maanantai 28. joulukuuta 2020

Väärät ja oikeat ihmeet

 Varhaisessa kristityssä Euroopassa vaikuttivat vielä monet vanhemman ajan jumaluudet ja uskomukset. Kirkko joutui taistelemaan niitä vastaan ja käymään ihmisten mielistä taistelua, jossa vastassa olivat vanhat uskomukset esimerkiksi parantumisesta taikojen ja vanhojen jumaluuksien palvonnan avulla. Esimerkiksi kirkkoisä Augustinus kirjoitti siitä, miten taikakeinojen avulla saavutetut ihmeparantumiset ovat demonien työtä; hän ei kiistänyt noiden keinojen avulla saavutettuja tuloksia ja niiden takana vaikuttavien henkien olemassaoloa, vaan tuomitsi nuo keinot pahoiksi, koska ne eivät olleet peräisin kristinuskon jumalasta.

Yksi tärkeimmistä seikoista, joiden takia suhtauduin kristinuskoon epäluuloisesti jo nuorena, on sen ihmetekojen korostaminen oppinsa voiman ja uskottavuuden vakuuttamiseksi. Minulle tärkein syy jonkin opin tai filosofian kannattamiseksi on sen totuudellisuus ja moraalinen hyvyys. Kristinusko kuitenkin julistaa sanomaansa juurikaan perustelematta sanellen, ja pyrkii tarinoissaan vakuuttamaan oppinsa oikeellisuutta sillä, että sen levittäjät kykenivät ihmetekoihin, jotka olivat luonnon voimat ylittäviä. Vaikka Jeesus oli useimmiten heikkojen puolella, niin uudessa testamentissa keskeisessä osassa ovat erilaiset hänen tekemänsä ihmeteot. Jos uskonto pyrkii saamaan puolelleen sillä, että se edustaa luonnonvoimat ylittäviä taikavoimia, niin eikö se silloin tavallaan pyri vetoamaan niihin, jotka haluavat olla voittajan puolella, välittämättä onko hän moraalisesti oikeassa?

Jeesuksen kuoleman jälkeen seuranneita vuosisatoja on sanottu ihmeiden aikakaudeksi. Ihmeitä oli esiintynyt myyteissä ja tarinoissa ennenkin, mutta niitä ei käsitetty samalla tavalla, koska luonnonlakeja ei pidetty vielä samalla tavalla vakiintuneina ja ylittämättöminä ilmiöinä. Ajanlaskumme alun aikoihin ihmiset alkoivat kuitenkin kiinnostua uudella tavalla luonnosta ja kerätä ja luokitella tietoa siitä aristoteeliseen tyyliin. Ihme sai tällöin merkityksensä ilmiönä, joka ei sopinut näihin aiempiin luokituksiin ylittäen jollain tavalla kategoriat.

Jonathan Blackin kyseenalaisen hengellisen historiannäkemyksen mukaan idealismi oli kuitenkin vielä varhaiskristillisessä maailmassa vallitseva maailmankatsomus, ilmenipä se sitten uusplatonismina, juutalaisena kabbalamystiikkana tai hermetismin nimen myöhemmin saavana filosofiana.  Idealistisen maailmankuvan mukaan aine syntyy hengestä, suuresta kosmisesta mielestä. Tämän näkemyksen mukaan ihmeet ovat enemmänkin odotettavissa maailman rakenteesta kuin poikkeuksia.

Yksi ihmeiden aikakauden merkittävistä hahmoista on Simon Magus. Hän oli ensimmäisellä vuosisadalla elänyt ihmeiden tekijä, joka mainitaan apostolien teoissa ja monissa apokryfisissa teksteissä. Kristityt ovat pitäneet häntä ensimmäisenä harhaoppisena. Hänet tunnettiin Simon Pietarin vastustajana. Gnostilainen simonianismin lahko piti häntä ihmishahmoisena jumalana ja uskontonsa perustajana.

Apokryfiteksti Pietarin teoissa sanotaan, että Simon Magus sai patsaat heräämään eloon ja itsensä kohoamaan ilmaan.  Hän kävi tekstin mukaan Roomassa ihmekilpailun Simon Pietarin kanssa. Kilpailussa Pietari paransi sairaita saaden vaikkapa sokeat näkemään. Apostolien teoissa Maguksen sanotaan tehneen ihmeitä, mutta ottaneen myös kristillisen kasteen kuultuaan Filippuksen saarnan.

Pietarin tekojen mukaan Simon Magus kuoli kun apostolit Pietari ja Paavali rukoilivat jumalaa keskeyttämään hänen levitointinäytöksensä; Simon kuoli myöhemmin pudotessaan saamiinsa vammoihin. Toisen version mukaan hän pyysi kannattajiaan hautaamaan hänet elävältä, sanoen nousevansa kolmantena päivänä kuolleista. Hän ei kuitenkaan pystynyt samaan kuin Jeesus ja kuoli elävältä haudattuna.

Uudessa testamentissa ei kielletä, että Simon Magus olisi tehnyt ihmetekoja. Hänen ihmeensä saivat kuitenkin voimansa vääristä jumalista. Maguksen piti kuolla, jotta osoitettaisiin kristinuskon jumalan olevan oikea ja voimakkain, jonka seuraaminen kannatti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti