Saatana ja buddhalainen metafysiikka

Saatanasta on kulttuurissamme vallalla vahva tietynlainen stereotypia. Tämä arkkityyppi helvettiä hallitsevasta ja ihmisiä pahuuteen houkuttelevasta paholaisesta ei kuitenkaan vastaa edes kristinuskon ja raamatun – mistä sen yleisesti oletetaan olevan peräisin – kuvausta tuosta jumalan vastavoimasta.

Saatana edustaa kulttuurisesti pahaa, se on yhtä epämääräisen hyvän käsitteen metafyysinen vastakohta. Yleinen väärinkäsitys on sekoittaa keskenään saatananpalvojat ja satanistit. Saatananpalvojille saatana on todellinen ja olemassa oleva jumalhahmo, jota he palvovat. Satanisteille taas saatana on vertauskuvallinen hahmo, heille raamatun kertomus saatanasta on allegoria ja nimeämällä itsensä Saatanan mukaan he ilmaisevat kristinuskon vastaisuuttaan ja vastakohtaisuutta sille.

Satanistit uskovat arvoihin, joiden he näkevät olevan vastakkaisia kristinuskolle. Perinteisesti tällaisina arvoina on nähty muun muassa yksilöllisyys, nautinnon tavoittelu ja ruumiillisuus. Satanismikin saa kuitenkin hyvin monenlaisia ilmenemismuotoja.

Oodi-kirjastossa käydessäni löysin rajatietokirjojen joukosta pienen mustakantisen kirjasen, joka vaikutti takakantensa puolesta mielenkiintoiselta. Kirjan nimi oli Fohat, ja sen on julkaissut Azazelin tähti-nimiseen suomalaiseen seuraan kuuluva nimimerkki Henry Nox Viides askel-nimisen, esoteeriseen kirjallisuuteen erikoistuvan pienkustantamon kautta.

Fohat on käsite, jota Blavatsky käytti merkitsemään primääriä elinvoimaa, joka saa atomit eloon. Teosofiaan hän oli omaksunut sen tiibetinbuddhalaisuudesta. Azazelin tähti onkin seura, jonka oppi rakentuu osittain teosofian pohjalle. Seura yhdistää kuitenkin erilaisia, perinteisesti vastakkaisina pidettyjä henkisen elämän muotoja. Se eroaa puhdasoppisesta teosofiasta Saatanan merkityksen korostamisessa. Fohat-kirjanen onkin esitys satanismin filosofiasta – takakannen mukaan – tantrisena oppirakennelmana.

Kirjassa minulle uutta ja yllättävää tähän mennessä lukemaani okkultistiseen kirjallisuuteen verrattuna oli synkretismi, jossa tärkeässä osassa oli buddhalaisten käsitteiden omaksuminen kuvaamaan kirjoittajan satanistista maailmankuvaa. Kirjassa saatanaa ei nähdä kristinuskon prinsiippien vastakohtana ainoastaan moraalisena, vaan myös metafyysisenä vastakohtana. Saatana on osa täyttä elämää ja maailmaa – ilman kuolemaa ei ole elämää eikä valoa ilman pimeyttä. Ihmisyydessä kietoutuvat toisiinsa valo ja varjo, merkitys ja merkityksettömyys. Nirvana on olemassa vain samsaran keskellä

Tässä kirjan filosofia tuleekin hyvin lähelle zenin tulkintaa buddhalaisuudesta. Olen itse kokenut hyvin oikeaan osuvaksi tulkinnan, jonka mukaan zazen-meditaation tarkoituksena on kokea itsessään ja hyväksyä se, mikä jää tietoisen ja kielellisen ajattelun ulkopuolelle. Tämä tiedostamaton puoli edustaa paitsi käsitteellistämätöntä, myös kuolemaa ja sitä osaa elämästä, jota emme kykene hallitsemaan. Tavoitteena on tulla tutuksi tuon puolen kanssa ja ikään kuin sulauttaa se osaksi itseään.

Fohatissa satanistisen filosofian ja harjoituksen tavoitteena on samankaltainen vastakohtaparien yhdistäminen ja dualiteettien hävittäminen. Kirjan maailmankuva ja metafysiikka on hyvin buddhalainen ja tuo mieleen tyhjyyden käsitteen, jossa ilmiöiden ja asioiden erillisyys on pohjimmiltaan harhaa. Buddhalaisuuden kanssa yhteistä on myös näkemys hengen ja aineen yhteydestä – kirjassa on hyvä kuvaus aineesta henkenä alimmalla tasolla ja hengestä aineena ylimmällä tasolla.

Kirja on hyvin filosofinen ja teoreettinen. Siinä ei paneuduta käytännölliseen harjoittamiseen oikeastaan millään tasolla. Kielenkäyttö on hyvin mahtipontista, välillä jopa siinä määrin, että se tuntuu ylimitoitetulta viestin sisällön merkitykseen ja omaperäisyyteen suhteutettuna. Tämä kirja herätti kuitenkin kiinnostukseni Azazelin tähteä ja sen filosofiaa kohtaan, ja aionkin etsiä käsiini lisää seuran oppia käsittelevää kirjallisuutta.

 

Yliluonnolliseksi tieteen avulla - tapaus Joe Dispenza

Henkiset piirit, etenkin new age-liike, tuntuvat janoavan tieteeltä vahvistusta sanomansa pätevyydelle. Monet uuden henkisyyden suuntaukset esiintyvät mielellään tieteellisinä koulukuntina, joiden opit ovat vain niin kehittyneitä, ettei valtavirtatiede ole vielä niitä tunnustanut. Myös oppiarvot ovat arvokasta symbolista pääomaa henkisyyden kentällä; jos lääkäri tai jonkun muun alan tohtori puhuu asioita, jotka tuntuvat vahvistavan henkisten piirien näkökulmia, nostetaan hänet jalustalle ja sanomisiaan käytetään todisteena omien uskomusten tieteellisyydestä – vaikka tiedemiehen sanoma ei liittyisi hänen oppialaansa tai perustuisi tieteelliseen tutkimukseen.

Yksi tällaisista puoskareista on kirjan Becoming Supernatural (suomennettu nimellä Yliluonnolliseksi) kirjoittaja Joe Dispenza. Kirjan kannessa Dispenzan nimen edessä on näkyvästi lyhenne DR; hän on lääkäri, tosin kiropraktikko eikä vaikkapa neurologi, jolloin hänen koulutuksensa liittyisi enemmän asioihin, joista hän puhuu. Tämä ei kuitenkaan tunnu haittaavan hänen seuraajiaan. Dispenzan kirja on keikkunut best seller-listojen kärjessä ja hän on mittavan henkisen liikkeen keulakuva. Dispenza järjestää opetuksiinsa liittyviä maksullisia työpajoja ympäri maailman eksoottisissa kohteissa ja puhutaan, että hän on monimiljonääri. Tietoja gurun henkilökohtaisesta elämästä on kuitenkin niukasti saatavilla. Hänestä ei ole edes artikkelia wikipediassa, mikä best seller-kirjailijan kohdalla on hyvin epätavallista ja kertonee hänen lakimiesarmeijansa vaikutusvallasta. Ainakin se tiedetään, että Dispenza on hyvin varakas.

Aloitin kirjan lukemisen positiivisten odotusten siivittämänä. Hyvä ystäväni O oli suositellut sitä, ja pinnallisten esittelyjen perusteella sen sanoma vaikutti mielenkiintoiselta – yhdistelmältä buddhalaisuudestakin vaikutteita saanutta henkisyyttä ja kovaa tiedettä. Odotin sisällön olevan parhaimmassa tapauksessa jonkinlaista mystiikkaa, jossa herätetään ihmisiä tiedostamaan tavallisuudessaan piilevä jumalaisuus ja yhteys kaikkeen universumiin.

Jo johdanto kuitenkin loi skeptikon naamalle märän rätin. Heti toisessa lauseessa kerrotaan esimerkkinä yliluonnollisuuden saavuttamisena taistelulajien mestarista, joka eli yli 250 vuotta.

Dispenzalle henkinen kehitys ei ole hengen ja luonteen kehittämistä, vaan biologisen organismin – ruumiisi – virittämistä saavutuksiin, joita normaali luonnontiede pitää ihmiselle mahdottomana. Hänen oppinsa takana on kyllä nähtävissä joitain oppeja, joilla on taustaa buddhalaisuudessa ja muissa vanhoissa henkisissä perinteissä. Dispenza kuitenkin kääntää vanhat käsitteet kvasitieteellisiksi new age-saduiksi. Mikä buddhalaisille on tyhjyyttä ja siitä kokemuksellisen otteen saamista on Dispenzalle kvanttitasolle siirtymistä ja yhtenäisessä kentässä vaikuttamista. Hänen harjoituksensa sisältävät muun muassa selkäydinnesteen nostamista aivoihin alaselän lihaksia supistamalla ja chakroihin, joista hän puhuu kehon energiakeskuksina, vaikuttamista tavoitteena säteillä näkymätöntä valoa ja saada käpylisäke herättämällä universumilta viestejä, jotka se välittää tavallisille aistinelimille näkymättömillä ja saavuttamattomilla taajuuksilla

Dispenzan ideologia on perinteisten, Näin saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa – self help-oppaiden viesti menestyksen tavoittelusta ja tahdon vahvistamisesta. Hänen kertomuksissaan kirjan oppien toteuttamisella saavutetusta menestyksessään toistuvat menestyminen liike-elämässä ja suurien rahasummien saavuttaminen.

Kirjan pseudotieteelliseen retoriikkaan kuuluu tieteellisiltä kuulostavien käsitteiden, kuten informaatio ja energia, käyttäminen yleiskäsitteinä, joilla ilmiöiden toiminta selitetään ja perustellaan harjoitusten vaikuttavuus. Dispenza vetoaa myös joihinkin tutkimuksiin, jotka vaikuttavat jo ensi näkemältä erittäin epäilyttäviltä tieteellisyytensä ja toistettavuutensa suhteen. ”Tieteellisiä” käsitteitä käytetään tarpeeksi yleisellä ja luovalla tasolla, jotta Dispenzan ei tarvitsisi kuvata tarpeeksi yksityiskohtaisella fysikaalisella tai kemiallisella tieteellisellä tasolla miten hänen teoriansa toimivat – joka olisi luultavasti mahdotonta. Uskomaan taipuvaiselle ja vähän koulutetulle lukijalle ne kuitenkin luonevat vaikutelman tieteellisestä tekstistä. En ole kovinkaan perehtynyt luonnontieteisiin, mutta silti näin Dispenzan väitteiden epätieteellisyyden ja perustelemattomuuden.

Dispenza on kirjoittanut myös kirjan nimeltään You Are the Placebo, Sinä olet lumelääke. En ole lukenut kyseistä teosta, mutta sen otsikko kertonee millä tavalla hänen opetuksiinsa kannattaa suhtautua, jos haluaa nähdä ne positiivisessa valossa.  Uskon, että Dispenzan opetuksista on ollut apua monille ihmisille. Monet hänen harjoituksensa ovat jonkinlaisia kehitelmiä buddhalaisesta meditaatiosta, jonka on aidosti tieteellisesti todistettu lisäävän terveyttä ja hyvinvointia. Huonosti voiville ja sairaille ihmisille on hyväksi, jos heille tarjotaan työkaluja, joiden avulla he voivat edistää terveyttään. On varmasti mukavaa tuntea värähtelevänsä ja säteilevänsä muita korkeammalla tasolla ja kokea olevansa yliluonnollinen. Tässä auttaa, jos opetukset tarjotaan tieteelliseltä vaikuttavassa paketissa. Itse en kuitenkaan pidä maallista menestystä merkkinä henkisestä kehittyneisyydestä, ja tieteen vääristäminen oman sanoman pönkittämiseksi saa minut voimaan pahoin.

 

 

 

Arvoituksia avaruudesta

Esoteeristen aiheiden ja ilmiöiden tieteellinen tutkimus on selkeästi lisääntymässä Suomessa. Yksi osoitus tästä on tänä keväänä ilmestynyt tietokirja Arvoituksia avaruudesta – näkökulmia ufouskomuksiin. Kirja on kokoelma eri kirjoittajien temaattisesti yhteen liittyviä artikkeleita, ja se on ensimmäinen suomalainen tieteelliset kriteerit täyttävä uskontotieteellinen yleisteos.

Kirja käsittelee ufoilmiöitä kansainvälisesti, mutta tuo useimmissa artikkeleissa esille suomalaisen näkökulman. Näkökulma on julkilausutusti uskontotieteellinen, mutta aihetta käsitellään myös sosiologisesta, psykologisesta, historiallisesta ja teknis-luonnontieteellisestä näkökulmasta.

Kirjassa ufot nähdään uuden henkisyyden ilmentymänä. Kun perinteinen uskonto, religion, on menettänyt otettaan ihmiselämästä, ihmiset etsivät uusia kanavia henkisten tarpeidensa toteuttamiseen. Tähän on vastannut henkisyys, spitiruality, joka ilmenee usein erilaisina new age-oppeina ja taikauskona. Toisaalta henkisyyden ilmiöissä, kuten ufouskomuksissa, vanhat uskonnolliset myytit on usein puettu vain moderniin kaapuun. Ufouskomuksissa esimerkiksi on paljon yhteistä kristillisten myyttien ja kansanomaisen keijuperinteen kanssa.

Ufot ovat aikansa ilmiöitä. Ennen tekniikan kehitystä ihmiset eivät osanneet kuvitella, millaista avaruusmatkailu tekniikan avulla voisi olla. Mystikko ja filosofi Emmanuel Swedenborg matkusti oman kertomuksensa mukaan 1700-luvulla vieraisiin maailmoihin, mutta tämä matkailu tapahtui ”hengessä”, ei avaruusraketilla tai jollain vielä kehittyneemmällä teknisellä laitteella. 1800-luvun lopulla teknologia ja luonnontiede alkoivat kehittyä hurjaa vauhtia ja avaruusmatkailustakin alettiin haaveilla inhimillisen uuden teknologian avulla. Lentokoneen synnyn myötä ihmiset alkoivat nähdä ympäri maailmaa salaperäisiä ”mysteerilentokoneita”, jotka suorittivat lentoliikkeitä, jotka tuon ajan lentokoneille olisivat olleet mahdottomia.

Ufoilmiö, sellaisena kuin me sen tunnemme, sai alkunsa toisen maailmansodan jälkeen Roswellin vuoden 1947 ufohavainnosta ja siitä seuranneesta mediakohusta. Psykohistorian näkökulmasta ufohavaintojen lisääntymisellä on aina ollut yhteys aikansa henkiseen ilmapiiriin. Avaruusolennot ovat nousseet pinnalle aina kiihkeän modernisaation ja muutoksen aikana, jolloin traditio on ollut kriisissä. Tällaista aikaa oli varmasti toisen maailmansodan päättymistä seuranneet vuodet samoin kuin 1960-luvun loppupuoli, jolloin uusi sukupolvi haastoi uusilla liberaaleilla arvoillaan vanhan konservatiivisen järjestyksen hakien pohjaa henkisyydelleen myös ufouskomuksista.

Ufot, avaruus ja vieraat sivilisaatiot ovat olleet osa myös perinteikkäämpää esoteriaa ja okkultismia. Esimerkiksi osa Blavatskyn suurista henkisistä mestareista, joilta hän kertomansa mukaan sai oppinsa, asui Venuksessa. Suomessa alan legendaarisista nimistä vaikkapa Aino Kassinen kertoi kohtaamisistaan avaruuden muukalaisten kanssa.

Ufosieppauksiin Suomessa ja maailmalla on aina liittynyt tietty kaksijakoisuus. Joillekin muukalaisten kohtaaminen on ollut kauhistuttavaa ja syvästi traumatisoivaa, toiset kokemus on taas ollut voimaannuttavaa ja kantava voima myöhemmässä elämässä. Joillekin sieppaus on ollut merkki siitä, että he ovat valittuja shamaaneja ja henkisiä johtajia, joiden tulee johdattaa ihmiskuntaa kohti parempaa. Muukalaisten kanssa on tietysti myös harrastettu seksiä ja jalostettu uutta kehittynyttä hybridirotua.

Kirjassa on ilmiötä yleisesti käsittelevien lukujen lisäksi myös artikkeleita joissa keskitytään tiettyyn ufoilmiöön. Erich von Däniken saa yhden artikkelin melkein kokonaan. Hän on ollut maailmalla ja Suomessa hyvin suosittu ja luettu ufoteoreetikko, joka on pyrkinyt arkeologisilla todisteilla vakuuttamaan, että avaruusoliot ovat historiassa käyneet maapallolla ja auttaneet ihmiskuntaa eteenpäin kehityksessä. Samassa artikkelissa käsitellään myös suomalaista kristillistä ufoperinnettä, joka on yllättävän laajaa. Tässä perinteessä Raamattu on nähty ufokontakteista kertovana kirjana.

Muita kirjassa käsiteltyjä kultteja ja suuntauksia, jotka vaatisivat omat postauksensa tullakseen kunnolla käsitellyiksi tässä blogissa, ovat esimerkiksi Urantia-kirja ja sen ympärille syntynyt liikehdintä, joka on suomessakin ollut suhteellisen laajaa. Mielenkiintoinen on luku Raëlilaisesta ufokultista, jossa sen perustaja on koonnut ympärilleen muiden kannattajien lisäksi suuren lauman viehättäviä naisia, joiden tehtävänä on tarjota kultin johtajalle seksuaalista nautintoa.

Ihmistieteellisesti kirjan vahvinta antia on varmaankin luku ufouskomusten naurettavuudesta, jossa pohditaan uskottavuuden ja naurunalaisuuden kriteereitä ja sosiaalista kontekstia. Kirjan ongelma on mielestäni kuitenkin, että se ei osaa päättää, minkä alan tutkimusta ja näkökulmaa se edustaa. Puhtaasti ihmistieteellisestä näkökulmasta ufoilmiöistä riittäisi varmasti valtavasti pohdittavaa ja kirjoitettavaa, mutta tässä kirjassa ilmiötä tarkastellaan mielestäni häiritsevästi joka välissä myös luonnontieteellisestä ja teknologisesta näkökulmasta. Esimerkiksi ufohavaintojen psykologiaa käsittelevä luku keskittyy hyvin kapeasti mekaanista havaintopsykologiaa ja ihmisen psykologisen havainnointimekanismin virhelähteitä. Loppuluvussa ihmistieteellinen näkökulma on melkeinpä sivuosassa – siinä pohditaan luonnontieteen pohjalta millaista vieras älyllinen elämä voisi olla ja käsitellään avaruusmatkailua teknologian näkökulmasta. Tämä on toisaalta alaa suomeksi ensimmäistä kertaa laajasti käsittelemään pyrkivälle kirjalle ymmärrettävää.