Alustavia huomioita kabbalasta

Kaikissa suurissa uskonnoissa, jotka eivät ytimeltään ole mystisiä (kuten buddhalaisuus), minua on kiehtonut eniten niiden mystiset traditiot. Mystinen tulkinta antaa usein lapsellisilta tuntuville uskontojen mytologisille tarinoille lisää vertauskuvallista voimaa ja asettaa yksilön henkisen kehityksen avoimesti uskonnon harjoittamisen keskiöön.

Monoteistisistä uskonnoista juutalaisuudessa mystiikka on varmaankin saanut huomattavimman osan olennaisena osana uskonnon traditiota ja kaanonia. Juutalainen mystiikka on myös ollut huomattavan tärkeä vaikutteiden lähde länsimaisessa esoteriassa ja okkultismissa .

Juutalaisen mystiikan järjestelmää kutsutaan kabbalaksi. Kabbala on Tooran mystistä tulkintaa, mutta myös esoteerinen metodi ja oppisuuntaus. Sanalla kabbala ei välttämättä aina tarkoiteta kyseistä juutalaisuuden traditiota, sillä kabbala on levinnyt laajalti myös juutalaisuuden ulkopuolelle ja siitä on tehty omia tulkintoja esimerkiksi new age-piireissä.

En voi sanoa, että ymmärtäisin kabbalaa vielä kovinkaan hyvin. Se on hyvin laaja, monimutkainen ja monitulkintainen järjestelmä. Kerronkin tässä kirjoituksessa vain kabbalan perusteista ja ajatuksista, joita mieleeni nousi niihin tutustuessani.

Kabbala on filosofian haaroista saanut eniten vaikutteita neoplatonismista. Näille kahdelle oppisuunnalle on yhteistä ajatus jonkinlaisesta ykseydestä, joka manifestoituu universumin moninaisuudessa. Kabbalassa tuo ykseys on Jumala, joka on heille samaan aikaan sekä transsendentti - tavoittamaton ja maailman ulkopuolella -, että immanentti, maailmassa emanaatioidensa kautta ilmentyvä.

Kabbalisteilla on kuva - eräänlainen kaava - siitä, miten jumala vaikuttaa universumissa. Tämä kaava on elämän puu. Siinä on kymmenen sefiraa, jumalan ominaisuutta ja olemassaolon muotoa, joita yhdistää 22 polkua. Kymmenen sefiraa jakautuvat kolmeen pylvääseen ja elämän polussa ylhäällä on ylevin ja transsendentti, alimpana materiaalisin ja karkein.

Elämän puu on dynaaminen järjestelmä ja yksi hienostuneimmista uskonnollisista kosmologioista joihin olen tutustunut. Se on metafora paitsi tavalle, jolla jumala manifestoituu ja vaikuttaa universumissa, myös ihmiselle - sefirat voidaan nähdä kuvastavan ihmisen eri keskuksia ja ominaisuuksia ja niiden väliset suhteet ihmisen eri puolien vuorovaikutusta.  Kabbalistit allekirjoittavat esoterian keskeisen opin mikro- ja makrokosmoksen välisestä vastaavuudesta ja yhteydestä.  Elämän puu on myös moraalin järjestelmä, joka opettaa etiikkaa dynaamisen järjestelmän kautta - asioilla ja teoilla on dynaamisia vaikutuksia jotka riippuvat tilanteesta, ja viisas toiminta ei aina ole samanlaista.

Toinen puoli kabbalistista mystiikkaa on sanamystiikka. Heprea on kieli, joka tarjoaa mahdollisuuksia monenlaisille tulkinnoille. Siinä ei esimerkiksi kirjoitetussa muodossaan ole ollenkaan vokaaleja. Kirjoitetut sanat on mahdollista ääntää eri tavalla, jolloin niiden merkitys muuttuu. Tämä avaa mahdollisuuden tulkita kirjoitettua Tooraa erilaisilla ja yllättävillä tavoilla.

Toinen sanamystiikan työkalu on gematria. Siinä kirjaimille annetaan numeerinen arvo niiden aakkosissa sijoittumisen mukaan. Näin sanoille voidaan muodostaa lukuarvo lisäämällä kirjaimien arvot yhteen; gematrian harjoittajat uskovat, että saman lukuarvon omaavilla sanoilla on maaginen yhteys.

Sanamystiikka edellyttää, että Toora on kirjaimellisesti jumalan sanaa. Sana, joka oli alussa ja jolla jumala loi maailman oli hepreaa. Näin merkin mielivaltaisuuteen ja kielten sopimuksenvaraisuuteen uskovana gematria tuntuu villiltä spekulaatiolta. Minulle läheisempää sanamystiikkaa ovat zen-buddhalaisuuden koanit ja runous, jotka perustuvat enemmän sanojen merkityssisältöön.

Monista kabbalan filosofisista ideoista tulee mielleyhtymiä buddhalaisuuteen. Buddhalaisille keskeistä tyhjyyden käsitettä voisi verrata kabbalan neoplatonistiseen emanaatiofilosofiaan. Toki kabbalan filosofia on paljon idealistisempaa ja perustuu enemmänkin persoonallisen jumalan ideaan. Elämän puuhun perustuva moraalifilosofia vetoaa myös buddhalaisuuden tavoin kultaiseen keskitiehen, maltilliseen ja viisaaseen, tilanteeseen perustuvaan etiikkaan.

Kabbalaa on monenlaista, juutalaisuudesta se on levinnyt laajalle esimerkiksi new age-piireihin, missä se on saanut uusia tulkintoja. Daniel Kraigin Modern Magick-kirja on pitkälti niin sanottua käytännöllistä kabbalaa, mitä juutalaisetkin ovat harjoittaneet, pitkälti salassa aikoina, jolloin uskon puhdasoppisuutta valvottiin tarkasti.

Kuten sanoin, en ole vielä porautunut kovin syvälle kabbalaan. Se on monimutkainen, dynaaminen ja hienostunut filosofia. En tiedä, onko persoonalliseen jumalaan uskomattoman helppo assimiloida kabbalaa omaan filosofiaansa. Kabbala on kuitenkin kiehtovaa ja älyllisesti innostavaa, vaikkei sen sanomaa allekirjoittaisikaan.

Frantisek Kupka, näkymättömän kuvaaja

Kävin viime viikolla Ateneumin laajassa Frantisek Kupka-näyttelyssä. Näyttely taustoittaa hyvin Kupkan elämää ja vaikutteita ja laaja retrospektiivi tuo hyvin esille hänen kehityksensä taiteilijana. Kupka (1871-1957) aloitti hyvin perinteisenä, realistisena maalarina, mutta myöhemmin hänestä tuli yksi abstraktin taiteen pioneereista maalausten muotokielen muuttuessa.

Kupkan taiteen kehitys liittyy hänen filosofiansa ja maailmankuvansa muutokseen. Hän seurasi tiiviisti aikansa tieteen ja muotiajatusten kehitystä. 1800-luvun lopussa spiritismistä tuli muodikasta (sen harjoittamisesta on kuvaus esimerkiksi Thomas Mannin 1900-luvun alussa ilmestyneessä, ajan ideologioita ja ajatuksia kuvaavassa romaanissa Taikavuori). Kupka osallistui aktiivisesti spiritistisiin istuntoihin ja toimi myös itse meediona, rahoittaen siten taiteen tekemistään uransa alkuvaiheilla.  Hän oli myös kiinnostunut teosofiasta ja buddhalaisuudesta. Ne, sekä ajan uusi tiede, olivat päävaikuttimina hänen ajattelussaan ja taiteessaan.

1800-luvun lopulla realismi, positivismi ja edistysusko olivat vahvasti ajan henkeä. Uskottiin tieteeseen, näkyvään maailmaan ja ihmisen mahdollisuuteen luoda uusi maailma teknologian avulla. Osaksi vastareaktiona näihin ilmiöihin syntyi uusi abstrakti taide.

1800- ja 1900-luvun vaihteessa ajatus näkymättömistä todellisuuksista oli yleinen ihmisillä, jotka olivat kiinnostuneita mystiikasta ja okkultismista ja seurasivat ajan tiedettä. Teosofia syntyi 1800-luvun lopulla ja siitä tuli hyvin muodikasta tiedostavien ihmisten parissa. Myös oikeansuuntainen tietoisuus buddhalaisuuden opeista alkoi ensimmäistä kertaa levitä länsimaissa.

Röntgen-säteiden löytäminen ja esimerkiksi radioaaltojen käyttö langattomaan tiedonvälitykseen vahvistivat ajatusta siitä, että ihmisen havaintokyky oli sinällään kyvytön näkemään todellisuutta  pinnallisten ilmentymien takana.  Tiede näytti tarjoavan silloisessa kehitysvaiheessa tukea mystikoiden ja esoteerikoiden ajatuksille: fysiikassa uskottiin vielä eetteriin, näkymättömään välittävään aineeseen. Tämän valossa nähtiin todellisena mahdollisuutena esimerkiksi ajatusten välittäminen ja selvännäköisyys astraalitasolla.

 Kupka uskoi näkymättömään todellisuuteen. Hän piti sitä todellisempana kuin näkyvää maailmaa. Olemusten maailma piili silmille näkymättömän takana, ja se oli taiteilijan ulottuvilla hänen mystisten aistiensa ja mielikuvituksensa avulla.

Kun surrealistit ja symbolistit pyrkivät objektivoimaan subjektiivisen kuvaamalla inhimillisiä arkitodellisuuden objekteja uudella tavalla ja oudoissa yhteyksissä, loi Kupka aivan uuden, abstraktin muotokielen, joka sai vaikutteita tieteestä, esimerkiksi mikroskoopilla nähdyistä olioista.  Hänen abstraktissa taiteessaan todellisuuteen niiden itsensä ulkopuolella viittaamattomista muodoista tulee elävä toinen todellisuus, jolla on omat lakinsa ja muotokielensä. Kupkan näyttely ohjaakin hyvin miettimään, mitä henkinen on.

Katseita seremonialliseen magiaan

Usein okkultismi samaistetaan - virheellisesti - maagisiin rituaaleihin ja henkien manaamiseen ja palvontaan. Nämä ovat ne kuvat, mitkä aiheesta välittyvät populaarikulttuurissa, varmaankin koska ne ovat raflaavia ja herättävät ihmisissä intohimoja.

Luen nyt kahta 1900-luvun okkultismin klassikkoteosta, jotka todistavat esoterian monipuolisuudesta ja erilaisista tavoista, joilla okkultismia voidaan lähestyä. Ensimmäinen on 1900-luvun alussa julkaistu Manly P. Hallin The Secret Teachings of all Ages, josta olen jo maininnutkin, toinen Donald Michael Kraigin Modern Magick, joka julkaistiin ensimmäisen kerran 1980-luvulla, mutta josta on sen jälkeen otettu useita painoksia, sen myydessä yli 150 000 kappaletta vuosien saatossa.

Siinä, missä Kraigin teos on hyvin - pitäisikö sanoa - käytännöllinen opas rituaalimagiaan, ennustamiseen ynnä muihin maagisiin käytäntöihin, käsittelee Hall kirjassaan seremoniallista magiaa vain hyvin lyhyesti ja suoranaisesti tuomitsee sen harjoittamisen.  Hänen polkunsa on filosofin tie - Hall pyrkii ymmärtämään maailman olemuksen tutkimalla eri aikojen esoteerisia oppeja, ja näiden opetuksien valossa elämään viisaasti maailmassa.

Hallin mukaan sekä musta että valkoinen magia perustuvat sen harjoittajan kykyyn kontrolloida universaalia elämänvoimaa, jota Eliphas Levi on kutsunut "suureksi maagiseksi tekijäksi" tai "astraalivaloksi".  Tätä voimaa manipuloimalla voidaan vaikuttaa transsendentaalisiin -  omaa arkitodellisuuttamme ylempiin - voimiin.  Hall näkee kaiken poikkeamisen filosofin tieltä ilmiöllisen magian polulle harha-askeleina, ja varoittaa umpikujasta, johon niihin ryhtyvät ajautuvat. Hänestä länsimainen magia on korruptoitunut versio atlantislaisten taikuudesta, joka siirtyi antiikin salaseuroille, jotka kuitenkin muuttivat sitä ja pitivät tärkeimmät salaisuudet omana tietonaan.

Hallin mukaan seremoniallinen magia perustuu siihen, että on olemassa henkimaailma, mitä asuttavat hyvän- ja pahantahtoiset henget. Maagisten seremonioiden avulla on mahdollista kutsua esiin maailmaamme näitä henkiä ja saada ne käyttämään voimiaan maagikon tarkoitusperien hyväksi. Hyväntahtoiset henget toimivat mielellään kaikkien hyvien tarkoitusperien puolesta, mutta pahantahtoisten henkien kanssa maagikko joutuu tekemään sopimuksen, jossa hän kuoltuaan suostuu hengen palvelukseen ikuisiksi ajoiksi.

Kraigin tausta taas on avoimesti juutalaisuudessa ja kabbalistisessa mystiikassa. Hän selittää rituaalejaan, joita on otettu useista eri perinteistä, pitkälti lähinnä juutalais-kristillisellä käsitteistöllä.  Vaikka juutalaisuus on monoteististä, avaa sen mystinen tulkinta  ovet magiikalle - kabbala antaa välineet tulkita jumalan monia ilmenemismuotoja maailmassa  ja vaikuttaa erilaisiin maagisiin voimiin.

Välillä Kraigin juutalaisuus häiritsee. Hän tekee magian vuosisataisesta, jopa -tuhantisesta traditiosta oman versionsa. Kaikki suuret maagikot eivät todellakaan ole olleet juutalais-kristillisellä puolella. Monille suurimmille, kuten Aleister Crowleylle, tätä traditiota vastaan taisteleminen oli heidän elämänsä kantava voima. Siedän kuitenkin Kraigin näkökulmaa hänen kirjansa käytännöllisyyden takia: se esittelee kattavasti rituaalimagian perinteitä. Hän myös taustoittaa eri traditioita historialliselta kannalta ja perustelee omat näkökantansa. Ainakaan hän ei ole kristitty jeesustelija.

Wilhelm Reich ja salaperäinen orgonienergia

Psykoanalyysi on aina ollut hyvin kiistanalainen osa tiedettä. Aikanaan Sigmund Freudin teoriat olivat vallankumouksellisia ja edustivat aikansa psykologisen teorian huippua, mutta silloinkin niiden tieteellisyydestä kiisteltiin laajasti. Nykyisin psykoanalyysi on eriytynyt yliopistoissa opetettavasta psykologiasta ja psykiatriasta ja elää terapeuttisena käytäntönä ja teoriana, josta myös kulttuurintutkijat ovat hyvin kiinnostuneita.

Okkultistipiireissä pidetyin psykoanalyytikko on totta kai Carl Jung, mutta hänen lisäkseen psykodynaaminen teoria ja terapia ovat vetäneet puoleensa joukon muitakin esoteerishenkisiä ajattelijoita ja tiedemiehiä. Yksi mielenkiintoisimmista ja tunnetuimmista heistä on Wilhelm Reich.

Reich (1897-1957) vaikutti 1900-luvun alussa samaan aikaan Freudin kanssa Wienissä ja oli osa virallista psykoanalyyttistä liikettä, kunnes hänet erotettiin siitä erimielisyyksien takia. Freud oli hylännyt alkuperäisen näkemyksensä libidosta aktuaalisena energiana ja näki sen enää vain henkisenä haluna joka voidaan sublimoida. Reich sen sijaan piti kiinni teoriasta, jonka mukaan neuroosit johtuvat seksuaalisesta repressiosta ja kyvyttömyydestä saada orgasmia. Hän yhdisti psykoanalyysiinsä marxilaista ajattelua ja tarjosi jo 1920-luvulla työväenluokkaisille ihmisille seksuaalineuvontaa ja ehkäisyä, ollen näin seksuaalisen vallankumouksen edelläkävijä.

 1930-luvulla Reichin näkemys libidosta kääntyi yhä bioenergisempään suuntaan. Hän kehitti teorian elämänvoimasta, orgonista, joka oli esoteerista energiaa ja universaalia elämänvoimaa, joka vaikutti entropian vastaisesti vahvistaen organismien koheesiota. Nimitys orgoni johdettiin tietenkin orgasmista, jonka Reich näki elämänvoiman ilmentymänä.

Toisen maailmansodan aikaan Reich pakeni yhdysvaltoihin, jossa hän perusti instituutin levittämään ajatuksiaan. Hän uskoi, että puutteet tai virheet organismin orgonienergiassa olivat syypäitä moniin tauteihin. Hän kehitti laitteen, orgonien kerääjän, joka oli käytännössä erilaisista materiaaleista rakennettu pieni koppi, jonka piti kerätä ympäristöstä orgonienergiaa ja siirtää sitä laitteessa istuneeseen potilaaseen. Laitteen väitettiin parantavan monia tauteja, kuten esimerkiksi syöpää, ja parantavan hoidettavan orgasmikykyä.

Konservatiivisessa 1950-luvun Amerikassa Reichin teoriat olivat kauhistus. Häntä syytettiin lääketieteen harjoittamisesta ilman lupaa ja petoksesta tarjotessaan hoitoa jolla ei ollut vahvistettua vaikutusta. Häntä kiellettiin myymästä orgonien kerääjiä, ja kaikki valmistetut laitteet piti hävittää. Lisäksi osa Reichin julkaisemista kirjoista sensuroitiin.

Reichillä oli orgonien kerääjien lisäksi muitakin hänen suureen ideaansa perustuvia innovaatioita. Yksi oli ”cloudbuster”, laite, jonka piti vapauttaa orgonienergiaa atmosfäärissä ja näin saada pilvet satamaan. Keksinnön piti ratkaista aavikoitumisen ongelma. 1950-luvulla, Reichin ongelmien kasaantuessa, hän uskoi, että maapallo oli ufojen hyökkäyksen kohteena. Hän käytti yönsä tarkkaillen taivasta kiikareilla ja teleskoopeilla poikansa kanssa. Kun he uskoivat havainneensa lentävän ET-aluksen, suuntasivat he tähän cloudbusterin, väittäen ampuneensa sillä alas useita lentäviä lautasia.

Liittovaltion viranomaiset määräsivät olemassa olevat orgonien kerääjät tuhottaviksi, ja kuusi tonnia Reichin kirjoja ja muuta kirjallista materiaalia poltettiin vuonna 1956. Reichin mielenterveydestä esitettiin monenlaisia näkemyksiä, mutta lopulta hänet katsottiin edesvastuulliseksi ja vangittiin. Hän kuoli vankilassa vuonna 1957 sydänkohtaukseen. Mies, joka halusi vapauttaa elämänvoimat.

Ajatuksia sfäärien harmoniasta

Musiikki – ilman sanoja – ja matematiikka tuntuvat äkkiseltään mietittynä hyvin vastakkaisilta asioilta. Yhdistämme musiikin suuriin ja voimakkaisiin tunteisiin ja matematiikan kuivan älylliseen abstraktiin ajatteluun. Kuitenkin näillä kahdella ilmiöllä on paljon yhteistä. Kuten puhdas matematiikka, myöskään musiikki ei viittaa mihinkään itsensä ulkopuolella. Sävelkulkuihin saatetaan liittää kertomuksia ja tunteita, mutta ne ovat mielivaltaisia siten, että mikään noissa sävelissä ei itsestään ja yksiselitteisesti kerro, mitä ne tarkoittavat. Samankaltainen on matematiikan suhde todellisuuteen – yhtälöihin voidaan liittää merkityksiä todellisessa maailmassa, mutta matematiikka on kuitenkin lopulta vain abstrakti diskurssi, kieli jota voidaan käyttää työkaluna asioiden hahmottamiseen, ennustamiseen ja ymmärtämiseen.

Jo aiemmin tässä blogissa käsittelin Pythagorasta, matemaatikkoa ja okkultistia. Pythagoras löysi, legendan mukaan, sävelten matemaattisessa muodossa muodostamat harmoniset sarjat tutkimalla soivien kielien pituuden ja jännitteen ja niiden aikaansaaman soinnin välistä yhteyttä.

Pythagoras – siinä määrin kuin voimme hänestä tietää – alkoi tämän jälkeen nähdä musiikkia kaikkialla. Häneen yhdistetään lause ”kielten soinnissa on geometriaa, sfäärien avaruuksissa on musiikkia. Pythagoras laajensi ajatteluaan oppiin ”musica universaliksesta”, joka eli hänen kuolemansa jälkeen ja oli monenlaisten ajattelijoiden suosiossa aina renessanssiaikoihin saakka. Siinä taivaankappaleiden liikkeiden suhteiden ajatellaan muodostavan musiikkia. Jotkut näkivät, että taivaankappaleet todella tuottivat ääntä liikkuessaan. Yleisempää oli kuitenkin ajatella universaalia musiikkia vertauskuvallisemmin, matemaattisena, harmonisena ja uskonnollisena käsitteenä.

On helppoa ymmärtää Pythagoraan innostusta ja villiä ajatuksenjuoksua. Hän oli aikansa huomattavin matemaatikko, villin spekulatiivinen ajattelija aikana, jolloin luonnontieteet eivät olleet vielä kehittyneet.  Tietystä alasta kiinnostuneilla ihmisillä on usein tapana nähdä kaikki asiat maailmassa oman erikoisalansa linssien läpi

Pythagoraan maailmankuvassa ylimpänä oli puhdas henki ja alimpana puhdas materia. Tämä jaottelu oli myös arvohierarkia; puhdas henki oli arvokkainta maailmankaikkeudessa. Zeniä pitkään opiskelleena olen kiinnostunut dualismeista, joista (ja niiden välttämisestä) zen-opettajat usein puhuvat. Buddhalaisten mukaan maailma ei jakaudu henkeen ja materiaan, vaan maailmankaikkeus on yhtä – henki on osa materiaa, ne sijaitsevat samalla janalla. Näin ollen myöskään kumpikaan dualiteetin puolista ei ole toista arvokkaampi tai ensisijaisempi. Zen on pikemminkin anti-idealistinen oppi – se varoittaa luottamasta liikaa ajatteluun ja nähdä asiat konkreettisina itsessään, arvottamatta niitä liikaa omassa päässään.

Kysymys, jonka pohtiminen on ajanut minua opiskelemaan jonkin verran luonnontieteitä, on tietoisuuden suhde materiaan. Henki ja aine vaikuttavat toisiinsa kiehtovilla tavoilla. Kvanttimekaniikassa havainnointi itsessään vaikuttaa havainnon lopputulokseen. En vielä ymmärrä aihetta niin hyvin, että voisin kertoa siitä vakuuttavasti. Saattaa kuitenkin olla, että universumi itsessään on jollain tapaa tietoinen.

Maailma on, paitsi energiaa ja materiaa, myös informaatiota. Kirjoissamme matemaattisen muodon saavat luonnontieteet ovat osa universumia. Tieto ihmisen rakentamisesta on kirjattu geeneihimme, aineeseen joka välittää informaatiota. Ymmärrän, miksi Pythagoras ajatteli, että maailman on luonut järkevä olento, näyttäähän sen rakenne järkevältä ja harmoniselta. Vaikka en usko persoonalliseen jumalaan, en täysin hylkää ajatusta, että selvittämällä maailman rakenteen voimme tietää jumalan mielen. Universumi on Jumala.

Vapaamuurarien myytit ja tradition keksiminen

Olen nyt lukenut Manly P. Hallin okkultismin harjoittajien parissa klassikon asemaan noussutta kirjaa ”The Secret Teachings of all Ages. Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1928, mikä näkyy tietynlaisena vanhanaikaisuutena. Hallin lähestymistapa on pyhimystarinoista tuttu hagiografia, missä legendojen totuutta ei kiistetä, vaan niitä pidetään ennemminkin myytin ydinsanomana. Toki okkultismin historiasta kirjoittavalle on tietyllä tapaa eduksi uskoa tutkimuksen kohteidensa sanomaan – historiankirjoittajille pidetään yleensä eettisenä lähtökohtana tuoda esille kohteistaan näiden positiiviset puolet (negatiivisten lisäksi) – mutta Hall ottaa liian monia myyttejä todesta ollakseen uskottava historiankirjoittaja. Toki teos on tuhti tiedonlähde esoteerisesta symboliikasta, mutta sitä on luettava kriittisellä otteella. Vanhoista myyteistä kertovat hagiografiat ovat mielenkiintoisia näin historioitsijan koulutuksen saaneen näkökulmasta – ne kertovat sekä kohteenaan olevista että kirjoitusaikansa myyteistä.

Hallin tietoteoreettinen lähtökohta on tietynlainen platonismi. Hän esittelee omien sanojensa mukaan symbolista filosofiaa, ja näkee symbolien kuvastavan henkistä, todellisempaa ja ihanteellisempaa maailmaa, jotain maallista pysyvämpää ja parempaa, jonka ihanteet pystymme kuitenkin maan päällä toteuttamaan perehtymällä esoteeristen traditioiden symboliikan kätkemään filosofiaan ja noudattamalla niiden opetuksia elämässämme.

Varsinkin antiikin esoteerisia oppeja Hall käsittelee hyvin epämääräisesti ja epäkriittisesti, puhuen niistä monessa kohtaa yleisesti vain ”ammoisina mysteereinä”, erottamatta eri sivilisaatioita toisistaan. Hänellä on myös taipumus nähdä eri kausien ja kulttuurien symboliikassa vain yhtäläisyydet ja unohtaa erot, näin luoden tarinan ”salaisesta opista”, mikä on elänyt ammoisista ajoista nykypäivään vihkiytyneiden parissa.

Tällainen eklektismi ei okkultistien parissa ole kovin harvinaista. Yksi tärkeimmistä Hallin kuvailemista traditioista – vapaamuurarius – loi perustansa luovan ja valikoivan historiankirjoituksen perustalle. Vapaamuurarius on 1700-luvulla syntynyt yleisuskonnollinen liike. Sen synty ja kasvu liittyi valistukseen, deismiin ja porvarillisen yhteiskunnan nousuun.

Itse vapaamuurarit kuitenkin haluavat esittää ja nähdä historiansa toisin. He näkivät oppinsa lähteneen liikkeelle jo kuningas Daavidin temppelin rakentaneesta Hiram Abiffista, sisällyttäneen itseensä muiden salaseurojen, kuten pythagoralaisuuden oppeja, ja säilyneen rakentajien ammattikilloissa – tästä nimitys vapaamuurarit. Mytologian mukaan antiikin temppeleiden rakentamiseen tarvittu oppi esimerkiksi geometriasta, harmoniasta ja symboliikassa säilyi rakentajien killoissa ja päätyi vapaamuurarien oppiin. Kirjassaan Hall esittelee tulkinnan myytistä Salomonin temppelin rakentamisesta ja sen symboliikasta. Hänen mukaansa esimerkiksi temppelin kolme porttia symboloivat ihmisen kolmea energiakeskusta.

Myytit ovat tapa ajatella ja ne välittävät kulttuurisia merkityksiä. Voi hyvinkin olla, että vaikka osa symboleista ja niiden merkityksestä on harvojen tuntemia, ne silti välittävät kollektiivista alitajuntaa ja siellä asuvia merkityksiä. Emmehän me, jo määritelmän mukaan, tiedä oman alitajuntammekaan sisältöä. Osa Hallin symboleista esittämistä tulkinnoista on kuitenkin hyvin väkinäisen tuntuisia. Esimerkiksi lukusymboliikasta on helppo esittää millaisia tahansa omaa tulkintaa tukevia luentoja.

Hallin kirja ja vapaamuurarien historia ovat esimerkkejä ilmiöstä, jota historioitsijat kutsuvat tradition keksimiseksi. Kansallisvaltiot tarvitsivat syntyessään yhtenäisyyttä luovaa mytologiaa ja tapoja, ja kun niitä ei useimmiten ollut olemassa, piti ne keksiä. Menneisyydestä poimittiin tiettyjä ilmiöitä ja esitettiin niiden olevan vanhempia ja vahvempia traditioita kuin ne todella olivatkaan. Nykypäivänä historiantutkijan tehtävänä nähdään mytologioiden ja keksittyjen traditioiden paljastaminen ja purkaminen. Hallin kirja, vaikka se ei tätä tehtävää toteutakaan, on silti arvokas, esittäessään kulttuurihistoriallisesti merkittäviä okkultistisiin perinteisiin liitettyjä myyttejä ja symboleita. Sitä on vain luettava kriittisesti yhdessä muiden lähteiden kanssa.

Kehon mikrokosmos

Vastaavuus mikro- ja makrokosmoksien välillä on useille esoterian ja okkultismin haaroille keskeinen oppi. ”Kuin ylhäällä, niin myös alhaalla.” Tämä tarkoittaa, että ihminen on universumin ja jumalan kuva. Kun tekniikka ei ollut vielä tarpeeksi kehittynyttä universumin tieteelliseen havainnointiin, antiikin tietäjät ja uskonnolliset johtajat käänsivät katseensa ihmisen kehoon, joka latautui symboliikalla. Kristinusko opettaa, että ihminen on jumalan kuva, mutta ihmisten jumalat ovat kautta historian muistuttaneet häntä itseään suuressa määrin. Ihmisen tutkimisen voi nähdä jumalaisen suunnitelman tutkimisena.

Jos jumalan henki ja olemus manifestoituu maailmankaikkeudessa, ihmisen sisin olemus – hänen ideansa – tulee ilmi kehossa ja toiminnassa. Keho on mielen asuinpaikka, mutta molempien voi katsoa kuvastavan jotain suurempaa ja yleisempää ideaa.

Sydämen on kautta aikojen nähty olleen ihmisen tunteellinen keskus. Syy tähän on melko ilmeinen, reagoihan autonominen hermostomme tunteita nostattaviin tilanteisiin kiihdyttämällä pulssiamme. Sydämessä on kuitenkin nähty sijaitsevan myös järki ja tahto. Joissain okkultistisissa opeissa korkeampaa ymmärrystä on nähdä mielen vain katsovan sitä ylemmän tasoista henkeä; sydän on näissä opeissa keskus, joka ohjaa järkeä. Aivojen asettaminen sydämen tilalle on nähty esteenä mysteerien tiellä etenemiselle. Ihmisen alin keskus on sukupuolielimissä, jotka symboloivat materiaalista maailmaa ja sen mysteerejä – ne ovat ensimmäinen portti, jonka kautta tulokas etenee kohti korkeampia salaisuuksia.

Useat henkiset traditiot näkevät ihmisen olevan enemmän kuin eläin. Hän on jumalainen prinsiippi, ikuinen. Keho on vain hengen väliaikainen koti. Rypiessään maallisessa härskiydessä ja kieroutuneisuudessa ihmisen ruumis on jumalaisen prinsiipin hauta; elinvoimaisuuden ja terveyden tilassa se on temppeli.

Numero viisi symboloi ihmistä, koska ruumiissa on viisi näkyvää uloketta – pää, kaksi jalkaa ja kaksi kättä. Pyramidin neljä kulmaa symboloivat jalkoja ja käsiä, sen huippu päätä, rationaalinen voima kontrolloimassa järjettömiä.

Ihmisen oikeaa puolta on perinteisesti pidetty parempana kuin vasempaa. Sen on nähty symboloivan valoa, vasemman taas pimeyttä. Valo taas symboloi henkeä ja objektiivisuutta, pimeys materialismia ja subjektiivisuutta. Tämän symboliikan takana on kenties se, että suurin osa ihmisistä on aina ollut oikeakätisiä, joten vasen on ollut jotain negatiivista ja poikkeavaa. Taisteluissa miekkaa pidettiin oikeassa kädessä vasemman ollessa passiivisempi sen kannatellessa suojaavaa kilpeä. Vasemman on nähty olleen feminiini, oikean taas maskuliininen. Useissa kulttuureissa on ollut tapana tehdä epäpuhtaiksi nähdyt asiat vasemmalla kädellä. Valkoisen magian polku on myös useissa traditioissa oikean käden tie, mustan magian vasemman.

Keho on paikka, jossa spirituaalinen herääminen ja kehitys tapahtuu. Elimet, jotka nähdään fyysisinä, ovat itse asiassa henkisiä keskuksia. Esoteria paljastaa, että esimerkiksi uuden testamentin tarinat ja henkilöt ovat vain allegorioita prosesseille, joiden avulla herännyt ihminen herättää itsensä – kehossaan – loistoon ja uudelleensyntymään.

Toisaalta, naturalistisemmasta näkökulmasta, itse on mukana kaikessa mitä havainnoimme maailmassa ja kaikki on myös osa meitä. Maailma ilmenee meille havainnoissamme ja sijaitsee tietyllä tavalla näin sisällämme. Projisoimme myös itsemme maailmaan. Magia näyttäytyy täten keinona muokata itseä vaikuttaen maailmaan, josta olemme osa.