Timo on vaihtanut it-alalla start up-yrityksessä työskentelemisen itsensä purkamiseen noitaryhmässä, alakulttuuriseen häröilyyn ja sen valokuvaamiseen. Melissa on kasvanut yhdeksänlapsisessa jehovantodistajaperheessä, mutta työskentelee nykyisin stripparina ja tekee loitsuja parantaakseen rahatilannettaan. Sophia on kouluttautunut sosiaalialalle, mutta haaveilee näyttelijän urasta. Hän tekee työtä antirasismin puolesta ja hakee itseymmärryksen laajentamista muille ja itselleen tarot-kortteja tulkitsemalla.
Siinä ovat ylen uuden kolmiosaisen Noitapiirit – Voimia arkeen loitsuista ja korteista –dokumenttisarjan päähenkilöt. Rakenteeltaan sarja on perinteinen seurantadokumentti, missä kuvataan päähenkilöiden arkea koronapandemian alkaessa. Melissaa kuvataan strippiklubilla tankotanssimassa ja tekemässä taikoja ja siivoamassa kahden samalla klubilla työskentelevän kämppiksensä kanssa. Kun korona pakottaa sulkemaan klubit, joutuu hän etsimään uuden tulonlähteen ja perustaa liikkeen, jonka liiketoimintaidea ei dokumentissa kunnolla selviä, mutta näyttää liittyvän jotenkin noituuteen ja joogaan.
Timo pohtii suhdettaan sukupuoleen ja tekee valokuvasessioita, missä pyöritään alasti lattialla pentagrammissa. Hänelle noituus näyttää liittyvän eniten itsetiedostuksen lisäämiseen ja seksuaalisuuden tutkimiseen. Muillekin dokumenttisarjan päähenkilöille seksuaalisuus ja sukupuolisuus liittyvät vahvasti noituuden harjoittamiseen. Sophia on heistä ehkä perinteisin feministi. Hänelle tarot-kortit ovat peili, jonka kautta paljastuu omia tiedostamattomia toiveita ja oletuksia. Tummaihoinen Sophia hakee töitä näyttelijänä ja pohtii intersektionaalista feminismia ja milleniaalisukupolven ongelmia peilaten niitä noituuden vanhoihin perinteisiin.
Melissa ei varmaankaan vastaa useimpien ihmisten kuvaa feminististä. Hänelle työ stripparina on seksuaalienergian voiman käyttöä, noituus tapa vahvistaa tuota voimaa ja kehittää tahdonvoimaa. Kristilliseen taustaan peilattuna seksityön tekemisen voi kuitenkin nähdä emansipaationa, ja Melissa itsekin näyttää kokevan asian tässä valossa.
Sarja tarjoaa mielenkiintoisen kurkistusikkunan päähenkilöidensä elämään. Liiasta informatiivisuudesta sitä ei voi kuitenkaan syyttää. Aihetta ei lähestytä ollenkaan analyyttiseltä kannalta, annetaan vain kuvattavien puhua ja tuoda esiin näkökantojaan. Tämä on toki viihdyttävää, mutta jättää paljon katsoessa herääviä kysymyksiä vastaamatta.
Kuvattavien noituusharrastusta ei taustoiteta tai avata sen historiaa. On toki totta, että okkultismi on ennenkin ollut yhteiskunnallisen edistyksellisyyden puolella oleva voima: Jo keskiajan vainotut noidat on osassa tutkimusta nähty emansipoituneina naisina, ja yleisesti nähdään, että esoterian nouseminen muoti-ilmiöksi 1800- ja 1900-luvun vaihteessa tarjosi naisille areenan esiintyä täysivaltaisina toimijoina, usein jopa miehiä merkittävimpinä. Tuntuu kuitenkin, että Noitapiireissä tämä näkökulma korostuu: noituus on harjoittajilleen tapa luoda turvallisia tiloja, joissa purkaa valtarakenteita ja niiden vaikutuksia omassa elämässään. Kuvattu toiminta ei näytä eroavan paljon modernia feminismiä ja antirasismia kannattavasta poliittisesta aktivismista.
Kuvatut henkilöt ovat aitoja asian edustajia, mutta en jaksa uskoa, että dokumenttisarja tarjoaa kattavan kuvan noituuden ja okkultismin nykyharjoittajista. Okkultismi on toki aina ollut alistettujen ja syrjittyjen voimaantumista, mutta se on myös edustanut yhteiskunnan pahoiksi, jopa metafyysisiin äärimmäisyyksiin asti, näkemiä voimia. Nykypäivänä wokeismi, feminismi ja antirasismi edustavat poliittista korrektiutta ja yleisesti hyväksyttyä edistyksellisyyttä. Olisi tylsää, jos okkultismi ei enää edustaisikaan vaaraa ja jotain, mitä täytyy karttaa ja pelätä.
