Magia antiikin Roomassa – Plinius vanhempi

Kuten edellisessä postauksessa tuli ilmi, vielä Platonille ja hänen aikaisilleen antiikin Kreikan ajattelijoille magia oli todellinen maailmassa vaikuttava voima. Kolme-neljäsataa vuotta myöhemmin roomalaisessa sivistyksessä asia oli jo toisin.

Plinius vanhempi oli 23-79 elänyt roomalainen sotilas, kirjailija, oppinut ja luonnontutkija. Hänen kuuluisin ja samalla ainoa jälkipolville säilynyt teoksensa oli vuonna 77 valmistunut moniosainen Naturalis historia, luonnonhistoria. Teos koostui yli 20 000 aiheesta; se käsitteli laajasti tuon aikaista inhimillistä tietoa muun muassa tähtitieteestä, meteorologiasta, lääketieteestä, antropologiasta ja maanviljelystä. Siinä tuon ajan tieteeseen sekoittui usein kritiikittömästi aineksia taikauskosta ja tarinoista.

Taikauskoon ja magiaan Plinius suhtautui ajoittaisesta kritiikittömyydestään huolimatta kielteisesti, usein jopa halveksivasti. Hän kuvailee ihmisten outoja tapoja, kuten kynsien leikkaamista alkaen pikkurillistä, sitä miten jumalille uhrattaessa on lausuttava oikeat loitsut, miten kaikki pelkäämme päällemme langetettavaa kirousta.. Plinius on uskomattoman selväjärkisen oloinen, kun hän tuomitsee aikalaistensa Rooman taikauskoiset tavat samalla lailla, kuin barbaarisina ja harhaoppisina pidettyjen vierasmaalaisten taikauskoiset tavat.

Plinius ei toki ollut täysin vapaa taikauskosta; eihän tuon ajan tiedekään ollut vapaa uskomuksista, jotka nykytiedon valossa näyttäytyvät perusteettomilta ja taikauskoisilta. Hän otti annettuina sympatian ja antipatian periaatteet, joihin varhainen lääketiede ja myös magia perustuivat. Suurimmaksi hän kuitenkin katsoo niiden perustuvan vain ihmisluontoon – sen taikauskoisuuteen. Hän tuomitsee taikauskoisuuden typeryytenä ja suree, miten se on myrkyttänyt roomalaisenkin uskonnonharjoittamisen. Plinius osoittaa kriittisyyttä myös antiikin klassikkoja, kuten Homerosta ja Platonia kohtaan, koska nämä levittivät huonoja uskomuksia.

Teoksessaan Plinius kuvaa käsitystään magian historiasta. Konsensus magiasta perustui hänen mukaansa lääketieteeseen, astrologiaan ja uskontoon. Kaikki alkoi parantamisesta. Sitten siirryttiin uskontoon. Astronomian (jota tuolloin oli mahdotonta erottaa astrologiasta) myötä magia nousi tieteeksi, jolla oli sija kuninkaitten hoveissakin.

Pliniuksen kuvaus magian historiasta on mielenkiintoinen, ei niinkään sen faktuaalisuuden, vaan sen perusteella, miten se tuo esiin tuon ajan mytologiassa asiasta vallinneen käsityksen. Hänen käsityksensä mukaan magian alku löytyy Persiasta Zarathustrasta ja hänen perustamastaan liikkeestä.  Sieltä aate levisi yksittäisten tärkeiden vaikuttajayksilöiden kautta Kreikkaan. Aluksi nämä olivat zarathustralaisia, mutta myöhemmin monet tärkeät ajattelijat ja filosofit, kuten Pythagoras, Demokritos ja Platon opiskelivat alaa ulkomailla ja levittivät sen sanomaa ympäri välimerellistä kulttuuripiiriä.

Toinen maagikkojen linja alkoi Pliniuksen mukaan juutalaisista ja Mooseksesta muutama tuhat vuotta Zarathustran jälkeen.

Pliniuksen mukaan elämässä mikään ei ole niin uskomatonta kuin se, miten kuka tahansa pystyy hyväksymään magian järjettömät periaatteet. Hänen mukaansa maailman on paljosta kiittäminen roomalaisia, jotka esimerkiksi kitkivät keskuudestaan ihmisuhrien antamisen julman käytännön. Plinius osoittaa siirtomaaherran ylimielisyyttä tuomitessaan barbaariset gallialaiset ja britit, joiden keskuudessa taikausko ja riitit vielä kukoistivat.

Pliniuksen mielestä lopullinen seikka, joka vie taikuudelta uskottavuuden, on että jopa rappeutunut keisari Nero totesi sen toimimattomaksi, vaikka oli alasta innostunut kuin viinistä ja naisista konsanaan. Vaikka Nero antoi magian ympäröimälle Tiridates I:lle valtakunnan, tämä ei pystynyt osoittamaan hänelle toimivaa taikuutta. Pliniuksen mielestä tämä osoittaa, että jos magiassa on varjo totuutta, on se myrkyttämisen taidetta, ei taikuutta.