Aki Cederbergin tänä vuonna ilmestynyt kirja Pyhä Eurooppa on saanut esoteria-aiheiseksi ja Basam Booksin kustantamaksi kirjaksi yllättävän paljon huomiota. Siitä ilmestyi Helsingin sanomissa A. W. Yrjänän kirjoittama laajahko arvostelu ja jouduin odottamaan pitkään teoksen käsiini saamista kirjaston mittavan varausjonon takia.
Kirja onkin perinteisillä mittareilla normaalia henkisyys-aiheista kirjaa varteenotettavampi kovine kansineen ja pitkine kirjallisuusluetteloineen. Teos on muodoltaan matkakertomus, jossa Cederberg kertoo erilaisiin eurooppalaisiin muinaisuskontoihin liittyvistä paikoista joissa hän on vieraillut. Kuvaillut matkat ovat ulottuneet Baltiaan, Ruotsiin, Islantiin, Saksaan, Italiaan, Portugaliin, Ranskaan ja myös suomen pyhille paikoille.
Cederberg kertoo tapaamistaan ihmisistä ja näkemistään nähtävyyksistä ja reliikeistä. Hän osallistuu matkoillaan erilaisiin rituaaleihin ja kunnioittaa esi-isien pyhiä paikkoja uhrilahjoilla ja maljojen nostelulla. Kirjan anti ei onneksi rajoitu vain selontekoon matkoista ja paikoista, vaan teoksessa taustoitetaan laajasti ja oppineesti etenkin pohjoiseurooppalaisia muinaisuskontoja kuten riimuja. Tämä onkin laajin käsiini osunut suomeksi kirjoitettu tietopaketti muinaiseurooppalaisesta uskonnollisuudesta ja esoteriasta; tallensin itselleni kirjan kirjallisuusluettelon ja tulen varmasti hyödyntämään sitä tulevissa opinnoissani.
Cederberg etsii jonkinlaista eurooppalaista kansansielua ja ihmisen ja etnisyyden ydinolemusta. Tämä on mielestäni objektiivisuuteen pyrkivä selonteko hänen agendastaan, ja kuten oppinut lukija näkee, sisältää se jo paljon poliittista latausta ja kiistanalaisia käsitteitä.
Yhteiskuntatieteitä lukeneena tiedän, että etnisyys ja käsitykset kansoista ovat aina vähintäänkin jossain määrin tietoisesti rakennettuja ja kiistojen kautta syntyneitä konstruktioita. Konservatiiviselle nationalistille on olemassa jokin tietty kansan ydinolemus, mutta todellisuudessa kansakunta on kuviteltu yhteisö ja entiteetti, joka on olemassa korkeintaan sosiaalisena konstruktiona; sillä ei voi olla sielua ja sen tarpeet ovat poliittisten määrittelyjen tulosta.
Äärioikeisto on jonkinlainen kiviriippa mytologiasta ammentavalle okkultismille. Saksassa Cederberg osallistuu rituaalijuhliin, joissa on mukana myös uusfasistisia ryhmiä. Hän paheksuu juopuneita ja oppimattomia uusnatseja. Tästä huolimatta eniten moitetta kirjassa saa nykyinen monikulttuurinen ideologia, jonka Cederberg näkee uhkana eurooppalaisuudelle. Kirjassa kuvataan aasialaisia turisteja ja afrikkalaisperäisiä maahanmuuttajia halventavaan sävyyn.
Mielestäni kertoo paljon, etteivät Cederbergin matkat ulotu eurooppalaisen ja koko maailman sivistyksen ja ajattelun kehtoon Kreikkaan. Jos tavoitteena olisi ollut tehdä johdonmukainen ja kattava esitys eurooppalaisesta arkaaisesta uskonnollisesta perinteestä ja ajattelusta, olisi sikäläisen perinteen esittely ollut ehdoton valinta. Uskon, että helleeninen perinne on Cederbergille ongelma, koska siitä sikisi moderni ja kiistatta eurooppalaisuuden ytimessä oleva rationaalinen filosofia ja poliittinen ajattelu ihmisoikeuksineen ja nostalgikkoa ärsyttävine kriittisyyksineen.
Okkultismissa ja henkisessä kehityksessä ei ole kyse rationaalisesta ja kriittisyydestä. Ne voivat olla ainoastaan tukena ja apuvälineenä. Merkityksen ja pyhyyden etsinnässä sydän ja intuitio määräävät suunnan onnistuneella etsintämatkalla. Itse kuitenkin olen kyvytön näkemään mustaa valkoisena siellä, missä olen oppinut olevan maailmankuvien kriittinen piste – paikka, jonka suhteen väärin orientoituminen voi johtaa mustaan yöhön.
Sosiologi Emile Durkheimin mukaan uskonnossa yhteisö palvoo itseään ja pyrkii suuntaamaan yksilöiden ajattelua ja toimintaa kollektiiville mieluisaan suuntaan. Tämä lienee totta ainakin valtavirran uskonnoista. Okkultismin ja esoterian polku on kuitenkin enemmän yksilöllistä mystiikkaa ja tajunnan laajentamista. Mielestäni henkistä polkua kulkevan etsijän pitäisi kehittää kriittisyyttään ja tiedostaa, miten henkisiä avaruuksia kartoittaneiden esi-isien perintöä käytetään moderneissa poliittisissa kamppailuissa. Itse uskon solidaarisuuteen ja yhteisöllisyyteen, joka perustuu universaaliin rakkauteen ja myötätuntoon kaikkia tuntevia olentoja kohtaan. Tietysti on totta, että esi-isämme ovat olleet myös sotureita. Ehkä taistelun tie onkin lopulta kunniakkaampi ja tuottavampi kuin veljeyden. Kysymystä sopii pohtia Pyhää Eurooppaa lukiessa. Vaikka se on kriittisestä näkökulmasta kyseenalainen ja hieman liian pitkä, on teos ainakin ajattelua provosoiva ja siten henkisellä tiellä eteenpäin vievä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti