Ennen Tapio Kotkavuoren Vasemman käden polku –kirjan lukemista käsitykseni vasemman käden polun henkisistä suuntauksista pohjautuivat lähinnä tietoon suuntauksen alle luettavista buddhalaisista ja intialaisista tantrasuuntauksista. Siinä, missä länsimaisissa esoteerisissa liikkeissä vasen käsi yhdistetään satanismiin ja pahuuden palvontaan, tiesin, että itämaisissa uskonnoissa polku tarkoittaa lähinnä epäsovinnaisten metodien käyttöä valaistumisen saavuttamiseen – vasemman käden joogit saattavat esimerkiksi käyttää päihteitä henkisessä tarkoituksessa ja tehdä konventionaalisten sovinnaisuus- ja moraalisääntöjen vastaisia asioita.
Vasemman käden polkuja on monia erilaisia. Kotkavuoren kirjan luettuani jouduin korjaamaan käsityksiäni myös länsimaisista käsitteen alle luettavista liikkeistä. Kotkavuori edusti kirjaa kirjoittaessaan Setin temppeliä. Sille vasemman käden polku tarkoittaa lähinnä äärimmäistä individualismia itsensä jumalallistamisen ja kehittämisen mielessä. Setiläisyys eroaa stereotyyppisestä satanismista tiukalla eettisyyden korostamisella ja saatanan käsittämisenä lähinnä vertauskuvallisesti – Kotkavuori puhuu mustasta liekistä, joka ilmenee ihmisessä hänen yksilöllisenä järkenään ja tahtonaan.
Kotkavuori yleistää vasemman käden polun tarkoittavan suuntausta, jossa lähtökohtana on itsen ja oman minuuden äärimmäinen erillisyys muusta maailmasta ja sen kehittäminen yksilöllisen tahdon mukaiseen suuntaan. Tämä vastakohtana oikean käden polulle, jossa hän näkee tavoitteena yksilöllisyyden tukahduttamisen ja totaliteetille antautumisen.
Kotkavuori on opiskellut yliopistolla ja hänen tekstinsä on vähintäänkin näennäisesti oppinutta ja lukeneisuudesta kertovia kirjallisuusviitteitä sisältävää. Minulle kotkavuori ei kuitenkaan polkuaan saanut myytyä. Kirjassa häiritsi se, miten niin monia asioita otettiin ajattelun peruslähtökohdiksi perustelematta niitä. Tällainen lähtökohta on esimerkiksi musta liekki. Kristinuskokin perustuu filosofisesti ihmisen käsittämiseen järkenä, rationa, joka tekee hänestä yksilön ja luomakunnan kruunun; tämä järjen korostus ei vielä tee Kotkavuoren setiläisyydestä antikristillistä. Mustan liekin metaforan kautta järjen katsotaan edustavan saatanallista prinsiippiä, mutta tätä saatanallisuutta ei juurikaan perustella.
Omista, buddhalaisuudesta ja vaikkapa mielenfilosofian ja aivotutkimuksen opiskelemisesta syntyneistä, lähtökohdistani katsoen Kotkavuoren filosofiset lähtökohdat ovat hyvin ongelmalliset. Tutkimusteni perusteella minun on hyvin vaikea uskoa vapaaseen tahtoon. Kotkavuorelaisuus taas nostaa yksilöllisen tahdon ja järjen jumalalliseksi prinsiipiksi jolle se perustaa koko maailmankäsityksensä ja näkemyksensä oikeasta harjoituksesta ja elämästä. Buddhalaisuudessa oman erillisyyden harhaa pidetään kärsimyksen perussyynä; tässä valossa voisi vasemman käden polun nähdä olevan buddhalaisuudelle täysin vastakkainen liike.
Kotkavuori nostaa jalustalle ja polkunsa ihanteeksi Nietzschen yli-ihmisihanteen. On totta, että vaikeaselkoinen ja aforistinen filosofi on usein ymmärretty väärin ja yhdistetty fasistisiin poliittisiin liikkeisiin, joita hän ei itse kannattanut. Nietzsche on innoittanut hienoja ja oppineita mannermaisia filosofeja. On kuitenkin totuus, että hän on myös teini-ikäisten, itsestään liikaa kuvittelevien finninaamaisten nuorten älyköiden suosikki. Jotain tällaista keskenkasvuista yli-ihmistä on myös Kotkavuoressa ja hänen ihanteissaan. Hänen kirjansa vaikuttaa yliopistossa muutaman vuoden opiskelleen parikymppisen älykön tutkielmalta, jonka kirjallisuusviitteet eivät riitä peittämään argumentoinnin vajavaisuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti