Yliluonnolliseksi tieteen avulla - tapaus Joe Dispenza

Henkiset piirit, etenkin new age-liike, tuntuvat janoavan tieteeltä vahvistusta sanomansa pätevyydelle. Monet uuden henkisyyden suuntaukset esiintyvät mielellään tieteellisinä koulukuntina, joiden opit ovat vain niin kehittyneitä, ettei valtavirtatiede ole vielä niitä tunnustanut. Myös oppiarvot ovat arvokasta symbolista pääomaa henkisyyden kentällä; jos lääkäri tai jonkun muun alan tohtori puhuu asioita, jotka tuntuvat vahvistavan henkisten piirien näkökulmia, nostetaan hänet jalustalle ja sanomisiaan käytetään todisteena omien uskomusten tieteellisyydestä – vaikka tiedemiehen sanoma ei liittyisi hänen oppialaansa tai perustuisi tieteelliseen tutkimukseen.

Yksi tällaisista puoskareista on kirjan Becoming Supernatural (suomennettu nimellä Yliluonnolliseksi) kirjoittaja Joe Dispenza. Kirjan kannessa Dispenzan nimen edessä on näkyvästi lyhenne DR; hän on lääkäri, tosin kiropraktikko eikä vaikkapa neurologi, jolloin hänen koulutuksensa liittyisi enemmän asioihin, joista hän puhuu. Tämä ei kuitenkaan tunnu haittaavan hänen seuraajiaan. Dispenzan kirja on keikkunut best seller-listojen kärjessä ja hän on mittavan henkisen liikkeen keulakuva. Dispenza järjestää opetuksiinsa liittyviä maksullisia työpajoja ympäri maailman eksoottisissa kohteissa ja puhutaan, että hän on monimiljonääri. Tietoja gurun henkilökohtaisesta elämästä on kuitenkin niukasti saatavilla. Hänestä ei ole edes artikkelia wikipediassa, mikä best seller-kirjailijan kohdalla on hyvin epätavallista ja kertonee hänen lakimiesarmeijansa vaikutusvallasta. Ainakin se tiedetään, että Dispenza on hyvin varakas.

Aloitin kirjan lukemisen positiivisten odotusten siivittämänä. Hyvä ystäväni O oli suositellut sitä, ja pinnallisten esittelyjen perusteella sen sanoma vaikutti mielenkiintoiselta – yhdistelmältä buddhalaisuudestakin vaikutteita saanutta henkisyyttä ja kovaa tiedettä. Odotin sisällön olevan parhaimmassa tapauksessa jonkinlaista mystiikkaa, jossa herätetään ihmisiä tiedostamaan tavallisuudessaan piilevä jumalaisuus ja yhteys kaikkeen universumiin.

Jo johdanto kuitenkin loi skeptikon naamalle märän rätin. Heti toisessa lauseessa kerrotaan esimerkkinä yliluonnollisuuden saavuttamisena taistelulajien mestarista, joka eli yli 250 vuotta.

Dispenzalle henkinen kehitys ei ole hengen ja luonteen kehittämistä, vaan biologisen organismin – ruumiisi – virittämistä saavutuksiin, joita normaali luonnontiede pitää ihmiselle mahdottomana. Hänen oppinsa takana on kyllä nähtävissä joitain oppeja, joilla on taustaa buddhalaisuudessa ja muissa vanhoissa henkisissä perinteissä. Dispenza kuitenkin kääntää vanhat käsitteet kvasitieteellisiksi new age-saduiksi. Mikä buddhalaisille on tyhjyyttä ja siitä kokemuksellisen otteen saamista on Dispenzalle kvanttitasolle siirtymistä ja yhtenäisessä kentässä vaikuttamista. Hänen harjoituksensa sisältävät muun muassa selkäydinnesteen nostamista aivoihin alaselän lihaksia supistamalla ja chakroihin, joista hän puhuu kehon energiakeskuksina, vaikuttamista tavoitteena säteillä näkymätöntä valoa ja saada käpylisäke herättämällä universumilta viestejä, jotka se välittää tavallisille aistinelimille näkymättömillä ja saavuttamattomilla taajuuksilla

Dispenzan ideologia on perinteisten, Näin saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa – self help-oppaiden viesti menestyksen tavoittelusta ja tahdon vahvistamisesta. Hänen kertomuksissaan kirjan oppien toteuttamisella saavutetusta menestyksessään toistuvat menestyminen liike-elämässä ja suurien rahasummien saavuttaminen.

Kirjan pseudotieteelliseen retoriikkaan kuuluu tieteellisiltä kuulostavien käsitteiden, kuten informaatio ja energia, käyttäminen yleiskäsitteinä, joilla ilmiöiden toiminta selitetään ja perustellaan harjoitusten vaikuttavuus. Dispenza vetoaa myös joihinkin tutkimuksiin, jotka vaikuttavat jo ensi näkemältä erittäin epäilyttäviltä tieteellisyytensä ja toistettavuutensa suhteen. ”Tieteellisiä” käsitteitä käytetään tarpeeksi yleisellä ja luovalla tasolla, jotta Dispenzan ei tarvitsisi kuvata tarpeeksi yksityiskohtaisella fysikaalisella tai kemiallisella tieteellisellä tasolla miten hänen teoriansa toimivat – joka olisi luultavasti mahdotonta. Uskomaan taipuvaiselle ja vähän koulutetulle lukijalle ne kuitenkin luonevat vaikutelman tieteellisestä tekstistä. En ole kovinkaan perehtynyt luonnontieteisiin, mutta silti näin Dispenzan väitteiden epätieteellisyyden ja perustelemattomuuden.

Dispenza on kirjoittanut myös kirjan nimeltään You Are the Placebo, Sinä olet lumelääke. En ole lukenut kyseistä teosta, mutta sen otsikko kertonee millä tavalla hänen opetuksiinsa kannattaa suhtautua, jos haluaa nähdä ne positiivisessa valossa.  Uskon, että Dispenzan opetuksista on ollut apua monille ihmisille. Monet hänen harjoituksensa ovat jonkinlaisia kehitelmiä buddhalaisesta meditaatiosta, jonka on aidosti tieteellisesti todistettu lisäävän terveyttä ja hyvinvointia. Huonosti voiville ja sairaille ihmisille on hyväksi, jos heille tarjotaan työkaluja, joiden avulla he voivat edistää terveyttään. On varmasti mukavaa tuntea värähtelevänsä ja säteilevänsä muita korkeammalla tasolla ja kokea olevansa yliluonnollinen. Tässä auttaa, jos opetukset tarjotaan tieteelliseltä vaikuttavassa paketissa. Itse en kuitenkaan pidä maallista menestystä merkkinä henkisestä kehittyneisyydestä, ja tieteen vääristäminen oman sanoman pönkittämiseksi saa minut voimaan pahoin.

 

 

 

Ajatuksia sfäärien harmoniasta

Musiikki – ilman sanoja – ja matematiikka tuntuvat äkkiseltään mietittynä hyvin vastakkaisilta asioilta. Yhdistämme musiikin suuriin ja voimakkaisiin tunteisiin ja matematiikan kuivan älylliseen abstraktiin ajatteluun. Kuitenkin näillä kahdella ilmiöllä on paljon yhteistä. Kuten puhdas matematiikka, myöskään musiikki ei viittaa mihinkään itsensä ulkopuolella. Sävelkulkuihin saatetaan liittää kertomuksia ja tunteita, mutta ne ovat mielivaltaisia siten, että mikään noissa sävelissä ei itsestään ja yksiselitteisesti kerro, mitä ne tarkoittavat. Samankaltainen on matematiikan suhde todellisuuteen – yhtälöihin voidaan liittää merkityksiä todellisessa maailmassa, mutta matematiikka on kuitenkin lopulta vain abstrakti diskurssi, kieli jota voidaan käyttää työkaluna asioiden hahmottamiseen, ennustamiseen ja ymmärtämiseen.

Jo aiemmin tässä blogissa käsittelin Pythagorasta, matemaatikkoa ja okkultistia. Pythagoras löysi, legendan mukaan, sävelten matemaattisessa muodossa muodostamat harmoniset sarjat tutkimalla soivien kielien pituuden ja jännitteen ja niiden aikaansaaman soinnin välistä yhteyttä.

Pythagoras – siinä määrin kuin voimme hänestä tietää – alkoi tämän jälkeen nähdä musiikkia kaikkialla. Häneen yhdistetään lause ”kielten soinnissa on geometriaa, sfäärien avaruuksissa on musiikkia. Pythagoras laajensi ajatteluaan oppiin ”musica universaliksesta”, joka eli hänen kuolemansa jälkeen ja oli monenlaisten ajattelijoiden suosiossa aina renessanssiaikoihin saakka. Siinä taivaankappaleiden liikkeiden suhteiden ajatellaan muodostavan musiikkia. Jotkut näkivät, että taivaankappaleet todella tuottivat ääntä liikkuessaan. Yleisempää oli kuitenkin ajatella universaalia musiikkia vertauskuvallisemmin, matemaattisena, harmonisena ja uskonnollisena käsitteenä.

On helppoa ymmärtää Pythagoraan innostusta ja villiä ajatuksenjuoksua. Hän oli aikansa huomattavin matemaatikko, villin spekulatiivinen ajattelija aikana, jolloin luonnontieteet eivät olleet vielä kehittyneet.  Tietystä alasta kiinnostuneilla ihmisillä on usein tapana nähdä kaikki asiat maailmassa oman erikoisalansa linssien läpi

Pythagoraan maailmankuvassa ylimpänä oli puhdas henki ja alimpana puhdas materia. Tämä jaottelu oli myös arvohierarkia; puhdas henki oli arvokkainta maailmankaikkeudessa. Zeniä pitkään opiskelleena olen kiinnostunut dualismeista, joista (ja niiden välttämisestä) zen-opettajat usein puhuvat. Buddhalaisten mukaan maailma ei jakaudu henkeen ja materiaan, vaan maailmankaikkeus on yhtä – henki on osa materiaa, ne sijaitsevat samalla janalla. Näin ollen myöskään kumpikaan dualiteetin puolista ei ole toista arvokkaampi tai ensisijaisempi. Zen on pikemminkin anti-idealistinen oppi – se varoittaa luottamasta liikaa ajatteluun ja nähdä asiat konkreettisina itsessään, arvottamatta niitä liikaa omassa päässään.

Kysymys, jonka pohtiminen on ajanut minua opiskelemaan jonkin verran luonnontieteitä, on tietoisuuden suhde materiaan. Henki ja aine vaikuttavat toisiinsa kiehtovilla tavoilla. Kvanttimekaniikassa havainnointi itsessään vaikuttaa havainnon lopputulokseen. En vielä ymmärrä aihetta niin hyvin, että voisin kertoa siitä vakuuttavasti. Saattaa kuitenkin olla, että universumi itsessään on jollain tapaa tietoinen.

Maailma on, paitsi energiaa ja materiaa, myös informaatiota. Kirjoissamme matemaattisen muodon saavat luonnontieteet ovat osa universumia. Tieto ihmisen rakentamisesta on kirjattu geeneihimme, aineeseen joka välittää informaatiota. Ymmärrän, miksi Pythagoras ajatteli, että maailman on luonut järkevä olento, näyttäähän sen rakenne järkevältä ja harmoniselta. Vaikka en usko persoonalliseen jumalaan, en täysin hylkää ajatusta, että selvittämällä maailman rakenteen voimme tietää jumalan mielen. Universumi on Jumala.