Carl Jung on okkultisteille varmaankin ainakin
historiallisesti tärkein psykologi. Niinpä olinkin innoissani, kun sain käsiini
kirjasen hänen okkultismia käsitteleviä kirjoituksiaan, Psychology and the
Occult. Kirja sisältää kirjoituksia vuodesta 1902 aina Jungin kuolinvuoteen
1960 asti.
Koko Jungin psykologinen teoria voidaan nähdä henkisyyden
painotuksessaan okkultistisena. Niinpä kirjaan valittujen artikkeleiden
valintakriteeri herättääkin hieman kummastusta; olin pettynyt, kun artikkelit
oli valittu sen perusteella, että niissä käsiteltiin parapsykologisia ilmiöitä –
spiritualismia, henkiä, selvänäköisyyttä ynnä muuta sellaista.
Ensimmäinen puoli kirjasta kuvaakin eriskummallisia, kuin
kauhuromaanista repäistyltä kuulostavia ilmiöitä, kuten unessa puhumista,
sivupersoonallisuuksia, automaattikirjoitusta ja henkien tapaamista. Kuvaukset
ovat itsessään kirjallisuutena mielenkiintoista luettavaa, vaikka eivät
tarjoakaan suuria psykologisia oivalluksia.
Alussa Jung pysytteli vielä hyvin perinteisessä
tieteellisessä, naturalistisessa näkökulmassa ja selitysmallissa. Hän uskoi,
että okkultistiset ilmiöt olivat selitettävissä materialistisella tieteellä ja
perustuivat alitajuisiin ärsykkeisiin ja komplekseihin. Psykologiset selitykset
ovat ainakin kirjan alkupuolella tylsempää luettavaa kuin kuvaukset
yliluonnollisilta vaikuttavista ilmiöistä; uransa alussa Jung oli vielä kiinni
perinteisessä freudilaisessa psykoanalyysissa, joka nykypäivänä vaikuttaa
vanhanaikaiselta ja kehittymättömältä. En sano, että Jungin omaperäisempi
myöhempi teoretisointi olisi enemmän oikeassa, mutta ainakin se oli
omaperäisempää ja kiinnostavampaa.
Jung selitti uransa alkupuolla henget ja spiritismin alitajuisilla
komplekseilla. Ne sijaitsivat ihmisen mielessä ja olivat osa hänen psyykettään,
ne eivät siis olleet mitään todellisia ihmisen ulkopuolisia entiteettejä.
Henkiä selittäessään Jung otti käyttöön myös kollektiivisen alitajunnan
käsitteen. Kun yhteisö kokee merkittävän sosiaalisen, poliittisen tai
uskonnollisen muutoksen vaikuttaa se kollektiiviseen alitajuntaan niin, että
yhteisö voi ajautua psykoosin kaltaiseen tilaan. Henget voivat olla
kollektiivisen alitajunnan kompleksien manifestoitumista yksilötasolla ihmisen
todellisuussuhteen kriisiytyessä.
Myös kollektiivinen alitajunta vaatii samanlaista
terapeuttista hoitoa kuin yksilön tiedostamaton. Sen ristiriidat täytyy tehdä
tietoisiksi. Tätä tehtävää toteuttivat taide ja uskonto.
Jung selitti kuolleiden henget sillä, että kun ihminen
poistuu keskuudestamme, alkaa hän vaikuttaa alitajunnassa.
Ikääntyessään ja oman vääjäämättömän kuolemansa lähestyessä
Jung alkoi suhtautua eri tavalla todellisuuteen ja ihmisen olemukseen. Yksi
kirjan loppupuolen artikkeleista käsittelee juurikin kuolemaa. Jung kiinnitti
huomiota siihen, että ihmisen mieli sijaitsee fyysisessä, ajan myötä
rappeutuvassa ja lopulta kuolevassa organismissa, vaikka hänen looginen
ajattelunsa onkin abstraktia ja ajatonta. Rationalistiset mielipiteet
muistuttavatkin tästä näkökulmasta neuroottisia komplekseja – elämä ei noudata
logiikkaa ja ajattelu ja biologisen olennon kohtaama todellisuus joutuvat
helposti ristiriitaan.
Vaikuttaa siltä, että ikääntyessään Jung alkoi pitää
henkimaailmaa ja okkultistisia ilmiöitä hyvin todellisena. Kuolemaa
käsittelevässä artikkelissa hän suoraan sanoo pitävänsä telepatiaa todellisena
ilmiönä. Mieli oli yhteydessä johonkin henkiseen todellisuuteen ja näin ollen
se ei rajoittunut aivoihin vaan oli ikuista.
