Zen - esoteriaa, mutta ei okkultismia?

Olen harjoittanut zen-buddhalaisuutta kymmenisen vuotta. Välillä on ollut pitkiä kausia, jolloin se on ollut keskeisin asia elämässäni - olen meditoinut tuntikausia päivittäin ja omistautunut traditiolle tärkeiden tekstien tutkimiseen. Toisaalta viimeisen vuoden aikana olen meditoinut lähinnä satunnaisesti ja lukenut buddhalaisuutta käsittelevien kirjojen sijaan esoterian ja okkultismin historiasta.  En silti koe luopuneeni zenistä ja ottaneeni okkultismin harjoittamista sen tilalle. (Tämä olisi jo siinä naurettava ajatus, että okkultistisia perinteitä on niin monia ja erilaisia; olen vasta tutustunut länsimaisten traditioiden historiaan pintapuolisesti.)

Jos halutaan puhua selkeästi henkisyyteen liittyvistä ilmiöistä, lienee paikallaan suorittaa hieman käsitteenmäärittelyä ja rajankäyntiä eri nimekkeiden alle luokiteltujen traditioiden välillä. Tämä silti, tai ehkä juuri siksi, koska esoteeriset traditiot ovat mystisiä ja pyrkivät pakenemaan määrittelyjä.

Tärkeä käsitepari uskontojen tutkimuksessa on eksoteerinen - esoteerinen.  Eksoteerinen viittaa uskonnonharjoittamisen valtavirtaan, missä vedotaan pyhien tekstien vakiintuneeseen, usein kirjaimelliseen tulkintaan.  Se on tietoa, joka on helposti jokaisen saavutettavissa. Esoteerinen taas tarkoittaa pitkälle samaa kuin okkultistinen - se on salattua, vain vihityn pienen piirin saavutettavissa olevaa tietoa. Esimerkiksi se voi tarkoittaa uskonnon pyhien tekstien vertauskuvallista tulkintaa käännösavaimilla, jotka välitetään vihityltä toiselle.  Sana viittaa myös usein sisäiseen hengelliseen kokemukseen perustuvaa uskonnonharjoittamista vastakohtana eksoterian kirjaimellisuudelle.

Zen-buddhalaisuus on siitä mielenkiintoinen traditio, että sen valtavirta on mystinen ja esoteerinen. Suurin osa zenin haarojen keskeisistä teksteistä ja opetuksista ovat julkisia ja kenen tahansa saatavilla, mutta niiden oikea tulkinta on - ehkä tekstien monimutkaisuuden ja vaikeaselkoisuuden takia - vihkiytyneiden yksinoikeus. Saavutettavissa vain vuosien meditaation, opiskelun ja opettajan johdolla suoritetun ponnistelun avulla. Kun oppilas on saavuttanut opettajansa tason ymmärryksessä, saa hän tästä usein jonkin seremonian kautta välitetyn kunnianimen, joka kertoo opin siirtymisestä seuraavalle polvelle.

Tärkein ero zenin ja muiden yleisesti tunnettujen esoteeristen traditioiden välillä lienee se, että zen uskoo totuuden löytyvän puhtaasti ihmisen sisältä mystisten harjoitusten (meditaation) avulla. Zen sisältää kyllä joitain  mahayana-buddhalaisuudesta periytyviä opetuksia todellisuuden ja universumin olemuksesta, mutta nämäkin ovat jotakin, mitä harjoittajan on koettava todeksi oman kokemuksensa kautta.

Okkultistit pyrkivät usein, ikävä kyllä, vaikuttamaan maailmaan oman henkisen kehityksen tavoittelemisen sijaan.  Minullekin esoteeristen perinteiden opiskeleminen meditaation sijaan on tarkoittanut jonkinlaista orientaation vaihdosta - katseen suuntaamista ulkomaailmaan oman sisäisen todellisuuden sijasta. En kuitenkaan koe, että olisin luopunut henkisistä päämääristäni vulgaarimpien tavoitteiden takia.

Ensinnäkin, esoteeriset traditiot ovat tärkeä osa kulttuurihistoriaa ja hengen kehitystä kohti sen nykyistä tilaa. Niiden opiskelu on minulle pyyteetöntä itsensä sivistämistä ilman minkäänlaista hyödyn tavoittelua.

Toinen, tärkeämpi pointtini on, että mielestäni zen ja okkultismi eivät näkökulmastani sodi toisiaan vastaan. Zen perustuu ajatukseen, että ero meidän ja ulkomaailman, subjektin ja objektin välillä on illusorinen. Tämä vastaa melko lailla esoterialle keskeistä oppia mikro- ja makrokosmoksen yhteydestä.

Okkultistiset traditiot perustuvat usein symboleilla pelailuun eristettynä kontekstistaan. Näen kuitenkin, että ne perustuvat samaan leikkiin ykseyden ja erillisyyden, osan ja kokonaisuuden välillä. Kun meditoin, koen sisälläni sen aivopuoliskojen välisen painin, joka vastaa tuota symbolista leikkiä ja johtaa parhaimmillaan harmoniaan ja kokemukseen oman paikkansa ymmärtämisestä.