William Blake (1757-1827) on minulle monella tapaa läheinen runoilija. Vaikka Blaken runojen vanhahtava tyyli ei ole sellaista, mistä yleensä kirjallisuudessa pidän, hänen mystiset ja poliittiset teemansa tuntuvat tänä päivänäkin raikkailta, ja ensimmäisellä Lontoon-matkallani parikymppisenä kirpputorilta ostetun Collected Poemsin lukeminen tuo aina mieleen muistoja tuosta sekopäisestä ja oudon intensiivisestä vaiheesta elämässäni. Blake on äärimmäisen lontoolainen ja englantilainen runoilija , hänelle tuo maa oli pyhä. Palasin nyt minulle tärkeän runoilijan pariin lukemalla Peter Ackroydin elämäkerran Blake.
Paitsi runoilija, Blake oli myös kuvataiteilija ja kirjanpainaja. Hän kuvitti, kaiversi ja painoi kirjansa täysin itse. Omana aikanaan hänen taiteensa ei saanut juuri ollenkaan huomiota tai arvostusta, ja Blake elikin koko elämänsä suhteellisen köyhänä ja tuntemattomana elättäen itsensä ja perheensä lähinnä kaiverrustöillään.
Blake eli aikana, jolloin moderni maailma syntyi. Vallankumoukset ravistelivat yhteiskuntia ja vanha poliittinen ja myös henkinen järjestys kiistettiin. Aikaa hallitsi rationaalinen valistusfilosofia, mutta myös okkultismi, mystiikka kuten Swedenborgin filosofia, ja salaseurat kukoistivat. Blake ei ihmisenä, taiteilijana ja ajattelijana varmastikaan ollut aikansa valtavirtaa, mutta toisaalta voi nähdä, että hänessä monet aikakauden tendenssit tulivat esiin kärjistettyinä.
Blake vastusti aikakautensa rationaalisuutta, jonka hän näki tiivistyvän Newtonin fysiikassa. Runoilijan mielestä järki ja asioiden lokeroiminen ja kaiken alistaminen laskelmoinnille tappoi maailmasta inhimillisyyden ja pyhän. Toisaalta kuitenkin poliittisesti Blake oli radikaali. Hän uskoi jokaisen olennon – jopa aikakauden ihmisten toiseuteen sysäämien orjien – ihmisarvon pyhyyteen ja jakamattomuuteen. Hänen poliittinen radikaaliutensa oli varsin jäsentymätöntä, eikä hän luottanut suuresti poliitikoihin. Blake uskoi enemmän hengen vapauttamiseen. Hän oli kuitenkin monessa asiassa, esimerkiksi seksuaalisen vapauden suhteen, aikaansa satoja vuosia edellä. Blake eli vallankumousten aikaa ja se näkyi hänen runoudessaan. Hän kannatti useimpia vallankumouksellisten aatteita, mutta näki että aikakauden poliittiset vallankumoukset pitkälti pettivät alkuperäiset ideaalinsa. Teollisen vallankumouksen hän taas näki lähinnä negatiivisena voimana, joka alisti ihmisen koneen osaksi.
Taiteilija oli profeetta tavalla, jonka voisi luokitella patologiseksi. Blakea oli siunattu näkyjen näkemisen lahjalla. Tutkijat puhuvat hänen kohdallaan eideettisistä visioista – näyt, jotka olivat useimmiten uskonnollisia – olivat täysin todellisen tuntuisia. Ne olivat hänelle tärkeä taiteellisen inspiraation lähde, mutta varjopuolena aikalaiset pitivät Blakea usein hulluna. Hän sai kuitenkin jalostettua näyistään oman mytologiansa, joka oli hienostunut ja omaperäinen ja toimi pohjana hänen taiteelleen.
Blakelle Jeesus oli tärkeä hahmo, mutta hän näki organisoituneen uskonnon lähinnä korruptoituneena ja korruptoivana voimana. Hänelle Jeesus edusti hengen vapautusta. Blaken kristillisyys olikin omaperäistä ja mystistä, hänen omien näkyjensä inspiroimaa.
Blake imi itseensä vaikutteita monipuolisesti aikansa mystisestä ja okkultistisesta ajattelusta. Ollessaan oppipoikana kaivertajaksi hän oli mukana vapaamuurarien toiminnassa. Blaken visio oli kuitenkin niin voimakas ja vaikutteet niin monipuolisia, ettei hänen ajattelunsa ole luokiteltavissa minkään tietyn lahkon tai koulukunnan mukaisesti. Hän sai vaikutteita myös esimerkiksi alkemiasta ja mysteerikoulukunnista.
Blaken runous sai ansaitsemaansa tunnustusta vasta 1900-luvulla. Hän onkin tyyppiesimerkki inspiroituneesta taiteilijasta, jonka työ on liian vaikeasti ymmärrettävissä aikalaisille ja jonka osana on jäädä elämänsä aikana tuntemattomaksi. 2000-luvulla elävän silmin katsottuna on hämmästyttävää, miten paljon Blake oli aikaansa edellä. Hän esimerkiksi kehitteli ideoita seksuaalisuuden yhteydestä vaikkapa sotiin, joista vasta psykoanalyysin kehittymisen myötä 1900-luvulla tuli laajemmin tunnettuja ja hyväksyttyjä. Radikaaliudessaan hän oli tinkimätön ja varsin nimellisestä kristillisyydestään huolimatta kannatti asioita, jotka nykyaikanakin luokitellaan edistyksellisiksi. Blake oli, paitsi taiteellisen ja henkisen vision näkijä ja välittäjä, myös profeetta, joka saarnasi äärimmäistä tasa-arvoa ja kaikkien olentojen välistä veljeyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti