Rotuoppia ja spiritualistista sosialismia – okkultismi ja politiikka

Pitkään valtalinjaa edustanut tutkimuslinja esoterian ja politiikan yhteydestä on sen näkeminen yhdeksi natsismin nousuun vaikuttaneeksi voimaksi. Fasistien rotuideologia oli peräisin pitkälti erilaisten esoteeristen ajattelijoiden kirjoista ja he tunsivat vetoa okkultistiseen mystiikkaan. Tämä historiallinen tulkinta oli vallalla etenkin toisen maailmansodan jälkeen. Myöhemmin kuitenkin alaa sai toinen tutkimuslinja, missä esoteria nähtiin osana länsimaiden salattua historiaa, joka johti osaltaan 1960- ja 70-lukujen liberalisaatioon.

 Nykyisin näkemys asiasta on paljon hienojakoisempi. Ensimmäiset modernit salaseurat ilmestyivät 1700-luvulla, ja ne olivat osa nykyaikaisen kansalaisyhteiskunnan syntyä. Vihkimykselliset yhteisöt, kuten vapaamuurarit, olivat osa yhteiskunnan sisällä vaikuttavaa pienempää yhteisöä, jossa eri kansanosat, aluksi aateliset ja myöhemmin porvarit, kokoontuivat yhteen. Myös Ruotsi-Suomessa vapaamuurariloosit olivat tärkeä osa syntyvää kansalaisyhteiskuntaa ja seuraelämää 1700-luvulta alkaen.

 1800-luvun lopulla etenkin spiritualistisella liikkeellä oli merkittävä yhteys ajan edistyksellisiin poliittisiin kiistoihin, kuten työväen- ja naiskysymykseen. Spiritualismin ydinkäsitys oli, ettei ihmisen ydinolemus ollut hänen materiaalinen kehonsa, vaan henkinen sielu, joka oli kaikilla ihmisillä samanlainen.

Naisten vapautuksessa esoteerisilla liikkeillä oli oma merkittävä asemansa. Meediona toimiminen toi monille naisille julkisuutta ja arvostettua asemaa. Myös vaikkapa teosofian perustaja Madame Blavatsky oli aikansa normaaliin naisten asemaan suhteutettuna erittäin huomattavassa asemassa. Suomessa esoteria liittyy kiinteästi sosialistiseen liikkeeseen. Vaikkapa Yrjö Kallinen ja Pekka Ervasti olivat sekä sosialisteja että mukana teosofisessa liikehdinnässä.

Oikealla laidalla sata vuotta sitten vaikutti Lebensreform-liike, joka korosti luonnonmukaisuuden ihannetta – kasvisruoan syömistä, päihteistä pidättäytymistä ja voiman hakemista luonnosta. Siinä oli osansa myös teosofialla ja spiritualismilla. Kuuluisin aatetta kannattaneista henkilöistä oli Adolf Hitler.

1900-luvun oikeistolaisessa ja nationalistisessa liikehdinnässä silloin muodikkailla ja tieteellisinäkin pidetyillä rotuopeilla oli tärkeä osa. Myös ajan esoteeriset liikkeet ottivat nuo opit osaksi ajatteluaan. Esimerkiksi teosofiassa rotuopeilla oli tärkeä osa. He uskoivat seitsemään juurirotuun, jotka taas jakautuivat seitsemään alarotuun. Teosofit eivät kuitenkaan kannattaneet oikeistolaista voimapolitiikkaa. Heidän mielestään eurooppalainen imperialismi oli osoitus täkäläisen rodun heikkenemisestä, koska sen piti haalia valtaa muiden rotujen kustannuksella.

Myös suomessa elettiin 1800- ja 1900-luvun vaihteessa kansallisen heräämisen aikaa. Suomalaiseen nationalismiin liittyi oman kansan herkkyyden ja luomisvoiman myytin helliminen. Nousevan kansan taiteilijat loivat taidetta kansallisista aiheista ja vaikkapa karelianismi korosti suomalaisten historiallista erityisyyttä. Teosofiaa käytettiin osana rotuideologiaa. Kansalliskiihkoilijoita kuitenkin kaihersi se, että kansainvälisessä rotuajattelussa suomalaisten nähtiin yleensä kuuluvan alempiarvoiseen, aasialaisperäiseen rotuun, ei parhaana pidettyyn arjalaiseen. Tähän tuli avuksi teosofia, jossa pohjoiseurooppalaisen rotumme nähtiin periytyvän Atlantikselta. Mielenkiintoinen kuriositeetti on taiteilija Sigurd Wettenhovi-Aspa, joka kvasikielitieteellisillä teorioillaan pyrki todistamaan, että kaikki maailman sivistys on lähtöisin Suomesta.

Näyttää siltä, ettei okkultismi ole koskaan puhtaasti vasemmistolaista tai oikeistolaista. Historiasta löytyy sekä natsi- että sosialistiokkultisteja. Ihminen henkisenä olentona ei olekaan poliittinen entiteetti. Henkiseen kehitykseen johtaa monia teitä.

Zosimoksen synkretistinen alkemia

Panopoliksen Zosimos, joka tunnetaan myös alkemisti Zosimoksena, oli ensimmäisiä nykypäivänä tunnettuja alkemisteja. Hän eli 200- ja 300-lukujen taitteessa ja kirjoitti ensimmäiset tunnetut kirjat alkemiasta. Hän eli roomalaisen Egyptin eteläosassa

Yleinen käsitys alkemiasta on, että siinä oli kyse kullan valmistamisesta vähempiarvoisista materiaaleista. Tämä on varsinkin nykypäivänä yleinen harhakäsitys, joka ei tee millään tavalla oikeutta alkemistien kirjoituksille ja toiminnalle, joka oli vähintään yhtä paljon henkistä etsintää ja sielun transformaation tavoittelua.

Zosimoksen elinaikana myöhäisantiikissa monet eri uskonnot ja henkiset traditiot kilpailivat keskenään välimeren alueen maailmassa. Kristinusko oli leviämässä ja valloitti alaa juutalaisuudelta, gnostilaisuudelta ja hellenisoinuteilta Egyptin pakanoilta. Zosimoksen kirjoituksissa esiintyykin synkretistinen symboliikka, jossa Jeesuskin esiintyy allegorisena alkemiallisena agenttina. Pääosin hänen käsityksensä alkemiasta pohjautuu käsitykseen hermetistisestä ja gnostilaisesta henkisyydestä. Hänen mukaansa langenneet enkelit olivat opettaneet metallurgiaa naisille, joihin he olivat rakastuneet ja joiden kanssa he olivat menneet naimisiin.

Zosimoksen ajattelussa ulkoista aineen muutosta edusti sisäinen henkinen muutos. Hänen mukaansa henkisen kehityksen, johon alkemiakin tähtäsi, tavoitteena oli kohtalon pakeneminen vapautumalla ruumiista. Kohtalo edusti hänelle maallista ja materiaalista elämää. Tässä tulee esiin Zosimoksen magian ero muihin: kun useat muut maagikot pyrkivät vaikuttamaan maailman tapahtumiin tai ennustamaan niitä, kuten vaikkapa astrologit, hänelle tavoitteena oli henkistyminen ja vapautuminen materiaalisen maailman kahleista.

Monien mystillisten tekstien tapaan Zosimoksen kirjoitukset perustuvat oppiin kahdesta tasosta puheessa ja totuudessa. Vaikka alkemia ja alkemistiset kirjoitukset ovat pintatasolla ohjeita aineiden kemialliseen käsittelyyn ja erotteluun, niiden syvempi taso käsittelee hengen jalostamista ja muuttamista. Zosimos puhuikin kahdesta puheesta, ruumiillistuneesta ja ruumiista irronneesta.

Zosimos oli alkemiaan perehtyneelle Carl Jungille tärkeä vaikuttaja, ja hän kirjoitti tämän unistaan kertovista teksteistä tulkintoja. Monet Jungin analyyttisen psykologian käsitteet tulivat alkemiasta. Monet hänen unien tulkinnassa käyttämistään symboleista ja allegorioista esiintyivät Jungin mukaan ensimmäistä kertaa Zosimoksen unissa. Monet näistä symboleista ja tarinoista olivat allegorioita alkemian henkisistä prosesseista. Jung sai alkemiasta vaikutteita esimerkiksi ideasta kaikissa asioissa vaikuttavista toisiaan tasapainottavista voimista tai periaatteista, kuten aktiivinen ja passiivinen, feminiininen ja maskuliininen.

Alkemian edeltäjän opetukset myös perustuivat jossain määrin hänen omissa unissaan saamiinsa visioihin. Hän sai inspiraatiota myös ihastuksestaan naispuoliseen oppilaaseensa. Ihastus ei ollut tyydytettävissä fyysisesti, ja tämä sai Zosimoksen etsimään tyydytystä alkemian henkisistä prosesseista.

Zosimosta pidetään melko yksimielisesti kreikkalais-roomalaisen antiikin suurimpana alkemistina, joka nosti alan hienostuneelle tasolle liittämällä teknisiin yksityiskohtiin mystiikkaa joka tähtäsi henkiseen pelastukseen. Vaikka hänen kirjoituksistaan on säilynyt vain fragmentteja, todistavat ne silti hienostuneen synkretistisen mystikon ajattelusta.

Okkultismin tieteellistä tutkimusta Suomessa – vihdoinkin!

Esoteerisuus ja okkultismi ovat viime aikoina herättäneet yhä enemmän kiinnostusta sekä suuren yleisön keskuudessa että akateemisessa maailmassa. Muutama vuosi sitten ilmestyi Perttu Häkkisen ja Vesa Iitin Valonkantajat-teos suomalaisesta okkultismista. Kirja täytti jonkinlaisen aukon ensimmäisenä suomenkielisenä esityksenä täkäläisen esoterian historiasta. Se ei kuitenkaan ollut akateeminen historiateos, vaan populaari tietoteos, joka keskittyi pitkälti mielenkiintoisten elämäntarinoiden esittelemiseen.

Tutkimuksellista aukkoa täyttää tänä keväänä ilmestynyt, Tiina Mahlamäen ja Nina Kokkisen toimittama, vertaisarvioiduista artikkeleista koostuva Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa. Kirja lienee ensimmäinen tieteellinen yleisesitys niin kutsutuista salatieteistä ja niiden harjoittamisesta maassamme. Kirja keskittyy 1800- ja 1900-lukujen taitteeseen, aikaan, jolloin okkultismi oli kaikkein valtavirtaisinta ja myös hyvin suosittua Suomessa – tuona aikana se oli tärkeä tekijän itsenäisen valtion ja kansallisen identiteetin muotoutumisessa. Aikarajaus ei kuitenkaan ole selvärajainen; historiaa pohjustetaan jo keskiajalta lähtien ja viimeisessä luvussa luodaan katsaus esoteriaan nykyajan Suomessa.

Suomalaisia on historiassa pidetty pitkään noitakansana, outona pohjoisena rotuna, joka on taipuvainen yliluonnollisiin kykyihin. Tällaisia merkintöjä löytyy eurooppalaisista teksteistä aina 1100-luvulta lähtien. Taustalla on varmasti vaikuttanut maamme syrjäinen sijainti ja heikko tietämys elinolosuhteista ja kulttuurista täällä; ihmisillä on aina tapana projisoida tuntemattomiin asioihin pelkojaan ja liioitella outoutta.

Kristillistymisen myötä kirkosta ja sen uskonnosta tuli keskeinen osa maamme henkistä pohjavirtaa. Tämä on vaikuttanut siihen, että suurin osa myös okkultistisista ja esoteerisista liikkeistä, jotka ovat saaneet täällä jonkinlaista jalansijaa, on ollut jollain tavalla kristinuskoon pohjautuvia tai ainakin teistisiä. Varhaisimpia esimerkkejä ovat 1700-luvulla Pohjanmaalla vaikuttaneet Böhmeläiset mystikot, jotka uskoivat omaehtoiseen, mystiseen näkemykseen kristinuskosta. He ovat mielenkiintoinen esimerkki siitä, miten myös vähän koulutetun kansan keskuudessa on voinut jo tuolloin esiintyä omaehtoista ajattelua ja opiskelua.

Teosofia oli ehkä laajimmalle kirjan kuvaamana aikana Suomessa levinnyt esoteerinen oppi. Sekin tunnusti jollain tasolla kristinuskon totuudet, vaikka otti oppiinsa runsaasti vaikutteita muistakin maailmanuskonnoista ja mystisistä traditioista. Antroposofia ja ruusuristiläisyys taas olivat täällä jonkinlaisia haaraumia teosofiasta.  Vapaamuurarius on vielä tänä päivänäkin hyvin suosittua, ja sekin pitää perustanaan jonkinlaista jumaluskoa.

1800-luvun lopulla ja seuraavan vuosisadan alussa okkultismi limittyi merkittävällä tavalla tieteen kanssa. Tieteen ollessa vielä monelta osin kykenemätön selittämään maailman ilmiöitä, ajateltiin okkultismin olevan osa tiedettä – henkimaailman tutkimista tieteellisen menetelmän avulla. Toisaalta monia tieteen piirin ilmiöitä, kuten sähköä, pidettiin jossain vaiheessa henkimaailman okkultistisina ilmiöinä. Jossain vaiheessa vaikutti järkevältä uskoa henkimaailmaan ja vaikkapa spiritistisiin menetelmiin; niiden ei katsottu sotivan modernin tieteellisen maailmankuvan kanssa.

Teosofia ja antroposofia katsoivat olevansa, kaiken muun lisäksi, henkeä tutkivia tieteitä. Parapsykologisia ilmiöitä tutkittiin pitkään yliopistoillakin ja niiden tutkijat pyrkivät tieteellisen menetelmän noudattamiseen. Tieteellisyys on nykypäivänäkin monien new age-oppien tapa perustella sanomansa uskottavuus – ne esittävät edustavansa uusinta tieteellistä tutkimusta vaikkapa neurotieteen saralla.

Kirja käsittelee myös mielenkiintoisesti esoterian suhdetta politiikkaan ja sen näkymistä taiteessa ja populaarikulttuurissa. Ehkä kirjoitan näistä teemoista vielä lisää tässä blogissa kirjan pohjalta.

Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa täyttää merkittävän aukon tutkimuskentässä. Tähän mennessä alan historiaa ei ole kartoitettu tieteellisessä teoksessa kunnolla. Minulle tämä oli tärkeä teos, johon tulen varmasti palaamaan jatkossakin. Olen kiinnostunut okkultismista, mutta myös saanut tieteellisen koulutuksen, joten olen kyllästynyt lukemaan harrastelijoiden kirjoittamia ”historioita” täynnä kiistämättä jäävää mytologiaa, lähdekritiikittömyyttä ja perusteettomia tulkintoja. Tämä kirja on kriittinen, mutta kuitenkin sellaista uskontohistoriaa, joka ei puutu kuvailemiensa liikkeiden oppien mahdolliseen totuudellisuuteen tai sen puutteeseen. Suosittelenkin tätä kirjaa kaikille aiheesta kiinnostuneille.