Näkökulmia tarotiin

Sain ystävältäni T:ltä tarot-korttipakan. Erään myytin mukaan oikea tapa saada tarot-pakka on että joku antaa sellaisen sinulle. Toisten alan kirjailijoiden mukaan on ihan ok myös ostaa pakkansa. No, minulla on nyt kuitenkin hallussani tarot-kortit.

Pakkani on mallia Rider-Waite. Tarot-pakkoja on useita erilaisia, ja ne eroavat keskenään lähinnä kuvitukseltaan. Yleensä kaikissa on 78 korttia, mutta on myös harvinaisempia pakkoja, jotka saattavat erota tästä normista korttien lukumäärässä, järjestyksessä ja nimessä.

Kuten niin monien muidenkin okkultismiin liittyvien asioiden ja käytäntöjen, myös tarotin alkuperä on hämärän peitossa ja historiallinen totuus verhoutuu mytologisiin tarinoihin. Manly P. Hall arvelee niiden tulleen Eurooppaan temppeliritarien mukana Lähi-idästä; he kätkivät pyhällä maalla oppimansa mysteeriset opetukset halvan ja arkipäiväisen oloiseen korttipakkaan – ihmiset luulivat korttien olevan kevytmielistä pelailua varten, eikä niiden sisältämää tärkeää opetusta huomanneet kuin asiaan vihkiytyneet. Hall myös tuo esiin myytin siitä, että kortit ovat tulleet Eurooppaan mustalaisten matkassa muinaisesta Egyptistä, ja sisältävät näin symboliikassaan vieläkin vanhempien mysteerien avaimia.

Nykyisen historiallisen tiedon valossa tarot-kortit syntyivät 1400-luvulla Pohjois-Italiassa; sieltä ovat peräisin varhaisimmat säilyneet kortit ja niitä koskevat kirjalliset maininnat. 1600-luvulta alkaen tarot levisi useisiin Euroopan maihin ja siitä tuli suosittu korttipeli. Pakkoja valmistettiin käsin maalaamalla ja hienoimmat niistä olivat kalliita keräilyesineitä.

Hall liittää tarot-kortit ruusuristiläiseen, vapaamuurareiden ja kabbalan symboliikkaan. Kabbalaan tarot on helposti liitettävissä siten, että ns Ison Arkanan kortteja on 22 kappaletta, saman verran kuin hepreassa on kirjaimia. Tätä Hall pitää kuitenkin yhteensattumana, vaikka näkeekin, että kortit sisältävät myyttisiä totuuksia, jotka liittyvät hyvin eriäviin esoterian koulukuntiin, pythagoralaisuus ja alkemia mukaan lukien.

Tarot-kortit ovat täynnä symboleita ja arkkityyppejä. Hallin mukaan kortit voidaan nähdä 1) erillisinä yksittäisinä hieroglyfeinä, joista jokainen symboloi prinsiippiä, lakia, voimaa tai elementtiä luonnossa; 2) suhteessa toisiinsa dynaamisena järjestelmänä, joka kuvaa eri voimien vaikutusta toisiinsa; 3)  filosofisen aakkoston kirjaimina.  Eliphas Levi, 1800-luvulla elänyt huomattava okkultisti, esitti, että kortit edustavat universaalin järjestyksen toimintaa; huolimatta tieteen tai filosofian alasta, mitä opiskellaan, tarot-kortit kuvaavat oikein tulkittuna ilmiöiden toimintaa. Niitä tutkimalla on mahdollista saavuttaa universaali tieto.

Tunnetuin tarotin käyttötarkoitus on tietenkin ennustaminen. Hallin mielestä tämä on korttien väärinkäyttöä; hänestä okkultistin pitäisi keskittyä kortteihin sisältyvän symbolisen filosofian opiskeluun ja tulkintaan. Tarot-ennustaminen on kuitenkin okkultistien parissa hyvin yleistä. Modern Magick-kirjassa se on tärkeä osa Donald Kraigin opetusohjelmaa. Toki hän myös neuvoo meditoimaan korttien sisältöä.

Korttipakkojen sisältö vaihtelee hyvin paljon. Vaikka korttien nimet olisivatkin samat, ovat taiteilijat käyttäneet runsaasti taiteellista vapautta omia korttisarjojaan piirtäessä; eri korttisarjojen samat kortit sisältävätkin usein niin paljon erilaista rikasta symboliikkaa, että niiden merkitys voidaan tulkita hyvin eri tavoilla. Kraigin mielestä tällä ei ole merkitystä. Tärkeintä on, että kortit muodostavat keskenään yhtenäisen ja koherentin järjestelmän, jonka mukaan okkultismin harjoittaja toimii.

Kraigin tulkinta kertoo paljon hänen näkökulmastaan magiikkaan. Tärkeintä ei ole, onko kortteihin sisältyneenä jotain ikiaikaista, salaista syvää tietoa. Kun kortit muodostavat yhtenäisen järjestelmän, niiden perusteella on mahdollista tehdä päteviä luentoja. Kun ennustamme korteista, elämä täyttyy merkityksellisistä yhteensattumista, synkronisiteetista Jungin termein. Tuo sisältöä elämään kun konsultoi jotain arkkityyppistä symbolista järjestelmää – se tuo maailmaan merkityksellisyyden ja hallinnan tuntua.

Marcel Mauss'n klassinen antropologinen näkökulma magiaan

Magia on tärkeä osa ihmisyhteisöjen ja kulttuuriemme historiaa. Vaikkapa raamattu on täynnä magiaa. Kansalliseepoksemme Kalevala koostuu erilaisista loitsuista. Näin ollen ei ole lainkaan yllättävää, että myös monet akateemisista ihmistieteilijöistä ovat kohdistaneet tutkivan katseensa aiheeseen.

Yksi alan klassikoista on Marcell Mauss'n alun perin vuonna 1902 julkaistu A General Theory of Magic. Mauss (1872-1950) oli sosiologi ja etnologi, joka muistetaan parhaiten lahjaa koskevista tutkimuksistaan. A General Theory of Magicissa pyrkii kuvailemaan ja luokittelemaan mitä magia on ja teoretisoimaan sen olemuksesta. Suurin osa hänen esimerkeistään on ns. primitiivisistä yhteiskunnista, mutta Maussin teoretisointi ei sulje ulkopuolelleen myöskään moderneissa yhteiskunnissa harjoitettua taikuutta.

Yhteiskuntatieteilijänä Mauss tutkii magiaa sosiaalisena ilmiönä. Hän näkee magian tehokkuuden olevan apriorinen, kokemusta edeltävä ilmiö, joka perustuu jaettuihin asioille annettuihin merkityksiin ja tabuihin.  Mauss ottaa kirjassaan esiin manan käsitteen, joka tarkoittaa jumalissa, ihmisissä, eläimissä ja esineissä piileväksi uskottua persoonatonta yliluonnollista voimaa. Paitsi yliluonnollinen voima, mana on myös symbolinen tapa ilmaista korkea-arvoisten ihmisten erityispiirteitä, tullen näin lähelle karisman epämääräistä käsitettä.

Teoksen alkupuolen Mauss käyttää magian erityispiirteiden kuvailuun.  1800-luvun alussa oli hyvin yleinen sosiaalidarwinistinen ja evolutionistinen näkemys, jossa magia nähtiin kehittymättömämpänä kuin järjestäytynyt uskonto ja jollain tavalla siitä "jäljessä". Mauss ei hyväksynyt tätä näkemystä, vaikka suurin osa hänen tarkastelemistaan yhteisöistä olikin ei-länsimaisia heimoyhteiskuntia. Hän näki, että magia on osa kaikkia yhteiskuntia; sitä esiintyy modernissa länsimaisessa kulttuurissakin.

Magian harjoittaja on yleisesti toiseutta edustava, pelätty tai halveksittu "muukalainen". Tyypillisesti naisia on yleisemmin pidetty noitina, koska he edustavat toista verrattuna mieheyden normiin. Valtaväestöstä suuresti eroavia, vähemmän kehittyneinä pidettyjä kansoja, kuten lappalaisia, on yleisesti syytetty noituudesta.  Ammattien, joihin liittyy jotain pelottavaa tai vaikeasti maallikolle selitettävää, edustajia on myös yleisesti pidetty noitina. Esimerkkejä tällaisista ammattikunnista ovat vaikkapa pyövelit ja papit.

Lääketiede on mielenkiintoinen esimerkki ammattialasta, jonka varhaisia edustajia ei voi juurikaan erottaa noidista. Varhaisilla puoskareilla ja noitatohtoreilla oli hieman nykykatsannonkin mukaan oikeaa tietoa sairauksista ja niiden hoidosta, mutta suurin osa heidän opeistaan perustui nykyisin taikauskona nähtäviin uskomuksiin ja toimintatapoihin. Lääketiede kuitenkin kehittyi primitiivisen taikauskon sisällä sisältäen yhä enemmän toimivia oppeja. Tällaista kehitystä on esiintynyt muillakin aloilla: esimerkiksi alkemia ja astrologia ovat toimineet modernin kemian ja tähtitieteen edelläkävijöinä.

Mauss rinnastaa magian tieteeseen ja teknologiaan myös siten, että sen käytännöt tulevat edeltäviltä polvilta ja harjoittaja kehittää niitä edelleen. Se ei hänen mielestään ole kuitenkaan samalla tavalla kokeellisuuteen ja tuloksiin perustuvaa: kaikki sen koetut vaikutukset  ovat hänen näkökulmastaan apriorisia, ei havaintoon perustuvia - magian käytäntöjä pitää yllä koettu, opittu ja jaettu ajatus niiden tehokkuudesta.

Maagiset rituaalit perustuvat jaettuihin kulttuurisiin merkitysrakenteisiin ja koettuihin vastaavuuksiin asioiden vastaavuuksista. Tärkein näistä on jäljittelevän magian ns. "like makes like"-periaate, jonka mukaan osa edustaa ja vastaa kokonaisuutta.  Tähän perustuvat esimerkiksi voodoo-kiroukset, joissa jotain kirouksen kohteesta tullutta tai hänelle kuuluvaa tuhotaan.

Okkultismin harjoittajan näkökulmasta Mauss'n  katsantokanta magiaan on hyvin sosiologinen ja materialistinen, ehkä jopa kyyninen. Itse en kuitenkaan joutunut luopumaan mistään minulle rakkaista käsityksistä todellisuuden luonteesta sitä lukiessani. Pikemminkin päin vastoin - kirja vahvisti käsitystäni siitä, että maagiset riitit ovat symbolista peliä joka perustuu kulttuurisiin merkitysrakenteisiin.  Olen lukenut paljon tieteellistä kirjallisuutta alitajunnan logiikasta, ja osa edustaa kokonaisuutta näyttäisi olevan kaikille ihmisille alitajuinen asioiden hahmottamisen tapa.  Kehittymättömänä pitämämme yhteisöt ovat maagisissa rituaaleissaan, paitsi vahvistaneet yhteisöllistä sidettään, myös pelanneet merkitysten lasihelmipeliä. Se on meille mahdollista tänäänkin.

Alustavia huomioita kabbalasta

Kaikissa suurissa uskonnoissa, jotka eivät ytimeltään ole mystisiä (kuten buddhalaisuus), minua on kiehtonut eniten niiden mystiset traditiot. Mystinen tulkinta antaa usein lapsellisilta tuntuville uskontojen mytologisille tarinoille lisää vertauskuvallista voimaa ja asettaa yksilön henkisen kehityksen avoimesti uskonnon harjoittamisen keskiöön.

Monoteistisistä uskonnoista juutalaisuudessa mystiikka on varmaankin saanut huomattavimman osan olennaisena osana uskonnon traditiota ja kaanonia. Juutalainen mystiikka on myös ollut huomattavan tärkeä vaikutteiden lähde länsimaisessa esoteriassa ja okkultismissa .

Juutalaisen mystiikan järjestelmää kutsutaan kabbalaksi. Kabbala on Tooran mystistä tulkintaa, mutta myös esoteerinen metodi ja oppisuuntaus. Sanalla kabbala ei välttämättä aina tarkoiteta kyseistä juutalaisuuden traditiota, sillä kabbala on levinnyt laajalti myös juutalaisuuden ulkopuolelle ja siitä on tehty omia tulkintoja esimerkiksi new age-piireissä.

En voi sanoa, että ymmärtäisin kabbalaa vielä kovinkaan hyvin. Se on hyvin laaja, monimutkainen ja monitulkintainen järjestelmä. Kerronkin tässä kirjoituksessa vain kabbalan perusteista ja ajatuksista, joita mieleeni nousi niihin tutustuessani.

Kabbala on filosofian haaroista saanut eniten vaikutteita neoplatonismista. Näille kahdelle oppisuunnalle on yhteistä ajatus jonkinlaisesta ykseydestä, joka manifestoituu universumin moninaisuudessa. Kabbalassa tuo ykseys on Jumala, joka on heille samaan aikaan sekä transsendentti - tavoittamaton ja maailman ulkopuolella -, että immanentti, maailmassa emanaatioidensa kautta ilmentyvä.

Kabbalisteilla on kuva - eräänlainen kaava - siitä, miten jumala vaikuttaa universumissa. Tämä kaava on elämän puu. Siinä on kymmenen sefiraa, jumalan ominaisuutta ja olemassaolon muotoa, joita yhdistää 22 polkua. Kymmenen sefiraa jakautuvat kolmeen pylvääseen ja elämän polussa ylhäällä on ylevin ja transsendentti, alimpana materiaalisin ja karkein.

Elämän puu on dynaaminen järjestelmä ja yksi hienostuneimmista uskonnollisista kosmologioista joihin olen tutustunut. Se on metafora paitsi tavalle, jolla jumala manifestoituu ja vaikuttaa universumissa, myös ihmiselle - sefirat voidaan nähdä kuvastavan ihmisen eri keskuksia ja ominaisuuksia ja niiden väliset suhteet ihmisen eri puolien vuorovaikutusta.  Kabbalistit allekirjoittavat esoterian keskeisen opin mikro- ja makrokosmoksen välisestä vastaavuudesta ja yhteydestä.  Elämän puu on myös moraalin järjestelmä, joka opettaa etiikkaa dynaamisen järjestelmän kautta - asioilla ja teoilla on dynaamisia vaikutuksia jotka riippuvat tilanteesta, ja viisas toiminta ei aina ole samanlaista.

Toinen puoli kabbalistista mystiikkaa on sanamystiikka. Heprea on kieli, joka tarjoaa mahdollisuuksia monenlaisille tulkinnoille. Siinä ei esimerkiksi kirjoitetussa muodossaan ole ollenkaan vokaaleja. Kirjoitetut sanat on mahdollista ääntää eri tavalla, jolloin niiden merkitys muuttuu. Tämä avaa mahdollisuuden tulkita kirjoitettua Tooraa erilaisilla ja yllättävillä tavoilla.

Toinen sanamystiikan työkalu on gematria. Siinä kirjaimille annetaan numeerinen arvo niiden aakkosissa sijoittumisen mukaan. Näin sanoille voidaan muodostaa lukuarvo lisäämällä kirjaimien arvot yhteen; gematrian harjoittajat uskovat, että saman lukuarvon omaavilla sanoilla on maaginen yhteys.

Sanamystiikka edellyttää, että Toora on kirjaimellisesti jumalan sanaa. Sana, joka oli alussa ja jolla jumala loi maailman oli hepreaa. Näin merkin mielivaltaisuuteen ja kielten sopimuksenvaraisuuteen uskovana gematria tuntuu villiltä spekulaatiolta. Minulle läheisempää sanamystiikkaa ovat zen-buddhalaisuuden koanit ja runous, jotka perustuvat enemmän sanojen merkityssisältöön.

Monista kabbalan filosofisista ideoista tulee mielleyhtymiä buddhalaisuuteen. Buddhalaisille keskeistä tyhjyyden käsitettä voisi verrata kabbalan neoplatonistiseen emanaatiofilosofiaan. Toki kabbalan filosofia on paljon idealistisempaa ja perustuu enemmänkin persoonallisen jumalan ideaan. Elämän puuhun perustuva moraalifilosofia vetoaa myös buddhalaisuuden tavoin kultaiseen keskitiehen, maltilliseen ja viisaaseen, tilanteeseen perustuvaan etiikkaan.

Kabbalaa on monenlaista, juutalaisuudesta se on levinnyt laajalle esimerkiksi new age-piireihin, missä se on saanut uusia tulkintoja. Daniel Kraigin Modern Magick-kirja on pitkälti niin sanottua käytännöllistä kabbalaa, mitä juutalaisetkin ovat harjoittaneet, pitkälti salassa aikoina, jolloin uskon puhdasoppisuutta valvottiin tarkasti.

Kuten sanoin, en ole vielä porautunut kovin syvälle kabbalaan. Se on monimutkainen, dynaaminen ja hienostunut filosofia. En tiedä, onko persoonalliseen jumalaan uskomattoman helppo assimiloida kabbalaa omaan filosofiaansa. Kabbala on kuitenkin kiehtovaa ja älyllisesti innostavaa, vaikkei sen sanomaa allekirjoittaisikaan.

Frantisek Kupka, näkymättömän kuvaaja

Kävin viime viikolla Ateneumin laajassa Frantisek Kupka-näyttelyssä. Näyttely taustoittaa hyvin Kupkan elämää ja vaikutteita ja laaja retrospektiivi tuo hyvin esille hänen kehityksensä taiteilijana. Kupka (1871-1957) aloitti hyvin perinteisenä, realistisena maalarina, mutta myöhemmin hänestä tuli yksi abstraktin taiteen pioneereista maalausten muotokielen muuttuessa.

Kupkan taiteen kehitys liittyy hänen filosofiansa ja maailmankuvansa muutokseen. Hän seurasi tiiviisti aikansa tieteen ja muotiajatusten kehitystä. 1800-luvun lopussa spiritismistä tuli muodikasta (sen harjoittamisesta on kuvaus esimerkiksi Thomas Mannin 1900-luvun alussa ilmestyneessä, ajan ideologioita ja ajatuksia kuvaavassa romaanissa Taikavuori). Kupka osallistui aktiivisesti spiritistisiin istuntoihin ja toimi myös itse meediona, rahoittaen siten taiteen tekemistään uransa alkuvaiheilla.  Hän oli myös kiinnostunut teosofiasta ja buddhalaisuudesta. Ne, sekä ajan uusi tiede, olivat päävaikuttimina hänen ajattelussaan ja taiteessaan.

1800-luvun lopulla realismi, positivismi ja edistysusko olivat vahvasti ajan henkeä. Uskottiin tieteeseen, näkyvään maailmaan ja ihmisen mahdollisuuteen luoda uusi maailma teknologian avulla. Osaksi vastareaktiona näihin ilmiöihin syntyi uusi abstrakti taide.

1800- ja 1900-luvun vaihteessa ajatus näkymättömistä todellisuuksista oli yleinen ihmisillä, jotka olivat kiinnostuneita mystiikasta ja okkultismista ja seurasivat ajan tiedettä. Teosofia syntyi 1800-luvun lopulla ja siitä tuli hyvin muodikasta tiedostavien ihmisten parissa. Myös oikeansuuntainen tietoisuus buddhalaisuuden opeista alkoi ensimmäistä kertaa levitä länsimaissa.

Röntgen-säteiden löytäminen ja esimerkiksi radioaaltojen käyttö langattomaan tiedonvälitykseen vahvistivat ajatusta siitä, että ihmisen havaintokyky oli sinällään kyvytön näkemään todellisuutta  pinnallisten ilmentymien takana.  Tiede näytti tarjoavan silloisessa kehitysvaiheessa tukea mystikoiden ja esoteerikoiden ajatuksille: fysiikassa uskottiin vielä eetteriin, näkymättömään välittävään aineeseen. Tämän valossa nähtiin todellisena mahdollisuutena esimerkiksi ajatusten välittäminen ja selvännäköisyys astraalitasolla.

 Kupka uskoi näkymättömään todellisuuteen. Hän piti sitä todellisempana kuin näkyvää maailmaa. Olemusten maailma piili silmille näkymättömän takana, ja se oli taiteilijan ulottuvilla hänen mystisten aistiensa ja mielikuvituksensa avulla.

Kun surrealistit ja symbolistit pyrkivät objektivoimaan subjektiivisen kuvaamalla inhimillisiä arkitodellisuuden objekteja uudella tavalla ja oudoissa yhteyksissä, loi Kupka aivan uuden, abstraktin muotokielen, joka sai vaikutteita tieteestä, esimerkiksi mikroskoopilla nähdyistä olioista.  Hänen abstraktissa taiteessaan todellisuuteen niiden itsensä ulkopuolella viittaamattomista muodoista tulee elävä toinen todellisuus, jolla on omat lakinsa ja muotokielensä. Kupkan näyttely ohjaakin hyvin miettimään, mitä henkinen on.

Katseita seremonialliseen magiaan

Usein okkultismi samaistetaan - virheellisesti - maagisiin rituaaleihin ja henkien manaamiseen ja palvontaan. Nämä ovat ne kuvat, mitkä aiheesta välittyvät populaarikulttuurissa, varmaankin koska ne ovat raflaavia ja herättävät ihmisissä intohimoja.

Luen nyt kahta 1900-luvun okkultismin klassikkoteosta, jotka todistavat esoterian monipuolisuudesta ja erilaisista tavoista, joilla okkultismia voidaan lähestyä. Ensimmäinen on 1900-luvun alussa julkaistu Manly P. Hallin The Secret Teachings of all Ages, josta olen jo maininnutkin, toinen Donald Michael Kraigin Modern Magick, joka julkaistiin ensimmäisen kerran 1980-luvulla, mutta josta on sen jälkeen otettu useita painoksia, sen myydessä yli 150 000 kappaletta vuosien saatossa.

Siinä, missä Kraigin teos on hyvin - pitäisikö sanoa - käytännöllinen opas rituaalimagiaan, ennustamiseen ynnä muihin maagisiin käytäntöihin, käsittelee Hall kirjassaan seremoniallista magiaa vain hyvin lyhyesti ja suoranaisesti tuomitsee sen harjoittamisen.  Hänen polkunsa on filosofin tie - Hall pyrkii ymmärtämään maailman olemuksen tutkimalla eri aikojen esoteerisia oppeja, ja näiden opetuksien valossa elämään viisaasti maailmassa.

Hallin mukaan sekä musta että valkoinen magia perustuvat sen harjoittajan kykyyn kontrolloida universaalia elämänvoimaa, jota Eliphas Levi on kutsunut "suureksi maagiseksi tekijäksi" tai "astraalivaloksi".  Tätä voimaa manipuloimalla voidaan vaikuttaa transsendentaalisiin -  omaa arkitodellisuuttamme ylempiin - voimiin.  Hall näkee kaiken poikkeamisen filosofin tieltä ilmiöllisen magian polulle harha-askeleina, ja varoittaa umpikujasta, johon niihin ryhtyvät ajautuvat. Hänestä länsimainen magia on korruptoitunut versio atlantislaisten taikuudesta, joka siirtyi antiikin salaseuroille, jotka kuitenkin muuttivat sitä ja pitivät tärkeimmät salaisuudet omana tietonaan.

Hallin mukaan seremoniallinen magia perustuu siihen, että on olemassa henkimaailma, mitä asuttavat hyvän- ja pahantahtoiset henget. Maagisten seremonioiden avulla on mahdollista kutsua esiin maailmaamme näitä henkiä ja saada ne käyttämään voimiaan maagikon tarkoitusperien hyväksi. Hyväntahtoiset henget toimivat mielellään kaikkien hyvien tarkoitusperien puolesta, mutta pahantahtoisten henkien kanssa maagikko joutuu tekemään sopimuksen, jossa hän kuoltuaan suostuu hengen palvelukseen ikuisiksi ajoiksi.

Kraigin tausta taas on avoimesti juutalaisuudessa ja kabbalistisessa mystiikassa. Hän selittää rituaalejaan, joita on otettu useista eri perinteistä, pitkälti lähinnä juutalais-kristillisellä käsitteistöllä.  Vaikka juutalaisuus on monoteististä, avaa sen mystinen tulkinta  ovet magiikalle - kabbala antaa välineet tulkita jumalan monia ilmenemismuotoja maailmassa  ja vaikuttaa erilaisiin maagisiin voimiin.

Välillä Kraigin juutalaisuus häiritsee. Hän tekee magian vuosisataisesta, jopa -tuhantisesta traditiosta oman versionsa. Kaikki suuret maagikot eivät todellakaan ole olleet juutalais-kristillisellä puolella. Monille suurimmille, kuten Aleister Crowleylle, tätä traditiota vastaan taisteleminen oli heidän elämänsä kantava voima. Siedän kuitenkin Kraigin näkökulmaa hänen kirjansa käytännöllisyyden takia: se esittelee kattavasti rituaalimagian perinteitä. Hän myös taustoittaa eri traditioita historialliselta kannalta ja perustelee omat näkökantansa. Ainakaan hän ei ole kristitty jeesustelija.

Wilhelm Reich ja salaperäinen orgonienergia

Psykoanalyysi on aina ollut hyvin kiistanalainen osa tiedettä. Aikanaan Sigmund Freudin teoriat olivat vallankumouksellisia ja edustivat aikansa psykologisen teorian huippua, mutta silloinkin niiden tieteellisyydestä kiisteltiin laajasti. Nykyisin psykoanalyysi on eriytynyt yliopistoissa opetettavasta psykologiasta ja psykiatriasta ja elää terapeuttisena käytäntönä ja teoriana, josta myös kulttuurintutkijat ovat hyvin kiinnostuneita.

Okkultistipiireissä pidetyin psykoanalyytikko on totta kai Carl Jung, mutta hänen lisäkseen psykodynaaminen teoria ja terapia ovat vetäneet puoleensa joukon muitakin esoteerishenkisiä ajattelijoita ja tiedemiehiä. Yksi mielenkiintoisimmista ja tunnetuimmista heistä on Wilhelm Reich.

Reich (1897-1957) vaikutti 1900-luvun alussa samaan aikaan Freudin kanssa Wienissä ja oli osa virallista psykoanalyyttistä liikettä, kunnes hänet erotettiin siitä erimielisyyksien takia. Freud oli hylännyt alkuperäisen näkemyksensä libidosta aktuaalisena energiana ja näki sen enää vain henkisenä haluna joka voidaan sublimoida. Reich sen sijaan piti kiinni teoriasta, jonka mukaan neuroosit johtuvat seksuaalisesta repressiosta ja kyvyttömyydestä saada orgasmia. Hän yhdisti psykoanalyysiinsä marxilaista ajattelua ja tarjosi jo 1920-luvulla työväenluokkaisille ihmisille seksuaalineuvontaa ja ehkäisyä, ollen näin seksuaalisen vallankumouksen edelläkävijä.

 1930-luvulla Reichin näkemys libidosta kääntyi yhä bioenergisempään suuntaan. Hän kehitti teorian elämänvoimasta, orgonista, joka oli esoteerista energiaa ja universaalia elämänvoimaa, joka vaikutti entropian vastaisesti vahvistaen organismien koheesiota. Nimitys orgoni johdettiin tietenkin orgasmista, jonka Reich näki elämänvoiman ilmentymänä.

Toisen maailmansodan aikaan Reich pakeni yhdysvaltoihin, jossa hän perusti instituutin levittämään ajatuksiaan. Hän uskoi, että puutteet tai virheet organismin orgonienergiassa olivat syypäitä moniin tauteihin. Hän kehitti laitteen, orgonien kerääjän, joka oli käytännössä erilaisista materiaaleista rakennettu pieni koppi, jonka piti kerätä ympäristöstä orgonienergiaa ja siirtää sitä laitteessa istuneeseen potilaaseen. Laitteen väitettiin parantavan monia tauteja, kuten esimerkiksi syöpää, ja parantavan hoidettavan orgasmikykyä.

Konservatiivisessa 1950-luvun Amerikassa Reichin teoriat olivat kauhistus. Häntä syytettiin lääketieteen harjoittamisesta ilman lupaa ja petoksesta tarjotessaan hoitoa jolla ei ollut vahvistettua vaikutusta. Häntä kiellettiin myymästä orgonien kerääjiä, ja kaikki valmistetut laitteet piti hävittää. Lisäksi osa Reichin julkaisemista kirjoista sensuroitiin.

Reichillä oli orgonien kerääjien lisäksi muitakin hänen suureen ideaansa perustuvia innovaatioita. Yksi oli ”cloudbuster”, laite, jonka piti vapauttaa orgonienergiaa atmosfäärissä ja näin saada pilvet satamaan. Keksinnön piti ratkaista aavikoitumisen ongelma. 1950-luvulla, Reichin ongelmien kasaantuessa, hän uskoi, että maapallo oli ufojen hyökkäyksen kohteena. Hän käytti yönsä tarkkaillen taivasta kiikareilla ja teleskoopeilla poikansa kanssa. Kun he uskoivat havainneensa lentävän ET-aluksen, suuntasivat he tähän cloudbusterin, väittäen ampuneensa sillä alas useita lentäviä lautasia.

Liittovaltion viranomaiset määräsivät olemassa olevat orgonien kerääjät tuhottaviksi, ja kuusi tonnia Reichin kirjoja ja muuta kirjallista materiaalia poltettiin vuonna 1956. Reichin mielenterveydestä esitettiin monenlaisia näkemyksiä, mutta lopulta hänet katsottiin edesvastuulliseksi ja vangittiin. Hän kuoli vankilassa vuonna 1957 sydänkohtaukseen. Mies, joka halusi vapauttaa elämänvoimat.

Ajatuksia sfäärien harmoniasta

Musiikki – ilman sanoja – ja matematiikka tuntuvat äkkiseltään mietittynä hyvin vastakkaisilta asioilta. Yhdistämme musiikin suuriin ja voimakkaisiin tunteisiin ja matematiikan kuivan älylliseen abstraktiin ajatteluun. Kuitenkin näillä kahdella ilmiöllä on paljon yhteistä. Kuten puhdas matematiikka, myöskään musiikki ei viittaa mihinkään itsensä ulkopuolella. Sävelkulkuihin saatetaan liittää kertomuksia ja tunteita, mutta ne ovat mielivaltaisia siten, että mikään noissa sävelissä ei itsestään ja yksiselitteisesti kerro, mitä ne tarkoittavat. Samankaltainen on matematiikan suhde todellisuuteen – yhtälöihin voidaan liittää merkityksiä todellisessa maailmassa, mutta matematiikka on kuitenkin lopulta vain abstrakti diskurssi, kieli jota voidaan käyttää työkaluna asioiden hahmottamiseen, ennustamiseen ja ymmärtämiseen.

Jo aiemmin tässä blogissa käsittelin Pythagorasta, matemaatikkoa ja okkultistia. Pythagoras löysi, legendan mukaan, sävelten matemaattisessa muodossa muodostamat harmoniset sarjat tutkimalla soivien kielien pituuden ja jännitteen ja niiden aikaansaaman soinnin välistä yhteyttä.

Pythagoras – siinä määrin kuin voimme hänestä tietää – alkoi tämän jälkeen nähdä musiikkia kaikkialla. Häneen yhdistetään lause ”kielten soinnissa on geometriaa, sfäärien avaruuksissa on musiikkia. Pythagoras laajensi ajatteluaan oppiin ”musica universaliksesta”, joka eli hänen kuolemansa jälkeen ja oli monenlaisten ajattelijoiden suosiossa aina renessanssiaikoihin saakka. Siinä taivaankappaleiden liikkeiden suhteiden ajatellaan muodostavan musiikkia. Jotkut näkivät, että taivaankappaleet todella tuottivat ääntä liikkuessaan. Yleisempää oli kuitenkin ajatella universaalia musiikkia vertauskuvallisemmin, matemaattisena, harmonisena ja uskonnollisena käsitteenä.

On helppoa ymmärtää Pythagoraan innostusta ja villiä ajatuksenjuoksua. Hän oli aikansa huomattavin matemaatikko, villin spekulatiivinen ajattelija aikana, jolloin luonnontieteet eivät olleet vielä kehittyneet.  Tietystä alasta kiinnostuneilla ihmisillä on usein tapana nähdä kaikki asiat maailmassa oman erikoisalansa linssien läpi

Pythagoraan maailmankuvassa ylimpänä oli puhdas henki ja alimpana puhdas materia. Tämä jaottelu oli myös arvohierarkia; puhdas henki oli arvokkainta maailmankaikkeudessa. Zeniä pitkään opiskelleena olen kiinnostunut dualismeista, joista (ja niiden välttämisestä) zen-opettajat usein puhuvat. Buddhalaisten mukaan maailma ei jakaudu henkeen ja materiaan, vaan maailmankaikkeus on yhtä – henki on osa materiaa, ne sijaitsevat samalla janalla. Näin ollen myöskään kumpikaan dualiteetin puolista ei ole toista arvokkaampi tai ensisijaisempi. Zen on pikemminkin anti-idealistinen oppi – se varoittaa luottamasta liikaa ajatteluun ja nähdä asiat konkreettisina itsessään, arvottamatta niitä liikaa omassa päässään.

Kysymys, jonka pohtiminen on ajanut minua opiskelemaan jonkin verran luonnontieteitä, on tietoisuuden suhde materiaan. Henki ja aine vaikuttavat toisiinsa kiehtovilla tavoilla. Kvanttimekaniikassa havainnointi itsessään vaikuttaa havainnon lopputulokseen. En vielä ymmärrä aihetta niin hyvin, että voisin kertoa siitä vakuuttavasti. Saattaa kuitenkin olla, että universumi itsessään on jollain tapaa tietoinen.

Maailma on, paitsi energiaa ja materiaa, myös informaatiota. Kirjoissamme matemaattisen muodon saavat luonnontieteet ovat osa universumia. Tieto ihmisen rakentamisesta on kirjattu geeneihimme, aineeseen joka välittää informaatiota. Ymmärrän, miksi Pythagoras ajatteli, että maailman on luonut järkevä olento, näyttäähän sen rakenne järkevältä ja harmoniselta. Vaikka en usko persoonalliseen jumalaan, en täysin hylkää ajatusta, että selvittämällä maailman rakenteen voimme tietää jumalan mielen. Universumi on Jumala.