka vieläkin herättävät hämmennystä ja ihailua. On totta, että Shakespearen elämästä ja teosten synnystä on paljon hämärän peitossa. Itse kuitenkin lähtisin etsimään todisteita hänen okkultistisista vaikutteistaan sisältöanalyysin kautta. Uskon, että henkimaailmasta oppii enemmän lukemalla Shakespearea kuin etsimällä todisteita salaliitoista laskemalla kirjainten numeroarvoja.

Zen - esoteriaa, mutta ei okkultismia?

Olen harjoittanut zen-buddhalaisuutta kymmenisen vuotta. Välillä on ollut pitkiä kausia, jolloin se on ollut keskeisin asia elämässäni - olen meditoinut tuntikausia päivittäin ja omistautunut traditiolle tärkeiden tekstien tutkimiseen. Toisaalta viimeisen vuoden aikana olen meditoinut lähinnä satunnaisesti ja lukenut buddhalaisuutta käsittelevien kirjojen sijaan esoterian ja okkultismin historiasta.  En silti koe luopuneeni zenistä ja ottaneeni okkultismin harjoittamista sen tilalle. (Tämä olisi jo siinä naurettava ajatus, että okkultistisia perinteitä on niin monia ja erilaisia; olen vasta tutustunut länsimaisten traditioiden historiaan pintapuolisesti.)

Jos halutaan puhua selkeästi henkisyyteen liittyvistä ilmiöistä, lienee paikallaan suorittaa hieman käsitteenmäärittelyä ja rajankäyntiä eri nimekkeiden alle luokiteltujen traditioiden välillä. Tämä silti, tai ehkä juuri siksi, koska esoteeriset traditiot ovat mystisiä ja pyrkivät pakenemaan määrittelyjä.

Tärkeä käsitepari uskontojen tutkimuksessa on eksoteerinen - esoteerinen.  Eksoteerinen viittaa uskonnonharjoittamisen valtavirtaan, missä vedotaan pyhien tekstien vakiintuneeseen, usein kirjaimelliseen tulkintaan.  Se on tietoa, joka on helposti jokaisen saavutettavissa. Esoteerinen taas tarkoittaa pitkälle samaa kuin okkultistinen - se on salattua, vain vihityn pienen piirin saavutettavissa olevaa tietoa. Esimerkiksi se voi tarkoittaa uskonnon pyhien tekstien vertauskuvallista tulkintaa käännösavaimilla, jotka välitetään vihityltä toiselle.  Sana viittaa myös usein sisäiseen hengelliseen kokemukseen perustuvaa uskonnonharjoittamista vastakohtana eksoterian kirjaimellisuudelle.

Zen-buddhalaisuus on siitä mielenkiintoinen traditio, että sen valtavirta on mystinen ja esoteerinen. Suurin osa zenin haarojen keskeisistä teksteistä ja opetuksista ovat julkisia ja kenen tahansa saatavilla, mutta niiden oikea tulkinta on - ehkä tekstien monimutkaisuuden ja vaikeaselkoisuuden takia - vihkiytyneiden yksinoikeus. Saavutettavissa vain vuosien meditaation, opiskelun ja opettajan johdolla suoritetun ponnistelun avulla. Kun oppilas on saavuttanut opettajansa tason ymmärryksessä, saa hän tästä usein jonkin seremonian kautta välitetyn kunnianimen, joka kertoo opin siirtymisestä seuraavalle polvelle.

Tärkein ero zenin ja muiden yleisesti tunnettujen esoteeristen traditioiden välillä lienee se, että zen uskoo totuuden löytyvän puhtaasti ihmisen sisältä mystisten harjoitusten (meditaation) avulla. Zen sisältää kyllä joitain  mahayana-buddhalaisuudesta periytyviä opetuksia todellisuuden ja universumin olemuksesta, mutta nämäkin ovat jotakin, mitä harjoittajan on koettava todeksi oman kokemuksensa kautta.

Okkultistit pyrkivät usein, ikävä kyllä, vaikuttamaan maailmaan oman henkisen kehityksen tavoittelemisen sijaan.  Minullekin esoteeristen perinteiden opiskeleminen meditaation sijaan on tarkoittanut jonkinlaista orientaation vaihdosta - katseen suuntaamista ulkomaailmaan oman sisäisen todellisuuden sijasta. En kuitenkaan koe, että olisin luopunut henkisistä päämääristäni vulgaarimpien tavoitteiden takia.

Ensinnäkin, esoteeriset traditiot ovat tärkeä osa kulttuurihistoriaa ja hengen kehitystä kohti sen nykyistä tilaa. Niiden opiskelu on minulle pyyteetöntä itsensä sivistämistä ilman minkäänlaista hyödyn tavoittelua.

Toinen, tärkeämpi pointtini on, että mielestäni zen ja okkultismi eivät näkökulmastani sodi toisiaan vastaan. Zen perustuu ajatukseen, että ero meidän ja ulkomaailman, subjektin ja objektin välillä on illusorinen. Tämä vastaa melko lailla esoterialle keskeistä oppia mikro- ja makrokosmoksen yhteydestä.

Okkultistiset traditiot perustuvat usein symboleilla pelailuun eristettynä kontekstistaan. Näen kuitenkin, että ne perustuvat samaan leikkiin ykseyden ja erillisyyden, osan ja kokonaisuuden välillä. Kun meditoin, koen sisälläni sen aivopuoliskojen välisen painin, joka vastaa tuota symbolista leikkiä ja johtaa parhaimmillaan harmoniaan ja kokemukseen oman paikkansa ymmärtämisestä.

Kemialliset filosofit - alkemia länsimaisessa traditiossa

Alkemistit tunnetaan parhaiten siitä, että he yrittivät valmistaa kultaa vähempiarvoisista metalleista. Alkemia on kuitenkin paljon muutakin. Se on filosofinen ja spiritualistinen oppirakennelma, kemiallista filosofiaa. Vertauskuvalliseen kieleen verhoutuvia alkemistisia tekstejä on tulkittu allegorioiksi milloin mistäkin.

Manly P. Hall ei ollut sokea alkemian vertauskuvallisuudelle ja filosofisuudelle. Hän kuitenkin myös uskoi, että muista metalleista on mahdollista valmistaa alkuaine kultaa. Hall uskoi alkemistisien tekstien opetukseen, että asioissa on toistensa siemen, jota kasvattamalla ne saadaan muuttumaan.

Ehkä Hall amerikkalaisena näki, että oppirakennelman arvo on kuitenkin jossain määrin kiinni siitä, tuottaako se materiaalista hyötyä.

On totta, että alkemistit tekivät myös monia aitoja tieteellisiä keksintöjä. He olivat nykyisen tieteellisen kemian edeltäjiä, joiden tutkimukset ovat vaikuttaneet luonnontieteiden syntyyn ja kehitykseen modernilla ajalla. Heidän saavutuksiaan ovat monet laboratoriotekniikat, kokeellinen menetelmä ja teoreettiset keksinnöt, joista jotkut ovat edelleen käytössä nykyaikana kemiassa ja lääketieteessä.

Alkemiaa on harjoitettu kautta historian kehittyneissä kulttuureissa paitsi länsimaissa, myös Kiinassa ja Intiassa. Välimeren alueella alkemiaa on harjoitettu ainakin ajanlaskumme ensimmäisistä vuosisadoista lähtien. Sen katsotaan syntyneen hellenistisessä Egyptissä sikäläisen sivilisaation pohjalta ja siirtyneen traditiona islamilaiseen kulttuuripiiriin. Euroopassa alkemia koki uuden kukoistuskauden renessanssiaikoina, kun islamilaisia tekstejä käännettiin latinaksi.

Mytologian mukaan alkemia kuuluu hermetistiseen traditioon periytyen Hermes Trismegistoksen nimiin laitetuista kirjoituksista – kuten suuri osa muustakin eurooppalaisesta esoteerisesta traditiosta. Täten se jakaa perinteen tärkeimmät opit, kuten näkemyksen mikro- ja makrokosmoksen yhteydestä ja vastaavuudesta.

Paitsi kullan valmistaminen, alkemisteja kiinnosti myös ikuisen elämän takaavan ”elämän eliksiirin” valmistaminen, tautien parantaminen ja universaalin liuottimen löytäminen. Euroopassa alkemia yhdistyi laajempaan hermetistiseen traditioon – astrologiaan, magiaan ja kristilliseen kabbalaan. 1700-luvulla, valistuksen ja modernin tieteen synnyn myötä, alkemia ja kemia alettiin erottaa toisistaan; alkemisteja alettiin pitää kullan tekemistä yrittävinä helppoheikkeinä. 1800-luvulla alkemia sai uudelleen huomiota vertauskuvallisena okkultistisena oppina.

Hermetistisen tradition alkemia näkee opin puhtaasti spiritualistisena ja vertauskuvallisena – kullan valmistus vähempiarvoisista metalleista on heille allegoria ihmisen sielun puhdistamisesta. He näkevät alkemistisissa teksteissä kuvauksen työstä ja prosessista jonka avulla ihminen saavuttaa täydellisyyden.

Alkemiasta on myös esiintynyt menneinä vuosisatoina läpikotaisin kristillisen kulttuurin läpäisemässä Euroopassa kristillinen tulkinta. Siinä Jeesus on viisasten kivi, joka tekee elämästä kultaa.

Donald Kraig edustaa tulkintatraditiota, missä alkemistiset testit nähdään allegorisina oppaina seksuaalimagian harjoittamiseen. Tässä näkökulmassa on tietty pointtinsa – repressiivisinä kristillisinä vuosisatoina seksuaalisuudesta oli varmaankin mahdotonta puhua muuten kuin symboliikkaan kätkettynä.

Länsimaisessa modernissa tieteessä alkemia lienee vaikuttanut näkyvimmin Carl Jungiin. Hän tutki paljon alkemistisia kirjoituksia ja omaksui niiden symboliikkaa vertauskuvaksi psykologisista prosesseista. Alkemiasta on esoteerisissa ja new age-piireissä tullut yleissana kuvaamaan jotain spiritualistista prosessia, jossa nähdään olevan kyse esoteeristen voimien vaikutuksesta.

Nykyään tuskin kukaan uskoo, että kultaa on mahdollista luoda muista metalleista. Alkemia kiinnostaa silti vahvasti kulttuurihistorioitsijoita, okkultisteja ja henkisiä etsijöitä. Ehkä tärkein opetus, mitä sen historian tutkiminen antaa, on, että tieteessä on kyse paljon muustakin kuin fyysisen maailman prosesseista. Vaikka tutkisimme kemiaa, emme ole vapaita metafysiikasta ja mytologiasta.

Ruusuristiläisyys - legendasta syntynyt

Vuoden 1615 paikkeilla ensin Saksassa ja myöhemmin muuallakin Euroopassa alkoi kiertää kolme manifestia, joiden tekijästä ei ollut tietoa. Ne kertoivat saksalaisesta lääkäristä ja mystisestä filosofista nimeltä Christian Rosenkreuz. Manifesteissa hänen väitettiin syntyneen vuonna 1378 ja eläneen 106 vuotta. Rosenkreuzin kerrottiin opiskelleen Lähi-idässä useiden huomattavien mestareiden johdolla ja keränneen huomattavan tietomäärän arabialaisesta tieteestä, filosofiasta ja mystiikasta. Palattuaan Eurooppaan hän ei kuitenkaan, legendan mukaan, yrityksistä huolimatta onnistunut yrityksissään levittää tuota tietoa eurooppalaisille oppineille, jotka vain nauroivat hänelle.

Manifestien mukaan Rosenkreuz katsoi tässä vaiheessa parhaaksi vaihtoehdoksi perustaa salaseuran, ruusuristiläisyyden. Siihen ei alkuvaiheessa saanut kuulua kuin korkeintaan kahdeksan jäsentä. Näiden tuli olla lääkäreitä, pysyä naimattomina ja sitoutua hoitamaan sairaita ilmaiseksi.

Ruusuristiläiset esittivät manifesteissaan yhdistävänsä Euroopan ja arabialaisten tieteen ja kulttuurin parhaat puolet. He tunnustautuivat luterilaisiksi ilman poliittisia päämääriä, toivoen, että totuus tulisi julki omalla painollaan. Manifesteissa propagoidaan oikeaa alkemiaa vääräoppista vastaan, joka on kiinnostunut vain kullan luomisesta

Legendan mukaan salaseura pysyi yli sata vuotta, 1600-luvun alkuun asti, maan alla tuntemattomissa. 1600-luvulla tiede ja maailmankatsomus olivat heidän mukaansa kehittyneet tarpeeksi ottaakseen vastaan ruusuristiläisten sanoman.

Vaikka jo 1600-luvun alussa moni epäili manifestien alkuperäisyyttä, synnyttivät ne silti huomattavaa intellektuellista ja sosiaalista liikehdintää. Manifesteissa esitetyistä ajatuksista inspiroituneena syntyi paljon kirjallisuutta ja myöhemmin oikeita ruusuristiläisiä salaseuroja. Ruusuristiläisyyden ajatuksista, ideasta eri alojen tiedemiesten ja ajattelijoiden yhdistämisestä ja Arabian ja Euroopan tieteiden yhteensovittamisesta, syntyi älyllinen liike, jota on kutsuttu myös ruusuristiläiseksi valistukseksi.

Salaseuroista vapaamuurarit ottivat opetuksiinsa ja organisaatioonsa paljon vaikutteita ruusuristiläisyydestä. 1800- ja 1900-luvulla syntyi useita moderneja salaseuroja, jotka tunnustautuivat ruusuristiläisen perinteen jatkajiksi. Näissä oli sekä esoteerisen kristinopin ja vapaamuurariuden edustajia, kuten myös Golden Dawnin (johon myös Aleister Crowley kuului) kaltaisia moderneja initiaatioon perustuvia salaseuroja.

Nykyisin tiedetään melko varmasti, että ruusuristiläisyyden manifestien takana oli Tubingenin yliopistossa syntynyt oppineiden joukko, joka oli laajalti perehtynyt teologiaan, mystiikkaan, alkemiaan ja tieteeseen. Manifestit edustavat tuon aikaisen ajattelun jonkinlaista huippua, osoittaen tietämystä eurooppalaisen lisäksi myös arabialaisesta tieteestä ja ajattelusta.

Ruusuristiläisyyden historia on mielenkiintoinen opetus alkuperän merkityksestä esoteerisille liikkeille. Manly P. Hallkin oli tietoinen liikkeen mahdollisesta keksitystä alusta, mutta esitti tämän vain yhtenä mahdollisena vaihtoehtona sen synnylle. Okkultistisen liikkeen alkuperä on uskottavin, kun se sijoittuu jonkinlaiseen mytologiseen hämärään.

Salaseuraa tai esoteerista liikettä ei perusteta vain yliopistolla julkaistuista viisaista kirjoituksista. Tarvitaan tarunhohtoisia perustajia ja legendoja. Ruusuristiläisyyden manifestit kirjoittaneet oppineet saavuttivat hyvin pitkälti sen, mitä halusivat. Olisi mielenkiintoista tietää, nauroivatko he partoihinsa.

Okkultistinen Vanha testamentti

Olen jo monta vuotta lukenut silloin tällöin Raamattua. Edistymiseni ei ole ollut miltään näkökannalta nopeaa; olen vieläkin jossain sivun 300 paikkeilla Vanhassa testamentissa. Raamattu, varsinkin Vanha testamentti, on kirjoitustyyliltään ja sisällöltään hyvin pitkäveteistä ja sisällöltään mielestäni ohutta. Kerronta on tapahtumien kronikointia, eivätkä pitkät sukuluettelot lisää tekstin mielenkiintoista.

En ole varma, tulenko koskaan lukemaan Raamattua loppuun. Tunnen kuitenkin sen tarinat ja opetukset pääpiirteittäin melko hyvin, olenhan saanut uskonnollisen kasvatuksen ja ollut muun muassa lapsena pyhäkoulussa monta vuotta. Koulussa uskonto oli yksi lempiaineistani.

Raamattu on kieltämättä keskeisiä merkityksien tihentymiä, mistä juutalais-kristillinen kulttuurimme kumpuaa. Tämä on se syy, miksi olen kokenut siihen tutustumisen tärkeäksi. Vanha testamentti vain tuntuu sanomaltaan paikoin hyvin vastenmieliseltä. Siinä esiintyvä Jumala on pikkumainen tyranni, joka loukkaantuu pienistäkin häneen kohdistuvista majesteettirikoksista ja kostaa epälojaaliuden syyttömiin ihmisiin kohdistuvilla kollektiivisilla rangaistuksilla.

Ehkä olen lähestynyt raamatuntulkintaa väärästä kulmasta – nähnyt tosiasioita siellä, missä olisi pitänyt nähdä vertauskuvia ja toisin päin. Onhan Raamatun tarinoista tehty hyvin syvällisiä ja opettavaisia tulkintoja.

Raamattu, etenkin myös juutalaisille tärkeä Vanha testamentti, on merkittävä myös okkultismin näkökulmasta. Kristinuskosta on versonut useita esoteerisia lahkoja ja Raamatun kertomuksissa esiintyviä vertauskuvia ja tarinoita on pidetty okkultististen oppien pohjana.

Kirjassaan The Secret Teachings of All Ages Manly P Hall omisti kolme lukua Raamatulle ja kristinuskon mystisille ja esoteerisille tulkinnoille. Ensimmäinen näistä käsittelee Moosesta ja ilmestysmajaa eli tabernaakkelia, missä liiton arkkia säilytettiin.

Suurin osa luvusta keskittyy, mielestäni epäkiinnostavasti, vapaamuuraritradition mukaisesti tulkitsemaan tabernaakkelin rakenteeseen sisältyvää symboliikkaa. Hall näki tärkeänä majan rakenteen jakautumisen kolmeen ja kahteentoista osaan, jotka symboloivat ihmisen olemuksen kolmea puolta ja tähtitaivaan kahtatoista muodostelmaa.

Mielenkiintoisinta on mielestäni Hallin johdanto jossa hän esittää oman teemansa Vanhan testamentin myyttien alkuperästä. Raamatun tarinan mukaan faaraon hovissa kasvanut Mooses saattoi olla myös alkuperältään egyptiläinen, ainakin hän kasvatuksessaan omaksui egyptiläisten tavat ja opit. Hallin mukaan egyptiläiset olivat alun perin Atlantikselta, josta he pakenivat vedenpaisumusta Egyptiin, perustaen sinne historian ensimmäisen kehittyneen kulttuurin. Raamatun opetukset polveutuvat siis Hallin mukaan suoraan Atlantikselta; tyypilliseen tapaansa hän hakee auktoriteettia symboliselle filosofialleen esittämällä sen alkuperäksi kirjoitettua historiaakin vanhemman myyttisen alkuhämärän.

Yksi asioista, jotka ovat kiinnittäneet huomioni Vanhaa testamenttia lukiessa, on sen materialistisuus. Kirjassa käytetään paljon aikaa erilaisten arvokkaiden materiaalien, usein uhrilahjojen tai palvontavälineiden, kuvailuun. Hallin mukaan kulta symboloi henkisyyttä ja hopea puhdistunutta ja uudistunutta ihmisluontoa. Jalometallit olivat kuitenkin tuohon aikaan vieläkin arvokkaampia kuin nykyään. Mielestäni syy niiden käyttöön oli uskonnon ja pappien etuoikeutetun valta-aseman korostaminen. Oma tulkintani Vanhasta testamentista on, että se sisältää pappisvaltaa tukevia myyttejä, joiden tarkoituksena oli lisätä kansan tottelevaisuutta – pelon ja kunnioituksen kautta.

Näkökulmia tarotiin

Sain ystävältäni T:ltä tarot-korttipakan. Erään myytin mukaan oikea tapa saada tarot-pakka on että joku antaa sellaisen sinulle. Toisten alan kirjailijoiden mukaan on ihan ok myös ostaa pakkansa. No, minulla on nyt kuitenkin hallussani tarot-kortit.

Pakkani on mallia Rider-Waite. Tarot-pakkoja on useita erilaisia, ja ne eroavat keskenään lähinnä kuvitukseltaan. Yleensä kaikissa on 78 korttia, mutta on myös harvinaisempia pakkoja, jotka saattavat erota tästä normista korttien lukumäärässä, järjestyksessä ja nimessä.

Kuten niin monien muidenkin okkultismiin liittyvien asioiden ja käytäntöjen, myös tarotin alkuperä on hämärän peitossa ja historiallinen totuus verhoutuu mytologisiin tarinoihin. Manly P. Hall arvelee niiden tulleen Eurooppaan temppeliritarien mukana Lähi-idästä; he kätkivät pyhällä maalla oppimansa mysteeriset opetukset halvan ja arkipäiväisen oloiseen korttipakkaan – ihmiset luulivat korttien olevan kevytmielistä pelailua varten, eikä niiden sisältämää tärkeää opetusta huomanneet kuin asiaan vihkiytyneet. Hall myös tuo esiin myytin siitä, että kortit ovat tulleet Eurooppaan mustalaisten matkassa muinaisesta Egyptistä, ja sisältävät näin symboliikassaan vieläkin vanhempien mysteerien avaimia.

Nykyisen historiallisen tiedon valossa tarot-kortit syntyivät 1400-luvulla Pohjois-Italiassa; sieltä ovat peräisin varhaisimmat säilyneet kortit ja niitä koskevat kirjalliset maininnat. 1600-luvulta alkaen tarot levisi useisiin Euroopan maihin ja siitä tuli suosittu korttipeli. Pakkoja valmistettiin käsin maalaamalla ja hienoimmat niistä olivat kalliita keräilyesineitä.

Hall liittää tarot-kortit ruusuristiläiseen, vapaamuurareiden ja kabbalan symboliikkaan. Kabbalaan tarot on helposti liitettävissä siten, että ns Ison Arkanan kortteja on 22 kappaletta, saman verran kuin hepreassa on kirjaimia. Tätä Hall pitää kuitenkin yhteensattumana, vaikka näkeekin, että kortit sisältävät myyttisiä totuuksia, jotka liittyvät hyvin eriäviin esoterian koulukuntiin, pythagoralaisuus ja alkemia mukaan lukien.

Tarot-kortit ovat täynnä symboleita ja arkkityyppejä. Hallin mukaan kortit voidaan nähdä 1) erillisinä yksittäisinä hieroglyfeinä, joista jokainen symboloi prinsiippiä, lakia, voimaa tai elementtiä luonnossa; 2) suhteessa toisiinsa dynaamisena järjestelmänä, joka kuvaa eri voimien vaikutusta toisiinsa; 3)  filosofisen aakkoston kirjaimina.  Eliphas Levi, 1800-luvulla elänyt huomattava okkultisti, esitti, että kortit edustavat universaalin järjestyksen toimintaa; huolimatta tieteen tai filosofian alasta, mitä opiskellaan, tarot-kortit kuvaavat oikein tulkittuna ilmiöiden toimintaa. Niitä tutkimalla on mahdollista saavuttaa universaali tieto.

Tunnetuin tarotin käyttötarkoitus on tietenkin ennustaminen. Hallin mielestä tämä on korttien väärinkäyttöä; hänestä okkultistin pitäisi keskittyä kortteihin sisältyvän symbolisen filosofian opiskeluun ja tulkintaan. Tarot-ennustaminen on kuitenkin okkultistien parissa hyvin yleistä. Modern Magick-kirjassa se on tärkeä osa Donald Kraigin opetusohjelmaa. Toki hän myös neuvoo meditoimaan korttien sisältöä.

Korttipakkojen sisältö vaihtelee hyvin paljon. Vaikka korttien nimet olisivatkin samat, ovat taiteilijat käyttäneet runsaasti taiteellista vapautta omia korttisarjojaan piirtäessä; eri korttisarjojen samat kortit sisältävätkin usein niin paljon erilaista rikasta symboliikkaa, että niiden merkitys voidaan tulkita hyvin eri tavoilla. Kraigin mielestä tällä ei ole merkitystä. Tärkeintä on, että kortit muodostavat keskenään yhtenäisen ja koherentin järjestelmän, jonka mukaan okkultismin harjoittaja toimii.

Kraigin tulkinta kertoo paljon hänen näkökulmastaan magiikkaan. Tärkeintä ei ole, onko kortteihin sisältyneenä jotain ikiaikaista, salaista syvää tietoa. Kun kortit muodostavat yhtenäisen järjestelmän, niiden perusteella on mahdollista tehdä päteviä luentoja. Kun ennustamme korteista, elämä täyttyy merkityksellisistä yhteensattumista, synkronisiteetista Jungin termein. Tuo sisältöä elämään kun konsultoi jotain arkkityyppistä symbolista järjestelmää – se tuo maailmaan merkityksellisyyden ja hallinnan tuntua.

Marcel Mauss'n klassinen antropologinen näkökulma magiaan

Magia on tärkeä osa ihmisyhteisöjen ja kulttuuriemme historiaa. Vaikkapa raamattu on täynnä magiaa. Kansalliseepoksemme Kalevala koostuu erilaisista loitsuista. Näin ollen ei ole lainkaan yllättävää, että myös monet akateemisista ihmistieteilijöistä ovat kohdistaneet tutkivan katseensa aiheeseen.

Yksi alan klassikoista on Marcell Mauss'n alun perin vuonna 1902 julkaistu A General Theory of Magic. Mauss (1872-1950) oli sosiologi ja etnologi, joka muistetaan parhaiten lahjaa koskevista tutkimuksistaan. A General Theory of Magicissa pyrkii kuvailemaan ja luokittelemaan mitä magia on ja teoretisoimaan sen olemuksesta. Suurin osa hänen esimerkeistään on ns. primitiivisistä yhteiskunnista, mutta Maussin teoretisointi ei sulje ulkopuolelleen myöskään moderneissa yhteiskunnissa harjoitettua taikuutta.

Yhteiskuntatieteilijänä Mauss tutkii magiaa sosiaalisena ilmiönä. Hän näkee magian tehokkuuden olevan apriorinen, kokemusta edeltävä ilmiö, joka perustuu jaettuihin asioille annettuihin merkityksiin ja tabuihin.  Mauss ottaa kirjassaan esiin manan käsitteen, joka tarkoittaa jumalissa, ihmisissä, eläimissä ja esineissä piileväksi uskottua persoonatonta yliluonnollista voimaa. Paitsi yliluonnollinen voima, mana on myös symbolinen tapa ilmaista korkea-arvoisten ihmisten erityispiirteitä, tullen näin lähelle karisman epämääräistä käsitettä.

Teoksen alkupuolen Mauss käyttää magian erityispiirteiden kuvailuun.  1800-luvun alussa oli hyvin yleinen sosiaalidarwinistinen ja evolutionistinen näkemys, jossa magia nähtiin kehittymättömämpänä kuin järjestäytynyt uskonto ja jollain tavalla siitä "jäljessä". Mauss ei hyväksynyt tätä näkemystä, vaikka suurin osa hänen tarkastelemistaan yhteisöistä olikin ei-länsimaisia heimoyhteiskuntia. Hän näki, että magia on osa kaikkia yhteiskuntia; sitä esiintyy modernissa länsimaisessa kulttuurissakin.

Magian harjoittaja on yleisesti toiseutta edustava, pelätty tai halveksittu "muukalainen". Tyypillisesti naisia on yleisemmin pidetty noitina, koska he edustavat toista verrattuna mieheyden normiin. Valtaväestöstä suuresti eroavia, vähemmän kehittyneinä pidettyjä kansoja, kuten lappalaisia, on yleisesti syytetty noituudesta.  Ammattien, joihin liittyy jotain pelottavaa tai vaikeasti maallikolle selitettävää, edustajia on myös yleisesti pidetty noitina. Esimerkkejä tällaisista ammattikunnista ovat vaikkapa pyövelit ja papit.

Lääketiede on mielenkiintoinen esimerkki ammattialasta, jonka varhaisia edustajia ei voi juurikaan erottaa noidista. Varhaisilla puoskareilla ja noitatohtoreilla oli hieman nykykatsannonkin mukaan oikeaa tietoa sairauksista ja niiden hoidosta, mutta suurin osa heidän opeistaan perustui nykyisin taikauskona nähtäviin uskomuksiin ja toimintatapoihin. Lääketiede kuitenkin kehittyi primitiivisen taikauskon sisällä sisältäen yhä enemmän toimivia oppeja. Tällaista kehitystä on esiintynyt muillakin aloilla: esimerkiksi alkemia ja astrologia ovat toimineet modernin kemian ja tähtitieteen edelläkävijöinä.

Mauss rinnastaa magian tieteeseen ja teknologiaan myös siten, että sen käytännöt tulevat edeltäviltä polvilta ja harjoittaja kehittää niitä edelleen. Se ei hänen mielestään ole kuitenkaan samalla tavalla kokeellisuuteen ja tuloksiin perustuvaa: kaikki sen koetut vaikutukset  ovat hänen näkökulmastaan apriorisia, ei havaintoon perustuvia - magian käytäntöjä pitää yllä koettu, opittu ja jaettu ajatus niiden tehokkuudesta.

Maagiset rituaalit perustuvat jaettuihin kulttuurisiin merkitysrakenteisiin ja koettuihin vastaavuuksiin asioiden vastaavuuksista. Tärkein näistä on jäljittelevän magian ns. "like makes like"-periaate, jonka mukaan osa edustaa ja vastaa kokonaisuutta.  Tähän perustuvat esimerkiksi voodoo-kiroukset, joissa jotain kirouksen kohteesta tullutta tai hänelle kuuluvaa tuhotaan.

Okkultismin harjoittajan näkökulmasta Mauss'n  katsantokanta magiaan on hyvin sosiologinen ja materialistinen, ehkä jopa kyyninen. Itse en kuitenkaan joutunut luopumaan mistään minulle rakkaista käsityksistä todellisuuden luonteesta sitä lukiessani. Pikemminkin päin vastoin - kirja vahvisti käsitystäni siitä, että maagiset riitit ovat symbolista peliä joka perustuu kulttuurisiin merkitysrakenteisiin.  Olen lukenut paljon tieteellistä kirjallisuutta alitajunnan logiikasta, ja osa edustaa kokonaisuutta näyttäisi olevan kaikille ihmisille alitajuinen asioiden hahmottamisen tapa.  Kehittymättömänä pitämämme yhteisöt ovat maagisissa rituaaleissaan, paitsi vahvistaneet yhteisöllistä sidettään, myös pelanneet merkitysten lasihelmipeliä. Se on meille mahdollista tänäänkin.

Alustavia huomioita kabbalasta

Kaikissa suurissa uskonnoissa, jotka eivät ytimeltään ole mystisiä (kuten buddhalaisuus), minua on kiehtonut eniten niiden mystiset traditiot. Mystinen tulkinta antaa usein lapsellisilta tuntuville uskontojen mytologisille tarinoille lisää vertauskuvallista voimaa ja asettaa yksilön henkisen kehityksen avoimesti uskonnon harjoittamisen keskiöön.

Monoteistisistä uskonnoista juutalaisuudessa mystiikka on varmaankin saanut huomattavimman osan olennaisena osana uskonnon traditiota ja kaanonia. Juutalainen mystiikka on myös ollut huomattavan tärkeä vaikutteiden lähde länsimaisessa esoteriassa ja okkultismissa .

Juutalaisen mystiikan järjestelmää kutsutaan kabbalaksi. Kabbala on Tooran mystistä tulkintaa, mutta myös esoteerinen metodi ja oppisuuntaus. Sanalla kabbala ei välttämättä aina tarkoiteta kyseistä juutalaisuuden traditiota, sillä kabbala on levinnyt laajalti myös juutalaisuuden ulkopuolelle ja siitä on tehty omia tulkintoja esimerkiksi new age-piireissä.

En voi sanoa, että ymmärtäisin kabbalaa vielä kovinkaan hyvin. Se on hyvin laaja, monimutkainen ja monitulkintainen järjestelmä. Kerronkin tässä kirjoituksessa vain kabbalan perusteista ja ajatuksista, joita mieleeni nousi niihin tutustuessani.

Kabbala on filosofian haaroista saanut eniten vaikutteita neoplatonismista. Näille kahdelle oppisuunnalle on yhteistä ajatus jonkinlaisesta ykseydestä, joka manifestoituu universumin moninaisuudessa. Kabbalassa tuo ykseys on Jumala, joka on heille samaan aikaan sekä transsendentti - tavoittamaton ja maailman ulkopuolella -, että immanentti, maailmassa emanaatioidensa kautta ilmentyvä.

Kabbalisteilla on kuva - eräänlainen kaava - siitä, miten jumala vaikuttaa universumissa. Tämä kaava on elämän puu. Siinä on kymmenen sefiraa, jumalan ominaisuutta ja olemassaolon muotoa, joita yhdistää 22 polkua. Kymmenen sefiraa jakautuvat kolmeen pylvääseen ja elämän polussa ylhäällä on ylevin ja transsendentti, alimpana materiaalisin ja karkein.

Elämän puu on dynaaminen järjestelmä ja yksi hienostuneimmista uskonnollisista kosmologioista joihin olen tutustunut. Se on metafora paitsi tavalle, jolla jumala manifestoituu ja vaikuttaa universumissa, myös ihmiselle - sefirat voidaan nähdä kuvastavan ihmisen eri keskuksia ja ominaisuuksia ja niiden väliset suhteet ihmisen eri puolien vuorovaikutusta.  Kabbalistit allekirjoittavat esoterian keskeisen opin mikro- ja makrokosmoksen välisestä vastaavuudesta ja yhteydestä.  Elämän puu on myös moraalin järjestelmä, joka opettaa etiikkaa dynaamisen järjestelmän kautta - asioilla ja teoilla on dynaamisia vaikutuksia jotka riippuvat tilanteesta, ja viisas toiminta ei aina ole samanlaista.

Toinen puoli kabbalistista mystiikkaa on sanamystiikka. Heprea on kieli, joka tarjoaa mahdollisuuksia monenlaisille tulkinnoille. Siinä ei esimerkiksi kirjoitetussa muodossaan ole ollenkaan vokaaleja. Kirjoitetut sanat on mahdollista ääntää eri tavalla, jolloin niiden merkitys muuttuu. Tämä avaa mahdollisuuden tulkita kirjoitettua Tooraa erilaisilla ja yllättävillä tavoilla.

Toinen sanamystiikan työkalu on gematria. Siinä kirjaimille annetaan numeerinen arvo niiden aakkosissa sijoittumisen mukaan. Näin sanoille voidaan muodostaa lukuarvo lisäämällä kirjaimien arvot yhteen; gematrian harjoittajat uskovat, että saman lukuarvon omaavilla sanoilla on maaginen yhteys.

Sanamystiikka edellyttää, että Toora on kirjaimellisesti jumalan sanaa. Sana, joka oli alussa ja jolla jumala loi maailman oli hepreaa. Näin merkin mielivaltaisuuteen ja kielten sopimuksenvaraisuuteen uskovana gematria tuntuu villiltä spekulaatiolta. Minulle läheisempää sanamystiikkaa ovat zen-buddhalaisuuden koanit ja runous, jotka perustuvat enemmän sanojen merkityssisältöön.

Monista kabbalan filosofisista ideoista tulee mielleyhtymiä buddhalaisuuteen. Buddhalaisille keskeistä tyhjyyden käsitettä voisi verrata kabbalan neoplatonistiseen emanaatiofilosofiaan. Toki kabbalan filosofia on paljon idealistisempaa ja perustuu enemmänkin persoonallisen jumalan ideaan. Elämän puuhun perustuva moraalifilosofia vetoaa myös buddhalaisuuden tavoin kultaiseen keskitiehen, maltilliseen ja viisaaseen, tilanteeseen perustuvaan etiikkaan.

Kabbalaa on monenlaista, juutalaisuudesta se on levinnyt laajalle esimerkiksi new age-piireihin, missä se on saanut uusia tulkintoja. Daniel Kraigin Modern Magick-kirja on pitkälti niin sanottua käytännöllistä kabbalaa, mitä juutalaisetkin ovat harjoittaneet, pitkälti salassa aikoina, jolloin uskon puhdasoppisuutta valvottiin tarkasti.

Kuten sanoin, en ole vielä porautunut kovin syvälle kabbalaan. Se on monimutkainen, dynaaminen ja hienostunut filosofia. En tiedä, onko persoonalliseen jumalaan uskomattoman helppo assimiloida kabbalaa omaan filosofiaansa. Kabbala on kuitenkin kiehtovaa ja älyllisesti innostavaa, vaikkei sen sanomaa allekirjoittaisikaan.

Frantisek Kupka, näkymättömän kuvaaja

Kävin viime viikolla Ateneumin laajassa Frantisek Kupka-näyttelyssä. Näyttely taustoittaa hyvin Kupkan elämää ja vaikutteita ja laaja retrospektiivi tuo hyvin esille hänen kehityksensä taiteilijana. Kupka (1871-1957) aloitti hyvin perinteisenä, realistisena maalarina, mutta myöhemmin hänestä tuli yksi abstraktin taiteen pioneereista maalausten muotokielen muuttuessa.

Kupkan taiteen kehitys liittyy hänen filosofiansa ja maailmankuvansa muutokseen. Hän seurasi tiiviisti aikansa tieteen ja muotiajatusten kehitystä. 1800-luvun lopussa spiritismistä tuli muodikasta (sen harjoittamisesta on kuvaus esimerkiksi Thomas Mannin 1900-luvun alussa ilmestyneessä, ajan ideologioita ja ajatuksia kuvaavassa romaanissa Taikavuori). Kupka osallistui aktiivisesti spiritistisiin istuntoihin ja toimi myös itse meediona, rahoittaen siten taiteen tekemistään uransa alkuvaiheilla.  Hän oli myös kiinnostunut teosofiasta ja buddhalaisuudesta. Ne, sekä ajan uusi tiede, olivat päävaikuttimina hänen ajattelussaan ja taiteessaan.

1800-luvun lopulla realismi, positivismi ja edistysusko olivat vahvasti ajan henkeä. Uskottiin tieteeseen, näkyvään maailmaan ja ihmisen mahdollisuuteen luoda uusi maailma teknologian avulla. Osaksi vastareaktiona näihin ilmiöihin syntyi uusi abstrakti taide.

1800- ja 1900-luvun vaihteessa ajatus näkymättömistä todellisuuksista oli yleinen ihmisillä, jotka olivat kiinnostuneita mystiikasta ja okkultismista ja seurasivat ajan tiedettä. Teosofia syntyi 1800-luvun lopulla ja siitä tuli hyvin muodikasta tiedostavien ihmisten parissa. Myös oikeansuuntainen tietoisuus buddhalaisuuden opeista alkoi ensimmäistä kertaa levitä länsimaissa.

Röntgen-säteiden löytäminen ja esimerkiksi radioaaltojen käyttö langattomaan tiedonvälitykseen vahvistivat ajatusta siitä, että ihmisen havaintokyky oli sinällään kyvytön näkemään todellisuutta  pinnallisten ilmentymien takana.  Tiede näytti tarjoavan silloisessa kehitysvaiheessa tukea mystikoiden ja esoteerikoiden ajatuksille: fysiikassa uskottiin vielä eetteriin, näkymättömään välittävään aineeseen. Tämän valossa nähtiin todellisena mahdollisuutena esimerkiksi ajatusten välittäminen ja selvännäköisyys astraalitasolla.

 Kupka uskoi näkymättömään todellisuuteen. Hän piti sitä todellisempana kuin näkyvää maailmaa. Olemusten maailma piili silmille näkymättömän takana, ja se oli taiteilijan ulottuvilla hänen mystisten aistiensa ja mielikuvituksensa avulla.

Kun surrealistit ja symbolistit pyrkivät objektivoimaan subjektiivisen kuvaamalla inhimillisiä arkitodellisuuden objekteja uudella tavalla ja oudoissa yhteyksissä, loi Kupka aivan uuden, abstraktin muotokielen, joka sai vaikutteita tieteestä, esimerkiksi mikroskoopilla nähdyistä olioista.  Hänen abstraktissa taiteessaan todellisuuteen niiden itsensä ulkopuolella viittaamattomista muodoista tulee elävä toinen todellisuus, jolla on omat lakinsa ja muotokielensä. Kupkan näyttely ohjaakin hyvin miettimään, mitä henkinen on.

Katseita seremonialliseen magiaan

Usein okkultismi samaistetaan - virheellisesti - maagisiin rituaaleihin ja henkien manaamiseen ja palvontaan. Nämä ovat ne kuvat, mitkä aiheesta välittyvät populaarikulttuurissa, varmaankin koska ne ovat raflaavia ja herättävät ihmisissä intohimoja.

Luen nyt kahta 1900-luvun okkultismin klassikkoteosta, jotka todistavat esoterian monipuolisuudesta ja erilaisista tavoista, joilla okkultismia voidaan lähestyä. Ensimmäinen on 1900-luvun alussa julkaistu Manly P. Hallin The Secret Teachings of all Ages, josta olen jo maininnutkin, toinen Donald Michael Kraigin Modern Magick, joka julkaistiin ensimmäisen kerran 1980-luvulla, mutta josta on sen jälkeen otettu useita painoksia, sen myydessä yli 150 000 kappaletta vuosien saatossa.

Siinä, missä Kraigin teos on hyvin - pitäisikö sanoa - käytännöllinen opas rituaalimagiaan, ennustamiseen ynnä muihin maagisiin käytäntöihin, käsittelee Hall kirjassaan seremoniallista magiaa vain hyvin lyhyesti ja suoranaisesti tuomitsee sen harjoittamisen.  Hänen polkunsa on filosofin tie - Hall pyrkii ymmärtämään maailman olemuksen tutkimalla eri aikojen esoteerisia oppeja, ja näiden opetuksien valossa elämään viisaasti maailmassa.

Hallin mukaan sekä musta että valkoinen magia perustuvat sen harjoittajan kykyyn kontrolloida universaalia elämänvoimaa, jota Eliphas Levi on kutsunut "suureksi maagiseksi tekijäksi" tai "astraalivaloksi".  Tätä voimaa manipuloimalla voidaan vaikuttaa transsendentaalisiin -  omaa arkitodellisuuttamme ylempiin - voimiin.  Hall näkee kaiken poikkeamisen filosofin tieltä ilmiöllisen magian polulle harha-askeleina, ja varoittaa umpikujasta, johon niihin ryhtyvät ajautuvat. Hänestä länsimainen magia on korruptoitunut versio atlantislaisten taikuudesta, joka siirtyi antiikin salaseuroille, jotka kuitenkin muuttivat sitä ja pitivät tärkeimmät salaisuudet omana tietonaan.

Hallin mukaan seremoniallinen magia perustuu siihen, että on olemassa henkimaailma, mitä asuttavat hyvän- ja pahantahtoiset henget. Maagisten seremonioiden avulla on mahdollista kutsua esiin maailmaamme näitä henkiä ja saada ne käyttämään voimiaan maagikon tarkoitusperien hyväksi. Hyväntahtoiset henget toimivat mielellään kaikkien hyvien tarkoitusperien puolesta, mutta pahantahtoisten henkien kanssa maagikko joutuu tekemään sopimuksen, jossa hän kuoltuaan suostuu hengen palvelukseen ikuisiksi ajoiksi.

Kraigin tausta taas on avoimesti juutalaisuudessa ja kabbalistisessa mystiikassa. Hän selittää rituaalejaan, joita on otettu useista eri perinteistä, pitkälti lähinnä juutalais-kristillisellä käsitteistöllä.  Vaikka juutalaisuus on monoteististä, avaa sen mystinen tulkinta  ovet magiikalle - kabbala antaa välineet tulkita jumalan monia ilmenemismuotoja maailmassa  ja vaikuttaa erilaisiin maagisiin voimiin.

Välillä Kraigin juutalaisuus häiritsee. Hän tekee magian vuosisataisesta, jopa -tuhantisesta traditiosta oman versionsa. Kaikki suuret maagikot eivät todellakaan ole olleet juutalais-kristillisellä puolella. Monille suurimmille, kuten Aleister Crowleylle, tätä traditiota vastaan taisteleminen oli heidän elämänsä kantava voima. Siedän kuitenkin Kraigin näkökulmaa hänen kirjansa käytännöllisyyden takia: se esittelee kattavasti rituaalimagian perinteitä. Hän myös taustoittaa eri traditioita historialliselta kannalta ja perustelee omat näkökantansa. Ainakaan hän ei ole kristitty jeesustelija.

Wilhelm Reich ja salaperäinen orgonienergia

Psykoanalyysi on aina ollut hyvin kiistanalainen osa tiedettä. Aikanaan Sigmund Freudin teoriat olivat vallankumouksellisia ja edustivat aikansa psykologisen teorian huippua, mutta silloinkin niiden tieteellisyydestä kiisteltiin laajasti. Nykyisin psykoanalyysi on eriytynyt yliopistoissa opetettavasta psykologiasta ja psykiatriasta ja elää terapeuttisena käytäntönä ja teoriana, josta myös kulttuurintutkijat ovat hyvin kiinnostuneita.

Okkultistipiireissä pidetyin psykoanalyytikko on totta kai Carl Jung, mutta hänen lisäkseen psykodynaaminen teoria ja terapia ovat vetäneet puoleensa joukon muitakin esoteerishenkisiä ajattelijoita ja tiedemiehiä. Yksi mielenkiintoisimmista ja tunnetuimmista heistä on Wilhelm Reich.

Reich (1897-1957) vaikutti 1900-luvun alussa samaan aikaan Freudin kanssa Wienissä ja oli osa virallista psykoanalyyttistä liikettä, kunnes hänet erotettiin siitä erimielisyyksien takia. Freud oli hylännyt alkuperäisen näkemyksensä libidosta aktuaalisena energiana ja näki sen enää vain henkisenä haluna joka voidaan sublimoida. Reich sen sijaan piti kiinni teoriasta, jonka mukaan neuroosit johtuvat seksuaalisesta repressiosta ja kyvyttömyydestä saada orgasmia. Hän yhdisti psykoanalyysiinsä marxilaista ajattelua ja tarjosi jo 1920-luvulla työväenluokkaisille ihmisille seksuaalineuvontaa ja ehkäisyä, ollen näin seksuaalisen vallankumouksen edelläkävijä.

 1930-luvulla Reichin näkemys libidosta kääntyi yhä bioenergisempään suuntaan. Hän kehitti teorian elämänvoimasta, orgonista, joka oli esoteerista energiaa ja universaalia elämänvoimaa, joka vaikutti entropian vastaisesti vahvistaen organismien koheesiota. Nimitys orgoni johdettiin tietenkin orgasmista, jonka Reich näki elämänvoiman ilmentymänä.

Toisen maailmansodan aikaan Reich pakeni yhdysvaltoihin, jossa hän perusti instituutin levittämään ajatuksiaan. Hän uskoi, että puutteet tai virheet organismin orgonienergiassa olivat syypäitä moniin tauteihin. Hän kehitti laitteen, orgonien kerääjän, joka oli käytännössä erilaisista materiaaleista rakennettu pieni koppi, jonka piti kerätä ympäristöstä orgonienergiaa ja siirtää sitä laitteessa istuneeseen potilaaseen. Laitteen väitettiin parantavan monia tauteja, kuten esimerkiksi syöpää, ja parantavan hoidettavan orgasmikykyä.

Konservatiivisessa 1950-luvun Amerikassa Reichin teoriat olivat kauhistus. Häntä syytettiin lääketieteen harjoittamisesta ilman lupaa ja petoksesta tarjotessaan hoitoa jolla ei ollut vahvistettua vaikutusta. Häntä kiellettiin myymästä orgonien kerääjiä, ja kaikki valmistetut laitteet piti hävittää. Lisäksi osa Reichin julkaisemista kirjoista sensuroitiin.

Reichillä oli orgonien kerääjien lisäksi muitakin hänen suureen ideaansa perustuvia innovaatioita. Yksi oli ”cloudbuster”, laite, jonka piti vapauttaa orgonienergiaa atmosfäärissä ja näin saada pilvet satamaan. Keksinnön piti ratkaista aavikoitumisen ongelma. 1950-luvulla, Reichin ongelmien kasaantuessa, hän uskoi, että maapallo oli ufojen hyökkäyksen kohteena. Hän käytti yönsä tarkkaillen taivasta kiikareilla ja teleskoopeilla poikansa kanssa. Kun he uskoivat havainneensa lentävän ET-aluksen, suuntasivat he tähän cloudbusterin, väittäen ampuneensa sillä alas useita lentäviä lautasia.

Liittovaltion viranomaiset määräsivät olemassa olevat orgonien kerääjät tuhottaviksi, ja kuusi tonnia Reichin kirjoja ja muuta kirjallista materiaalia poltettiin vuonna 1956. Reichin mielenterveydestä esitettiin monenlaisia näkemyksiä, mutta lopulta hänet katsottiin edesvastuulliseksi ja vangittiin. Hän kuoli vankilassa vuonna 1957 sydänkohtaukseen. Mies, joka halusi vapauttaa elämänvoimat.

Ajatuksia sfäärien harmoniasta

Musiikki – ilman sanoja – ja matematiikka tuntuvat äkkiseltään mietittynä hyvin vastakkaisilta asioilta. Yhdistämme musiikin suuriin ja voimakkaisiin tunteisiin ja matematiikan kuivan älylliseen abstraktiin ajatteluun. Kuitenkin näillä kahdella ilmiöllä on paljon yhteistä. Kuten puhdas matematiikka, myöskään musiikki ei viittaa mihinkään itsensä ulkopuolella. Sävelkulkuihin saatetaan liittää kertomuksia ja tunteita, mutta ne ovat mielivaltaisia siten, että mikään noissa sävelissä ei itsestään ja yksiselitteisesti kerro, mitä ne tarkoittavat. Samankaltainen on matematiikan suhde todellisuuteen – yhtälöihin voidaan liittää merkityksiä todellisessa maailmassa, mutta matematiikka on kuitenkin lopulta vain abstrakti diskurssi, kieli jota voidaan käyttää työkaluna asioiden hahmottamiseen, ennustamiseen ja ymmärtämiseen.

Jo aiemmin tässä blogissa käsittelin Pythagorasta, matemaatikkoa ja okkultistia. Pythagoras löysi, legendan mukaan, sävelten matemaattisessa muodossa muodostamat harmoniset sarjat tutkimalla soivien kielien pituuden ja jännitteen ja niiden aikaansaaman soinnin välistä yhteyttä.

Pythagoras – siinä määrin kuin voimme hänestä tietää – alkoi tämän jälkeen nähdä musiikkia kaikkialla. Häneen yhdistetään lause ”kielten soinnissa on geometriaa, sfäärien avaruuksissa on musiikkia. Pythagoras laajensi ajatteluaan oppiin ”musica universaliksesta”, joka eli hänen kuolemansa jälkeen ja oli monenlaisten ajattelijoiden suosiossa aina renessanssiaikoihin saakka. Siinä taivaankappaleiden liikkeiden suhteiden ajatellaan muodostavan musiikkia. Jotkut näkivät, että taivaankappaleet todella tuottivat ääntä liikkuessaan. Yleisempää oli kuitenkin ajatella universaalia musiikkia vertauskuvallisemmin, matemaattisena, harmonisena ja uskonnollisena käsitteenä.

On helppoa ymmärtää Pythagoraan innostusta ja villiä ajatuksenjuoksua. Hän oli aikansa huomattavin matemaatikko, villin spekulatiivinen ajattelija aikana, jolloin luonnontieteet eivät olleet vielä kehittyneet.  Tietystä alasta kiinnostuneilla ihmisillä on usein tapana nähdä kaikki asiat maailmassa oman erikoisalansa linssien läpi

Pythagoraan maailmankuvassa ylimpänä oli puhdas henki ja alimpana puhdas materia. Tämä jaottelu oli myös arvohierarkia; puhdas henki oli arvokkainta maailmankaikkeudessa. Zeniä pitkään opiskelleena olen kiinnostunut dualismeista, joista (ja niiden välttämisestä) zen-opettajat usein puhuvat. Buddhalaisten mukaan maailma ei jakaudu henkeen ja materiaan, vaan maailmankaikkeus on yhtä – henki on osa materiaa, ne sijaitsevat samalla janalla. Näin ollen myöskään kumpikaan dualiteetin puolista ei ole toista arvokkaampi tai ensisijaisempi. Zen on pikemminkin anti-idealistinen oppi – se varoittaa luottamasta liikaa ajatteluun ja nähdä asiat konkreettisina itsessään, arvottamatta niitä liikaa omassa päässään.

Kysymys, jonka pohtiminen on ajanut minua opiskelemaan jonkin verran luonnontieteitä, on tietoisuuden suhde materiaan. Henki ja aine vaikuttavat toisiinsa kiehtovilla tavoilla. Kvanttimekaniikassa havainnointi itsessään vaikuttaa havainnon lopputulokseen. En vielä ymmärrä aihetta niin hyvin, että voisin kertoa siitä vakuuttavasti. Saattaa kuitenkin olla, että universumi itsessään on jollain tapaa tietoinen.

Maailma on, paitsi energiaa ja materiaa, myös informaatiota. Kirjoissamme matemaattisen muodon saavat luonnontieteet ovat osa universumia. Tieto ihmisen rakentamisesta on kirjattu geeneihimme, aineeseen joka välittää informaatiota. Ymmärrän, miksi Pythagoras ajatteli, että maailman on luonut järkevä olento, näyttäähän sen rakenne järkevältä ja harmoniselta. Vaikka en usko persoonalliseen jumalaan, en täysin hylkää ajatusta, että selvittämällä maailman rakenteen voimme tietää jumalan mielen. Universumi on Jumala.

Vapaamuurarien myytit ja tradition keksiminen

Olen nyt lukenut Manly P. Hallin okkultismin harjoittajien parissa klassikon asemaan noussutta kirjaa ”The Secret Teachings of all Ages. Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1928, mikä näkyy tietynlaisena vanhanaikaisuutena. Hallin lähestymistapa on pyhimystarinoista tuttu hagiografia, missä legendojen totuutta ei kiistetä, vaan niitä pidetään ennemminkin myytin ydinsanomana. Toki okkultismin historiasta kirjoittavalle on tietyllä tapaa eduksi uskoa tutkimuksen kohteidensa sanomaan – historiankirjoittajille pidetään yleensä eettisenä lähtökohtana tuoda esille kohteistaan näiden positiiviset puolet (negatiivisten lisäksi) – mutta Hall ottaa liian monia myyttejä todesta ollakseen uskottava historiankirjoittaja. Toki teos on tuhti tiedonlähde esoteerisesta symboliikasta, mutta sitä on luettava kriittisellä otteella. Vanhoista myyteistä kertovat hagiografiat ovat mielenkiintoisia näin historioitsijan koulutuksen saaneen näkökulmasta – ne kertovat sekä kohteenaan olevista että kirjoitusaikansa myyteistä.

Hallin tietoteoreettinen lähtökohta on tietynlainen platonismi. Hän esittelee omien sanojensa mukaan symbolista filosofiaa, ja näkee symbolien kuvastavan henkistä, todellisempaa ja ihanteellisempaa maailmaa, jotain maallista pysyvämpää ja parempaa, jonka ihanteet pystymme kuitenkin maan päällä toteuttamaan perehtymällä esoteeristen traditioiden symboliikan kätkemään filosofiaan ja noudattamalla niiden opetuksia elämässämme.

Varsinkin antiikin esoteerisia oppeja Hall käsittelee hyvin epämääräisesti ja epäkriittisesti, puhuen niistä monessa kohtaa yleisesti vain ”ammoisina mysteereinä”, erottamatta eri sivilisaatioita toisistaan. Hänellä on myös taipumus nähdä eri kausien ja kulttuurien symboliikassa vain yhtäläisyydet ja unohtaa erot, näin luoden tarinan ”salaisesta opista”, mikä on elänyt ammoisista ajoista nykypäivään vihkiytyneiden parissa.

Tällainen eklektismi ei okkultistien parissa ole kovin harvinaista. Yksi tärkeimmistä Hallin kuvailemista traditioista – vapaamuurarius – loi perustansa luovan ja valikoivan historiankirjoituksen perustalle. Vapaamuurarius on 1700-luvulla syntynyt yleisuskonnollinen liike. Sen synty ja kasvu liittyi valistukseen, deismiin ja porvarillisen yhteiskunnan nousuun.

Itse vapaamuurarit kuitenkin haluavat esittää ja nähdä historiansa toisin. He näkivät oppinsa lähteneen liikkeelle jo kuningas Daavidin temppelin rakentaneesta Hiram Abiffista, sisällyttäneen itseensä muiden salaseurojen, kuten pythagoralaisuuden oppeja, ja säilyneen rakentajien ammattikilloissa – tästä nimitys vapaamuurarit. Mytologian mukaan antiikin temppeleiden rakentamiseen tarvittu oppi esimerkiksi geometriasta, harmoniasta ja symboliikassa säilyi rakentajien killoissa ja päätyi vapaamuurarien oppiin. Kirjassaan Hall esittelee tulkinnan myytistä Salomonin temppelin rakentamisesta ja sen symboliikasta. Hänen mukaansa esimerkiksi temppelin kolme porttia symboloivat ihmisen kolmea energiakeskusta.

Myytit ovat tapa ajatella ja ne välittävät kulttuurisia merkityksiä. Voi hyvinkin olla, että vaikka osa symboleista ja niiden merkityksestä on harvojen tuntemia, ne silti välittävät kollektiivista alitajuntaa ja siellä asuvia merkityksiä. Emmehän me, jo määritelmän mukaan, tiedä oman alitajuntammekaan sisältöä. Osa Hallin symboleista esittämistä tulkinnoista on kuitenkin hyvin väkinäisen tuntuisia. Esimerkiksi lukusymboliikasta on helppo esittää millaisia tahansa omaa tulkintaa tukevia luentoja.

Hallin kirja ja vapaamuurarien historia ovat esimerkkejä ilmiöstä, jota historioitsijat kutsuvat tradition keksimiseksi. Kansallisvaltiot tarvitsivat syntyessään yhtenäisyyttä luovaa mytologiaa ja tapoja, ja kun niitä ei useimmiten ollut olemassa, piti ne keksiä. Menneisyydestä poimittiin tiettyjä ilmiöitä ja esitettiin niiden olevan vanhempia ja vahvempia traditioita kuin ne todella olivatkaan. Nykypäivänä historiantutkijan tehtävänä nähdään mytologioiden ja keksittyjen traditioiden paljastaminen ja purkaminen. Hallin kirja, vaikka se ei tätä tehtävää toteutakaan, on silti arvokas, esittäessään kulttuurihistoriallisesti merkittäviä okkultistisiin perinteisiin liitettyjä myyttejä ja symboleita. Sitä on vain luettava kriittisesti yhdessä muiden lähteiden kanssa.