Harhaan johtajat ja johdatetut – kristillisistä kulteista Suomessa

Kultit ovat varmasti melkein kenen tahansa mielestä hyvin mielenkiintoinen ilmiö. Uutisiin asti meillä yltävät tiedot joukkoitsemurhista ja kaasuiskuista, joita niiden nimissä on tehty. Suomi, toisin kuin Yhdysvallat, ei tunnu olevan kulteille kovin otollinen maa. Henkistä ilmapiiriämme hallitsee laimea evankelis-luterilaisuus, joka – kaltaiseni henkisen etsijän kummastukseksi – tuntuu riittävän populaatioltaan ja ilmapiiriltään pääosin keskiluokkaiselle väestöllemme.

Etsiessäni tietoa suomalaisista kulteista törmäsin Terho Miettisen ja Raija Pellin vuonna 2017 ilmestyneeseen kirjaan Harhaajohtajat – vahvassa uskossa. Terho Miettinen on helluntailaistaustainen, mutta petyttyään liikkeen väärinkäytöksiin onnistui vaivalloisesti irtaantumaan noista ympyröistä. Tämä teos keskittyykin lähinnä kristillisiin lahkoihin ja niiden väärinkäytöksiin ja okkultismia muistuttaviin ilmiöihin, kuten ihmeparantumisiin, kuolleista herättämisiin ja kielillä puhumiseen. Aiheen valinta lienee kummunnut kirjoittajien omasta kristillisestä taustasta ja halusta puuttua oman uskonnon nimissä tehtyihin väärinkäytöksiin, mutta toisaalta suurin osa Suomessa toimivista tai toimineista kulteista on varmaankin kristillisyydestä kummunneita; maassamme ei ole esiintynyt juurikaan amerikkalaistyyppisiä eristäytyneitä lahkoja jotka uskoisivat ufoihin ja suunnittelisivat joukkoitsemurhaa.

Kirjassa suomalaisten lahkojen esittely aloitetaan kartanolaisuudesta, joka oli lähinnä Satakunnassa ja Savossa 1920-luvulta alkaen noin kolme vuosikymmentä vaikuttanut lahko. Sen karismaattisia lavatähtiä olivat horros- ja lapsisaarnaajat. Lahko tuomitsi kaiken seksin, mutta sen johtajat käyttivät alaikäisiä jäseniään seksuaalisesti hyväksi. Myös lihan syönti oli kielletty tavallisilta jäseniltä mutta sallittu ryhmää johtavilla. Tunnetuksi lahkon on viime vuosina tehnyt kauppaneuvos Leevi K. Laitinen, joka oli nuorena lahkon valovoimainen lapsisaarnaaja mutta pakeni eristäytyneestä joukosta täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Karusta lapsuudestaan huolimatta Laitisesta tuli myöhemmällä iällä kuljetusalan yrityksen toimitusjohtaja ja miljonääri.

Johtajansa ja perustajansa mukaan Åkerblomilaisuudeksi nimetyn lahkon johtaja Maria Åkerblom (1898-1981) taas vaurastui suostuttelemalla kannattajansa antamaan omaisuutensa hänelle. Hän oli ajan muodin mukaan horros- ja unisaarnaaja. Myöhemmällä iällä hän asui kannattajiensa rahoilla ostetussa suuressa huvilassa Töölössä alkoholisoituneena, mutta Miettisen ja Pellin mukaan ”loppuun asti sydämettömänä ja kylmänä.”

Lähimmäksi amerikkalaista ufokulttia tulivat Korpelalaiset, jotka odottivat jumalan lähettämää hopeista arkkia, joka kuljettaisi heidät kutistettuina Israelin luvatulle maalle. Uudemmista lahkoista kirjoittajat ovat valinneet lähinnä sellaisia, jotka ovat uskon varjolla koonneet itselleen huomattavia rahasummia: Tapani Koivuniemen, jonka yrityksen työntekijät ovat hänen henkisiä oppilaitaan ja työskentelevät huomattavan pienellä palkalla pitkiä päiviä; Leo Mellerin, joka toi Suomeen amerikkalaistyyliset hengellisyyden myyntikeinot ja lähetystyön nimissä keräsi itselleen miljoonia. Pirkko Jalovaara keräsi Rukousystävät ry:n nimissä rahaa vähäosaisille, mutta suurin osa varoista päätyi hänelle itselleen.

Suomessa on myös paljastunut viime vuosina kaksi uuskarismaattista kaappihomoa. Markku Koivisto saarnasi Nokia Mission nimissä homoseksuaalisuutta vastaan kunnes hänen omat seksisuhteensa miesten kanssa tulivat julki. Patrick Tiaisen homoseksuaalisuus tuli julki vasta kirjan julkaisemisen jälkeen, ja hänet mainitaankin siinä vain uskonnollisen toimintansa räikeyden, kuten profetioiden ja ennusmerkkien julistamisen takia.

Kristityt ovat usein hyvin omahyväisiä ja saarnaavat muille mielellään miten heidän tulisi elää. Siksi onkin raflaavaa lukea kristittyjen tekemistä rikoksista ja väärinkäytöksistä. Kirjan asetelmassa tulee kuitenkin ilmi sen kirjoittajien oma jeesustelu: he puolustavat omaa laimeaa luterilaisuuttaan osoitellen sormella pahoja karismaattisia lahkoja. Ehkä kuitenkin vielä myöhemmin palaan kirjan tieteellisempiin osiin, missä käsitellään yleisemmin lahkojen psykologiaa ja yliluonnollisilta vaikuttavia ilmiöitä.

Kiveen hakattu viisaus – vapaamuurarisymboliikasta

Manly P. Hall oli innokas ja järjestön sisäisin kriteerein pitkälle edistynyt vapaamuurari, mikä näkyy hänen kritiikittömässä ja järjestön omasta historiastaan luomaa legendaa kunnioittavassa tavassa käsitellä aihetta. Hänen mielestään vapaamuurarien filosofiaan ja symboliikkaan kätkeytyi salattu tieto, jota ihmiset olivat etsineet aina ihmisjärjen synnystä lähtien. Hall korosti symboliikan merkitystä filosofisten ajatusten välittäjänä, ja näin ollen hän vapaamuurarien legendasta kertoessaan korosti järjestön oletettua historiaa arkkitehtikiltana.

Hallin mukaan vapaamuurareiden salainen oppi periytyy mytologiselta ajalta ennen vedenpaisumusta. Välimeren rannoille se levisi muinaisesta Atlantiksesta käsin. Hänen kuvauksensa mukaan vapaamuurarit liittyvät kaikkeen länsimaiseen sivistykseen, tai ainakin heidän oppinsa periytyy siitä. Heidän oppinsa on se, joka selviytyi raamatun tulvasta Henokin kätkemiin tauluihin kirjoitettuna. Hän myös esittää, perustaen väitteensä johonkin obskuuriin vanhaan dokumenttiin, että itse Pythagoras oli mukana vapaamuurariuden levittämisessä.

Osa legendaa on Vapaamuurareiden edeltäjinä pidetty dionyysisten arkkitehtien kilta. Tämä salaseura oli niin taitava pitämään salaisuutensa, että jälkipolville heistä on säilynyt vain sirpaleista tietoa. Ehkä tämä selittääkin sen, että Internetistä killasta tietoa etsiessä vastaan tulee mainintoja vain erilaisia new age-oppeja esittelevillä nettisivuilla; esimerkiksi Wikipediasta ei löydy kyseestä olevasta salaseurasta minkäänlaista merkintää.

Harvojen lähteiden – jotka siis toisintavat killasta kerrottua legendaa – kilta syntyi vuoden 1000 e.a.a. paikkeilla välimeren ympärillä. Kerrotaan, että killalla oli keinot jo tuona aikana viestiä maailmanlaajuisesti. Heillä oli totta kai salainen tapa tunnistaa toisensa, ja varakkaampien seuran jäsenten tuli pitää huolta köyhempien toimeentulosta. Killan jäsenet harjoittivat Dionysoksen kulttia, mistä tuli heidän nimensä. Kultin riitit perustuivat astronomiaan, ja sanotaan, että arkkitehtikillan jäsenet rakensivat monia tärkeitä rakennuksia, joiden geometria perustui tähtikuvioihin. Hall kuvailee killan arkkitehtien suunnittelemia merkittäviä rakennuksia ”saarnoiksi kivessä”, jotka täyttivät ihailulla ja kunnioituksella jopa henkilön, joka ei kyennyt ymmärtämään niissä ilmeneviä kosmisia periaatteita.

Legenda kertoo, että dionyysiset arkkitehdit suunnittelivat myös kuningas Salomonin temppelin. Paitsi mytologinen, symboliikkaa hehkuva oikea temppeli, Salomonin temppeli on Hallin mukaan myös spirituaalinen periaate. Se on ikuisen valon koti, josta fyysinen temppeli on vain symboli. Vapaamuurarilegendan mukaan Salomonin temppeleitä on kolme. Ensimmäinen on universumi, jonka keskellä aurinko istuu valtaistuimella. Toinen on ihmisen ruumis, joka esoteeristen perinteiden mukaan on mikrokosmos, maailma pienoiskoossa. Kolmas temppeli on sielu, joka jalostettuna on oikea ikuinen viisauden koti.

Nykytiede epäilee vahvasti kuningas Salomonin historiallisuutta, sillä ainoat hänestä kertovat lähteet ovat Raamatun kirjat, jotka nekin ovat keskenään ristiriitaisia. Hall ei kuitenkaan ollut historioitsija vaan okkultisti. Hän ylistää Salomonin viisautta, kertoen tämän olleen myös alkemisti, joka osasi todella valmistaa kultaa, mikä selitti hänen rikkautensa. Hallin kirja ei ole hyvä kirja objektiivista tietoa etsivälle, mutta mytologioista kiinnostuneelle se on mielenkiintoinen tutkimuskohde. Hänen vapaamuurareiden legendaa pönkittävät kertomuksensa ovat mielenkiintoinen esimerkki siitä, miten legendoja ja mytologioita voidaan käyttää hyväksi ja yhdistellä vahvistaakseen jonkin ryhmän statusta.

Salattujen viestien historiasta

Menneinä vuosisatoina salatieteiden harjoittajille oli usein ensiarvoisen tärkeää kätkeä sanomansa niin, ettei se välittynyt kuin vihkiytyneiden joukoille. Kristillisinä aikoina kirkon sanomasta eroavaa ajattelua vainottiin, ja jos alkemisti tai jopa uudenaikaisemman tieteen harjoittaja halusi välttää rovion, oli hänen parasta piilottaa sanomansa viattomalta vaikuttavan sanoman sekaan.

Sivusin tätä aihetta jo edellisessä, Shakespeareen liittyviin salaliittoihin keskittyvässä blogipostauksessa. Manly P. Hall uskoi, että Shakespearen nimiin laitettujen teosten oikea kirjoittaja tuli ilmi teoksiin kätkettyjen viestien mukana. Hall piti salakirjoitusmenetelmiä salatieteille niin tärkeänä asiana, että omisti sille kokonaisen luvun kirjassaan The Secret Teachings of all Ages.

Jo Shakespeare-salaliiton yhteydessä tuli ilmi yhdenlainen salakirjoitustyyli, jota Hall kutsuu kirjalliseksi salakirjoitukseksi. Sen tärkeimpiä kehittäjiä oli Francis Bacon. Menetelmä perustuu siihen, että tekstin sekaan laitetaan kirjasimeltaan erityylisiä kirjaimia, joista sitten muodostuu salattu sanoma. Kehittymättömimmillään sanoma on suoraan luettavissa, jos osaa etsiä erityyliset kirjaimet, mutta Baconin kehittämä järjestelmä oli niin kehittynyt, että sanoma oli vielä tämän jälkeen tulkattava – suoraan luettuna se muodostui vain erilaisista kirjainten a ja b yhdistelmistä.

Toinen Hallin esittelemä tyyli on kuvallinen. Tämä on vapaamuurareille tärkeä keino kätkeä salattuja viestiä kuvien sisään. Näitä viestejä oli Hallin mukaan jo egyptiläisten symbolisissa kuvissa, ja se oli tärkeä keino alkemisteille ja hermeettisille filosofeille.

Hall näkee myös kertomuksiin sisältyvät allegoriat yhtenä salakirjoituksen muotona. Hänestä esimerkiksi luomistarinat ja –myytit ovat kaikki allegorioita, jotka käskevät sisäänsä symbolisen viestin.

Hall kirjoitti kirjansa ennen toista maailmansotaa, jolloin tietokoneita ja niiden mukana syntynyttä kryptografiaa ei ollut vielä kehittynyt. Nykyään salakirjoitusmenetelmät ovat tylsien nörttitieteilijöiden alaa, kuivaa matemaattista tiedettä. Salatieteilijät ovat kuitenkin olleet tärkeä osa alan kehitystä, ja vaikka heidän menetelmänsä ovat nykynäkökulmasta vanhentuneita, on niiden tutkiminen tärkeää okkultismin historian ymmärtämisen kannalta.

Gematria on ala, joka on samaan aikaan salakirjoitusta, että tekstien mystistä tulkintaa. Siinä sanoille lasketaan numeerinen arvo ja niiden perusteella etsitään niille uusia merkityksiä. Gematria on perinteisesti ollut yksi kabbalan ala, mutta Hall vetoaa siihen myös perustellessaan argumenttiaan Shakespearen teosten alkuperästä. Hän näkee että Baconin nimen numeerisen arvon esiintyminen Shakespearen teosten virheellisissä sivunumeroinneissa todistaa hänen olleen niiden takana.

Hall esittelee myös musikaalisen, kirjainten mielivaltaiseen vaihtamiseen perustuvan ja koodipohjaisen salakirjoitusmenetelmän. Hänestä salakirjoitusmenetelmien opiskelu ja harjoitteleminen oli tärkeää jokaiselle salatieteisiin perehtyvälle; oli tärkeää ymmärtää filosofisia periaatteita joita hyödyntämällä sanomat kätkettiin ja lisäksi kryptografia oli tärkeää harjoitusta aivoille.

Vaikka salakirjoitusmenetelmät ovat kehittyneet, on yksi syy siihen, että esimerkiksi vapaamuurareiden historiasta tiedetään niin vähän, että heidän tekstinsä on usein kirjoitettu hyvin monimutkaisilla salakirjoitusmenetelmillä, joiden tulkitsemisessa nykytieteilijöillä tehokkaine tietokoneineen on vieläkin paljon tekemistä. Tässä asiassa ainakin heitä voi pitää hyvin edistyneinä.

Oliko Shakespearen takana salaseura?

Manly P. Hall piti itsestään selvänä, ettei Shakespeare ollut kirjoittanut historiassa hänen nimiinsä laitettua mittavaa ja kulttuuriselta arvoltaan ylittämätöntä kirjallista tuotantoa. Tätä hän perusteli sillä, että Shakespeare oli kotoisin pieneltä paikkakunnalta, missä ei ollut kouluja tai kirjallista kulttuuria, hänen vanhempansa olivat lukutaidottomia, hänen nimikirjoituksensa näyttää kynään tottumattoman kirjoittamalta, eikä alkuperäisiä käsinkirjoitettuja käsikirjoituksia hänen nimiinsä laitetuista näytelmistä ole säilynyt. Hallin mielestä myöskään mikään Shakespearen tiedetystä elämänkulusta ei tukenut ajatusta, että hän olisi voinut tuottaa maailmanluokan kirjallisuutta – hänen tyttärensä oli lukutaidoton, Shakespeare harrasti kaikenlaisia pienimuotoisia taloudellisia hankkeita, jotka eivät sovi kuvaan kirjailijanerosta, eikä häneltä jäänyt jälkeen suurta kirjastoa joka olisi todistanut näytelmien kirjoittamiseen vaaditusta lukeneisuudesta.

Hallin mielestä oli ilmiselvää, että Shakespearen nimiin laitetut näytelmät oli kirjoittanut henkilö, joka oli avannut silmänsä henkimaailman todellisuudelle, okkultisti. Hän kannatti teoriaa, jonka mukaan niiden takana oli Francis Bacon. Bacon (1561-1626) oli englantilainen yleisnero. Aikanaan hän sai eniten huomiota nousemalla korkeaan asemaan politiikassa, mutta jälkipolville merkittävämpää on ollut hänen tieteellinen ajattelunsa. Bacon tutki laajalti kaikkia aikansa luonnontieteitä, ja vaikka ei tehnyt merkittäviä tieteellisiä löytöjä, häntä pidetään yhtenä tieteellisen metodin kehittäjistä tieteenfilosofisten kirjoitustensa ansiosta. Hän korosti skeptisyyden tärkeyttä ja empirismiä.

Baconin ajatukset tiedon levittämisestä muistuttivat hyvin paljon ruusuristiläisyyden ideoita. Hänen onkin usein epäilty olleen tuon liikkeen perustaneiden kirjoituksien takana. Nykyajan valtavirran historiantutkimus ei tue tuota teoriaa. Bacon oli kuitenkin tutustunut myös okkultistien ja alkemistien kirjoituksiin ja niiden vaikutus näkyi hänen kirjoituksissaan. Tieteen historian suurmiehistä hän on yksi esoterian harrastajien suosikeista.

Hallillekin Bacon oli ”meidän mies”. Hän edusti spiritualistista näkemystä, jota Hallin näkemysten mukaan olisi tarvittu Shakespearen teosten kirjoittamiseen. Hänellä oli myös sivistystä, kielitaitoa ja kokemusta hovielämästä, jota maaseudulta tulleelta näyttelijältä varmastikin puuttui.

Hall tukee argumenttiaan hyvin okkultistille tyypillisellä tavalla: hän etsi esimerkiksi kuvista vihjeitä. Bacon teki myös jälkipolville houkuttelevaksi etsiä salattuja viestejä kirjoituksistaan kehittämällä oman salakirjoitusjärjestelmän, millä johonkin aivan toisesta asiasta kertovaan tekstiin voidaan koodata sisään sanomia eri kirjasinmerkkejä käyttämällä. Näitä koodattuja viestejä Hall näkee paljon Shakespearen teoksissa ja pitää niitä pitävänä todisteena siitä, että Bacon oli noiden kirjoitusten takana.

Hallin okkultistiset todisteet historian merkittävimmän runoilijan teosten alkuperästä tuntuvat väkinäisiltä ja teennäisiltä. Nykytiedon valossa myöskään tuon aikaisella kirjapainotekniikalla ei olisi ollut mahdollista sisällyttää kirjoihin koodattuja viestejä Baconin luoman salakirjoitusjärjestelmän mukaisesti.

Kertoo jotakin näiden kahden neron merkittävyydestä, että heistä kiistellään laajalti vielä meidän aikanamme. He ovat ikoneita, joiden alkuperäisyys on pyhä asia. Shakespearen teokset ovat kirjallisen nerouden ilmentymiä jotka vieläkin herättävät hämmennystä ja ihailua. On totta, että Shakespearen elämästä ja teosten synnystä on paljon hämärän peitossa. Itse kuitenkin lähtisin etsimään todisteita hänen okkultistisista vaikutteistaan sisältöanalyysin kautta. Uskon, että henkimaailmasta oppii enemmän lukemalla Shakespearea kuin etsimällä todisteita salaliitoista laskemalla kirjainten numeroarvoja.

Zen - esoteriaa, mutta ei okkultismia?

Olen harjoittanut zen-buddhalaisuutta kymmenisen vuotta. Välillä on ollut pitkiä kausia, jolloin se on ollut keskeisin asia elämässäni - olen meditoinut tuntikausia päivittäin ja omistautunut traditiolle tärkeiden tekstien tutkimiseen. Toisaalta viimeisen vuoden aikana olen meditoinut lähinnä satunnaisesti ja lukenut buddhalaisuutta käsittelevien kirjojen sijaan esoterian ja okkultismin historiasta.  En silti koe luopuneeni zenistä ja ottaneeni okkultismin harjoittamista sen tilalle. (Tämä olisi jo siinä naurettava ajatus, että okkultistisia perinteitä on niin monia ja erilaisia; olen vasta tutustunut länsimaisten traditioiden historiaan pintapuolisesti.)

Jos halutaan puhua selkeästi henkisyyteen liittyvistä ilmiöistä, lienee paikallaan suorittaa hieman käsitteenmäärittelyä ja rajankäyntiä eri nimekkeiden alle luokiteltujen traditioiden välillä. Tämä silti, tai ehkä juuri siksi, koska esoteeriset traditiot ovat mystisiä ja pyrkivät pakenemaan määrittelyjä.

Tärkeä käsitepari uskontojen tutkimuksessa on eksoteerinen - esoteerinen.  Eksoteerinen viittaa uskonnonharjoittamisen valtavirtaan, missä vedotaan pyhien tekstien vakiintuneeseen, usein kirjaimelliseen tulkintaan.  Se on tietoa, joka on helposti jokaisen saavutettavissa. Esoteerinen taas tarkoittaa pitkälle samaa kuin okkultistinen - se on salattua, vain vihityn pienen piirin saavutettavissa olevaa tietoa. Esimerkiksi se voi tarkoittaa uskonnon pyhien tekstien vertauskuvallista tulkintaa käännösavaimilla, jotka välitetään vihityltä toiselle.  Sana viittaa myös usein sisäiseen hengelliseen kokemukseen perustuvaa uskonnonharjoittamista vastakohtana eksoterian kirjaimellisuudelle.

Zen-buddhalaisuus on siitä mielenkiintoinen traditio, että sen valtavirta on mystinen ja esoteerinen. Suurin osa zenin haarojen keskeisistä teksteistä ja opetuksista ovat julkisia ja kenen tahansa saatavilla, mutta niiden oikea tulkinta on - ehkä tekstien monimutkaisuuden ja vaikeaselkoisuuden takia - vihkiytyneiden yksinoikeus. Saavutettavissa vain vuosien meditaation, opiskelun ja opettajan johdolla suoritetun ponnistelun avulla. Kun oppilas on saavuttanut opettajansa tason ymmärryksessä, saa hän tästä usein jonkin seremonian kautta välitetyn kunnianimen, joka kertoo opin siirtymisestä seuraavalle polvelle.

Tärkein ero zenin ja muiden yleisesti tunnettujen esoteeristen traditioiden välillä lienee se, että zen uskoo totuuden löytyvän puhtaasti ihmisen sisältä mystisten harjoitusten (meditaation) avulla. Zen sisältää kyllä joitain  mahayana-buddhalaisuudesta periytyviä opetuksia todellisuuden ja universumin olemuksesta, mutta nämäkin ovat jotakin, mitä harjoittajan on koettava todeksi oman kokemuksensa kautta.

Okkultistit pyrkivät usein, ikävä kyllä, vaikuttamaan maailmaan oman henkisen kehityksen tavoittelemisen sijaan.  Minullekin esoteeristen perinteiden opiskeleminen meditaation sijaan on tarkoittanut jonkinlaista orientaation vaihdosta - katseen suuntaamista ulkomaailmaan oman sisäisen todellisuuden sijasta. En kuitenkaan koe, että olisin luopunut henkisistä päämääristäni vulgaarimpien tavoitteiden takia.

Ensinnäkin, esoteeriset traditiot ovat tärkeä osa kulttuurihistoriaa ja hengen kehitystä kohti sen nykyistä tilaa. Niiden opiskelu on minulle pyyteetöntä itsensä sivistämistä ilman minkäänlaista hyödyn tavoittelua.

Toinen, tärkeämpi pointtini on, että mielestäni zen ja okkultismi eivät näkökulmastani sodi toisiaan vastaan. Zen perustuu ajatukseen, että ero meidän ja ulkomaailman, subjektin ja objektin välillä on illusorinen. Tämä vastaa melko lailla esoterialle keskeistä oppia mikro- ja makrokosmoksen yhteydestä.

Okkultistiset traditiot perustuvat usein symboleilla pelailuun eristettynä kontekstistaan. Näen kuitenkin, että ne perustuvat samaan leikkiin ykseyden ja erillisyyden, osan ja kokonaisuuden välillä. Kun meditoin, koen sisälläni sen aivopuoliskojen välisen painin, joka vastaa tuota symbolista leikkiä ja johtaa parhaimmillaan harmoniaan ja kokemukseen oman paikkansa ymmärtämisestä.

Kemialliset filosofit - alkemia länsimaisessa traditiossa

Alkemistit tunnetaan parhaiten siitä, että he yrittivät valmistaa kultaa vähempiarvoisista metalleista. Alkemia on kuitenkin paljon muutakin. Se on filosofinen ja spiritualistinen oppirakennelma, kemiallista filosofiaa. Vertauskuvalliseen kieleen verhoutuvia alkemistisia tekstejä on tulkittu allegorioiksi milloin mistäkin.

Manly P. Hall ei ollut sokea alkemian vertauskuvallisuudelle ja filosofisuudelle. Hän kuitenkin myös uskoi, että muista metalleista on mahdollista valmistaa alkuaine kultaa. Hall uskoi alkemistisien tekstien opetukseen, että asioissa on toistensa siemen, jota kasvattamalla ne saadaan muuttumaan.

Ehkä Hall amerikkalaisena näki, että oppirakennelman arvo on kuitenkin jossain määrin kiinni siitä, tuottaako se materiaalista hyötyä.

On totta, että alkemistit tekivät myös monia aitoja tieteellisiä keksintöjä. He olivat nykyisen tieteellisen kemian edeltäjiä, joiden tutkimukset ovat vaikuttaneet luonnontieteiden syntyyn ja kehitykseen modernilla ajalla. Heidän saavutuksiaan ovat monet laboratoriotekniikat, kokeellinen menetelmä ja teoreettiset keksinnöt, joista jotkut ovat edelleen käytössä nykyaikana kemiassa ja lääketieteessä.

Alkemiaa on harjoitettu kautta historian kehittyneissä kulttuureissa paitsi länsimaissa, myös Kiinassa ja Intiassa. Välimeren alueella alkemiaa on harjoitettu ainakin ajanlaskumme ensimmäisistä vuosisadoista lähtien. Sen katsotaan syntyneen hellenistisessä Egyptissä sikäläisen sivilisaation pohjalta ja siirtyneen traditiona islamilaiseen kulttuuripiiriin. Euroopassa alkemia koki uuden kukoistuskauden renessanssiaikoina, kun islamilaisia tekstejä käännettiin latinaksi.

Mytologian mukaan alkemia kuuluu hermetistiseen traditioon periytyen Hermes Trismegistoksen nimiin laitetuista kirjoituksista – kuten suuri osa muustakin eurooppalaisesta esoteerisesta traditiosta. Täten se jakaa perinteen tärkeimmät opit, kuten näkemyksen mikro- ja makrokosmoksen yhteydestä ja vastaavuudesta.

Paitsi kullan valmistaminen, alkemisteja kiinnosti myös ikuisen elämän takaavan ”elämän eliksiirin” valmistaminen, tautien parantaminen ja universaalin liuottimen löytäminen. Euroopassa alkemia yhdistyi laajempaan hermetistiseen traditioon – astrologiaan, magiaan ja kristilliseen kabbalaan. 1700-luvulla, valistuksen ja modernin tieteen synnyn myötä, alkemia ja kemia alettiin erottaa toisistaan; alkemisteja alettiin pitää kullan tekemistä yrittävinä helppoheikkeinä. 1800-luvulla alkemia sai uudelleen huomiota vertauskuvallisena okkultistisena oppina.

Hermetistisen tradition alkemia näkee opin puhtaasti spiritualistisena ja vertauskuvallisena – kullan valmistus vähempiarvoisista metalleista on heille allegoria ihmisen sielun puhdistamisesta. He näkevät alkemistisissa teksteissä kuvauksen työstä ja prosessista jonka avulla ihminen saavuttaa täydellisyyden.

Alkemiasta on myös esiintynyt menneinä vuosisatoina läpikotaisin kristillisen kulttuurin läpäisemässä Euroopassa kristillinen tulkinta. Siinä Jeesus on viisasten kivi, joka tekee elämästä kultaa.

Donald Kraig edustaa tulkintatraditiota, missä alkemistiset testit nähdään allegorisina oppaina seksuaalimagian harjoittamiseen. Tässä näkökulmassa on tietty pointtinsa – repressiivisinä kristillisinä vuosisatoina seksuaalisuudesta oli varmaankin mahdotonta puhua muuten kuin symboliikkaan kätkettynä.

Länsimaisessa modernissa tieteessä alkemia lienee vaikuttanut näkyvimmin Carl Jungiin. Hän tutki paljon alkemistisia kirjoituksia ja omaksui niiden symboliikkaa vertauskuvaksi psykologisista prosesseista. Alkemiasta on esoteerisissa ja new age-piireissä tullut yleissana kuvaamaan jotain spiritualistista prosessia, jossa nähdään olevan kyse esoteeristen voimien vaikutuksesta.

Nykyään tuskin kukaan uskoo, että kultaa on mahdollista luoda muista metalleista. Alkemia kiinnostaa silti vahvasti kulttuurihistorioitsijoita, okkultisteja ja henkisiä etsijöitä. Ehkä tärkein opetus, mitä sen historian tutkiminen antaa, on, että tieteessä on kyse paljon muustakin kuin fyysisen maailman prosesseista. Vaikka tutkisimme kemiaa, emme ole vapaita metafysiikasta ja mytologiasta.

Ruusuristiläisyys - legendasta syntynyt

Vuoden 1615 paikkeilla ensin Saksassa ja myöhemmin muuallakin Euroopassa alkoi kiertää kolme manifestia, joiden tekijästä ei ollut tietoa. Ne kertoivat saksalaisesta lääkäristä ja mystisestä filosofista nimeltä Christian Rosenkreuz. Manifesteissa hänen väitettiin syntyneen vuonna 1378 ja eläneen 106 vuotta. Rosenkreuzin kerrottiin opiskelleen Lähi-idässä useiden huomattavien mestareiden johdolla ja keränneen huomattavan tietomäärän arabialaisesta tieteestä, filosofiasta ja mystiikasta. Palattuaan Eurooppaan hän ei kuitenkaan, legendan mukaan, yrityksistä huolimatta onnistunut yrityksissään levittää tuota tietoa eurooppalaisille oppineille, jotka vain nauroivat hänelle.

Manifestien mukaan Rosenkreuz katsoi tässä vaiheessa parhaaksi vaihtoehdoksi perustaa salaseuran, ruusuristiläisyyden. Siihen ei alkuvaiheessa saanut kuulua kuin korkeintaan kahdeksan jäsentä. Näiden tuli olla lääkäreitä, pysyä naimattomina ja sitoutua hoitamaan sairaita ilmaiseksi.

Ruusuristiläiset esittivät manifesteissaan yhdistävänsä Euroopan ja arabialaisten tieteen ja kulttuurin parhaat puolet. He tunnustautuivat luterilaisiksi ilman poliittisia päämääriä, toivoen, että totuus tulisi julki omalla painollaan. Manifesteissa propagoidaan oikeaa alkemiaa vääräoppista vastaan, joka on kiinnostunut vain kullan luomisesta

Legendan mukaan salaseura pysyi yli sata vuotta, 1600-luvun alkuun asti, maan alla tuntemattomissa. 1600-luvulla tiede ja maailmankatsomus olivat heidän mukaansa kehittyneet tarpeeksi ottaakseen vastaan ruusuristiläisten sanoman.

Vaikka jo 1600-luvun alussa moni epäili manifestien alkuperäisyyttä, synnyttivät ne silti huomattavaa intellektuellista ja sosiaalista liikehdintää. Manifesteissa esitetyistä ajatuksista inspiroituneena syntyi paljon kirjallisuutta ja myöhemmin oikeita ruusuristiläisiä salaseuroja. Ruusuristiläisyyden ajatuksista, ideasta eri alojen tiedemiesten ja ajattelijoiden yhdistämisestä ja Arabian ja Euroopan tieteiden yhteensovittamisesta, syntyi älyllinen liike, jota on kutsuttu myös ruusuristiläiseksi valistukseksi.

Salaseuroista vapaamuurarit ottivat opetuksiinsa ja organisaatioonsa paljon vaikutteita ruusuristiläisyydestä. 1800- ja 1900-luvulla syntyi useita moderneja salaseuroja, jotka tunnustautuivat ruusuristiläisen perinteen jatkajiksi. Näissä oli sekä esoteerisen kristinopin ja vapaamuurariuden edustajia, kuten myös Golden Dawnin (johon myös Aleister Crowley kuului) kaltaisia moderneja initiaatioon perustuvia salaseuroja.

Nykyisin tiedetään melko varmasti, että ruusuristiläisyyden manifestien takana oli Tubingenin yliopistossa syntynyt oppineiden joukko, joka oli laajalti perehtynyt teologiaan, mystiikkaan, alkemiaan ja tieteeseen. Manifestit edustavat tuon aikaisen ajattelun jonkinlaista huippua, osoittaen tietämystä eurooppalaisen lisäksi myös arabialaisesta tieteestä ja ajattelusta.

Ruusuristiläisyyden historia on mielenkiintoinen opetus alkuperän merkityksestä esoteerisille liikkeille. Manly P. Hallkin oli tietoinen liikkeen mahdollisesta keksitystä alusta, mutta esitti tämän vain yhtenä mahdollisena vaihtoehtona sen synnylle. Okkultistisen liikkeen alkuperä on uskottavin, kun se sijoittuu jonkinlaiseen mytologiseen hämärään.

Salaseuraa tai esoteerista liikettä ei perusteta vain yliopistolla julkaistuista viisaista kirjoituksista. Tarvitaan tarunhohtoisia perustajia ja legendoja. Ruusuristiläisyyden manifestit kirjoittaneet oppineet saavuttivat hyvin pitkälti sen, mitä halusivat. Olisi mielenkiintoista tietää, nauroivatko he partoihinsa.