Osho villissä, villissä maassa

Hankin itselleni Netflixin kuukaudeksi erityisesti katsoakseni dokumenttisarjan Wild, wild country, josta olin kuullut paljon kehuja. Sarja kertoo nimillä Rajneesh, Bhagwan Shree Rajneesh ja Osho tunnetusta intialaislähtöisestä gurusta ja hänen 1980-luvun alussa Yhdysvaltain Oregoniin maalaiskylään perustamastaan kommuunista, jossa asui tuhansia ihmisiä, mutta josta Rajneesh joutui lopulta lähipiireineen pakenemaan riitaannuttuaan viranomaisten ja paikallisten asukkaiden kanssa.

Rajneesh oli jo 1960-luvulta lähtien niittänyt Intiassa toimiessaan mainetta henkisenä opettajana ja guruna. Hänen opetuksensa olivat sekoitus hindulaista, buddhalaista ja hippimystiikkaa.  Hän korosti meditaation, rakkauden, juhlimisen, rohkeuden, luovuuden ja huumorin tärkeyttä. Rajneeshin opetukset osuivat 1960-luvun hippiliikkeessä otolliseen ilmapiiriin hänen korostaessaan seksuaalista vapautumista ja vapaata rakkautta. Hän ei missään nimessä ollut askeetti, vaan eli hyvin ylellistä ja nautintojen täyteistä elämää. Guru muun muassa keräili Rolls Royceja, joita hänellä parhaimmillaan oli yli 90 kappaletta.

Vuonna 1981 Rajneesh osti 260 neliökilometrin tontin Oregonin maaseudulta vajaan kuuden miljoonan dollarin hintaan. Gurun seuraajat alkoivat rakentamaan tontille kokonaista kylää infrastruktuureineen, he pystyttivät esimerkiksi 10 000 ihmistä vetävän meditaatiosalin.

Oregonin maaseudun ihmiset suhtautuivat kylänsä lähettyville asettautuneisiin punapukuisiin hörhöihin alusta alkaen epäilevästi.  Alueen väki oli perinteikästä, kirkossa käyvää vanhempaa väestöä, jota kultit ja uudet uskonnot pelottivat. Asiaa ei auttanut, että paikallisille näytettiin videokuvaa kultin "meditaatiosessiosta", missä alastomat ihmiset vääntyilivät kouristellen ja päästivät suustaan karjahduksia.

Paikalliset alkoivat kierrellä aseiden kanssa kommuunin lähettyvillä. Myös Rajneeshin seuraajat alkoivat aseistautua. He valtasivat paikallispolitiikan, ottaen haltuun läheisen kaupungin päättävät elimet ja muuttaen esimerkiksi katujen nimet. Tällöin myös valtionsyyttäjä alkoi kiinnostua kultin toiminnasta. Heitä vastaan hyökättiin maallisen ja uskonnollisen vallan erottamiseen perustuvalla Yhdysvaltain perustuslailla.  Tämä tuo hyvin ilmi yhdysvaltalaisen tekopyhyyden: maallisuuden nimissä poliittinen valta hyökkäsi  uskonnollista yhteisöä vastaan suojellakseen paikallista uskonnollista perinteisyyttä.

Rajneeshin kultti saastutti paikallisten ruokaa salmonellabakteerilla yrittäen näin vaikuttaa paikallisvaaleihin.  Lopulta he joutuivat vuonna 1985 pakenemaan maasta syytettynä maahanmuuttolakien rikkomisesta. Rajneeshin sihteeri oli yrittänyt myrkyttää gurun henkilääkärin, jonka hän epäili yrittävän tappaa potilaansa. Kommuunia tutkittaessa paljastui, että melkein kaikkiin tiloihin oli asennettu salakuuntelulaitteet ja Rajneeshin sihteerillä, joka vastasi kultin maallisesta hallinnosta ja tiedottamisesta, oli valtava määrä salakuuntelulaitteilla taltioituja keskusteluja. Kultti oli myös huumannut jäseniään laittaen heidän juomiinsa rauhoittavaa lääkettä.

Wild, wild country on opettavainen tarina tekopyhyydestä, vierauden pelosta ja valtapeleistä rauhan ja rakkauden nimissä.  Siinä ei ole sankareita ja kaikki osapuolet ovat syyllistyneet vähintään tekopyhyyteen.  On hyvä aina silloin tällöin muistuttaa ihmisiä, mitä voi seurata, kun henkisyyden varjolla aletaan kerätä materiaa. Uskonnolliset yhteisöt eivät ole vapaita valtapeleistä ja väärinkäytöksistä. Itse asiassa ne saattavat olla muita yhteisöjä alttiimpia niille.

Henkinen alkemia

Okkultismissa minua kiehtoo eniten mahdollisuus henkiseen kehitykseen ja itsen muuttamiseen.  Kohtaamistani salatieteiden ja esoterian alalajeista henkinen alkemia pyrkii selvimmin suoraan tähän henkisen transformaation tavoitteeseen.  Alkemia oli keskiajalla kukoistanut nykyisen kemian tiedettä edeltänyt salatiede, joka pyrki aineen ominaisuuksien muuttamiseen perustaen mytologisiin käsityksiin materian ominaisuuksista.  Henkinen alkemia taas on ihmisen muuttamista vapauttamalla hänet henkisistä rasitteista, kuten peloista, sisäisistä haavoista, menetyksistä, henkilökohtaisista uskomuksista ja itseinhosta tai itsetuhoisista ajatuksista.

Henkinen alkemia käyttää hermetisteiltä periytyvää transmutaation kaavaa soveltaen sitä psyykkiseen muutosprosessiin.  Prosessi perustuu ajatukseen Solve et coagul, liuota ja jähmennä. Tarkoituksena on ensin avata psyyke muutokselle poistamalla egon hallitsevuus ja nöyrtymällä poistaa esteet henkiselle kehitykselle. Kun ihminen kykenee avoimesti ja rehellisesti kohtaamaan itsensä, seuraava kohta prosessissa on liuottaminen, eli epärationaalisten ja henkistä kehitystä haittaavien piirteiden häivyttäminen psyykestä. Sen jälkeen ihminen voi vahvistaa positiivisia puoliaan ja yhdistyä eheäksi ja voimaatuneeksi kokonaisuudeksi.

Henkisen alkemian harjoittamiseen on erilaisia harjoitteita, joilla prosessia voi edistää.  Harjoituksena voi toimia vaikkapa omien mielihalujen tunnistaminen ja anteeksiantaminen.

Internetissä törmäsin harjoitukseen, jossa mielikuvissa opetellaan antamaan anteeksi ihmisille, joita kohtaan tuntee kaunaa.  Itse en tunne ongelmakseni niinkään yksittäisiä henkilöitä kohtaan tunnettua kaunaa, vaan kaunan yleisesti yhteiskuntaa ja itseäni kohtaan. Olen tehnyt tekoja, joita häpeän syvästi ja joiden taakkaa kannan vielä vuosienkin jälkeen. Kuitenkin tiedän, että minun pitäisi antaa itselleni anteeksi ja lakata häpeämästä. Suurimman osan noista teoistani olen tehnyt henkisesti epävakaassa tilassa.  Olen ollut kaksi kertaa psykiatrisella osastolla hoidossa psykoosin takia ja ollut vuosia psykoottistasoisen masennuksen kourissa.

En ole tappanut tai tehnyt henkistä väkivaltaa kenellekään. Ollessani sekaisin lähinnä häiriköin ihmisiä ja aiheutin jonkin verran tuhoa muiden fyysiselle omaisuudelle.  Silti minun on vaikea hyväksyä noita tekoja osaksi historiaani. 

Ehkä vaikeudet oman itseni kanssa ovat heijastusta laajemmasta yhteiskunnallisesta ja kulttuurisesta neuroosista. Meitä hallitsee häpeän kulttuuri. "Kyllä mies kivun kestää, mutta ei häpeää."  Erittäin huono lähtökohta häpeän käsittelemiseen, mutta tuolla tavalla hyvin monet vielä ajattelevat.

Koko yhteiskunta ja kulttuurimme tarvitsee henkistä alkemiaa.

Okkultismia oikealla ja vasemmalla

Naantalilainen Pekka Siitoin (1944-2003) oli valtakunnanjohtajana itseään kutsuva Suomen tunnetuin uusnatsi. Siitoimen vähemmän tunnettu puoli oli hänen uransa okkultismin harjoittajana. Ennen kääntymistään avoimeen natsismiin hän oli selvännäkijä Aino Kassisen, jolta useat maamme tärkeimmät poliitikot ja liikemiehet kävivät hakemassa neuvoja, oppilaana. Vielä 70-luvun alussa Kassinen sanoi Siitoimen olleen yksi hänen lahjakkaimmista oppilaistaan. Myöhemmin heidän välinsä kylmenivät Siitoimen siirtyessä poliittisesti rasistiseen äärioikeistoon ja okkultismissa satanismiin ja mustaan magiaan.

Monien mielestä Siitoin oli eräänlainen performanssitaiteilija, jolle tärkeintä oli huomion kerääminen ja provosoiminen. Jo elinaikanaan hän rakensi itsestään myyttiä, sanoen esimerkiksi vanhempiensa olleen venäläinen prostituoitu ja saksalainen upseeri, toisin kuin virallisissa asiakirjoissa väitetään. Voi jopa epäillä, että Siitoin valitsi aatteekseen natsismin vain ollakseen räikeä ja äärimmäinen. Itse hän sanoi olevansa väkivallaton uusnatsi ja ihailevansa Israelia se etnisen politiikan takia.

Löysin antikvariaatista Siitoimen vuonna 1975 salanimellä Peter Siitoin julkaiseman kirjasen Työväenluokan tulevaisuus. Kirja antaa mielenkiintoisen ensikäden kuvan Siitoimen propagandan tyylistä, mikä ei vain toisten kuvauksia valtakunnanjohtajan politiikasta lukemalla välity.

Siitoin ei ollut tyhmä. Hän osasi esittää äärimmäiset aatteensa tavalla, joka sai ne näyttämään jollain tapaa loogisilta ja perustelluilta. Osa strategiaa oli työväenluokasta puhuminen. Kirjan kannessa sen nimi on kirjoitettu punaisella fontilla ja kansikuvassa on punalippuja; tietämätön työväenkirjallisuutta etsivä voisi erehtyä tarttumaan kirjaan.

Hengentieteellinen ja okkultistinen näkökulma oli kiinteä osa Siitoimen poliittista näkemystä. Hänelle työväenluokkaa ei määrittänyt taloudellinen ja sosiaalinen luokka-asema, vaan se oli eräänlainen rotu, arjalaisuuden vastakohta. Sen, kuka kuului työväenluokkaan ja kuka oli arjalainen, Siitoin määritti omilla okkultistisilla voimillaan – hän käytti selvännäkijän kykyjään usein poliittisena argumenttina. Työväenluokkaan hänen mukaansa kuuluivat esimerkiksi Urho Kekkonen, Kalevi Sorsa ja Johannes Virolainen. Kehittyneitä arjalaisia taas olivat muiden muassa Ahti Karjalainen, Raimo Ilaskivi ja Ele Alenius.

Salatieteilijät ja maagikot ovat useimmiten poliittisesti kansallismielisiä tai oikeistolaisia. He tukeutuvat maailmanselityksessään mytologiaan ja keksittyyn historiaan, joille ei äärirationaalisessa ja edistyksellisessä vasemmistolaisuudessa ole tilaa.

Asia, joka minua monissa klassisissakin esoteerisissa ja okkultistisissa ajattelijoissa ärsyttää on, että heidän maailmansa jakautuu usein rotuihin ja hyviin ja pahoihin ihmisiin. Esimerkiksi Blavatskyn opeissa rotuteoriat ovat tärkeässä osassa. Niihin kuului myös Atlantis-myytti, josta Pekka Siitoimenkin tiedetään puhuneen.

Suomalaiset okkultistipoliitikot ovat usein turvautuneet Kalevalaan kansan myyttisiä juuria etsiessään. Toki on myös tunnettuja vasemmistolaisia hengentieteiljöitä, kuten Yrjö Kallinen. Ehkä kansallismielisyys ja ajatus ihmisryhmien hierarkiasta kuuluu jollain tavalla kiinteästi okkultismiin, ollen jonkinlainen laajennus salaseurojen eksklusiivisuudesta ja ajatuksesta valittujen yhteisöstä. Vasemmistolaisena toki toivon, ettei näin ole.

Synti kapinana – Aleister Crowleyn taistelu tuulimyllyjä vastaan

Viime vuosisatojen tunnetuin okkultisti ja maagikko Aleister Crowley kasvoi syvästi kristillisessä perheessä ja ympäristössä. Hänen vanhempansa kuuluivat Plymouthin veljiin, vuonna 1820 perustettuun evankeliseen fundamentalistilahkoon, joka uskoi kirjaimellisesti Raamatun oppeihin. Vuonna 1875 syntynyt Aleister sai kristillisen kasvatuksen ja uskoi lapsena jumalaan ja kristinuskon pelastussanomaan, jota häneen iskostettiin joka-aamuisilla raamattuluennoilla.

Nuorena Crowley halusi kaikessa jäljitellä Jeesusta ja elää vanhurskasta elämää. Hänen isänsä kuolemasta lähti kuitenkin liikkeelle prosessi, missä teini-ikäinen Aleister alkoi kyseenalaistaa kristinuskon opetuksia. Lopulta tämä johti siihen, että hän omien sanojensa mukaan ”siirtyi yksinkertaisesti saatanan puolelle.”

Crowley omisti elämänsä synnille. Hän halusi tehdä äärimmäisen, anteeksiantamattoman synnin. Hän aloitti seksielämänsä nuorena teini-iässä. Seksistä muodostuikin Crowleyn lempisynti. Hän oli seksimaanikko, jolle sukupuoliset teot olivat maagisia rituaaleja. Hän halusi näissä rituaaleissaankin uhmata kaikkia mahdollisia rajoja, kannustaen oppilaitaan esimerkiksi hakeutumaan sukupuoliyhteyteen ihmisten kanssa, joihin he tunsivat vastenmielisyyttä. Mielessä vaikuttavien estojen ja ennakkoluulojen rajoista vapautuminen oli itseisarvoista. Crowley oli biseksuaali; hän alkoi harrastamaan seksiä miesten kanssa aluksi vain uhmatakseen sovinnaisuuden rajoja, mutta huomasi pian pitävänsä siitä myös seksuaalisen mielihyvän takia.

Crowleyn elinaikana, ennen seksuaalista vallankumousta, seksiin, varsinkin avioliiton ulkopuolella, liittyi kiinteästi synnin leima. Sukupuoliseen epäsiveellisyyteen liittyvä paheellisuus ei tietenkään riittänyt Suurelle pedolle. Magiassaan hän ei pysytellyt pelkästään valkealla puolella, vaan kutsui riiteissään myös pahantahtoisia henkiä avukseen vihollisiaan vastaan. Elämänsä loppupuolella hänen suosikkidemoninsa oli heroiini, jota Crowley käytti päivittäin annoksen, joka olisi riittänyt tappamaan suuren joukon aineeseen tottumattomia miehiä.

Vaikka haluankin elämässäni olla hyvän puolella ja pidättyä valkoisessa magiassa, koen paljon yhtenevyyttä Crowleyn tarinan ja oman elämäni välillä. Sain lapsuudessani kristillisen kasvatuksen ja rukoilin joka ilta 13-vuotiaaksi asti, kunnes hylkäsin ajatuksen jumalasta havaittuani maailman pahaksi paikaksi. Kristillinen moraali eli kuitenkin mielessäni ideana, jota vastaan kapinoin. Ehkä ujouteni takia shokeeraamisesta ei tullut elämäntehtävääni, mutta tein monia tekoja uhmatakseni sovinnaisuutta, kristillistä etiikkaa ja porvarillista tekopyhyyttä.

Tunnen edelleen vetoa pyhäinhäväistystä ja paheellisuutta kohtaan, varsinkin taiteessa. Transgressio itseisarvoisena elämäntehtävänä tuntuu kuitenkin, jo näin kolmekymppisenä, keskenkasvuiselta. Crowley ei tässä mielessä koskaan kasvanut aikuiseksi, hänelle synnin tekeminen, rajojen rikkominen ja shokeeraaminen säilyi läpi elämän kapinoinnista merkityksensä saavana, elämää kantavana motivaationa.  

Gary Lachman on Crowley-elämäkerrassaan kuvannut osuvasti, kuinka koko elämänsä kapinalle omistava jää lapsen tasolle. Ollakseen vakuuttavaa transgressiivinen kapina tarvitsee kohteen, usein kuvitteellisen olkiukon – kukkahattutädin, joka vapisee kauhusta siitä kuullessaan. Kuvitteelliset kukkahattutädit ovat tuulimyllyjä, joita vastaan kapinalliset taistelevat. Tässä valossa heidän kapinansa näyttää hyvin tragikoomiselta.

En näe aikuisten ihmisten yhteisymmärrykseen perustuvassa seksissä sinänsä mitään pahaa. Seksuaalinen vallankumous, jonka syntyä Crowleykin paheellisuudellaan edisti, on vapauttanut ihmisiä seksiin liittyvistä turhista estoista ja syyllisyydentunnoista ja tuonut heidän ulottuvilleen valtavasti nautintoa ja onnea. 1900-luvun tunnetuin okkultisti oli kuitenkin 1960-luvun arvojen vallankumousta edeltävän aikansa uhri. Hänen pakkomielteinen suhtautumisensa seksiin syntinä ja transgressiona oli ilmausta kristinuskon vuosituhantisesta taakasta, joka on vääristänyt ja kierouttanut suhteemme sukupuolisuuteen tehden luonnollisesta teosta ja nautinnosta perversiota ja syntiä.

En usko, että ihminen voi olla absoluuttisella tavalla paha. Joidenkin Crowleyn tunteneiden ihmisten mukaan ”maailman moraalittomimpana ihmisenä” tunnettu Suuri peto aiheutti ylettömällä elämäntyylillään ja jatkuvalla äärikokemusten etsimisellään paljon kärsimystä läheisilleen, mutta ei ollut paha ihminen. Jotain kuitenkin kertoo, että siirtyessään saatanan puolelle hän valitsi manikealaista dualismia edustavasta vastakohtaparista metafyysistä pahaa personoivan puolen. Saatanan luokse johtaa usein pettymysten ja illuusioiden menettämisen polku. Pahuuden valitsevat ihmiset, jotka uskovat, että maailma on paha paikka ja ihmiset julmia oman edun tavoittelijoita - pärjätäkseen tällaisessa maailmassa on itsekin oltava paha. Kaikesta kauheudestaan huolimatta syntiä palvonut Crowley oli ehkä sittenkin tukahduttavan kristillisen kasvatuksensa uhri, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi ja vapautunut ihmiskuntaa vuosituhansia sortaneen aate- ja uskomusrakennelman kahleista.