Enkeleiden kanssa kommunikoiva tiedemies John Dee

 John Dee (1527-1609) oli englantilainen matemaatikko, maantieteilijä, okkultisti, astronomi ja astrologi. Dee oli yksi aikansa oppineimmista ihmisistä. Hän luovi tieteen ja magian välillä aikana, jolloin nuo kaksi tiedon aluetta olivat juuri eroamassa toisistaan.

Dee syntyi Lontoossa rikkaaseen kauppiassukuun. Etuoikeutetun asemansa takia hän sai hyvän koulutuksen. Hän suoritti maisterintutkinnon Cambridgen yliopistosta 21-vuotiaana ja sai heti paikan luennoitsijana. Parikymppisenä hän luennoi täysille saleille matematiikasta Pariisin yliopistossa. Dee oli huippulahjakkuus ja yleisnero. Hän teki monia keksintöjä esimerkiksi navigaatiossa. Hovin neuvonantajana hän suositteli esimerkiksi Pohjois-Amerikan valtaamista siirtokunnaksi briteille ja loi brittiläisen imperiumin käsitteen.

Elisabeth I:n astuessa valtaistuimelle 1558 Deestä tuli hovin neuvonantaja astrologisissa ja tieteellisissä asioissa, asema, jossa hän toimi kaksi vuosikymmentä. Dee muun muassa valitsi kuningattaren kruunajaisille astrologisesti suotuisan päivämäärän.

Dee uskoi kaiken luodun olevan pohjimmiltaan yhtä. Hän oli harras kristitty, mutta hänen uskonnollisuuttaan värittivät hermetistiset ja platonis-pythagorealaiset ajatukset. Dee uskoi, että numerot olivat kaikkien asioiden perusta ja avain tietoon. Hermetismistä hän sai ajatuksen, että ihmisellä oli kyky jumalaiseen voimaan, mitä hän kykeni käyttämään matematiikan kautta. Hänen tavoitteenaan oli luoda yhdistynyt maailmanuskonto sovittamalla protestanttien ja katolisten kiistat ja luomalla uusi yhtenäinen teologia.

1580-luvulle tultaessa Dee alkoi olla tyytymätön menestykseensä luonnon salaisuuksien oppimisessa ja vaikutusvallan ja tunnustuksen saamisessa. Hän alkoi etsiä yliluonnollisia keinoja mystisen tiedon saavuttamiseen. Dee alkoi olla yhteydessä enkeleihin, jotka paljastivat hänelle jumalaista tietoa kristallipalloa katselevan meedion kautta. Deen mukaan enkelit sanelivat hänelle useita kirjoja.

Sessiot yhteydessä enkeleihin käytiin hyvin kristillisessä hengessä, ja Dee uskoi niiden olevan koko ihmiskunnan hyväksi. Dee ja hänen meedionsa Edward Kelley tunsivat hyvin käytännöllisen kabbalan ja renessanssi-maagikko Henry Cornelius Agrippan luoman enkelimagian. Agrippa oli koonnut numero- ja kirjaintaulukoita enkelien paikallekutsumiseksi, joita Dee ja Kelley hyödynsivät. Kelley vaelsi tuonpuoleisissa maailmoissa ja kommunikoi niiden asukkaiden kanssa; Dee esitti hänen kauttaan enkeleille kysymyksiä, joiden avulla hän toivoi saavansa tietoa maailmankaikkeuden salaisuuksista. Kelleyn viestien avulla hän rakensi kokonaisen kosmologian enkelien ja demonien asuttamista tuonpuoleisista maailmoista.

Dee uskoi vilpittömästi enkelien kanssa kommunikointiin, mutta Kelleytä monet ovat epäilleet huijariksi. Vuonna 1587, kun kaksikko oli kiertämässä Eurooppaa sessioitaan tehden ja mesenaatteja etsien, Kelley kertoi sessiossa saaneensa hengiltä viestin, että kaksikon tulisi jakaa kaikki omaisuutensa, mukaan lukien vaimonsa. Uskotaan, että Kelley kertoi tämän viestin, koska hänestä oli tulossa tavoiteltu alkemisti, ja hän halusi lopettaa kaksikon yhteistyön ja keskittyä omaan uraansa. Dee kuitenkin uskoi lujasti enkelikommunikoinnissa saatuihin viesteihin ja suostui pyyntöön, vaikkakin vastentahtoisesti. Pian pyynnön toteuttamisen jälkeen miesten yhteistyö päättyi. Dee palasi Englantiin ja yhdeksän kuukautta tuon kohtalokkaan session jälkeen hänen vaimolleen syntyi lapsi, jota Dee toki kasvatti kuin omaansa.

Dee edusti aikansa ajattelun huippua. Hän näki matematiikan avaimena tieteen kehitykseen ja oli tässä suhteessa ehkä jopa modernimpi kuin Francis Bacon. Häntä ajoi vilpitön halu saada tietoonsa universumin salaisuudet, joka tuolloin tarkoitti sekä meidän nykyisin tieteinä että taikauskona pitämiimme tietämyksen aloihin tutustumista.

 

Chögyam Trungpan hullu viisaus

Chögyam Trungpa (1939-1987) on yksi tunnetuimmista, mutta myös kiistanalaisimmista ja ristiriitaisimmista länsimaissa vaikuttaneista buddhalaisista opettajista. Trungpa syntyi ja kasvoi Tiibetissä, missä hänet todettiin tulkuksi, korkea-arvoiseksi perimyslinjan laman jälleensyntymäksi. Vuonna 1959, Kiinan valloittaessa Tiibetin, hän joutui kuitenkin jättämään kotimaansa. Trungpa ja hänen seurueensa kestivät eeppisen, yhdeksän kuukautta kestäneen pakomatkan Himalajan yli, jonka aikana he muun muassa joutuivat ruoan puutteessa syömään nahkaiset vyönsä ja laukkunsa ennen kuin pääsivät turvaan Intiaan.

Intiassa Trungpa alkoi opiskella englantia. 60-luvun alkupuolella hän muutti Britanniaan saatuaan stipendin uskontotieteen opiskeluun Oxfordin yliopistossa. Hän perusti Skotlantiin meditaatiokeskuksen, josta tuli myöhemmin ensimmäinen tiibetinbuddhalainen luostari länsimaissa. Vuonna 1970 hän muutti oppilaidensa kutsusta Yhdysvaltoihin.

Kokemukset lännessä muuttivat Trungpaa ja hänen maailmankatsomustaan. Erityisen merkittävä oli Skotlannissa koettu liikenneonnettomuus, joka jätti Trungpan osittain halvaantuneeksi. Kaiken summana Trungpa luopui munkin valoistaan ja jatkoi uraansa maallikko-opettajana. Maallistuminen näkyi myös maailmankatsomuksessaan ja toiminnassaan: kunnioitettu opettaja joi alkoholia, poltti tupakkaa, harrasti seksiä oppilaidensa kanssa ja toimi kaikin puolin hämmennystä herättävällä ja normeja rikkovalla tavalla.  Trungpan epätavanomainen tyyli iski liberalisoituvan länsimaisen kulttuurin hermoon ja teki hänestä kuuluisan ja ihaillun, mutta lopulta hänen elämäntyylinsä johti ennenaikaiseen kuolemaan 48-vuotiaana.

Luin äskettäin uudestaan Trungpan tunnetuimman teoksen Henkisen materialismin ylittäminen. Luin kirjan ensimmäisen kerran joitain vuosia sitten harjoittaessani lähinnä pelkästään zen-buddhalaisuutta. Pidin sitä silloin yhtenä parhaista lukemistani buddhalaisista kirjoista. Nyt, laajennettuani henkistä kenttääni ja harjoitustani, kirja tuntuu edelleen puhuttelevalta ja tärkeältä kaikille henkisestä kehityksestä kiinnostuneille.

Materialismi kirjan otsikossa ei viittaa filosofian ontologiseen kantaan, vaan asenteeseen suhteessa objekteihin. Kun aineellisessa materialismissa kerätään tavaraa ja nähdään aineellinen menestys elämäntehtävänä ja korkeimpana päämääränä, henkisessä materialismissa keräilemme henkisiä opetuksia ja filosofiaa kuin tavaroita hyllyllemme. Koristamme niillä persoonaamme, mutta samalla sodimme egosta luopumista julistavia opetuksia vastaan käyttämällä niitä minuutemme rakennuspalikoina.

Trungpa vaatii opetukset tosissaan ottavia ihmisiä luopumaan kaikista käsityksistään ja suuntaamaan kohti pettymystä ja toiveista luopumista, sillä se on egottomuuden tie. Hänen opetuksensa keskiössä on pitkälle viety ei-dualismi, kaikesta kaksinaisuudesta luopuminen. Meidän tulee antautua hetkelle ja opettajalle; kun tavoittelemme jotakin, vahvistamme samalla egoamme – on minuus ja kohde tulevaisuudessa, johon se suuntautuu. Pitää luopua myös pyhyyden käsitteestä – valaistuneelle ihmiselle ei ole olemassa pyhiä ja maallisia, tavoiteltuja ja kartettavia asioita, vaan kaikki asiat maailmassa ovat samalla tavalla pyhiä ja valaistuneen ihmisen kaikki toiminta on pyhää.

Trungpan tiibetinbuddhalainen tausta näkynee selvimmin siinä, että kirjassa käsitellään paljon opettaja-oppilas suhdetta ja oikeaa suhtautumista guruun. Aihe oli varmasti Trungpalle läheinen ja tärkeä hänen yrittäessään sopeutua palvotun ja jalustalle nostetun opettajan rooliin. Epäsovinnaisella käytöksellään hän pyrki murtamaan ihailun kahleet ja näkemään opettaja-oppilas-suhteen uudessa valossa. Tämä oli varmasti hyödyllistä monelle oppilaalle, jotka olivat tottuneet näkemään buddhalaiset opettajat jonkinlaisina pyhinä yli-ihmisinä, joilla ei ollut inhimillisiä tarpeita ja haluja. Toisaalta epäsovinnainen käytös on yksi tapa korostaa itseään ja omaa erityisyyttään. Saattoi olla, että Trungpa jäi tämän epäsovinnaisen opettajan roolin vangiksi ja se maksoi lopulta hänen henkensä. Oliko hän hyvä opettaja? Kysymykseen on mahdotonta vastata, kun ei ole itse kokenut hänen preesensiään ja vuorovaikutusta opetustilanteissa. Henkisen materialismin ylittäminen on kuitenkin loistava kirja, jota voi suositella kaikille ihmisenä kehittymisestä ja henkisestä polusta kiinnostuneille.

Jokapäiväinen ja esoteerinen kohtalo

 

Ajatus kohtalosta, että ihmisen elämänkulku on ennalta määrätty tai sidottu voimiin jotka ovat hänen hallintansa ulkopuolella, on yhtä vanha kuin inhimillinen kulttuuri ja ajattelu. Se oli primitiivisen uskonnon synnyn taustalla, kun ihmiset uhrilahjoilla ja muilla maagisilla rituaaleilla pyrkivät lepyttämään vihaisia jumalia tai lahjomaan onnettaria suosiollisiksi.

Kohtalo ja siihen vaikuttaminen ovat keskeisiä aiheita monissa esoteerisissa perinteissä ja käytänteissä. Nykyaikana näkyvin esimerkki lienee new age ja siihen liittyvät ennustajat ja etenkin astrologia. Kohtalo on esoteerisista käsitteistä varmaan jokapäiväisin - ihmiset, jotka eivät millään tavalla miellä olevansa okkultisteja tai esoteerisesta kiinnostuneita, saattavat sanoa uskovansa kohtaloon. Käsitteen käytöstä jokapäiväisessä kielenkäytössä voisi varmaankin tehdä monenlaisia tutkielmia. Toisaalta ihmiset uskovat olevansa vapaita, mutta jotkut asiat ovat kohtalon sanelemina merkittävämpiä osia heidän elämänkulkuaan ja tavallaan valinnan ulkopuolella. Tässä on mielenkiintoinen paradoksi – jos kohtalo on olemassa, miksi se määräisi vain tietyistä asioista?

Olen nyt lukenut Christopher Voglerin kirjaa The Writer’s Journey – Mythic Structure for Writers. Kirjassa Hollywoodin käsikirjoitusbisneksessä uransa tehnyt Vogler analysoi ja neuvoo tarinan luomista myyttien pohjalta. Voglerin teesi on, että kulttuurissamme sankarin tarinan kulkua säätelevät tietyt myyttiset lainalaisuudet, jotka ovat yhtä vanhoja kuin kulttuurimme. Ehkä kohtalon käsite on osa tällaista myyttistä rakennetta, joka ohjaa käsityksiämme toivotusta ja tapahtuneesta elämänkulusta.

En allekirjoita jokapäiväisiä käsityksiä kohtalosta. Kuitenkin varmaan uskon jonkinlaiseen kohtaloon, sillä pidän valinnanvapautta suurimmaksi osaksi harhana. Emme voi kontrolloida sitä, mitä olemme, mitä teemme ja mitä meille tapahtuu. Maailmankaikkeudessa kaikki on välttämättömyyden determinoimaa tai ainakin satunnaisilmiöiden lakien mukaista. Vapaa tahto on käsitykseni mukaan lähinnä mielen luoma illuusio, ja käsittääkseni aivotutkimuksen uusimmat tulokset tukevat tätä käsitettä.

Jos aika on neljäs ulottuvuus, voidaan neliulotteista universumia tarkastella noiden ulottuvuuksien ulkopuolelta entiteettinä, johon sisältyy paitsi sen fyysinen aines, myös tuon aineen ja elämän muutos ja historia syntyineen ja loppuineen. Lapsuudessani tuollaiset mietteet tekivät minut raskasmieliseksi ja pahoinvoivaksi.

Suurin osa ennustajista, profeetoista ja muista tulevaisuuden näkijöistä on varmasti huijareita tai vain harhautuneita ihmisiä, hulluja, jotka ohjaavat muita harhautuneita ihmisiä. Suhtaudun hyvin skeptisesti perinteisiin povauksen menetelmiin, kuten astrologiaan ja kristallipalloihin. Fiksusti tehdyillä ennustuksilla voi olla kuitenkin ihmisen tietoisuutta avartava vaikutus joka voi johtaa viisauden lisääntymiseen ja parempiin valintoihin. Vaikkapa tarot-korttien tai I Chingin konsultoiminen tuottaa parhaimmillaan sopivalla tavalla monimutkaisia ja avoimia ennustuksia, jotka saavat ihmiset pohtimaan tilannettaan ja tulevaisuuden vaihtoehtojaan.

Mielestäni karman käsite yksi järkevimpiä ja viisaimpia tapoja käsittää ihmisen elämän ennalta määräytyneisyys, se, miten menneisyys vaikuttaa nykyisyyteen ja tulevaisuuteen ja tahdon vapaus. Karma ei tarkoita, että olisimme tiukasti ennalta määrätyn kohtalon vankeja, vaan se tarkoittaa yksinkertaisesti syyn ja seurauksen lakia. Teoillamme ja sillä, mitä ajattelemme ja puhumme, on vaikutusta siihen, miten asiat kehkeytyvät. Vaikka emme ole vapaita sanan jyrkimmässä merkityksessä, voimme vaikuttaa karmaamme tiedostamalla tekomme. Viisaus ja tietoisena oleminen on lähimpänä vapautta, mitä tulemme koskaan pääsemään.