Jaakobinpainia Lammilla

"Mihin helvettiin mä nyt olen lupautunut mukaan?" mietin sunnuntaina ennen Lammin retriittikeskukseen lähtöä. Edessä olisi viikko herätyksiä klo 4.30 aamulla, kuusi tuntia zazenia päivässä ja hiljaisuutta.

Olin pakannut mukaan runsaasti vaihtovaatteita, luettavaa, lääkkeet ja läppärinikin kaiken varalta. Kotiin työpöydän laatikkoon jäi pussi White Widow-lajikkeen kannabista, mitä olin edellisen viikon aikana poltellut useampana päivänä. Olin vihdoinkin löytänyt minulle sopivaa lajiketta, jossa rauhoittavat ja piristävät vaikutukset olivat tasapainossa.

Lähtökohdat olivat siis varsin kaukana henkisestä puhtaudesta.  En ollut edes viime aikoina istunut kovin paljon zazenia, enemmän juonut kaljaa ja urheillut kun krapulat eivät estäneet sitä.  Zendoni 10-vuotisjuhlan kunniaksi järjestettyyn normaalia pidempään seshiniin halusin kuitenkin osallistua kokeakseni miltä tuntuu harjoittaa hieman pidempi aika luostarimaisissa olosuhteissa.

Ensimmäinen päivä oli odotetusti kaikkein rankin. Muutaman tunnin yöunien jälkeen väsymys vaivasi jatkuvasti eivätkä jalkani olleet vielä tottuneet lotusasennossa istumiseen. Minulla oli vielä keittiövuoro maanantaina, mikä tarkoitti, ettei nukkumiseen ollut vapaata aikaa avustaessani keittiötöissä.

Viikon retriitti oli kehittävää, mutta useimmiten kaukana nautinnollisesta. Olen joskus osannut ottaa tuntienkin päivittäisen meditoinnin silkkana nautintona. Lammilla istuessani minua piinasi kuitenkin melkein koko ajan ahdistus ja ikävät ajatukset istuessani zafulla.

Käytin melkein kaiken vapaa-aikani nukkumiseen ja kirjojen lukemiseen. En osallistunut saunavuoroon tai käynyt puhumassa ohjaajan kanssa dokusanissa. Zendomme toiminta on arkipäiväistä ja teeskentelemätöntä, mitä ominaisuuksia arvostan ohjaajassammekin. Hän ei kuitenkaan ole mielestäni kovin edistynyt sillä lailla, että olisin valmis luottamaan häneen henkisen kehitykseni ohjaajaksi.  Opin arvostamaan hiljaisuutta myös vapaa-aikana. Puhumisen ollessa kielletty ei tarvinnut edes miettiä sanoja, ja meditatiivinen olotila valtasi pään myös aikana, jolloin ei istuttu seinää tuijottamassa. Tunsin, kuinka egoni tavallaan liukeni osaksi ryhmää, kun sanat eivät olleet meitä erottamassa.  Joillekin ihmisille hiljaisuuden pitäminen tuntui olevan mahdotonta, mikä oli toki ymmärrettävää heidän tavatessaan retriitillä vanhoja tuttaviaan, mutta erittäin ikävää minun mielestäni.

Zazen on yhden määritelmän mukaan kärsimystä, joka vähentää kärsimystä. Lammilla harjoitin varmaan tuon määritelmän mukaista meditaatiota. Tyynyllä ahdistuneena ja väsyneenä painin omien demonieni kanssa päivästä toiseen. Demoneista voi kuitenkin saada painiotteen, ja viikon loppua kohden mieleni alkoi vallata riemullisempi olo. Viimeisenä päivänä olo oli kevyt, seesteinen ja onnellinen. Tunsin kokemukseni arvokkaaksi, vaikka meditaatio olikin paikoitellen raskasta ja herkkyyteni nousi luostariympäristössä pintaan.

Viimeisenä päivänä virallisen ohjelman jälkeen jäimme vielä syömään ja juomaan kahvia ja juttelemaan. Istuin junassa ja rautatieasemalla uusien tuttavieni kanssa, jotka tuntuivat mukavilta kavereilta.

Helsingin keskustassa oli joulukadun avajaiset ja paljon väkeä liikkeellä. Kotona otin pussin pöydän laatikosta ja väänsin sätkän.

Risti - symboli ja allegoria

Kristinuskon symboli on muinainen kidutusväline. Jostain syystä jumala ei voinut noin vain antaa ihmisille anteeksi heidän syntejään, vaan hän koki tarpeelliseksi järjestää maassa ihmisten keskuudessa näytelmän, missä hän poikansa Jeesuksen kautta tulee lihaksi ja joutuu petetyksi ja tuomituksi kärsien tuskallisen kuoleman, joka kuitenkin on tarpeellinen syntien lunastamiseksi. En edes lapsena kokenut tuota kertomusta mitenkään kovin järkevänä – miksi kaikkivoivan jumalan pitää olla tuollainen draamakuningas, eikä hän voi tuosta vaan antaa syntejä anteeksi. Aikuisena narratiivissa on kuvottanut kärsimyksen ylevöittäminen ja ihailu, mikä raamatun kautta on syöpynyt länsimaiseen kulttuuriin ja varmaankin ollut historiassa monen ikävän asian takana.

Manly P Hall esittelee Secret Teachings.. –kirjassaan laajalti ristiin liittyvää symboliikkaa ja mytologiaa. Hän menee ensin raamattuakin syvemmälle raamatullisuuteen väittäen, että puu, josta tehtiin Jeesuksen roikuttamiseen tarkoitettu risti, oli peräisin aina Eedenin puutarhan elämän puusta, johon Aatamin veri ja henki yhdistyi, ja jonka siemenet kulkeutuivat Nooan arkkiin ja lopulta Jerusalemiin.

Tämän rohkean aloituksen jälkeen Hall ryhtyy kuitenkin myös purkamaan myyttejä. Hän oli tietoinen, ettei risti ollut kristinuskon yksinoikeus, vaan esiintyi laajalti muissakin uskonnoissa ja kuului jo varhaisten pakanoiden symboliikkaan. Kuten muidenkin käsittelemiensä aiheiden kanssa, hän yhdistää kaikki uskonto- ja oppikunnat ja okkultismin suunnat perimmäiseen filosofiaan, joka periytyy aina myyttisestä alkuhämärästä asti. Ristiä käsittelevään kappaleeseen Hall pystyy yhdistämään vielä palaneen Aleksandrian kirjaston; hänen mukaansa antiikin ihmiset ymmärsivät paremmin eri uskontojen ja perimmäisen filosofian yhteyden, mutta tämä tietous katosi Aleksandrian kirjaston palaessa.

Nykytiedon (varmistetun) mukaankin risti toimi symbolina jo kivikaudella. Tämä on ymmärrettävää – risti on yksinkertainen geometrinen kuvio ja kuvastanee ihmisen myötäsyntyistä tapaa hahmottaa maailmaa, sen ulottuvuuksia ja ilmansuuntia. On spekuloitu, että esihistoriallisella ajalla risti toimi astronomisena ja kosmologisena symbolina, joka kuvasi neljää elementtiä, pääilmansuuntia tai maailmanpylvästä yhdistyneenä horisontaaliseen maailmaan. Tiedetään, että pronssiajalla Euroopassa risti alkoi jo olla pyhä symboli joka yhdistyi eritoten kuolemaan ja hautaamiseen.

Hallin kirja on spekulatiivista vertailevaa mytologiaa. Hän esittelee erilaisia ristinkaltaisia symboleita, joita antiikissa käyttivät juutalaiset, egyptiläiset ja kreikkalaiset. Mielenkiintoisempaa niiden sijaan on mielestäni hänen pohdintansa siitä, miten ristiinnaulitseminen esiintyy allegoriana monissa uskonnoissa. Hänen mielestään se kuvasti sitä, miten ihmisen ikuinen ja immateriaalinen henkinen olemus oli ripustettu eläimellisen olemisen ristille.

Monille on varmaan tuttu tarina Prometheuksesta, joka lahjoitti ihmisille tulen ja joutui sen takia ikuisesti vierittämään kiveä ylös vuoren rinnettä. Hall yhdistää myös Buddhan tarinan ristiinnaulitsemismyyttiin. Allegorisesti, mutta minun on vaikea nähdä edes tätä yhteyttä. Sen sijaan esimerkiksi Krishnan ja monien muiden jumalien myyttiseen tarinaan kuolema ristillä liittyy suoraviivaisemmin, ja on selkeää, että se ei ollut kristinuskon perustajien keksimä tarina tai allegoria.

Ihmisen elämään sisältyy paljon kärsimystä. Saavuttaaksemme jotain arvokasta joudumme usein kestämään asioita, jotka ovat kipeitä tai ikäviä. Emme pidä siitä ja toivomme, että joku muu kantaisi raskaan taakan puolestamme. Uskontoihin on perinteisesti käännytty etsiessä helpotusta olemassaolon tuskallisuuteen. Siksi on ymmärrettävää, että moniin niistä sisältyy myytti pelastajasta joka on kärsinyt, ettei meidän tarvitsisi enää kärsiä. Tämä on inhimillistä ja ymmärrettävää. Mielestäni tällainen kärsimyksen ihannointi on kuitenkin vääristänyt ihmiskunnan kulttuuria ja historiaa, ja edetäksemme henkisesti meidän tulisi hylätä se.