Vapaamuurarien myytit ja tradition keksiminen

Olen nyt lukenut Manly P. Hallin okkultismin harjoittajien parissa klassikon asemaan noussutta kirjaa ”The Secret Teachings of all Ages. Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1928, mikä näkyy tietynlaisena vanhanaikaisuutena. Hallin lähestymistapa on pyhimystarinoista tuttu hagiografia, missä legendojen totuutta ei kiistetä, vaan niitä pidetään ennemminkin myytin ydinsanomana. Toki okkultismin historiasta kirjoittavalle on tietyllä tapaa eduksi uskoa tutkimuksen kohteidensa sanomaan – historiankirjoittajille pidetään yleensä eettisenä lähtökohtana tuoda esille kohteistaan näiden positiiviset puolet (negatiivisten lisäksi) – mutta Hall ottaa liian monia myyttejä todesta ollakseen uskottava historiankirjoittaja. Toki teos on tuhti tiedonlähde esoteerisesta symboliikasta, mutta sitä on luettava kriittisellä otteella. Vanhoista myyteistä kertovat hagiografiat ovat mielenkiintoisia näin historioitsijan koulutuksen saaneen näkökulmasta – ne kertovat sekä kohteenaan olevista että kirjoitusaikansa myyteistä.

Hallin tietoteoreettinen lähtökohta on tietynlainen platonismi. Hän esittelee omien sanojensa mukaan symbolista filosofiaa, ja näkee symbolien kuvastavan henkistä, todellisempaa ja ihanteellisempaa maailmaa, jotain maallista pysyvämpää ja parempaa, jonka ihanteet pystymme kuitenkin maan päällä toteuttamaan perehtymällä esoteeristen traditioiden symboliikan kätkemään filosofiaan ja noudattamalla niiden opetuksia elämässämme.

Varsinkin antiikin esoteerisia oppeja Hall käsittelee hyvin epämääräisesti ja epäkriittisesti, puhuen niistä monessa kohtaa yleisesti vain ”ammoisina mysteereinä”, erottamatta eri sivilisaatioita toisistaan. Hänellä on myös taipumus nähdä eri kausien ja kulttuurien symboliikassa vain yhtäläisyydet ja unohtaa erot, näin luoden tarinan ”salaisesta opista”, mikä on elänyt ammoisista ajoista nykypäivään vihkiytyneiden parissa.

Tällainen eklektismi ei okkultistien parissa ole kovin harvinaista. Yksi tärkeimmistä Hallin kuvailemista traditioista – vapaamuurarius – loi perustansa luovan ja valikoivan historiankirjoituksen perustalle. Vapaamuurarius on 1700-luvulla syntynyt yleisuskonnollinen liike. Sen synty ja kasvu liittyi valistukseen, deismiin ja porvarillisen yhteiskunnan nousuun.

Itse vapaamuurarit kuitenkin haluavat esittää ja nähdä historiansa toisin. He näkivät oppinsa lähteneen liikkeelle jo kuningas Daavidin temppelin rakentaneesta Hiram Abiffista, sisällyttäneen itseensä muiden salaseurojen, kuten pythagoralaisuuden oppeja, ja säilyneen rakentajien ammattikilloissa – tästä nimitys vapaamuurarit. Mytologian mukaan antiikin temppeleiden rakentamiseen tarvittu oppi esimerkiksi geometriasta, harmoniasta ja symboliikassa säilyi rakentajien killoissa ja päätyi vapaamuurarien oppiin. Kirjassaan Hall esittelee tulkinnan myytistä Salomonin temppelin rakentamisesta ja sen symboliikasta. Hänen mukaansa esimerkiksi temppelin kolme porttia symboloivat ihmisen kolmea energiakeskusta.

Myytit ovat tapa ajatella ja ne välittävät kulttuurisia merkityksiä. Voi hyvinkin olla, että vaikka osa symboleista ja niiden merkityksestä on harvojen tuntemia, ne silti välittävät kollektiivista alitajuntaa ja siellä asuvia merkityksiä. Emmehän me, jo määritelmän mukaan, tiedä oman alitajuntammekaan sisältöä. Osa Hallin symboleista esittämistä tulkinnoista on kuitenkin hyvin väkinäisen tuntuisia. Esimerkiksi lukusymboliikasta on helppo esittää millaisia tahansa omaa tulkintaa tukevia luentoja.

Hallin kirja ja vapaamuurarien historia ovat esimerkkejä ilmiöstä, jota historioitsijat kutsuvat tradition keksimiseksi. Kansallisvaltiot tarvitsivat syntyessään yhtenäisyyttä luovaa mytologiaa ja tapoja, ja kun niitä ei useimmiten ollut olemassa, piti ne keksiä. Menneisyydestä poimittiin tiettyjä ilmiöitä ja esitettiin niiden olevan vanhempia ja vahvempia traditioita kuin ne todella olivatkaan. Nykypäivänä historiantutkijan tehtävänä nähdään mytologioiden ja keksittyjen traditioiden paljastaminen ja purkaminen. Hallin kirja, vaikka se ei tätä tehtävää toteutakaan, on silti arvokas, esittäessään kulttuurihistoriallisesti merkittäviä okkultistisiin perinteisiin liitettyjä myyttejä ja symboleita. Sitä on vain luettava kriittisesti yhdessä muiden lähteiden kanssa.

Kehon mikrokosmos

Vastaavuus mikro- ja makrokosmoksien välillä on useille esoterian ja okkultismin haaroille keskeinen oppi. ”Kuin ylhäällä, niin myös alhaalla.” Tämä tarkoittaa, että ihminen on universumin ja jumalan kuva. Kun tekniikka ei ollut vielä tarpeeksi kehittynyttä universumin tieteelliseen havainnointiin, antiikin tietäjät ja uskonnolliset johtajat käänsivät katseensa ihmisen kehoon, joka latautui symboliikalla. Kristinusko opettaa, että ihminen on jumalan kuva, mutta ihmisten jumalat ovat kautta historian muistuttaneet häntä itseään suuressa määrin. Ihmisen tutkimisen voi nähdä jumalaisen suunnitelman tutkimisena.

Jos jumalan henki ja olemus manifestoituu maailmankaikkeudessa, ihmisen sisin olemus – hänen ideansa – tulee ilmi kehossa ja toiminnassa. Keho on mielen asuinpaikka, mutta molempien voi katsoa kuvastavan jotain suurempaa ja yleisempää ideaa.

Sydämen on kautta aikojen nähty olleen ihmisen tunteellinen keskus. Syy tähän on melko ilmeinen, reagoihan autonominen hermostomme tunteita nostattaviin tilanteisiin kiihdyttämällä pulssiamme. Sydämessä on kuitenkin nähty sijaitsevan myös järki ja tahto. Joissain okkultistisissa opeissa korkeampaa ymmärrystä on nähdä mielen vain katsovan sitä ylemmän tasoista henkeä; sydän on näissä opeissa keskus, joka ohjaa järkeä. Aivojen asettaminen sydämen tilalle on nähty esteenä mysteerien tiellä etenemiselle. Ihmisen alin keskus on sukupuolielimissä, jotka symboloivat materiaalista maailmaa ja sen mysteerejä – ne ovat ensimmäinen portti, jonka kautta tulokas etenee kohti korkeampia salaisuuksia.

Useat henkiset traditiot näkevät ihmisen olevan enemmän kuin eläin. Hän on jumalainen prinsiippi, ikuinen. Keho on vain hengen väliaikainen koti. Rypiessään maallisessa härskiydessä ja kieroutuneisuudessa ihmisen ruumis on jumalaisen prinsiipin hauta; elinvoimaisuuden ja terveyden tilassa se on temppeli.

Numero viisi symboloi ihmistä, koska ruumiissa on viisi näkyvää uloketta – pää, kaksi jalkaa ja kaksi kättä. Pyramidin neljä kulmaa symboloivat jalkoja ja käsiä, sen huippu päätä, rationaalinen voima kontrolloimassa järjettömiä.

Ihmisen oikeaa puolta on perinteisesti pidetty parempana kuin vasempaa. Sen on nähty symboloivan valoa, vasemman taas pimeyttä. Valo taas symboloi henkeä ja objektiivisuutta, pimeys materialismia ja subjektiivisuutta. Tämän symboliikan takana on kenties se, että suurin osa ihmisistä on aina ollut oikeakätisiä, joten vasen on ollut jotain negatiivista ja poikkeavaa. Taisteluissa miekkaa pidettiin oikeassa kädessä vasemman ollessa passiivisempi sen kannatellessa suojaavaa kilpeä. Vasemman on nähty olleen feminiini, oikean taas maskuliininen. Useissa kulttuureissa on ollut tapana tehdä epäpuhtaiksi nähdyt asiat vasemmalla kädellä. Valkoisen magian polku on myös useissa traditioissa oikean käden tie, mustan magian vasemman.

Keho on paikka, jossa spirituaalinen herääminen ja kehitys tapahtuu. Elimet, jotka nähdään fyysisinä, ovat itse asiassa henkisiä keskuksia. Esoteria paljastaa, että esimerkiksi uuden testamentin tarinat ja henkilöt ovat vain allegorioita prosesseille, joiden avulla herännyt ihminen herättää itsensä – kehossaan – loistoon ja uudelleensyntymään.

Toisaalta, naturalistisemmasta näkökulmasta, itse on mukana kaikessa mitä havainnoimme maailmassa ja kaikki on myös osa meitä. Maailma ilmenee meille havainnoissamme ja sijaitsee tietyllä tavalla näin sisällämme. Projisoimme myös itsemme maailmaan. Magia näyttäytyy täten keinona muokata itseä vaikuttaen maailmaan, josta olemme osa.

Matematiikka ja okkultismi

Lukiossa matematiikka oli yksi lempiaineistani, ja olin siinä myös erittäin hyvä. Mielestäni matematiikkaan liittyi korkeammalla tasolla myös selkeä okkulttinen aspekti: vain harvat ymmärsivät kuvioita ja merkkejä, joita papereihimme ja liitutaululle piirustimme. Korkeamman matematiikan hallinta vaati vuosien harjoittelua ja oli silti mahdollista vain siihen luontaisesti kykeneville.

Toiselta kannalta ajatellen okkultismi ja matematiikka ovat niin kaukana toisistaan, kuin vain kaksi asiaa voi olla. Matematiikka edustaa puhdasta, metodologista abstraktin järjen käyttöä, okkultismi taas perustaa maailmankuvansa asioille, joita suurin osa normaaleista järkevistä ihmisistä kavahtaa.

Toisaalta. Matematiikka on niin abstraktia ja empiirisistä asioista irrallaan, että sitä voi pitää jo hengentieteenä okkultistisessa merkityksessä. Ehkä jana, jolla mittaamme näiden asioiden eroa toisistaan, onkin ympyrä, jossa asiat lopulta kohtaavat eriydyttyään toisistaan tarpeeksi.

Kuuluisin ja ensimmäinen matemaatikko-okkultisteista on 500-luvulla eaa. elänyt Pythagoras. Hänet muistetaan tietysti suorakulmaisen kolmion sivujen pituuteen liittyvästä teoreemastaan, mutta Pythagoras oli myös uskonnollinen opettaja ja lahkojohtaja. Hän opetti jälleensyntymisoppia ja askeettista elämäntyyliä, jonka tavoitteena oli henkistyminen ja sielun ylevöittäminen. Tähän liittyi musiikin harrastaminen ja matemaattisten ongelmien ratkaiseminen.

Mistä itse matematiikan opiskelussa pidin, oli juuri sen henkevyys. Puhtaalla matematiikalla on itsessään vähän käytännön sovellutuksia, mutta sen opiskelu tarjosi valtavia oivalluksen hetkiä. Matematiikka on harvoja aloja, joissa voi antaa kysymyksiin ja ongelmiin tismalleen oikean vastauksen. Se oli hyvin kiehtovaa. Jos valitsisin kokonaan maailmasta vetäytyneen askeetin elämäntyylin, voisi matematiikka olla yksi harjoitus munkkikammiossani.

Ei ole yllätys, että pythagoralaiset olivat idealisteja. Heille henki edusti tosiolevaista ja materia ja liha olivat valheellisia ja pahoja, niistä piti pyrkiä eroon asketismilla ja henkisillä harjoituksilla. Platon sai paljon vaikutteita pythagoralaisilta ja heidän opeissaan onkin nähtävissä sama pahan metafysiikka, jossa henkinen nähdään kaikkea ruumiillista parempana.

Pythagoralaisille luvut olivat olentoja, joilla oli sukupuoli ja luonne. Jotkut luvut olivat toisia täydellisempiä ja parempia. Irrationaalilukujen löytyminen ajoi heidän maailmankuvansa kriisiin.

Yksi Pythagoraan suurista keksinnöistä oli harmonisten sarjojen löytäminen; sen huomaaminen, miten musiikilliset suhteet mukailevat aritmeettisia. Luonnosta löytyy paljon vastaavanlaisia suhteita, joissa luomakunta näyttää järjestyneen matemaattisten kauniiden suhteiden mukaan. Nykyisen tieteellisen – matemaattisen ja fysiikan – ymmärryksen mukaan luonto ei kuitenkaan ole syntynyt matematiikasta. Matematiikka on kieli, jolla pystymme kuvaamaan luonnon suhteita. Luonto noudattaa symmetriasta pitäviä lakejaan, jonka takia siellä esiintyvät suhteet saavat usein matemaattisesti ilmaistuna kauniin muodon. Tästä huolimatta ei sovi väheksyä matemaattista kontemplaatiota ylevänä ja ajattelukykyä kehittävänä toimintana. Ken ties sen avulla voi paljastaa joitain tärkeitä salaisuuksiakin maailmasta.