Tekijä X

Olen tällä viikolla lukenut Colin Wilsonin (1931-2013) kirjaa The Occult, joka on suomennettukin nimellä Ovi tuntemattomaan. Wilson oli brittiläinen, itseoppinut kirjailija, joka tuli aluksi tunnetuksi eksistentialismia käsittelevänä filosofina – olinkin aiemmin lukenut hänen kirjailijana kuuluisaksi tehneen esikoisteoksensa Sivullisen ongelma.

Ihmisen normaalin, arkipäiväisen tietoisuuden kapeus ja mahdollisuudet sen ylittämiseen olivat koko Wilsonin kirjallisen työn läpi kulkeva teema. Wilsonin erotti suurimmasta osasta muista eksistentialistisista kirjailijoista hänen optimistinen suhtautumisensa ihmisen mahdollisuuksiin; hän kutsui filosofiaansa ”uudeksi eksistentialismiksi” ja keskittyi erilaisiin huippukokemuksiin, jotka hänen mielestään antoivat ihmiselämälle voimakkaan positiivisen merkityksen.

Wilson oli laajasti lukenut, mutta hänellä ei ollut laisinkaan minkäänlaista tieteellistä koulutusta. Ehkäpä tämän takia hän ei arkaillut kirjoittaa paranormaaleista ilmiöistä, joita hän piti hyvinkin todenperäisenä pelkästään niistä tarjolla olevan evidenssin valossa.

 The Occult on magian ja salaseurojen historia, mutta historiaa siitä on vain noin puolet; toinen puoli on Wilsonin teoretisointia ja filosofisointia ihmisestä ja todellisuuden luonteesta. Wilson kutsui okkultistista tietoa, kuten tarot-korttien tarjoamia ennustuksia, ”kuutiedoksi” (lunar knowledge), ja hänen mielestään sen tavoittamiseen tarvittiin ihmisessä voimaa tai tekijää X (faculty X).

Tekijä X on avain kaikkeen runolliseen ja mystiseen kokemukseen. Se on kyky tavoittaa todellisuus ja se yhdistää ihmisen mielen kaksi puolta, tietoisen ja tiedostamattoman. Kyky X on voimakkaimpana salatieteilijöiden ja mystikoiden lisäksi runoilijoilla, mutta edes ihmiset joilla tuo kyky on, eivät pysty jatkuvasti sitä tavoittamaan ja käyttämään.

Wilsonin määritelmä tekijästä X jää tietyllä tavalla hyvin hämäräksi, mutta se tuo kuitenkin mieleeni ajatuksia, joita olen kehitellyt aiemmin tutustuessani mystiikan eri haaroihin, transpersoonalliseen psykologiaan ja harjoittaessani zeniä.

Mystiikka on ihmisen rationaalisen, tietoisen ja kielellä puhuvan tietoisuuden vaientamista ja alitajuisen, ei kielellisen mielen sisältöjen nostamista pintaan. Tarkoituksena ei, ainakaan minun harjoituksessani, ole rationaalisuuden hukuttaminen kokonaan alitajuisen tunteen vellontaan, vaan saavuttaa uudenlainen synteesi, tasapaino laskelmoivan vasemman aivopuoliskon ja tuntevan oikean puoliskon välille.

Alitajunta on kaiken merkityksen lähde. Se antaa asioille merkityksen yhdistämällä niitä luokkiin. Syvimmällä alitajunnassa piilee tietoisuus kaiken yhteydestä. Meditaatiossa mielen eri puolet käyvät lempeää painia jonka seurauksena näemme todellisuuden uudella tavalla. Maailma on kuin kaksoiskuva; voimme nähdä vain erillisyyden ja asioiden väliset rajat, tai sitten ymmärtää kaiken yhteyden.

En ole varma, tarkoittiko Wilson mystisellä intuitiollaan samaa voimaa ja kykyä, mitä itse näen zenin kehittävän. Hänen mielestään se ainakin toi mukanaan kykyjä, joita zenissä ei pidetä tavoiteltavina, kuten selvänäköisyyttä ja telepatiaa. Wilson pitikin mystiikkaa (johon zen mielestäni kuuluu) hitaana tienä kuutietoon. Okkultismi oli hänestä nopea tie mystisten totuuksien äärelle.