Wilhelm Reich ja salaperäinen orgonienergia

Psykoanalyysi on aina ollut hyvin kiistanalainen osa tiedettä. Aikanaan Sigmund Freudin teoriat olivat vallankumouksellisia ja edustivat aikansa psykologisen teorian huippua, mutta silloinkin niiden tieteellisyydestä kiisteltiin laajasti. Nykyisin psykoanalyysi on eriytynyt yliopistoissa opetettavasta psykologiasta ja psykiatriasta ja elää terapeuttisena käytäntönä ja teoriana, josta myös kulttuurintutkijat ovat hyvin kiinnostuneita.

Okkultistipiireissä pidetyin psykoanalyytikko on totta kai Carl Jung, mutta hänen lisäkseen psykodynaaminen teoria ja terapia ovat vetäneet puoleensa joukon muitakin esoteerishenkisiä ajattelijoita ja tiedemiehiä. Yksi mielenkiintoisimmista ja tunnetuimmista heistä on Wilhelm Reich.

Reich (1897-1957) vaikutti 1900-luvun alussa samaan aikaan Freudin kanssa Wienissä ja oli osa virallista psykoanalyyttistä liikettä, kunnes hänet erotettiin siitä erimielisyyksien takia. Freud oli hylännyt alkuperäisen näkemyksensä libidosta aktuaalisena energiana ja näki sen enää vain henkisenä haluna joka voidaan sublimoida. Reich sen sijaan piti kiinni teoriasta, jonka mukaan neuroosit johtuvat seksuaalisesta repressiosta ja kyvyttömyydestä saada orgasmia. Hän yhdisti psykoanalyysiinsä marxilaista ajattelua ja tarjosi jo 1920-luvulla työväenluokkaisille ihmisille seksuaalineuvontaa ja ehkäisyä, ollen näin seksuaalisen vallankumouksen edelläkävijä.

 1930-luvulla Reichin näkemys libidosta kääntyi yhä bioenergisempään suuntaan. Hän kehitti teorian elämänvoimasta, orgonista, joka oli esoteerista energiaa ja universaalia elämänvoimaa, joka vaikutti entropian vastaisesti vahvistaen organismien koheesiota. Nimitys orgoni johdettiin tietenkin orgasmista, jonka Reich näki elämänvoiman ilmentymänä.

Toisen maailmansodan aikaan Reich pakeni yhdysvaltoihin, jossa hän perusti instituutin levittämään ajatuksiaan. Hän uskoi, että puutteet tai virheet organismin orgonienergiassa olivat syypäitä moniin tauteihin. Hän kehitti laitteen, orgonien kerääjän, joka oli käytännössä erilaisista materiaaleista rakennettu pieni koppi, jonka piti kerätä ympäristöstä orgonienergiaa ja siirtää sitä laitteessa istuneeseen potilaaseen. Laitteen väitettiin parantavan monia tauteja, kuten esimerkiksi syöpää, ja parantavan hoidettavan orgasmikykyä.

Konservatiivisessa 1950-luvun Amerikassa Reichin teoriat olivat kauhistus. Häntä syytettiin lääketieteen harjoittamisesta ilman lupaa ja petoksesta tarjotessaan hoitoa jolla ei ollut vahvistettua vaikutusta. Häntä kiellettiin myymästä orgonien kerääjiä, ja kaikki valmistetut laitteet piti hävittää. Lisäksi osa Reichin julkaisemista kirjoista sensuroitiin.

Reichillä oli orgonien kerääjien lisäksi muitakin hänen suureen ideaansa perustuvia innovaatioita. Yksi oli ”cloudbuster”, laite, jonka piti vapauttaa orgonienergiaa atmosfäärissä ja näin saada pilvet satamaan. Keksinnön piti ratkaista aavikoitumisen ongelma. 1950-luvulla, Reichin ongelmien kasaantuessa, hän uskoi, että maapallo oli ufojen hyökkäyksen kohteena. Hän käytti yönsä tarkkaillen taivasta kiikareilla ja teleskoopeilla poikansa kanssa. Kun he uskoivat havainneensa lentävän ET-aluksen, suuntasivat he tähän cloudbusterin, väittäen ampuneensa sillä alas useita lentäviä lautasia.

Liittovaltion viranomaiset määräsivät olemassa olevat orgonien kerääjät tuhottaviksi, ja kuusi tonnia Reichin kirjoja ja muuta kirjallista materiaalia poltettiin vuonna 1956. Reichin mielenterveydestä esitettiin monenlaisia näkemyksiä, mutta lopulta hänet katsottiin edesvastuulliseksi ja vangittiin. Hän kuoli vankilassa vuonna 1957 sydänkohtaukseen. Mies, joka halusi vapauttaa elämänvoimat.

Ajatuksia sfäärien harmoniasta

Musiikki – ilman sanoja – ja matematiikka tuntuvat äkkiseltään mietittynä hyvin vastakkaisilta asioilta. Yhdistämme musiikin suuriin ja voimakkaisiin tunteisiin ja matematiikan kuivan älylliseen abstraktiin ajatteluun. Kuitenkin näillä kahdella ilmiöllä on paljon yhteistä. Kuten puhdas matematiikka, myöskään musiikki ei viittaa mihinkään itsensä ulkopuolella. Sävelkulkuihin saatetaan liittää kertomuksia ja tunteita, mutta ne ovat mielivaltaisia siten, että mikään noissa sävelissä ei itsestään ja yksiselitteisesti kerro, mitä ne tarkoittavat. Samankaltainen on matematiikan suhde todellisuuteen – yhtälöihin voidaan liittää merkityksiä todellisessa maailmassa, mutta matematiikka on kuitenkin lopulta vain abstrakti diskurssi, kieli jota voidaan käyttää työkaluna asioiden hahmottamiseen, ennustamiseen ja ymmärtämiseen.

Jo aiemmin tässä blogissa käsittelin Pythagorasta, matemaatikkoa ja okkultistia. Pythagoras löysi, legendan mukaan, sävelten matemaattisessa muodossa muodostamat harmoniset sarjat tutkimalla soivien kielien pituuden ja jännitteen ja niiden aikaansaaman soinnin välistä yhteyttä.

Pythagoras – siinä määrin kuin voimme hänestä tietää – alkoi tämän jälkeen nähdä musiikkia kaikkialla. Häneen yhdistetään lause ”kielten soinnissa on geometriaa, sfäärien avaruuksissa on musiikkia. Pythagoras laajensi ajatteluaan oppiin ”musica universaliksesta”, joka eli hänen kuolemansa jälkeen ja oli monenlaisten ajattelijoiden suosiossa aina renessanssiaikoihin saakka. Siinä taivaankappaleiden liikkeiden suhteiden ajatellaan muodostavan musiikkia. Jotkut näkivät, että taivaankappaleet todella tuottivat ääntä liikkuessaan. Yleisempää oli kuitenkin ajatella universaalia musiikkia vertauskuvallisemmin, matemaattisena, harmonisena ja uskonnollisena käsitteenä.

On helppoa ymmärtää Pythagoraan innostusta ja villiä ajatuksenjuoksua. Hän oli aikansa huomattavin matemaatikko, villin spekulatiivinen ajattelija aikana, jolloin luonnontieteet eivät olleet vielä kehittyneet.  Tietystä alasta kiinnostuneilla ihmisillä on usein tapana nähdä kaikki asiat maailmassa oman erikoisalansa linssien läpi

Pythagoraan maailmankuvassa ylimpänä oli puhdas henki ja alimpana puhdas materia. Tämä jaottelu oli myös arvohierarkia; puhdas henki oli arvokkainta maailmankaikkeudessa. Zeniä pitkään opiskelleena olen kiinnostunut dualismeista, joista (ja niiden välttämisestä) zen-opettajat usein puhuvat. Buddhalaisten mukaan maailma ei jakaudu henkeen ja materiaan, vaan maailmankaikkeus on yhtä – henki on osa materiaa, ne sijaitsevat samalla janalla. Näin ollen myöskään kumpikaan dualiteetin puolista ei ole toista arvokkaampi tai ensisijaisempi. Zen on pikemminkin anti-idealistinen oppi – se varoittaa luottamasta liikaa ajatteluun ja nähdä asiat konkreettisina itsessään, arvottamatta niitä liikaa omassa päässään.

Kysymys, jonka pohtiminen on ajanut minua opiskelemaan jonkin verran luonnontieteitä, on tietoisuuden suhde materiaan. Henki ja aine vaikuttavat toisiinsa kiehtovilla tavoilla. Kvanttimekaniikassa havainnointi itsessään vaikuttaa havainnon lopputulokseen. En vielä ymmärrä aihetta niin hyvin, että voisin kertoa siitä vakuuttavasti. Saattaa kuitenkin olla, että universumi itsessään on jollain tapaa tietoinen.

Maailma on, paitsi energiaa ja materiaa, myös informaatiota. Kirjoissamme matemaattisen muodon saavat luonnontieteet ovat osa universumia. Tieto ihmisen rakentamisesta on kirjattu geeneihimme, aineeseen joka välittää informaatiota. Ymmärrän, miksi Pythagoras ajatteli, että maailman on luonut järkevä olento, näyttäähän sen rakenne järkevältä ja harmoniselta. Vaikka en usko persoonalliseen jumalaan, en täysin hylkää ajatusta, että selvittämällä maailman rakenteen voimme tietää jumalan mielen. Universumi on Jumala.