Oliko Shakespearen takana salaseura?

Manly P. Hall piti itsestään selvänä, ettei Shakespeare ollut kirjoittanut historiassa hänen nimiinsä laitettua mittavaa ja kulttuuriselta arvoltaan ylittämätöntä kirjallista tuotantoa. Tätä hän perusteli sillä, että Shakespeare oli kotoisin pieneltä paikkakunnalta, missä ei ollut kouluja tai kirjallista kulttuuria, hänen vanhempansa olivat lukutaidottomia, hänen nimikirjoituksensa näyttää kynään tottumattoman kirjoittamalta, eikä alkuperäisiä käsinkirjoitettuja käsikirjoituksia hänen nimiinsä laitetuista näytelmistä ole säilynyt. Hallin mielestä myöskään mikään Shakespearen tiedetystä elämänkulusta ei tukenut ajatusta, että hän olisi voinut tuottaa maailmanluokan kirjallisuutta – hänen tyttärensä oli lukutaidoton, Shakespeare harrasti kaikenlaisia pienimuotoisia taloudellisia hankkeita, jotka eivät sovi kuvaan kirjailijanerosta, eikä häneltä jäänyt jälkeen suurta kirjastoa joka olisi todistanut näytelmien kirjoittamiseen vaaditusta lukeneisuudesta.

Hallin mielestä oli ilmiselvää, että Shakespearen nimiin laitetut näytelmät oli kirjoittanut henkilö, joka oli avannut silmänsä henkimaailman todellisuudelle, okkultisti. Hän kannatti teoriaa, jonka mukaan niiden takana oli Francis Bacon. Bacon (1561-1626) oli englantilainen yleisnero. Aikanaan hän sai eniten huomiota nousemalla korkeaan asemaan politiikassa, mutta jälkipolville merkittävämpää on ollut hänen tieteellinen ajattelunsa. Bacon tutki laajalti kaikkia aikansa luonnontieteitä, ja vaikka ei tehnyt merkittäviä tieteellisiä löytöjä, häntä pidetään yhtenä tieteellisen metodin kehittäjistä tieteenfilosofisten kirjoitustensa ansiosta. Hän korosti skeptisyyden tärkeyttä ja empirismiä.

Baconin ajatukset tiedon levittämisestä muistuttivat hyvin paljon ruusuristiläisyyden ideoita. Hänen onkin usein epäilty olleen tuon liikkeen perustaneiden kirjoituksien takana. Nykyajan valtavirran historiantutkimus ei tue tuota teoriaa. Bacon oli kuitenkin tutustunut myös okkultistien ja alkemistien kirjoituksiin ja niiden vaikutus näkyi hänen kirjoituksissaan. Tieteen historian suurmiehistä hän on yksi esoterian harrastajien suosikeista.

Hallillekin Bacon oli ”meidän mies”. Hän edusti spiritualistista näkemystä, jota Hallin näkemysten mukaan olisi tarvittu Shakespearen teosten kirjoittamiseen. Hänellä oli myös sivistystä, kielitaitoa ja kokemusta hovielämästä, jota maaseudulta tulleelta näyttelijältä varmastikin puuttui.

Hall tukee argumenttiaan hyvin okkultistille tyypillisellä tavalla: hän etsi esimerkiksi kuvista vihjeitä. Bacon teki myös jälkipolville houkuttelevaksi etsiä salattuja viestejä kirjoituksistaan kehittämällä oman salakirjoitusjärjestelmän, millä johonkin aivan toisesta asiasta kertovaan tekstiin voidaan koodata sisään sanomia eri kirjasinmerkkejä käyttämällä. Näitä koodattuja viestejä Hall näkee paljon Shakespearen teoksissa ja pitää niitä pitävänä todisteena siitä, että Bacon oli noiden kirjoitusten takana.

Hallin okkultistiset todisteet historian merkittävimmän runoilijan teosten alkuperästä tuntuvat väkinäisiltä ja teennäisiltä. Nykytiedon valossa myöskään tuon aikaisella kirjapainotekniikalla ei olisi ollut mahdollista sisällyttää kirjoihin koodattuja viestejä Baconin luoman salakirjoitusjärjestelmän mukaisesti.

Kertoo jotakin näiden kahden neron merkittävyydestä, että heistä kiistellään laajalti vielä meidän aikanamme. He ovat ikoneita, joiden alkuperäisyys on pyhä asia. Shakespearen teokset ovat kirjallisen nerouden ilmentymiä jotka vieläkin herättävät hämmennystä ja ihailua. On totta, että Shakespearen elämästä ja teosten synnystä on paljon hämärän peitossa. Itse kuitenkin lähtisin etsimään todisteita hänen okkultistisista vaikutteistaan sisältöanalyysin kautta. Uskon, että henkimaailmasta oppii enemmän lukemalla Shakespearea kuin etsimällä todisteita salaliitoista laskemalla kirjainten numeroarvoja.

Zen - esoteriaa, mutta ei okkultismia?

Olen harjoittanut zen-buddhalaisuutta kymmenisen vuotta. Välillä on ollut pitkiä kausia, jolloin se on ollut keskeisin asia elämässäni - olen meditoinut tuntikausia päivittäin ja omistautunut traditiolle tärkeiden tekstien tutkimiseen. Toisaalta viimeisen vuoden aikana olen meditoinut lähinnä satunnaisesti ja lukenut buddhalaisuutta käsittelevien kirjojen sijaan esoterian ja okkultismin historiasta.  En silti koe luopuneeni zenistä ja ottaneeni okkultismin harjoittamista sen tilalle. (Tämä olisi jo siinä naurettava ajatus, että okkultistisia perinteitä on niin monia ja erilaisia; olen vasta tutustunut länsimaisten traditioiden historiaan pintapuolisesti.)

Jos halutaan puhua selkeästi henkisyyteen liittyvistä ilmiöistä, lienee paikallaan suorittaa hieman käsitteenmäärittelyä ja rajankäyntiä eri nimekkeiden alle luokiteltujen traditioiden välillä. Tämä silti, tai ehkä juuri siksi, koska esoteeriset traditiot ovat mystisiä ja pyrkivät pakenemaan määrittelyjä.

Tärkeä käsitepari uskontojen tutkimuksessa on eksoteerinen - esoteerinen.  Eksoteerinen viittaa uskonnonharjoittamisen valtavirtaan, missä vedotaan pyhien tekstien vakiintuneeseen, usein kirjaimelliseen tulkintaan.  Se on tietoa, joka on helposti jokaisen saavutettavissa. Esoteerinen taas tarkoittaa pitkälle samaa kuin okkultistinen - se on salattua, vain vihityn pienen piirin saavutettavissa olevaa tietoa. Esimerkiksi se voi tarkoittaa uskonnon pyhien tekstien vertauskuvallista tulkintaa käännösavaimilla, jotka välitetään vihityltä toiselle.  Sana viittaa myös usein sisäiseen hengelliseen kokemukseen perustuvaa uskonnonharjoittamista vastakohtana eksoterian kirjaimellisuudelle.

Zen-buddhalaisuus on siitä mielenkiintoinen traditio, että sen valtavirta on mystinen ja esoteerinen. Suurin osa zenin haarojen keskeisistä teksteistä ja opetuksista ovat julkisia ja kenen tahansa saatavilla, mutta niiden oikea tulkinta on - ehkä tekstien monimutkaisuuden ja vaikeaselkoisuuden takia - vihkiytyneiden yksinoikeus. Saavutettavissa vain vuosien meditaation, opiskelun ja opettajan johdolla suoritetun ponnistelun avulla. Kun oppilas on saavuttanut opettajansa tason ymmärryksessä, saa hän tästä usein jonkin seremonian kautta välitetyn kunnianimen, joka kertoo opin siirtymisestä seuraavalle polvelle.

Tärkein ero zenin ja muiden yleisesti tunnettujen esoteeristen traditioiden välillä lienee se, että zen uskoo totuuden löytyvän puhtaasti ihmisen sisältä mystisten harjoitusten (meditaation) avulla. Zen sisältää kyllä joitain  mahayana-buddhalaisuudesta periytyviä opetuksia todellisuuden ja universumin olemuksesta, mutta nämäkin ovat jotakin, mitä harjoittajan on koettava todeksi oman kokemuksensa kautta.

Okkultistit pyrkivät usein, ikävä kyllä, vaikuttamaan maailmaan oman henkisen kehityksen tavoittelemisen sijaan.  Minullekin esoteeristen perinteiden opiskeleminen meditaation sijaan on tarkoittanut jonkinlaista orientaation vaihdosta - katseen suuntaamista ulkomaailmaan oman sisäisen todellisuuden sijasta. En kuitenkaan koe, että olisin luopunut henkisistä päämääristäni vulgaarimpien tavoitteiden takia.

Ensinnäkin, esoteeriset traditiot ovat tärkeä osa kulttuurihistoriaa ja hengen kehitystä kohti sen nykyistä tilaa. Niiden opiskelu on minulle pyyteetöntä itsensä sivistämistä ilman minkäänlaista hyödyn tavoittelua.

Toinen, tärkeämpi pointtini on, että mielestäni zen ja okkultismi eivät näkökulmastani sodi toisiaan vastaan. Zen perustuu ajatukseen, että ero meidän ja ulkomaailman, subjektin ja objektin välillä on illusorinen. Tämä vastaa melko lailla esoterialle keskeistä oppia mikro- ja makrokosmoksen yhteydestä.

Okkultistiset traditiot perustuvat usein symboleilla pelailuun eristettynä kontekstistaan. Näen kuitenkin, että ne perustuvat samaan leikkiin ykseyden ja erillisyyden, osan ja kokonaisuuden välillä. Kun meditoin, koen sisälläni sen aivopuoliskojen välisen painin, joka vastaa tuota symbolista leikkiä ja johtaa parhaimmillaan harmoniaan ja kokemukseen oman paikkansa ymmärtämisestä.

Kemialliset filosofit - alkemia länsimaisessa traditiossa

Alkemistit tunnetaan parhaiten siitä, että he yrittivät valmistaa kultaa vähempiarvoisista metalleista. Alkemia on kuitenkin paljon muutakin. Se on filosofinen ja spiritualistinen oppirakennelma, kemiallista filosofiaa. Vertauskuvalliseen kieleen verhoutuvia alkemistisia tekstejä on tulkittu allegorioiksi milloin mistäkin.

Manly P. Hall ei ollut sokea alkemian vertauskuvallisuudelle ja filosofisuudelle. Hän kuitenkin myös uskoi, että muista metalleista on mahdollista valmistaa alkuaine kultaa. Hall uskoi alkemistisien tekstien opetukseen, että asioissa on toistensa siemen, jota kasvattamalla ne saadaan muuttumaan.

Ehkä Hall amerikkalaisena näki, että oppirakennelman arvo on kuitenkin jossain määrin kiinni siitä, tuottaako se materiaalista hyötyä.

On totta, että alkemistit tekivät myös monia aitoja tieteellisiä keksintöjä. He olivat nykyisen tieteellisen kemian edeltäjiä, joiden tutkimukset ovat vaikuttaneet luonnontieteiden syntyyn ja kehitykseen modernilla ajalla. Heidän saavutuksiaan ovat monet laboratoriotekniikat, kokeellinen menetelmä ja teoreettiset keksinnöt, joista jotkut ovat edelleen käytössä nykyaikana kemiassa ja lääketieteessä.

Alkemiaa on harjoitettu kautta historian kehittyneissä kulttuureissa paitsi länsimaissa, myös Kiinassa ja Intiassa. Välimeren alueella alkemiaa on harjoitettu ainakin ajanlaskumme ensimmäisistä vuosisadoista lähtien. Sen katsotaan syntyneen hellenistisessä Egyptissä sikäläisen sivilisaation pohjalta ja siirtyneen traditiona islamilaiseen kulttuuripiiriin. Euroopassa alkemia koki uuden kukoistuskauden renessanssiaikoina, kun islamilaisia tekstejä käännettiin latinaksi.

Mytologian mukaan alkemia kuuluu hermetistiseen traditioon periytyen Hermes Trismegistoksen nimiin laitetuista kirjoituksista – kuten suuri osa muustakin eurooppalaisesta esoteerisesta traditiosta. Täten se jakaa perinteen tärkeimmät opit, kuten näkemyksen mikro- ja makrokosmoksen yhteydestä ja vastaavuudesta.

Paitsi kullan valmistaminen, alkemisteja kiinnosti myös ikuisen elämän takaavan ”elämän eliksiirin” valmistaminen, tautien parantaminen ja universaalin liuottimen löytäminen. Euroopassa alkemia yhdistyi laajempaan hermetistiseen traditioon – astrologiaan, magiaan ja kristilliseen kabbalaan. 1700-luvulla, valistuksen ja modernin tieteen synnyn myötä, alkemia ja kemia alettiin erottaa toisistaan; alkemisteja alettiin pitää kullan tekemistä yrittävinä helppoheikkeinä. 1800-luvulla alkemia sai uudelleen huomiota vertauskuvallisena okkultistisena oppina.

Hermetistisen tradition alkemia näkee opin puhtaasti spiritualistisena ja vertauskuvallisena – kullan valmistus vähempiarvoisista metalleista on heille allegoria ihmisen sielun puhdistamisesta. He näkevät alkemistisissa teksteissä kuvauksen työstä ja prosessista jonka avulla ihminen saavuttaa täydellisyyden.

Alkemiasta on myös esiintynyt menneinä vuosisatoina läpikotaisin kristillisen kulttuurin läpäisemässä Euroopassa kristillinen tulkinta. Siinä Jeesus on viisasten kivi, joka tekee elämästä kultaa.

Donald Kraig edustaa tulkintatraditiota, missä alkemistiset testit nähdään allegorisina oppaina seksuaalimagian harjoittamiseen. Tässä näkökulmassa on tietty pointtinsa – repressiivisinä kristillisinä vuosisatoina seksuaalisuudesta oli varmaankin mahdotonta puhua muuten kuin symboliikkaan kätkettynä.

Länsimaisessa modernissa tieteessä alkemia lienee vaikuttanut näkyvimmin Carl Jungiin. Hän tutki paljon alkemistisia kirjoituksia ja omaksui niiden symboliikkaa vertauskuvaksi psykologisista prosesseista. Alkemiasta on esoteerisissa ja new age-piireissä tullut yleissana kuvaamaan jotain spiritualistista prosessia, jossa nähdään olevan kyse esoteeristen voimien vaikutuksesta.

Nykyään tuskin kukaan uskoo, että kultaa on mahdollista luoda muista metalleista. Alkemia kiinnostaa silti vahvasti kulttuurihistorioitsijoita, okkultisteja ja henkisiä etsijöitä. Ehkä tärkein opetus, mitä sen historian tutkiminen antaa, on, että tieteessä on kyse paljon muustakin kuin fyysisen maailman prosesseista. Vaikka tutkisimme kemiaa, emme ole vapaita metafysiikasta ja mytologiasta.