Naturalistinen okkultismi - kaapuja ja tiedettä

Ryhtyessäni tutustumaan okkultismiin aikomuksenani on alusta alkaen ollut myös jossain vaiheessa oikeasti harjoittaa,  eikä vain opiskella ja tutustua asioihin. Okkultismi – niin, sehän tuo kaikille ensimmäisenä mieleen rituaalit, joissa kaapuihin pukeutuneina kynttilänvalossa lausutaan lattiaan piirretyn pentagrammin päällä loitsuja kuolleilla kielillä henkien manaamiseksi. Jotain sellaista aiomme vielä ystäväni, mentorini ja mesenaattini T:n kanssa tehdä. Näin alussa näen kuitenkin tärkeimmäksi opiskella asioiden teoreettisempaa puolta.

Rituaalit ja magia viehättävät eksoottisuudellaan, mutta skeptikkona minun on aina ollut vaikeaa uskoa niiden toimivuuteen. Perinteinen okkultismi on toimiakseen vedonnut sellaisiin voimiin ja todellisuuden ominaisuuksiin, joiden olemassaoloa luonnontiede ei tue. Olen toki pohtinut, onko henki jollain tavalla osa kaikkea olevaista, mutta perinteisesti käsitetyn henkimaailman olemassaoloon en usko. (T on tämän maailman olemassaolosta vakuuttunut ja on luvannut vielä näyttää minulle todisteet sen puolesta..)

Vasta lyhyen aikaa kestäneiden okkultismin opiskeluideni aikana minulle on kuitenkin selvinnyt, että kaikki magian harjoittaminen ei vaadi uskoa yliluonnolliseen. Kyseessä ei ole edes kovin merkityksetön suuntaus, vaan itse asiassa tieteellisen illuminismin periaatteet hahmotteli jo 1900-luvun alussa vuosisadan varmaankin huomattavin salatieteilijä Aleister Crowley.

Naturalistisessa okkultismissa magian teoria, harjoitus ja tulokset selitetään luonnollisilla ilmiöillä vetoamatta yliluonnollisiin voimiin. Avaimena toimii fenomenologinen menetelmä, jossa hieman solipsistisesti lähestytään kaikkia ihmisen kohtaamia ilmiöitä subjektiivisina kokemuksina – kokijan mieli luo maailman ja se mitä ihminen kokee, kertoo eniten hänestä itsestään. Rituaaleissa ja eri harjoituksissa koetut ilmiöt selitetään psykologisilla ja neurologisilla tekijöillä, ja magian harjoittaminen nähdään ennen kaikkea tapana muuttaa omaa mieltä ja tapaa kokea maailma.

Nimimerkki IAO131:n kirjassa Naturalistic Occultism, an Introduction to Scientific Illuminism hahmotellaan naturalistisia suhtautumistapoja erilaisiin okkultismin muotoihin. Astrologian ja esimerkiksi Tarot-korttien symbolijärjestelmät hän näkee tapana järjestää ja hallita kosmoksen kokemista, mutta loppujen lopuksi ne ovat tapa manipuloida omaa kokemusta. Näihin symbolijärjestelmiin perustuvat ennustamisjärjestelmät hän näkee subjektiivisesti potentiaalisesti hyvinkin arvokkaina; ne tuovat merkitystä ihmisten elämään ja voivat auttaa päättämättömyydestä eroon pääsemisessä.

IAO131 näkee magian koetun toimivuuden perustuvan vahvistusharhoihin ja plasebo-efekteihin. Kun ihmiset ovat tehneet jonkin rituaalin, jonka voimaan he uskovat, näkevät he sen jälkeen kokemansa myönteiset tapahtumat magian aikaansaannoksina. Kirjassa käsitellään myös synkronisiteetin käsitettä, jossa asioilla koetaan olevan jokin maaginen yhteys, vaikka ne eivät mitenkään olekaan voineet aiheuttaa toisiaan.

Kaikesta skeptisismistään huolimatta nimimerkki näkee okkultismin harjoittamisen tienä henkiseen kehitykseen. Sen avulla voidaan saavuttaa tietoisuus kaikkien asioiden yhteydestä ja uudelleenjärjestää mieli purkamalla vanhoja ehdollistumia ja rakentamalla uusia. Magian avulla tiedostamattomasta voidaan tehdä tiedostettua – tavoite, johon myös psykoanalyysi pyrkii. Crowleylainen illuminismi pyrkii myös zenin ja joogan harjoittajien saavuttamiin tajunnantiloihin, samadhiin, missä subjekti ja objekti yhtyvät.

Kirjassa esitellään myös harjoituksia, joissa esimerkiksi astraaliprojektoidaan, nähdään selkounia ja tavoitellaan yhdentynyttä tietoisuutta. Kuvattu metodi teorioineen ja harjoituksineen tuo minulle hyvin paljon mieleen tiibetinbuddhalaisuuden, jossa meditaatioissa hyvin usein visualisoidaan erilaisia buddhia tai muita entiteettejä tavoitteena niiden symbolisen voiman avulla vahvistaa toivottuja puolia, esimerkiksi myötätuntoa, harjoittajassa. Tutustuin tiibetinbuddhalaiseen harjoitukseen jonkin aikaa ennen kuin löysin soto zenistä minulle sopivimman harjoituksen. Zenmeditaatio vaikuttaa tajuntaan kokonaisvaltaisemmin ja määrittelemättömämmin. Olen kuitenkin kuitenkin vakuuttunut myös tiibetinbuddhalaisten meditaatioharjoitusten voimasta kokemukseen, enkä näe syytä, mikseivät myös tieteellisen illuminismin harjoitukset voisi vaikuttaa vahvasti tajuntaan. Minulle ne tarjonnevat skeptiselle mielelleni sopivan lähestymiskulman okkultismin harjoittamiseen. Kaavusta voisi joka tapauksessa olla apua oikeaan tunnelmaan virittäytymisessä.

Tekijä X

Olen tällä viikolla lukenut Colin Wilsonin (1931-2013) kirjaa The Occult, joka on suomennettukin nimellä Ovi tuntemattomaan. Wilson oli brittiläinen, itseoppinut kirjailija, joka tuli aluksi tunnetuksi eksistentialismia käsittelevänä filosofina – olinkin aiemmin lukenut hänen kirjailijana kuuluisaksi tehneen esikoisteoksensa Sivullisen ongelma.

Ihmisen normaalin, arkipäiväisen tietoisuuden kapeus ja mahdollisuudet sen ylittämiseen olivat koko Wilsonin kirjallisen työn läpi kulkeva teema. Wilsonin erotti suurimmasta osasta muista eksistentialistisista kirjailijoista hänen optimistinen suhtautumisensa ihmisen mahdollisuuksiin; hän kutsui filosofiaansa ”uudeksi eksistentialismiksi” ja keskittyi erilaisiin huippukokemuksiin, jotka hänen mielestään antoivat ihmiselämälle voimakkaan positiivisen merkityksen.

Wilson oli laajasti lukenut, mutta hänellä ei ollut laisinkaan minkäänlaista tieteellistä koulutusta. Ehkäpä tämän takia hän ei arkaillut kirjoittaa paranormaaleista ilmiöistä, joita hän piti hyvinkin todenperäisenä pelkästään niistä tarjolla olevan evidenssin valossa.

 The Occult on magian ja salaseurojen historia, mutta historiaa siitä on vain noin puolet; toinen puoli on Wilsonin teoretisointia ja filosofisointia ihmisestä ja todellisuuden luonteesta. Wilson kutsui okkultistista tietoa, kuten tarot-korttien tarjoamia ennustuksia, ”kuutiedoksi” (lunar knowledge), ja hänen mielestään sen tavoittamiseen tarvittiin ihmisessä voimaa tai tekijää X (faculty X).

Tekijä X on avain kaikkeen runolliseen ja mystiseen kokemukseen. Se on kyky tavoittaa todellisuus ja se yhdistää ihmisen mielen kaksi puolta, tietoisen ja tiedostamattoman. Kyky X on voimakkaimpana salatieteilijöiden ja mystikoiden lisäksi runoilijoilla, mutta edes ihmiset joilla tuo kyky on, eivät pysty jatkuvasti sitä tavoittamaan ja käyttämään.

Wilsonin määritelmä tekijästä X jää tietyllä tavalla hyvin hämäräksi, mutta se tuo kuitenkin mieleeni ajatuksia, joita olen kehitellyt aiemmin tutustuessani mystiikan eri haaroihin, transpersoonalliseen psykologiaan ja harjoittaessani zeniä.

Mystiikka on ihmisen rationaalisen, tietoisen ja kielellä puhuvan tietoisuuden vaientamista ja alitajuisen, ei kielellisen mielen sisältöjen nostamista pintaan. Tarkoituksena ei, ainakaan minun harjoituksessani, ole rationaalisuuden hukuttaminen kokonaan alitajuisen tunteen vellontaan, vaan saavuttaa uudenlainen synteesi, tasapaino laskelmoivan vasemman aivopuoliskon ja tuntevan oikean puoliskon välille.

Alitajunta on kaiken merkityksen lähde. Se antaa asioille merkityksen yhdistämällä niitä luokkiin. Syvimmällä alitajunnassa piilee tietoisuus kaiken yhteydestä. Meditaatiossa mielen eri puolet käyvät lempeää painia jonka seurauksena näemme todellisuuden uudella tavalla. Maailma on kuin kaksoiskuva; voimme nähdä vain erillisyyden ja asioiden väliset rajat, tai sitten ymmärtää kaiken yhteyden.

En ole varma, tarkoittiko Wilson mystisellä intuitiollaan samaa voimaa ja kykyä, mitä itse näen zenin kehittävän. Hänen mielestään se ainakin toi mukanaan kykyjä, joita zenissä ei pidetä tavoiteltavina, kuten selvänäköisyyttä ja telepatiaa. Wilson pitikin mystiikkaa (johon zen mielestäni kuuluu) hitaana tienä kuutietoon. Okkultismi oli hänestä nopea tie mystisten totuuksien äärelle.

Tuntemattoman ovella

”Miksi et opiskele okkultismia?” uteli ystäväni T minulta usein saunailloissamme. Olemme molemmat opiskelleet yliopistolla valtiotieteitä, minkä jälkeen tiedonjanomme ja uteliaisuutemme on vienyt meitä eri suuntiin: minut perehtymään maailmankirjallisuuteen ja zen-buddhalaisuuteen, ystäväni haaroittuneemmalle polulle rajatiedon, okkultismin ja erilaisten esoteeristen perinteiden pariin.

Olen aina pitänyt itseäni jonkinlaisena rationaalisena skeptikkona. Minua on kuitenkin pitkään kiehtonut kaikki outo ja normista poikkeava. Pidän kirjallisuudesta ja elokuvista jotka kertovat joukkoon sopeutumattomista, yhteiskunnan marginaaleissa elävistä ihmisistä. Tämän takia olen myös tutustunut erilaisten hämärien profeettojen kuten kulttijohtajien, natsien ja salatieteilijöiden elämiin ja oppeihin.

Kannatan tietoteoreettista naturalismia: minusta luonnossa esiintyvät ilmiöt on parasta selittää luontoon pohjautuvilla syillä. En kuitenkaan usko, että luonnontieteillä on hallussaan lopullista totuutta todellisuuden luonteesta. Tämänhän parhaat heistä myöntävät itsekin; vaikkapa kvanttifysiikkaan ja kosmologiaan sisältyy paljon ilmiöitä, joihin tieteellä ei – ainakaan vielä – ole selitystä, tai joihin tarjotaan useita kilpailevia selitysmalleja.

***

Olen aina ollut utelias, annetut totuudet haastava etsijä. Monille ihmisille - varmaankin useimmille – koulutus näyttäytyy hyödykkeenä, jota hankitaan pätevyyksien saamiseksi, välinearvon takia. Minä taasen olen opiskellut aina (varmaankin monien mielestä naiivista) halusta ymmärtää maailmaa, löytääkseni uusia ihmeitä kummasteltavaksi.

Kirjassaan Homo Deus israelilainen historioitsija Yuval Noah Harari kiteyttää hyvin uskonnon ja henkisyyden eron. Uskonto tarjoaa valmiita vastauksia, henkisyys taas on etsimistä. Yliopisto-opinnotkin voivat olla spiritual journey, henkinen matka, jos niistä etsii vastauksia tärkeisiin elämää koskeviin kysymyksiin, eikä vain tavoittele tutkintoa jolla saa hyväpalkkaisen työn.

Henkisenä etsijänä zen, jota olen harjoittanut vuodesta 2009 saakka, on edustanut minulle kehittyneintä harjoitusta oman mielen ja maailman tutkimiseen. Zen on mystinen traditio, jossa totuudet olemassaolosta on koettava itse todeksi omalla intuitiolla. Zen menee sinne, missä tieteellä ei ole kovin vahvaa jalansijaa – Ihmisen henkilökohtaiseen kokemukseen, sen lainalaisuuksiin ja kehittämiseen. Nykyajan tietoisuutta tutkivat tiedemiehet näkevät tuhansia vuosia sitten eläneet kontemplatiivisten traditioiden gurut auktoriteetteina, joiden opetuksia ja meditaatiomenetelmiä he käyttävät modernin tieteen kehittämiseen.

***

Ystäväni T on kuitenkin – varmaankin - ollut oikeassa.  Minun ei pitäisi rajoittaa itseäni vain yhteen, vielä melko tarkkaan rajattuun perinteeseen ja harjoitukseen. Seinän tuijottaminen tuntikausia päivässä lootusasennossa ja metafyysisestä tyhjyydestä kertovien opetusten lukeminen on omalla tavallaan rauhoittavaa ja auvoista, mutta on melkein kymmenen vuoden jälkeen käynyt yksitoikkoiseksi. Kaipaan spirituaaliseen palettiini lisää värejä.

Tämän blogin ajatuksena on kertoa tutkimusmatkastani erilaisten esoteeristen oppien maailmaan. Aion tutustua opettajiin, joilla oli mielestään hallussa tieto maailmankaikkeuden todellisesta luonteesta. Näkijöihin, jotka kertoivat ilmestyksistään vain valituille. Aion pitää silmäni ja mieleni auki, yrittää ymmärtää oudoimmiltakin tuntuvien näkemysten mielen. Luultavasti esitystapani keskittyy enimmälti siihen, miten itse näen erilaisten oppisuuntien väitteet ja ajatukset, ei niiden näennäisen objektiiviseen esittelemiseen.

***

Max Weber on kuvannut yhteiskuntien modernisoitumista ja sen vaikutusta kulttuuriin käsitteellä lumouksen haihtuminen. Mystiikka on menettänyt arvonsa ja maallistunut yhteiskunta suuntautuu kohti rationaalisiksi koettuja tavoitteita.

En kaipaa takaisin taikauskon ja noitavainojen aikoja. Mielestäni maallistuessaan ihminen on kuitenkin menettänyt jotain oleellista elämänkokemuksestaan. Emme ole vain tuottavia ja kuluttavia tehotuotantoihmisiä. Eikä kukaan oikeasti todella tiedä, mitä elämä on ja missä piilee maailmankaikkeuden mieli. Ei varmaankaan ole turhaa etsiä vastauksia kirjoista, jotka kirjastoissa usein on työnnetty halveksittuun ”rajatiedon” kaatoluokkaan.