Seksuaalimagia

Seksuaalisuus on samaan aikaan sekä mitä luonnollisin, materialistinen tarve että usein hallitsemattomalta, ihmisen tahdolle ja persoonalle ulkopuoliselta vaikuttava voima. Ei olekaan ihme, että seksuaalisuus on yhdistetty magiaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa, onhan se ilmiönä mystisyydessään samaa luokkaa tietoisuuden kanssa.

Seksuaalisuuden voi itsessään nähdä magiana ja kaiken seksuaalisen toiminnan magian harjoittamisena.  Okkultistit ovat kuitenkin kehittäneet seksuaalimagian harjoittamiseen jalostuneempia keinoja, joissa mielen avulla seksuaalienergia suunnataan rituaalin päämäärän mukaisiin kohteisiin.

 Joissakin okkultismin suuntauksissa seksuaalisuus nähdään aktuaalisena maagisena voimana, jota voidaan käyttää asioihin vaikuttamiseen. Orgasmin hetkellä pitää keskittyä haluttuun vaikutukseen, jotta voima suuntautuu sen toteuttamiseen. Seksivoimaa voidaan käyttää hyvinkin materiaalisiin päämääriin, kuten rahan saamiseen, tai sen avulla voidaan pyrkiä hankkimaan lisää onnea parisuhteissa ja muussa elämässä.

Seksuaalimagiaa voidaan käyttää myös abstraktimpiin, symbolisiin päämääriin. Tällöin orgasmin aikana voidaan toistella mantroja, keskittyä symboleihin tai kutsua jumaluuksia. Yhdynnän voi itsessään nähdä symbolisesti ja esoteerisesti latautuneena okkultistisena aktina. Siinä dualismi, raja itsen ja toisen välillä hämärtyy ja ylittyy. Wiccalaisten suuri riitti käsittää yhdynnän , joka nähdään jungilaisen teorian kuvaamien miehisen ja naisellisen voiman, animuksen ja animan yhdistymisenä. Sen tarkoituksena on edistää ihmisen egon ja itsen välistä liittoa, joka auttaa oman ykseyden ymmärtämistä.  Rituaali on osa prosessia jossa egon hallitsemaa tietoisuutta ohjataan suuntautumaan itseen, ihmisen todelliseen olemukseen,

Aleister Crowleylle seksi oli ylivertainen maaginen voima. Hän kehotti näkemään kaikki seksuaaliset teot maagisina akteina. Niiden välillä oli kuitenkin eroja. Masturbaatio oli alemman tason seksuaalimagiaa kuin heteroseksuaalinen seksi, jota korkeampaa tasoa edusti kuitenkin anaaliyhdyntä.  Hän näki myös hyödylliseksi harjoittaa seksiä myös sellaisten ihmisten kanssa joihin ei tuntenut suoranaista vetoa.

Useat Crowleyn kumppanit alkoholisoituivat tai päätyivät mielisairaalaan. Seksuaalisuuden yhdistäminen magiaan ja lahkolaisuuteen onkin potentiaalisesti hyvin vaarallinen yhdistelmä. Henkisissä ja okkultistisissa piireissä esoteerisia oppeja käytetään usein vain verhona seksuaaliselle hyväksikäytölle, jota piireissä käsittääkseni esiintyy maailmalla hyvinkin paljon. Seksi jo itsessäänkin on emotionaalisesti vaativa alue; seksuaalimagiassa on oltava viisas ja varovainen pysyäkseen valkoisen magian puolella.

Neuroottisena ja epävarmana ihmisenä suhteeni seksuaalisuuteen on aina ollut hyvin kaksijakoinen. Toisaalta se on nautintoa tuova voimavara, mutta epävarmuus omasta kehosta ja pariutumiseen liittyvät sosiaaliset kuviot ovat tuoneet paljon ahdistusta. Seksuaalimagia voisi minulle olla tapa voimaantua seksuaalisesti ja vapautua estoista.  Toisaalta magian ajatuksen sotkeminen seksiin voi tehdä siitä väkinäistä, teoreettista tai suorituskeskeistä.  Ehkä helpointa on lähteä liikkeelle minulle tutuimmasta ja vähiten sosiaalisia paineita sisältävästä seksuaalisuuden muodosta. Seuraavan täydenkuun aikaan sytytän kynttilän ja masturboin toivoen itselleni parempaa seksielämää ja onnea okkultistisella polulla.

Magiaa mielen demoneita vastaan

Teen ja sanon usein asioita, joissa ei ole järkeä, jotka vaikeuttavat elämääni ja ovat vahingoksi maineelleni. Tuntuu, että olen kirottu. Sisälläni asuu demoni, joka yrittää luhistaa uskoni itseeni ja saada minut tekemään järjettömiä asioita.

Ehkä minulla on adhd. Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivillä ihmisillä ei ole tarpeeksi dopamiinia, mikä saa heidät toimimaan impulsiivisesti. Olen ollut kaksi kertaa hoidossa psykoosin takia ja syön antipsykoottisia lääkkeitä. Mielenterveyteni järkkyminen on saanut minut varovaiseksi ja jännittyneeksi. Epävakaassa tilassa tehdyt töppäykset painavat mieltäni ja saavat minut kyseenalaistamaan kykyni tulkita todellisuutta kuten järkevän ihmisen kuuluisi. Kärsin myös vainoharhaisuudesta: välillä tunnen olevani kaikkien ihmisten huomion kohteena ja luulen heidän ajattelevan minusta pahaa ja suunnittelevan asioita pääni menoksi.

Okkultismi ja mielenterveysongelmat ovat ongelmallinen pari. Kokemukseni mukaan mielenterveysongelmat saavat ihmiset usein kiinnostumaan salatieteistä ja monella alan harrastajalla on monenlaista diagnoosia. Usein salaliittoteorioihin ja magiaan tutustuminen heikentää ihmisten otetta todellisuudesta. Uskon kuitenkin, että okkultismin suhde mielenterveysongelmiin voi olla myös positiivinen – salatieteiden harjoittaminen voi olla keino selvittää henkisiä solmuja.

Analyyttisen psykologian perustaja Carl Jung oli kiinnostunut okkultismista ja se vaikutti hänen teorioihinsa ja tieteelliseen ja kliiniseen työhönsä. Jung hahmotti ihmisen psyyken arkkityyppien kautta. Ne ovat kulttuurissa esiintyviä toistuvia mentaalisia kuvia ja teemoja. Ihmisen mielessä vaikuttaa kulttuuri ja sen arkkityypit taistelevat ihmisen mielessä; mielenterveysongelmien voi nähdä johtuvan arkkityyppien yhteenotosta mielessä. Jung kehitteli myös ideaa varjominästä, joka on tiedostamaton ja tukahdutettu puoli meissä, jonka kanssa taistelu aiheuttaa monia ongelmia.

Olen jo aikaisemmin puhunut tässä blogissa henkisestä alkemiasta, joka on mielestäni lupaavan tuntuinen okkultistinen lähestymistapa mielenterveysongelmien hoitamiseen. Uskon, että salatieteet tarjoavat myös monia muita toimivia harjoituksia joilla selvittää henkisiä ongelmia. Luulen, että naturalistisen okkultismin lähestymistapa rituaaleihin voisi olla hyvä lähtökohta. Magiassa vaikuttavat voimat voi nähdä psyyken arkkityyppejä, joita työstetään ja joihin vaikutetaan rituaaleissa.

Ihmisellä ei mielestäni ole perimmäisessä mielessä vapaata tahtoa. Kukaan ei myöskään omasta tahdostaan sairastu mieleltään. Kuitenkin mielen sairauksiin liittyy paljon häpeää ja vahva stigma. Voi olla hyödyllistä ajatella, että epävakaan käytöksemme takana vaikuttavat voimat, joihin meillä ei ole valtaa. Uskoipa sitten demonien olemassaoloon todellisina henkiolentoina tai ei, on hyvä, että löytyy keinoja, joilla niihin voi vaikuttaa.

Demiurgi ja pahan ongelma

Kristillistä teologiaa on kautta aikojen puhuttanut teodikean ongelma: Jos jumala on hyvä ja kaikkivoipa, miksi maailmassa on pahuutta. Joko jumala ei ole kaikkivoipa tai sitten hän ei ole täydellisen hyvä, koska sallii pahuuden maailmassa. Ongelmaan on kehitetty useita monimutkaisia vastauksia. Joidenkin mukaan pahuus johtuu ihmiselle annetusta vapaasta tahdosta ja syntiinlankeemuksesta, eikä näin ollen olisi suoraan peräisin jumalalta.

Toisenlaisen näkökulman pahan ongelmaan tarjoaa kristinuskostakin vaikutteita ottanut synkretistinen uskonto gnostilaisuus. Siinä pahan maailman ei katsota olevan korkeimman jumalan aikaansaannosta, vaan se on syntynyt alemman ja pahantahtoisen luojajumalan, demiurgin, toimesta. Demiurgi on tietämätön korkeammasta jumaluudesta ja on luonut maailmankaikkeuden, jossa ihminen on vankina. Gnostilaisuuden mukaan ihminen voi vapautua pahan maailman vankeudesta oikean tiedon, eli gnosiksen, avulla.

Gnostilaisen maailmankuvan mukaan jumalallinen ainesosa - henki tai valo - on joutunut luomisessa ansaan aineelliseen maailmaan ja majoittunut ihmissieluun. Näin ollen henkilökohtainen pelastuminen on kosmisessa mittakaavassa merkittävä tapahtuma; siinä jumalallinen ainesosa vapautuu ansastaan aineellisessa maailmassa.

Jo Platon esitti gnostilaisia ajatuksia, kuten idean demiurgista. Gnostilaisella teologialla onkin paljon yhteistä Platonin idealistisen filosofian kanssa. Molempiin sisältyy metafysiikka, jossa henki nähdään parempana ja tärkeämpänä kuin materia. Tämä pahan metafysiikka näkyy myös gnostilaisessa etiikassa, joka on nautintokielteistä ja askeettista.

Metafysiikan vaikutus etiikkaan on aihe, joka on kiehtonut minua jo pitkään. Se, millaiseksi ihmiset hahmottavat maailman, vaikuttaa heidän arvoihinsa ja moraalikoodistoonsa. Kristillisessä, idealistisessa kulttuurissa olemme tottuneet näkemään hengen ja ideat materiaa arvokkaampina, vaikka mikään maailmassa ei välttämättä sano, että materia olisi alempiarvoista. Toisaalta nykyinen moderni kulttuurimme on hyvin materialistinen. Tämä on saattanut johtaa kulttuurissamme jonkinlaiseen neuroottisuuteen ristiriidan takia.

Pahan ongelma oli asia, mikä alun perin ajoi minut luopumaan kristinuskosta teini-ikäisenä. Nuoren silmin maailma näytti hyvin julmalta paikalta ja tätä oli vaikea sovittaa yhteen kristillisen näkemyksen kanssa.  Nyt aikuisena olen yrittänyt lukea Raamattua. Vanhan testamentin jumala vaikuttaa hyvin ilkeältä, turhamaiselta psykopaatilta. Ehkä monet ihmiset ovat palvoneetkin hänessä demiurgia.

Muukalaiset keskuudessamme

Elämme salaliittoteorioiden kultakautta. Sosiaalinen media on luonut totuudenjälkeisen ajan, jossa valeuutiset leviävät ja jokainen voi valita minkälaiseen todellisuuteen uskoo. Uutisvirrasta valitaan seurattavaksi lähteet, jotka tukevat omia ennakkoluuloja ja poliittisia näkemyksiä.

Salaliittoteorioilla on perinteisesti ollut tärkeä asema okkultismissa. Jo itse termiin okkultismi sisältyy ajatus salatusta tiedosta joka on vain vihkiytyneiden saatavilla.  Esoteerista tietoa ovat välittäneet salaseurat, kuten vapaamuurarit ja ruusuristiläiset, joiden kulissien takaisesta vaikuttamisesta politiikkaan on spekuloitu paljon.

Yksi keskeisistä okkultistisista salaliittoteorioista on maapallon ulkopuolisen elämän käynti planeetallamme ja tämän salaaminen hallitusten toimesta.  Jotkut jopa väittävät, että meitä hallitsevat poliitikot ovat oikeasti vierasta lajia, joka kykenee muuttamaan ulkomuotoaan.

Mielestäni on todennäköistä, että maailmankaikkeudessa on ihmisten lisäksi muutakin älyllistä elämää. Universumin päätä huimaavan äärettömyyden huomioon ottaen olisi kummallista, jos olisimme ainoa tietoinen ja tekniikan käyttöön kykenevä laji äärettömyydessä. Tähtienväliset matkat ovat kuitenkin valovuosien mittaisia. Nykyisen luonnontieteellisen tietämyksemme mukaan avaruusmatkailu tähtien välillä vaatisi huimia määriä energiaa ja kestäisi silti vuosisatoja.

Voi kuitenkin olla, ettemme tiedä kaikkea fysiikasta. Voi olla energian lähteitä, jotka ovat loppumattomia ja tapoja avaruusmatkailuun, joita emme osaa kuvitella. Ehkä vieraat oliot ovat niin pitkäikäisiä, ettei heille sata vuotta ole kovin pitkä aika. Ehkä aika on heille erilainen käsite kuin meille.

Ei olisi kovin suuri yllätys, jos muukalaiset ovat vierailleet maapallolla. Siinä tapauksessa he ovat onnistuneet pysymään näkymättömissä tai heidän kohtaamisensa on salattu. Yhdysvaltain hallinnon salatut kohtaamiset vieraiden kanssa ovat populaarikulttuurissa suosittu aihe.

Yhdysvaltain hallinto on valtava järjestelmä, johon sisältyy runsaasti salaisia osia. Viime vuosien skandaalit ovat paljastaneet salattuja operaatioita. Laajuus, jolla hallinto on esimerkiksi vakoillut omia kansalaisiaan, on päätähuimaavaa. CIA:n salaisista operaatioista on tullut julki sellaisia kuin cointelpro ja MK Ultra, joiden nimissä järjestö on mustamaalannut kansalaisiaan ja kehittänyt mielenhallintatekniikoita hyvin epäeettisin tavoin. Tämän historian tuntien ei olisi mikään ihme, jos USA:n hallinto olisi salannut myös kontaktinsa maapallon ulkopuolisten lajien kanssa.

On kuitenkin hieman kummallista, että muukalaiset olisivat ottaneet yhteyttä juuri Yhdysvaltoihin. Onhan kyseessä toki maailman voimakkain ja vaikutusvaltaisin valtio, mutta jos vieraalla älyllä on niin kehittynyt tekniikka, että he pystyvät tähtienväliseen matkailuun, ovat he varmasti tutkineet myös maapallon poliittista elämää ja osaisivat valita sivistyneemmän maan johon ottaa yhteyttä.

Ehkä Ufoista ei ole todisteita sen takia, että he oikeasti eivät ole käyneet maapallolla. Kenties he ovat tutkineet planeettamme historiaa ja huomanneet sotaisuutemme ja tuhoisuutemme ja päätyneet pitämään meitä uhkana.

Salaliittoteorioiden ongelma on, ettei niitä voi osoittaa oikeaksi tai vääräksi. Jos salaliitto on onnistunut, pysyy se salassa. Totta on kuitenkin varmasti, että takanamme vehkeillään.

Osho villissä, villissä maassa

Hankin itselleni Netflixin kuukaudeksi erityisesti katsoakseni dokumenttisarjan Wild, wild country, josta olin kuullut paljon kehuja. Sarja kertoo nimillä Rajneesh, Bhagwan Shree Rajneesh ja Osho tunnetusta intialaislähtöisestä gurusta ja hänen 1980-luvun alussa Yhdysvaltain Oregoniin maalaiskylään perustamastaan kommuunista, jossa asui tuhansia ihmisiä, mutta josta Rajneesh joutui lopulta lähipiireineen pakenemaan riitaannuttuaan viranomaisten ja paikallisten asukkaiden kanssa.

Rajneesh oli jo 1960-luvulta lähtien niittänyt Intiassa toimiessaan mainetta henkisenä opettajana ja guruna. Hänen opetuksensa olivat sekoitus hindulaista, buddhalaista ja hippimystiikkaa.  Hän korosti meditaation, rakkauden, juhlimisen, rohkeuden, luovuuden ja huumorin tärkeyttä. Rajneeshin opetukset osuivat 1960-luvun hippiliikkeessä otolliseen ilmapiiriin hänen korostaessaan seksuaalista vapautumista ja vapaata rakkautta. Hän ei missään nimessä ollut askeetti, vaan eli hyvin ylellistä ja nautintojen täyteistä elämää. Guru muun muassa keräili Rolls Royceja, joita hänellä parhaimmillaan oli yli 90 kappaletta.

Vuonna 1981 Rajneesh osti 260 neliökilometrin tontin Oregonin maaseudulta vajaan kuuden miljoonan dollarin hintaan. Gurun seuraajat alkoivat rakentamaan tontille kokonaista kylää infrastruktuureineen, he pystyttivät esimerkiksi 10 000 ihmistä vetävän meditaatiosalin.

Oregonin maaseudun ihmiset suhtautuivat kylänsä lähettyville asettautuneisiin punapukuisiin hörhöihin alusta alkaen epäilevästi.  Alueen väki oli perinteikästä, kirkossa käyvää vanhempaa väestöä, jota kultit ja uudet uskonnot pelottivat. Asiaa ei auttanut, että paikallisille näytettiin videokuvaa kultin "meditaatiosessiosta", missä alastomat ihmiset vääntyilivät kouristellen ja päästivät suustaan karjahduksia.

Paikalliset alkoivat kierrellä aseiden kanssa kommuunin lähettyvillä. Myös Rajneeshin seuraajat alkoivat aseistautua. He valtasivat paikallispolitiikan, ottaen haltuun läheisen kaupungin päättävät elimet ja muuttaen esimerkiksi katujen nimet. Tällöin myös valtionsyyttäjä alkoi kiinnostua kultin toiminnasta. Heitä vastaan hyökättiin maallisen ja uskonnollisen vallan erottamiseen perustuvalla Yhdysvaltain perustuslailla.  Tämä tuo hyvin ilmi yhdysvaltalaisen tekopyhyyden: maallisuuden nimissä poliittinen valta hyökkäsi  uskonnollista yhteisöä vastaan suojellakseen paikallista uskonnollista perinteisyyttä.

Rajneeshin kultti saastutti paikallisten ruokaa salmonellabakteerilla yrittäen näin vaikuttaa paikallisvaaleihin.  Lopulta he joutuivat vuonna 1985 pakenemaan maasta syytettynä maahanmuuttolakien rikkomisesta. Rajneeshin sihteeri oli yrittänyt myrkyttää gurun henkilääkärin, jonka hän epäili yrittävän tappaa potilaansa. Kommuunia tutkittaessa paljastui, että melkein kaikkiin tiloihin oli asennettu salakuuntelulaitteet ja Rajneeshin sihteerillä, joka vastasi kultin maallisesta hallinnosta ja tiedottamisesta, oli valtava määrä salakuuntelulaitteilla taltioituja keskusteluja. Kultti oli myös huumannut jäseniään laittaen heidän juomiinsa rauhoittavaa lääkettä.

Wild, wild country on opettavainen tarina tekopyhyydestä, vierauden pelosta ja valtapeleistä rauhan ja rakkauden nimissä.  Siinä ei ole sankareita ja kaikki osapuolet ovat syyllistyneet vähintään tekopyhyyteen.  On hyvä aina silloin tällöin muistuttaa ihmisiä, mitä voi seurata, kun henkisyyden varjolla aletaan kerätä materiaa. Uskonnolliset yhteisöt eivät ole vapaita valtapeleistä ja väärinkäytöksistä. Itse asiassa ne saattavat olla muita yhteisöjä alttiimpia niille.

Henkinen alkemia

Okkultismissa minua kiehtoo eniten mahdollisuus henkiseen kehitykseen ja itsen muuttamiseen.  Kohtaamistani salatieteiden ja esoterian alalajeista henkinen alkemia pyrkii selvimmin suoraan tähän henkisen transformaation tavoitteeseen.  Alkemia oli keskiajalla kukoistanut nykyisen kemian tiedettä edeltänyt salatiede, joka pyrki aineen ominaisuuksien muuttamiseen perustaen mytologisiin käsityksiin materian ominaisuuksista.  Henkinen alkemia taas on ihmisen muuttamista vapauttamalla hänet henkisistä rasitteista, kuten peloista, sisäisistä haavoista, menetyksistä, henkilökohtaisista uskomuksista ja itseinhosta tai itsetuhoisista ajatuksista.

Henkinen alkemia käyttää hermetisteiltä periytyvää transmutaation kaavaa soveltaen sitä psyykkiseen muutosprosessiin.  Prosessi perustuu ajatukseen Solve et coagul, liuota ja jähmennä. Tarkoituksena on ensin avata psyyke muutokselle poistamalla egon hallitsevuus ja nöyrtymällä poistaa esteet henkiselle kehitykselle. Kun ihminen kykenee avoimesti ja rehellisesti kohtaamaan itsensä, seuraava kohta prosessissa on liuottaminen, eli epärationaalisten ja henkistä kehitystä haittaavien piirteiden häivyttäminen psyykestä. Sen jälkeen ihminen voi vahvistaa positiivisia puoliaan ja yhdistyä eheäksi ja voimaatuneeksi kokonaisuudeksi.

Henkisen alkemian harjoittamiseen on erilaisia harjoitteita, joilla prosessia voi edistää.  Harjoituksena voi toimia vaikkapa omien mielihalujen tunnistaminen ja anteeksiantaminen.

Internetissä törmäsin harjoitukseen, jossa mielikuvissa opetellaan antamaan anteeksi ihmisille, joita kohtaan tuntee kaunaa.  Itse en tunne ongelmakseni niinkään yksittäisiä henkilöitä kohtaan tunnettua kaunaa, vaan kaunan yleisesti yhteiskuntaa ja itseäni kohtaan. Olen tehnyt tekoja, joita häpeän syvästi ja joiden taakkaa kannan vielä vuosienkin jälkeen. Kuitenkin tiedän, että minun pitäisi antaa itselleni anteeksi ja lakata häpeämästä. Suurimman osan noista teoistani olen tehnyt henkisesti epävakaassa tilassa.  Olen ollut kaksi kertaa psykiatrisella osastolla hoidossa psykoosin takia ja ollut vuosia psykoottistasoisen masennuksen kourissa.

En ole tappanut tai tehnyt henkistä väkivaltaa kenellekään. Ollessani sekaisin lähinnä häiriköin ihmisiä ja aiheutin jonkin verran tuhoa muiden fyysiselle omaisuudelle.  Silti minun on vaikea hyväksyä noita tekoja osaksi historiaani. 

Ehkä vaikeudet oman itseni kanssa ovat heijastusta laajemmasta yhteiskunnallisesta ja kulttuurisesta neuroosista. Meitä hallitsee häpeän kulttuuri. "Kyllä mies kivun kestää, mutta ei häpeää."  Erittäin huono lähtökohta häpeän käsittelemiseen, mutta tuolla tavalla hyvin monet vielä ajattelevat.

Koko yhteiskunta ja kulttuurimme tarvitsee henkistä alkemiaa.

Okkultismia oikealla ja vasemmalla

Naantalilainen Pekka Siitoin (1944-2003) oli valtakunnanjohtajana itseään kutsuva Suomen tunnetuin uusnatsi. Siitoimen vähemmän tunnettu puoli oli hänen uransa okkultismin harjoittajana. Ennen kääntymistään avoimeen natsismiin hän oli selvännäkijä Aino Kassisen, jolta useat maamme tärkeimmät poliitikot ja liikemiehet kävivät hakemassa neuvoja, oppilaana. Vielä 70-luvun alussa Kassinen sanoi Siitoimen olleen yksi hänen lahjakkaimmista oppilaistaan. Myöhemmin heidän välinsä kylmenivät Siitoimen siirtyessä poliittisesti rasistiseen äärioikeistoon ja okkultismissa satanismiin ja mustaan magiaan.

Monien mielestä Siitoin oli eräänlainen performanssitaiteilija, jolle tärkeintä oli huomion kerääminen ja provosoiminen. Jo elinaikanaan hän rakensi itsestään myyttiä, sanoen esimerkiksi vanhempiensa olleen venäläinen prostituoitu ja saksalainen upseeri, toisin kuin virallisissa asiakirjoissa väitetään. Voi jopa epäillä, että Siitoin valitsi aatteekseen natsismin vain ollakseen räikeä ja äärimmäinen. Itse hän sanoi olevansa väkivallaton uusnatsi ja ihailevansa Israelia se etnisen politiikan takia.

Löysin antikvariaatista Siitoimen vuonna 1975 salanimellä Peter Siitoin julkaiseman kirjasen Työväenluokan tulevaisuus. Kirja antaa mielenkiintoisen ensikäden kuvan Siitoimen propagandan tyylistä, mikä ei vain toisten kuvauksia valtakunnanjohtajan politiikasta lukemalla välity.

Siitoin ei ollut tyhmä. Hän osasi esittää äärimmäiset aatteensa tavalla, joka sai ne näyttämään jollain tapaa loogisilta ja perustelluilta. Osa strategiaa oli työväenluokasta puhuminen. Kirjan kannessa sen nimi on kirjoitettu punaisella fontilla ja kansikuvassa on punalippuja; tietämätön työväenkirjallisuutta etsivä voisi erehtyä tarttumaan kirjaan.

Hengentieteellinen ja okkultistinen näkökulma oli kiinteä osa Siitoimen poliittista näkemystä. Hänelle työväenluokkaa ei määrittänyt taloudellinen ja sosiaalinen luokka-asema, vaan se oli eräänlainen rotu, arjalaisuuden vastakohta. Sen, kuka kuului työväenluokkaan ja kuka oli arjalainen, Siitoin määritti omilla okkultistisilla voimillaan – hän käytti selvännäkijän kykyjään usein poliittisena argumenttina. Työväenluokkaan hänen mukaansa kuuluivat esimerkiksi Urho Kekkonen, Kalevi Sorsa ja Johannes Virolainen. Kehittyneitä arjalaisia taas olivat muiden muassa Ahti Karjalainen, Raimo Ilaskivi ja Ele Alenius.

Salatieteilijät ja maagikot ovat useimmiten poliittisesti kansallismielisiä tai oikeistolaisia. He tukeutuvat maailmanselityksessään mytologiaan ja keksittyyn historiaan, joille ei äärirationaalisessa ja edistyksellisessä vasemmistolaisuudessa ole tilaa.

Asia, joka minua monissa klassisissakin esoteerisissa ja okkultistisissa ajattelijoissa ärsyttää on, että heidän maailmansa jakautuu usein rotuihin ja hyviin ja pahoihin ihmisiin. Esimerkiksi Blavatskyn opeissa rotuteoriat ovat tärkeässä osassa. Niihin kuului myös Atlantis-myytti, josta Pekka Siitoimenkin tiedetään puhuneen.

Suomalaiset okkultistipoliitikot ovat usein turvautuneet Kalevalaan kansan myyttisiä juuria etsiessään. Toki on myös tunnettuja vasemmistolaisia hengentieteiljöitä, kuten Yrjö Kallinen. Ehkä kansallismielisyys ja ajatus ihmisryhmien hierarkiasta kuuluu jollain tavalla kiinteästi okkultismiin, ollen jonkinlainen laajennus salaseurojen eksklusiivisuudesta ja ajatuksesta valittujen yhteisöstä. Vasemmistolaisena toki toivon, ettei näin ole.

Synti kapinana – Aleister Crowleyn taistelu tuulimyllyjä vastaan

Viime vuosisatojen tunnetuin okkultisti ja maagikko Aleister Crowley kasvoi syvästi kristillisessä perheessä ja ympäristössä. Hänen vanhempansa kuuluivat Plymouthin veljiin, vuonna 1820 perustettuun evankeliseen fundamentalistilahkoon, joka uskoi kirjaimellisesti Raamatun oppeihin. Vuonna 1875 syntynyt Aleister sai kristillisen kasvatuksen ja uskoi lapsena jumalaan ja kristinuskon pelastussanomaan, jota häneen iskostettiin joka-aamuisilla raamattuluennoilla.

Nuorena Crowley halusi kaikessa jäljitellä Jeesusta ja elää vanhurskasta elämää. Hänen isänsä kuolemasta lähti kuitenkin liikkeelle prosessi, missä teini-ikäinen Aleister alkoi kyseenalaistaa kristinuskon opetuksia. Lopulta tämä johti siihen, että hän omien sanojensa mukaan ”siirtyi yksinkertaisesti saatanan puolelle.”

Crowley omisti elämänsä synnille. Hän halusi tehdä äärimmäisen, anteeksiantamattoman synnin. Hän aloitti seksielämänsä nuorena teini-iässä. Seksistä muodostuikin Crowleyn lempisynti. Hän oli seksimaanikko, jolle sukupuoliset teot olivat maagisia rituaaleja. Hän halusi näissä rituaaleissaankin uhmata kaikkia mahdollisia rajoja, kannustaen oppilaitaan esimerkiksi hakeutumaan sukupuoliyhteyteen ihmisten kanssa, joihin he tunsivat vastenmielisyyttä. Mielessä vaikuttavien estojen ja ennakkoluulojen rajoista vapautuminen oli itseisarvoista. Crowley oli biseksuaali; hän alkoi harrastamaan seksiä miesten kanssa aluksi vain uhmatakseen sovinnaisuuden rajoja, mutta huomasi pian pitävänsä siitä myös seksuaalisen mielihyvän takia.

Crowleyn elinaikana, ennen seksuaalista vallankumousta, seksiin, varsinkin avioliiton ulkopuolella, liittyi kiinteästi synnin leima. Sukupuoliseen epäsiveellisyyteen liittyvä paheellisuus ei tietenkään riittänyt Suurelle pedolle. Magiassaan hän ei pysytellyt pelkästään valkealla puolella, vaan kutsui riiteissään myös pahantahtoisia henkiä avukseen vihollisiaan vastaan. Elämänsä loppupuolella hänen suosikkidemoninsa oli heroiini, jota Crowley käytti päivittäin annoksen, joka olisi riittänyt tappamaan suuren joukon aineeseen tottumattomia miehiä.

Vaikka haluankin elämässäni olla hyvän puolella ja pidättyä valkoisessa magiassa, koen paljon yhtenevyyttä Crowleyn tarinan ja oman elämäni välillä. Sain lapsuudessani kristillisen kasvatuksen ja rukoilin joka ilta 13-vuotiaaksi asti, kunnes hylkäsin ajatuksen jumalasta havaittuani maailman pahaksi paikaksi. Kristillinen moraali eli kuitenkin mielessäni ideana, jota vastaan kapinoin. Ehkä ujouteni takia shokeeraamisesta ei tullut elämäntehtävääni, mutta tein monia tekoja uhmatakseni sovinnaisuutta, kristillistä etiikkaa ja porvarillista tekopyhyyttä.

Tunnen edelleen vetoa pyhäinhäväistystä ja paheellisuutta kohtaan, varsinkin taiteessa. Transgressio itseisarvoisena elämäntehtävänä tuntuu kuitenkin, jo näin kolmekymppisenä, keskenkasvuiselta. Crowley ei tässä mielessä koskaan kasvanut aikuiseksi, hänelle synnin tekeminen, rajojen rikkominen ja shokeeraaminen säilyi läpi elämän kapinoinnista merkityksensä saavana, elämää kantavana motivaationa.  

Gary Lachman on Crowley-elämäkerrassaan kuvannut osuvasti, kuinka koko elämänsä kapinalle omistava jää lapsen tasolle. Ollakseen vakuuttavaa transgressiivinen kapina tarvitsee kohteen, usein kuvitteellisen olkiukon – kukkahattutädin, joka vapisee kauhusta siitä kuullessaan. Kuvitteelliset kukkahattutädit ovat tuulimyllyjä, joita vastaan kapinalliset taistelevat. Tässä valossa heidän kapinansa näyttää hyvin tragikoomiselta.

En näe aikuisten ihmisten yhteisymmärrykseen perustuvassa seksissä sinänsä mitään pahaa. Seksuaalinen vallankumous, jonka syntyä Crowleykin paheellisuudellaan edisti, on vapauttanut ihmisiä seksiin liittyvistä turhista estoista ja syyllisyydentunnoista ja tuonut heidän ulottuvilleen valtavasti nautintoa ja onnea. 1900-luvun tunnetuin okkultisti oli kuitenkin 1960-luvun arvojen vallankumousta edeltävän aikansa uhri. Hänen pakkomielteinen suhtautumisensa seksiin syntinä ja transgressiona oli ilmausta kristinuskon vuosituhantisesta taakasta, joka on vääristänyt ja kierouttanut suhteemme sukupuolisuuteen tehden luonnollisesta teosta ja nautinnosta perversiota ja syntiä.

En usko, että ihminen voi olla absoluuttisella tavalla paha. Joidenkin Crowleyn tunteneiden ihmisten mukaan ”maailman moraalittomimpana ihmisenä” tunnettu Suuri peto aiheutti ylettömällä elämäntyylillään ja jatkuvalla äärikokemusten etsimisellään paljon kärsimystä läheisilleen, mutta ei ollut paha ihminen. Jotain kuitenkin kertoo, että siirtyessään saatanan puolelle hän valitsi manikealaista dualismia edustavasta vastakohtaparista metafyysistä pahaa personoivan puolen. Saatanan luokse johtaa usein pettymysten ja illuusioiden menettämisen polku. Pahuuden valitsevat ihmiset, jotka uskovat, että maailma on paha paikka ja ihmiset julmia oman edun tavoittelijoita - pärjätäkseen tällaisessa maailmassa on itsekin oltava paha. Kaikesta kauheudestaan huolimatta syntiä palvonut Crowley oli ehkä sittenkin tukahduttavan kristillisen kasvatuksensa uhri, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi ja vapautunut ihmiskuntaa vuosituhansia sortaneen aate- ja uskomusrakennelman kahleista.

Naturalistinen okkultismi - kaapuja ja tiedettä

Ryhtyessäni tutustumaan okkultismiin aikomuksenani on alusta alkaen ollut myös jossain vaiheessa oikeasti harjoittaa,  eikä vain opiskella ja tutustua asioihin. Okkultismi – niin, sehän tuo kaikille ensimmäisenä mieleen rituaalit, joissa kaapuihin pukeutuneina kynttilänvalossa lausutaan lattiaan piirretyn pentagrammin päällä loitsuja kuolleilla kielillä henkien manaamiseksi. Jotain sellaista aiomme vielä ystäväni, mentorini ja mesenaattini T:n kanssa tehdä. Näin alussa näen kuitenkin tärkeimmäksi opiskella asioiden teoreettisempaa puolta.

Rituaalit ja magia viehättävät eksoottisuudellaan, mutta skeptikkona minun on aina ollut vaikeaa uskoa niiden toimivuuteen. Perinteinen okkultismi on toimiakseen vedonnut sellaisiin voimiin ja todellisuuden ominaisuuksiin, joiden olemassaoloa luonnontiede ei tue. Olen toki pohtinut, onko henki jollain tavalla osa kaikkea olevaista, mutta perinteisesti käsitetyn henkimaailman olemassaoloon en usko. (T on tämän maailman olemassaolosta vakuuttunut ja on luvannut vielä näyttää minulle todisteet sen puolesta..)

Vasta lyhyen aikaa kestäneiden okkultismin opiskeluideni aikana minulle on kuitenkin selvinnyt, että kaikki magian harjoittaminen ei vaadi uskoa yliluonnolliseen. Kyseessä ei ole edes kovin merkityksetön suuntaus, vaan itse asiassa tieteellisen illuminismin periaatteet hahmotteli jo 1900-luvun alussa vuosisadan varmaankin huomattavin salatieteilijä Aleister Crowley.

Naturalistisessa okkultismissa magian teoria, harjoitus ja tulokset selitetään luonnollisilla ilmiöillä vetoamatta yliluonnollisiin voimiin. Avaimena toimii fenomenologinen menetelmä, jossa hieman solipsistisesti lähestytään kaikkia ihmisen kohtaamia ilmiöitä subjektiivisina kokemuksina – kokijan mieli luo maailman ja se mitä ihminen kokee, kertoo eniten hänestä itsestään. Rituaaleissa ja eri harjoituksissa koetut ilmiöt selitetään psykologisilla ja neurologisilla tekijöillä, ja magian harjoittaminen nähdään ennen kaikkea tapana muuttaa omaa mieltä ja tapaa kokea maailma.

Nimimerkki IAO131:n kirjassa Naturalistic Occultism, an Introduction to Scientific Illuminism hahmotellaan naturalistisia suhtautumistapoja erilaisiin okkultismin muotoihin. Astrologian ja esimerkiksi Tarot-korttien symbolijärjestelmät hän näkee tapana järjestää ja hallita kosmoksen kokemista, mutta loppujen lopuksi ne ovat tapa manipuloida omaa kokemusta. Näihin symbolijärjestelmiin perustuvat ennustamisjärjestelmät hän näkee subjektiivisesti potentiaalisesti hyvinkin arvokkaina; ne tuovat merkitystä ihmisten elämään ja voivat auttaa päättämättömyydestä eroon pääsemisessä.

IAO131 näkee magian koetun toimivuuden perustuvan vahvistusharhoihin ja plasebo-efekteihin. Kun ihmiset ovat tehneet jonkin rituaalin, jonka voimaan he uskovat, näkevät he sen jälkeen kokemansa myönteiset tapahtumat magian aikaansaannoksina. Kirjassa käsitellään myös synkronisiteetin käsitettä, jossa asioilla koetaan olevan jokin maaginen yhteys, vaikka ne eivät mitenkään olekaan voineet aiheuttaa toisiaan.

Kaikesta skeptisismistään huolimatta nimimerkki näkee okkultismin harjoittamisen tienä henkiseen kehitykseen. Sen avulla voidaan saavuttaa tietoisuus kaikkien asioiden yhteydestä ja uudelleenjärjestää mieli purkamalla vanhoja ehdollistumia ja rakentamalla uusia. Magian avulla tiedostamattomasta voidaan tehdä tiedostettua – tavoite, johon myös psykoanalyysi pyrkii. Crowleylainen illuminismi pyrkii myös zenin ja joogan harjoittajien saavuttamiin tajunnantiloihin, samadhiin, missä subjekti ja objekti yhtyvät.

Kirjassa esitellään myös harjoituksia, joissa esimerkiksi astraaliprojektoidaan, nähdään selkounia ja tavoitellaan yhdentynyttä tietoisuutta. Kuvattu metodi teorioineen ja harjoituksineen tuo minulle hyvin paljon mieleen tiibetinbuddhalaisuuden, jossa meditaatioissa hyvin usein visualisoidaan erilaisia buddhia tai muita entiteettejä tavoitteena niiden symbolisen voiman avulla vahvistaa toivottuja puolia, esimerkiksi myötätuntoa, harjoittajassa. Tutustuin tiibetinbuddhalaiseen harjoitukseen jonkin aikaa ennen kuin löysin soto zenistä minulle sopivimman harjoituksen. Zenmeditaatio vaikuttaa tajuntaan kokonaisvaltaisemmin ja määrittelemättömämmin. Olen kuitenkin kuitenkin vakuuttunut myös tiibetinbuddhalaisten meditaatioharjoitusten voimasta kokemukseen, enkä näe syytä, mikseivät myös tieteellisen illuminismin harjoitukset voisi vaikuttaa vahvasti tajuntaan. Minulle ne tarjonnevat skeptiselle mielelleni sopivan lähestymiskulman okkultismin harjoittamiseen. Kaavusta voisi joka tapauksessa olla apua oikeaan tunnelmaan virittäytymisessä.

Tekijä X

Olen tällä viikolla lukenut Colin Wilsonin (1931-2013) kirjaa The Occult, joka on suomennettukin nimellä Ovi tuntemattomaan. Wilson oli brittiläinen, itseoppinut kirjailija, joka tuli aluksi tunnetuksi eksistentialismia käsittelevänä filosofina – olinkin aiemmin lukenut hänen kirjailijana kuuluisaksi tehneen esikoisteoksensa Sivullisen ongelma.

Ihmisen normaalin, arkipäiväisen tietoisuuden kapeus ja mahdollisuudet sen ylittämiseen olivat koko Wilsonin kirjallisen työn läpi kulkeva teema. Wilsonin erotti suurimmasta osasta muista eksistentialistisista kirjailijoista hänen optimistinen suhtautumisensa ihmisen mahdollisuuksiin; hän kutsui filosofiaansa ”uudeksi eksistentialismiksi” ja keskittyi erilaisiin huippukokemuksiin, jotka hänen mielestään antoivat ihmiselämälle voimakkaan positiivisen merkityksen.

Wilson oli laajasti lukenut, mutta hänellä ei ollut laisinkaan minkäänlaista tieteellistä koulutusta. Ehkäpä tämän takia hän ei arkaillut kirjoittaa paranormaaleista ilmiöistä, joita hän piti hyvinkin todenperäisenä pelkästään niistä tarjolla olevan evidenssin valossa.

 The Occult on magian ja salaseurojen historia, mutta historiaa siitä on vain noin puolet; toinen puoli on Wilsonin teoretisointia ja filosofisointia ihmisestä ja todellisuuden luonteesta. Wilson kutsui okkultistista tietoa, kuten tarot-korttien tarjoamia ennustuksia, ”kuutiedoksi” (lunar knowledge), ja hänen mielestään sen tavoittamiseen tarvittiin ihmisessä voimaa tai tekijää X (faculty X).

Tekijä X on avain kaikkeen runolliseen ja mystiseen kokemukseen. Se on kyky tavoittaa todellisuus ja se yhdistää ihmisen mielen kaksi puolta, tietoisen ja tiedostamattoman. Kyky X on voimakkaimpana salatieteilijöiden ja mystikoiden lisäksi runoilijoilla, mutta edes ihmiset joilla tuo kyky on, eivät pysty jatkuvasti sitä tavoittamaan ja käyttämään.

Wilsonin määritelmä tekijästä X jää tietyllä tavalla hyvin hämäräksi, mutta se tuo kuitenkin mieleeni ajatuksia, joita olen kehitellyt aiemmin tutustuessani mystiikan eri haaroihin, transpersoonalliseen psykologiaan ja harjoittaessani zeniä.

Mystiikka on ihmisen rationaalisen, tietoisen ja kielellä puhuvan tietoisuuden vaientamista ja alitajuisen, ei kielellisen mielen sisältöjen nostamista pintaan. Tarkoituksena ei, ainakaan minun harjoituksessani, ole rationaalisuuden hukuttaminen kokonaan alitajuisen tunteen vellontaan, vaan saavuttaa uudenlainen synteesi, tasapaino laskelmoivan vasemman aivopuoliskon ja tuntevan oikean puoliskon välille.

Alitajunta on kaiken merkityksen lähde. Se antaa asioille merkityksen yhdistämällä niitä luokkiin. Syvimmällä alitajunnassa piilee tietoisuus kaiken yhteydestä. Meditaatiossa mielen eri puolet käyvät lempeää painia jonka seurauksena näemme todellisuuden uudella tavalla. Maailma on kuin kaksoiskuva; voimme nähdä vain erillisyyden ja asioiden väliset rajat, tai sitten ymmärtää kaiken yhteyden.

En ole varma, tarkoittiko Wilson mystisellä intuitiollaan samaa voimaa ja kykyä, mitä itse näen zenin kehittävän. Hänen mielestään se ainakin toi mukanaan kykyjä, joita zenissä ei pidetä tavoiteltavina, kuten selvänäköisyyttä ja telepatiaa. Wilson pitikin mystiikkaa (johon zen mielestäni kuuluu) hitaana tienä kuutietoon. Okkultismi oli hänestä nopea tie mystisten totuuksien äärelle.

Tuntemattoman ovella

”Miksi et opiskele okkultismia?” uteli ystäväni T minulta usein saunailloissamme. Olemme molemmat opiskelleet yliopistolla valtiotieteitä, minkä jälkeen tiedonjanomme ja uteliaisuutemme on vienyt meitä eri suuntiin: minut perehtymään maailmankirjallisuuteen ja zen-buddhalaisuuteen, ystäväni haaroittuneemmalle polulle rajatiedon, okkultismin ja erilaisten esoteeristen perinteiden pariin.

Olen aina pitänyt itseäni jonkinlaisena rationaalisena skeptikkona. Minua on kuitenkin pitkään kiehtonut kaikki outo ja normista poikkeava. Pidän kirjallisuudesta ja elokuvista jotka kertovat joukkoon sopeutumattomista, yhteiskunnan marginaaleissa elävistä ihmisistä. Tämän takia olen myös tutustunut erilaisten hämärien profeettojen kuten kulttijohtajien, natsien ja salatieteilijöiden elämiin ja oppeihin.

Kannatan tietoteoreettista naturalismia: minusta luonnossa esiintyvät ilmiöt on parasta selittää luontoon pohjautuvilla syillä. En kuitenkaan usko, että luonnontieteillä on hallussaan lopullista totuutta todellisuuden luonteesta. Tämänhän parhaat heistä myöntävät itsekin; vaikkapa kvanttifysiikkaan ja kosmologiaan sisältyy paljon ilmiöitä, joihin tieteellä ei – ainakaan vielä – ole selitystä, tai joihin tarjotaan useita kilpailevia selitysmalleja.

***

Olen aina ollut utelias, annetut totuudet haastava etsijä. Monille ihmisille - varmaankin useimmille – koulutus näyttäytyy hyödykkeenä, jota hankitaan pätevyyksien saamiseksi, välinearvon takia. Minä taasen olen opiskellut aina (varmaankin monien mielestä naiivista) halusta ymmärtää maailmaa, löytääkseni uusia ihmeitä kummasteltavaksi.

Kirjassaan Homo Deus israelilainen historioitsija Yuval Noah Harari kiteyttää hyvin uskonnon ja henkisyyden eron. Uskonto tarjoaa valmiita vastauksia, henkisyys taas on etsimistä. Yliopisto-opinnotkin voivat olla spiritual journey, henkinen matka, jos niistä etsii vastauksia tärkeisiin elämää koskeviin kysymyksiin, eikä vain tavoittele tutkintoa jolla saa hyväpalkkaisen työn.

Henkisenä etsijänä zen, jota olen harjoittanut vuodesta 2009 saakka, on edustanut minulle kehittyneintä harjoitusta oman mielen ja maailman tutkimiseen. Zen on mystinen traditio, jossa totuudet olemassaolosta on koettava itse todeksi omalla intuitiolla. Zen menee sinne, missä tieteellä ei ole kovin vahvaa jalansijaa – Ihmisen henkilökohtaiseen kokemukseen, sen lainalaisuuksiin ja kehittämiseen. Nykyajan tietoisuutta tutkivat tiedemiehet näkevät tuhansia vuosia sitten eläneet kontemplatiivisten traditioiden gurut auktoriteetteina, joiden opetuksia ja meditaatiomenetelmiä he käyttävät modernin tieteen kehittämiseen.

***

Ystäväni T on kuitenkin – varmaankin - ollut oikeassa.  Minun ei pitäisi rajoittaa itseäni vain yhteen, vielä melko tarkkaan rajattuun perinteeseen ja harjoitukseen. Seinän tuijottaminen tuntikausia päivässä lootusasennossa ja metafyysisestä tyhjyydestä kertovien opetusten lukeminen on omalla tavallaan rauhoittavaa ja auvoista, mutta on melkein kymmenen vuoden jälkeen käynyt yksitoikkoiseksi. Kaipaan spirituaaliseen palettiini lisää värejä.

Tämän blogin ajatuksena on kertoa tutkimusmatkastani erilaisten esoteeristen oppien maailmaan. Aion tutustua opettajiin, joilla oli mielestään hallussa tieto maailmankaikkeuden todellisesta luonteesta. Näkijöihin, jotka kertoivat ilmestyksistään vain valituille. Aion pitää silmäni ja mieleni auki, yrittää ymmärtää oudoimmiltakin tuntuvien näkemysten mielen. Luultavasti esitystapani keskittyy enimmälti siihen, miten itse näen erilaisten oppisuuntien väitteet ja ajatukset, ei niiden näennäisen objektiiviseen esittelemiseen.

***

Max Weber on kuvannut yhteiskuntien modernisoitumista ja sen vaikutusta kulttuuriin käsitteellä lumouksen haihtuminen. Mystiikka on menettänyt arvonsa ja maallistunut yhteiskunta suuntautuu kohti rationaalisiksi koettuja tavoitteita.

En kaipaa takaisin taikauskon ja noitavainojen aikoja. Mielestäni maallistuessaan ihminen on kuitenkin menettänyt jotain oleellista elämänkokemuksestaan. Emme ole vain tuottavia ja kuluttavia tehotuotantoihmisiä. Eikä kukaan oikeasti todella tiedä, mitä elämä on ja missä piilee maailmankaikkeuden mieli. Ei varmaankaan ole turhaa etsiä vastauksia kirjoista, jotka kirjastoissa usein on työnnetty halveksittuun ”rajatiedon” kaatoluokkaan.