Marcel Mauss'n klassinen antropologinen näkökulma magiaan

Magia on tärkeä osa ihmisyhteisöjen ja kulttuuriemme historiaa. Vaikkapa raamattu on täynnä magiaa. Kansalliseepoksemme Kalevala koostuu erilaisista loitsuista. Näin ollen ei ole lainkaan yllättävää, että myös monet akateemisista ihmistieteilijöistä ovat kohdistaneet tutkivan katseensa aiheeseen.

Yksi alan klassikoista on Marcell Mauss'n alun perin vuonna 1902 julkaistu A General Theory of Magic. Mauss (1872-1950) oli sosiologi ja etnologi, joka muistetaan parhaiten lahjaa koskevista tutkimuksistaan. A General Theory of Magicissa pyrkii kuvailemaan ja luokittelemaan mitä magia on ja teoretisoimaan sen olemuksesta. Suurin osa hänen esimerkeistään on ns. primitiivisistä yhteiskunnista, mutta Maussin teoretisointi ei sulje ulkopuolelleen myöskään moderneissa yhteiskunnissa harjoitettua taikuutta.

Yhteiskuntatieteilijänä Mauss tutkii magiaa sosiaalisena ilmiönä. Hän näkee magian tehokkuuden olevan apriorinen, kokemusta edeltävä ilmiö, joka perustuu jaettuihin asioille annettuihin merkityksiin ja tabuihin.  Mauss ottaa kirjassaan esiin manan käsitteen, joka tarkoittaa jumalissa, ihmisissä, eläimissä ja esineissä piileväksi uskottua persoonatonta yliluonnollista voimaa. Paitsi yliluonnollinen voima, mana on myös symbolinen tapa ilmaista korkea-arvoisten ihmisten erityispiirteitä, tullen näin lähelle karisman epämääräistä käsitettä.

Teoksen alkupuolen Mauss käyttää magian erityispiirteiden kuvailuun.  1800-luvun alussa oli hyvin yleinen sosiaalidarwinistinen ja evolutionistinen näkemys, jossa magia nähtiin kehittymättömämpänä kuin järjestäytynyt uskonto ja jollain tavalla siitä "jäljessä". Mauss ei hyväksynyt tätä näkemystä, vaikka suurin osa hänen tarkastelemistaan yhteisöistä olikin ei-länsimaisia heimoyhteiskuntia. Hän näki, että magia on osa kaikkia yhteiskuntia; sitä esiintyy modernissa länsimaisessa kulttuurissakin.

Magian harjoittaja on yleisesti toiseutta edustava, pelätty tai halveksittu "muukalainen". Tyypillisesti naisia on yleisemmin pidetty noitina, koska he edustavat toista verrattuna mieheyden normiin. Valtaväestöstä suuresti eroavia, vähemmän kehittyneinä pidettyjä kansoja, kuten lappalaisia, on yleisesti syytetty noituudesta.  Ammattien, joihin liittyy jotain pelottavaa tai vaikeasti maallikolle selitettävää, edustajia on myös yleisesti pidetty noitina. Esimerkkejä tällaisista ammattikunnista ovat vaikkapa pyövelit ja papit.

Lääketiede on mielenkiintoinen esimerkki ammattialasta, jonka varhaisia edustajia ei voi juurikaan erottaa noidista. Varhaisilla puoskareilla ja noitatohtoreilla oli hieman nykykatsannonkin mukaan oikeaa tietoa sairauksista ja niiden hoidosta, mutta suurin osa heidän opeistaan perustui nykyisin taikauskona nähtäviin uskomuksiin ja toimintatapoihin. Lääketiede kuitenkin kehittyi primitiivisen taikauskon sisällä sisältäen yhä enemmän toimivia oppeja. Tällaista kehitystä on esiintynyt muillakin aloilla: esimerkiksi alkemia ja astrologia ovat toimineet modernin kemian ja tähtitieteen edelläkävijöinä.

Mauss rinnastaa magian tieteeseen ja teknologiaan myös siten, että sen käytännöt tulevat edeltäviltä polvilta ja harjoittaja kehittää niitä edelleen. Se ei hänen mielestään ole kuitenkaan samalla tavalla kokeellisuuteen ja tuloksiin perustuvaa: kaikki sen koetut vaikutukset  ovat hänen näkökulmastaan apriorisia, ei havaintoon perustuvia - magian käytäntöjä pitää yllä koettu, opittu ja jaettu ajatus niiden tehokkuudesta.

Maagiset rituaalit perustuvat jaettuihin kulttuurisiin merkitysrakenteisiin ja koettuihin vastaavuuksiin asioiden vastaavuuksista. Tärkein näistä on jäljittelevän magian ns. "like makes like"-periaate, jonka mukaan osa edustaa ja vastaa kokonaisuutta.  Tähän perustuvat esimerkiksi voodoo-kiroukset, joissa jotain kirouksen kohteesta tullutta tai hänelle kuuluvaa tuhotaan.

Okkultismin harjoittajan näkökulmasta Mauss'n  katsantokanta magiaan on hyvin sosiologinen ja materialistinen, ehkä jopa kyyninen. Itse en kuitenkaan joutunut luopumaan mistään minulle rakkaista käsityksistä todellisuuden luonteesta sitä lukiessani. Pikemminkin päin vastoin - kirja vahvisti käsitystäni siitä, että maagiset riitit ovat symbolista peliä joka perustuu kulttuurisiin merkitysrakenteisiin.  Olen lukenut paljon tieteellistä kirjallisuutta alitajunnan logiikasta, ja osa edustaa kokonaisuutta näyttäisi olevan kaikille ihmisille alitajuinen asioiden hahmottamisen tapa.  Kehittymättömänä pitämämme yhteisöt ovat maagisissa rituaaleissaan, paitsi vahvistaneet yhteisöllistä sidettään, myös pelanneet merkitysten lasihelmipeliä. Se on meille mahdollista tänäänkin.