Varhaisen historian myyteissä jumalat ovat suorassa vaikutuksessa maailman ja siinä toimivien ihmisten kanssa. Vaikkapa Homeroksen tarinoissa jumalat vaikuttavat tapahtumiin saattaen vaikkapa tarttua ihmistä hiuksista estäen häntä lyömästä vihollistaan miekalla.
Psykologi Julian Jaynes kiinnitti huomiota siihen, että Homeroksen nimiin laitetussa tekstissä ei esiinny juuri ollenkaan introspektiota. Siinä ei ole kieltä, jolla kuvattaisiin mentaalisia tiloja. Tarinan miehet ja naiset eivät ensin mieti, mitä he aikovat tehdä, ja sitten päätä liikkeitään. Jaynes tuli siihen johtopäätökseen, että noille ihmisille se, mitä me koemme sisäisen mielemme impulsseiksi, tuntui tulevan ulkopuolelta.
Jaynes esitti vuonna 1976 kirjassaan The Origin of Consciousness in the Breakdown of the Bicameral Mind teoriansa kaksikamarisuudesta. Sen mukaan muinaisajan ihmisten tiedolliset toiminnot jakautuivat kahteen aivojen osaan, joista toisen koettiin ”puhuvan” ja toisen kuuntelevan ja tottelevan. Näin ollen noilla ihmisillä ei ollut tietoisuutta samassa mielessä kuin meillä, itsetietoisuutena.
Valtavirran konsensus psykologian tieteenalalla näkee aivopuoliskojen toimintojen olevan jossain määrin eriytyneet, tosin ei siinä määrin kuin popularisoidussa tieteessä ja kulttuurissa usein väitetään. Aivopuoliskot ovat jatkuvasti yhteydessä toisiinsa aivokurkiaisen välityksellä. Kaksikamarisuus oli Jaynesin metafora kuvaamaan mielen tilaa, jossa oikean aivopuoliskon kokemukset ja muistot välittyvät vasemmalle aivopuoliskolle kuuloaistin hallusinaatioina. Vertauskuva ei tarkoita, että kaksikamarisessa mielessä aivopuoliskot olisivat olleet kokonaan erillään toisistaan, mutta kaksikamarinen mieli koettiin erilaisena, ei-tietoisena mielen tilana, jossa uusia ärsykkeitä kohdattaessa tahto välittyi kielellisten kontrollimekanismien kautta ja koettiin kuultuna sanallisena hallusinaationa. Jaynesin mukaan siis esi-isämme olivat kaikki itsetiedottomia ja äänien ohjaamia – sellaisia, jotka nykyisin luokittelisimme skitsofreenikoiksi.
Joidenkin kaksikamarisuudesta lähtevien väitteiden mukaan muinaisajan ihmisillä ei myöskään ollut samanlaista tunnetta yksityisestä henkisestä tilasta kuin meillä nykyään. Kun sodan jumalat tulivat taistelukentälle ja työnsivät vihollisen joukot pois, niitä eivät nähneet vain yksittäiset sotilaat, vaan kaikki läsnä olleet. Nämä Jaynesin kollektiivisiksi hallusinaatioiksi luokittelemat ilmiöt ohjasivat hänen mukaansa vaikkapa Troijan piiritystä ja pronssiajan monimutkaisia ja suhteessa hyvin kehittyneitä sivilisaatioita.
Kollektiivisten hallusinaatioiden voi nähdä sotivan materialistista maailmankuvaa vastaan, olevan sen näkökulmasta mahdottomia. Muinaisajoista kertovat tarinat ovat kuitenkin täynnä kertomuksia jumalien ja enkelien ilmestymisistä ja puuttumisesta maailman tapahtumiin. Näyttää siltä, kuin tuon ajan ihmisille tällaiset asiat olisivat olleet lähes arkipäivää ja luonnollisia tapahtumia. Kaksikamarisuus onkin kiehtova, materialistisen tieteen ja mytologian välillä keinuva teoria siitä, miksi muinaisajat mytologiat ovat täynnä korkeampien voimien väliintuloja.
Jaynesin mukaan kaksikamarinen mieli alkoi toimia huonosti ja luhistua toisella vuosituhannella ennen ajanlaskumme alkua. Siihen perustuvat yhteiskunnat olivat häneen mukaansa luontaisesti epävakaita ja niillä oli taipumuksena romahtaa tietyin väliajoin. Kulttuurien romahdukset ja kansainvaellukset aiheuttivat odottamattomia tilanteita ja jännitteitä, ja niihin sopeutuakseen ihmismielen oli tultava entistä joustavammaksi ja luovemmaksi. Itsetajunta ja tietoisuus olivat kulttuurisia ratkaisuja tähän ongelmaan. Jaynesin mukaan muutos oli ennen kaikkea kulttuurinen ja aikakauden runous vaikutti siihen. Ihmisen kehittyneet metaforiset kyvyt mahdollistivat itsetietoisuuden. Ennustaminen, rukous ja oraakkelit syntyivät Jaynesin mukaan tänä romahduskautena yrityksenä saada ohjeita jumalilta, joita ei enää kuultu.
Jaynesin teoria on pysynyt keskustelua herättävänä ja kiistanalaisena näihin päiviin saakka. Monet pitävät teesiä nerokkaana, mutta mahdottomana todistaa, koska se ei perustu mihinkään neuropsykologiseen dataan. Kaikesta huolimatta kaksikamarisuus on ihmiskunnan spirituaalisesta puolesta kiinnostuneelle tärkeää pohdittavaa, tieteellinen teoria, joka ottaa huomioon ja pyrkii selittämään myös ilmiöt, joita jyrkän materialistinen tiede pitää hölynpölynä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti