Alustavia huomioita kabbalasta

Kaikissa suurissa uskonnoissa, jotka eivät ytimeltään ole mystisiä (kuten buddhalaisuus), minua on kiehtonut eniten niiden mystiset traditiot. Mystinen tulkinta antaa usein lapsellisilta tuntuville uskontojen mytologisille tarinoille lisää vertauskuvallista voimaa ja asettaa yksilön henkisen kehityksen avoimesti uskonnon harjoittamisen keskiöön.

Monoteistisistä uskonnoista juutalaisuudessa mystiikka on varmaankin saanut huomattavimman osan olennaisena osana uskonnon traditiota ja kaanonia. Juutalainen mystiikka on myös ollut huomattavan tärkeä vaikutteiden lähde länsimaisessa esoteriassa ja okkultismissa .

Juutalaisen mystiikan järjestelmää kutsutaan kabbalaksi. Kabbala on Tooran mystistä tulkintaa, mutta myös esoteerinen metodi ja oppisuuntaus. Sanalla kabbala ei välttämättä aina tarkoiteta kyseistä juutalaisuuden traditiota, sillä kabbala on levinnyt laajalti myös juutalaisuuden ulkopuolelle ja siitä on tehty omia tulkintoja esimerkiksi new age-piireissä.

En voi sanoa, että ymmärtäisin kabbalaa vielä kovinkaan hyvin. Se on hyvin laaja, monimutkainen ja monitulkintainen järjestelmä. Kerronkin tässä kirjoituksessa vain kabbalan perusteista ja ajatuksista, joita mieleeni nousi niihin tutustuessani.

Kabbala on filosofian haaroista saanut eniten vaikutteita neoplatonismista. Näille kahdelle oppisuunnalle on yhteistä ajatus jonkinlaisesta ykseydestä, joka manifestoituu universumin moninaisuudessa. Kabbalassa tuo ykseys on Jumala, joka on heille samaan aikaan sekä transsendentti - tavoittamaton ja maailman ulkopuolella -, että immanentti, maailmassa emanaatioidensa kautta ilmentyvä.

Kabbalisteilla on kuva - eräänlainen kaava - siitä, miten jumala vaikuttaa universumissa. Tämä kaava on elämän puu. Siinä on kymmenen sefiraa, jumalan ominaisuutta ja olemassaolon muotoa, joita yhdistää 22 polkua. Kymmenen sefiraa jakautuvat kolmeen pylvääseen ja elämän polussa ylhäällä on ylevin ja transsendentti, alimpana materiaalisin ja karkein.

Elämän puu on dynaaminen järjestelmä ja yksi hienostuneimmista uskonnollisista kosmologioista joihin olen tutustunut. Se on metafora paitsi tavalle, jolla jumala manifestoituu ja vaikuttaa universumissa, myös ihmiselle - sefirat voidaan nähdä kuvastavan ihmisen eri keskuksia ja ominaisuuksia ja niiden väliset suhteet ihmisen eri puolien vuorovaikutusta.  Kabbalistit allekirjoittavat esoterian keskeisen opin mikro- ja makrokosmoksen välisestä vastaavuudesta ja yhteydestä.  Elämän puu on myös moraalin järjestelmä, joka opettaa etiikkaa dynaamisen järjestelmän kautta - asioilla ja teoilla on dynaamisia vaikutuksia jotka riippuvat tilanteesta, ja viisas toiminta ei aina ole samanlaista.

Toinen puoli kabbalistista mystiikkaa on sanamystiikka. Heprea on kieli, joka tarjoaa mahdollisuuksia monenlaisille tulkinnoille. Siinä ei esimerkiksi kirjoitetussa muodossaan ole ollenkaan vokaaleja. Kirjoitetut sanat on mahdollista ääntää eri tavalla, jolloin niiden merkitys muuttuu. Tämä avaa mahdollisuuden tulkita kirjoitettua Tooraa erilaisilla ja yllättävillä tavoilla.

Toinen sanamystiikan työkalu on gematria. Siinä kirjaimille annetaan numeerinen arvo niiden aakkosissa sijoittumisen mukaan. Näin sanoille voidaan muodostaa lukuarvo lisäämällä kirjaimien arvot yhteen; gematrian harjoittajat uskovat, että saman lukuarvon omaavilla sanoilla on maaginen yhteys.

Sanamystiikka edellyttää, että Toora on kirjaimellisesti jumalan sanaa. Sana, joka oli alussa ja jolla jumala loi maailman oli hepreaa. Näin merkin mielivaltaisuuteen ja kielten sopimuksenvaraisuuteen uskovana gematria tuntuu villiltä spekulaatiolta. Minulle läheisempää sanamystiikkaa ovat zen-buddhalaisuuden koanit ja runous, jotka perustuvat enemmän sanojen merkityssisältöön.

Monista kabbalan filosofisista ideoista tulee mielleyhtymiä buddhalaisuuteen. Buddhalaisille keskeistä tyhjyyden käsitettä voisi verrata kabbalan neoplatonistiseen emanaatiofilosofiaan. Toki kabbalan filosofia on paljon idealistisempaa ja perustuu enemmänkin persoonallisen jumalan ideaan. Elämän puuhun perustuva moraalifilosofia vetoaa myös buddhalaisuuden tavoin kultaiseen keskitiehen, maltilliseen ja viisaaseen, tilanteeseen perustuvaan etiikkaan.

Kabbalaa on monenlaista, juutalaisuudesta se on levinnyt laajalle esimerkiksi new age-piireihin, missä se on saanut uusia tulkintoja. Daniel Kraigin Modern Magick-kirja on pitkälti niin sanottua käytännöllistä kabbalaa, mitä juutalaisetkin ovat harjoittaneet, pitkälti salassa aikoina, jolloin uskon puhdasoppisuutta valvottiin tarkasti.

Kuten sanoin, en ole vielä porautunut kovin syvälle kabbalaan. Se on monimutkainen, dynaaminen ja hienostunut filosofia. En tiedä, onko persoonalliseen jumalaan uskomattoman helppo assimiloida kabbalaa omaan filosofiaansa. Kabbala on kuitenkin kiehtovaa ja älyllisesti innostavaa, vaikkei sen sanomaa allekirjoittaisikaan.

Katseita seremonialliseen magiaan

Usein okkultismi samaistetaan - virheellisesti - maagisiin rituaaleihin ja henkien manaamiseen ja palvontaan. Nämä ovat ne kuvat, mitkä aiheesta välittyvät populaarikulttuurissa, varmaankin koska ne ovat raflaavia ja herättävät ihmisissä intohimoja.

Luen nyt kahta 1900-luvun okkultismin klassikkoteosta, jotka todistavat esoterian monipuolisuudesta ja erilaisista tavoista, joilla okkultismia voidaan lähestyä. Ensimmäinen on 1900-luvun alussa julkaistu Manly P. Hallin The Secret Teachings of all Ages, josta olen jo maininnutkin, toinen Donald Michael Kraigin Modern Magick, joka julkaistiin ensimmäisen kerran 1980-luvulla, mutta josta on sen jälkeen otettu useita painoksia, sen myydessä yli 150 000 kappaletta vuosien saatossa.

Siinä, missä Kraigin teos on hyvin - pitäisikö sanoa - käytännöllinen opas rituaalimagiaan, ennustamiseen ynnä muihin maagisiin käytäntöihin, käsittelee Hall kirjassaan seremoniallista magiaa vain hyvin lyhyesti ja suoranaisesti tuomitsee sen harjoittamisen.  Hänen polkunsa on filosofin tie - Hall pyrkii ymmärtämään maailman olemuksen tutkimalla eri aikojen esoteerisia oppeja, ja näiden opetuksien valossa elämään viisaasti maailmassa.

Hallin mukaan sekä musta että valkoinen magia perustuvat sen harjoittajan kykyyn kontrolloida universaalia elämänvoimaa, jota Eliphas Levi on kutsunut "suureksi maagiseksi tekijäksi" tai "astraalivaloksi".  Tätä voimaa manipuloimalla voidaan vaikuttaa transsendentaalisiin -  omaa arkitodellisuuttamme ylempiin - voimiin.  Hall näkee kaiken poikkeamisen filosofin tieltä ilmiöllisen magian polulle harha-askeleina, ja varoittaa umpikujasta, johon niihin ryhtyvät ajautuvat. Hänestä länsimainen magia on korruptoitunut versio atlantislaisten taikuudesta, joka siirtyi antiikin salaseuroille, jotka kuitenkin muuttivat sitä ja pitivät tärkeimmät salaisuudet omana tietonaan.

Hallin mukaan seremoniallinen magia perustuu siihen, että on olemassa henkimaailma, mitä asuttavat hyvän- ja pahantahtoiset henget. Maagisten seremonioiden avulla on mahdollista kutsua esiin maailmaamme näitä henkiä ja saada ne käyttämään voimiaan maagikon tarkoitusperien hyväksi. Hyväntahtoiset henget toimivat mielellään kaikkien hyvien tarkoitusperien puolesta, mutta pahantahtoisten henkien kanssa maagikko joutuu tekemään sopimuksen, jossa hän kuoltuaan suostuu hengen palvelukseen ikuisiksi ajoiksi.

Kraigin tausta taas on avoimesti juutalaisuudessa ja kabbalistisessa mystiikassa. Hän selittää rituaalejaan, joita on otettu useista eri perinteistä, pitkälti lähinnä juutalais-kristillisellä käsitteistöllä.  Vaikka juutalaisuus on monoteististä, avaa sen mystinen tulkinta  ovet magiikalle - kabbala antaa välineet tulkita jumalan monia ilmenemismuotoja maailmassa  ja vaikuttaa erilaisiin maagisiin voimiin.

Välillä Kraigin juutalaisuus häiritsee. Hän tekee magian vuosisataisesta, jopa -tuhantisesta traditiosta oman versionsa. Kaikki suuret maagikot eivät todellakaan ole olleet juutalais-kristillisellä puolella. Monille suurimmille, kuten Aleister Crowleylle, tätä traditiota vastaan taisteleminen oli heidän elämänsä kantava voima. Siedän kuitenkin Kraigin näkökulmaa hänen kirjansa käytännöllisyyden takia: se esittelee kattavasti rituaalimagian perinteitä. Hän myös taustoittaa eri traditioita historialliselta kannalta ja perustelee omat näkökantansa. Ainakaan hän ei ole kristitty jeesustelija.