Magia antiikin Roomassa – Plinius vanhempi

Kuten edellisessä postauksessa tuli ilmi, vielä Platonille ja hänen aikaisilleen antiikin Kreikan ajattelijoille magia oli todellinen maailmassa vaikuttava voima. Kolme-neljäsataa vuotta myöhemmin roomalaisessa sivistyksessä asia oli jo toisin.

Plinius vanhempi oli 23-79 elänyt roomalainen sotilas, kirjailija, oppinut ja luonnontutkija. Hänen kuuluisin ja samalla ainoa jälkipolville säilynyt teoksensa oli vuonna 77 valmistunut moniosainen Naturalis historia, luonnonhistoria. Teos koostui yli 20 000 aiheesta; se käsitteli laajasti tuon aikaista inhimillistä tietoa muun muassa tähtitieteestä, meteorologiasta, lääketieteestä, antropologiasta ja maanviljelystä. Siinä tuon ajan tieteeseen sekoittui usein kritiikittömästi aineksia taikauskosta ja tarinoista.

Taikauskoon ja magiaan Plinius suhtautui ajoittaisesta kritiikittömyydestään huolimatta kielteisesti, usein jopa halveksivasti. Hän kuvailee ihmisten outoja tapoja, kuten kynsien leikkaamista alkaen pikkurillistä, sitä miten jumalille uhrattaessa on lausuttava oikeat loitsut, miten kaikki pelkäämme päällemme langetettavaa kirousta.. Plinius on uskomattoman selväjärkisen oloinen, kun hän tuomitsee aikalaistensa Rooman taikauskoiset tavat samalla lailla, kuin barbaarisina ja harhaoppisina pidettyjen vierasmaalaisten taikauskoiset tavat.

Plinius ei toki ollut täysin vapaa taikauskosta; eihän tuon ajan tiedekään ollut vapaa uskomuksista, jotka nykytiedon valossa näyttäytyvät perusteettomilta ja taikauskoisilta. Hän otti annettuina sympatian ja antipatian periaatteet, joihin varhainen lääketiede ja myös magia perustuivat. Suurimmaksi hän kuitenkin katsoo niiden perustuvan vain ihmisluontoon – sen taikauskoisuuteen. Hän tuomitsee taikauskoisuuden typeryytenä ja suree, miten se on myrkyttänyt roomalaisenkin uskonnonharjoittamisen. Plinius osoittaa kriittisyyttä myös antiikin klassikkoja, kuten Homerosta ja Platonia kohtaan, koska nämä levittivät huonoja uskomuksia.

Teoksessaan Plinius kuvaa käsitystään magian historiasta. Konsensus magiasta perustui hänen mukaansa lääketieteeseen, astrologiaan ja uskontoon. Kaikki alkoi parantamisesta. Sitten siirryttiin uskontoon. Astronomian (jota tuolloin oli mahdotonta erottaa astrologiasta) myötä magia nousi tieteeksi, jolla oli sija kuninkaitten hoveissakin.

Pliniuksen kuvaus magian historiasta on mielenkiintoinen, ei niinkään sen faktuaalisuuden, vaan sen perusteella, miten se tuo esiin tuon ajan mytologiassa asiasta vallinneen käsityksen. Hänen käsityksensä mukaan magian alku löytyy Persiasta Zarathustrasta ja hänen perustamastaan liikkeestä.  Sieltä aate levisi yksittäisten tärkeiden vaikuttajayksilöiden kautta Kreikkaan. Aluksi nämä olivat zarathustralaisia, mutta myöhemmin monet tärkeät ajattelijat ja filosofit, kuten Pythagoras, Demokritos ja Platon opiskelivat alaa ulkomailla ja levittivät sen sanomaa ympäri välimerellistä kulttuuripiiriä.

Toinen maagikkojen linja alkoi Pliniuksen mukaan juutalaisista ja Mooseksesta muutama tuhat vuotta Zarathustran jälkeen.

Pliniuksen mukaan elämässä mikään ei ole niin uskomatonta kuin se, miten kuka tahansa pystyy hyväksymään magian järjettömät periaatteet. Hänen mukaansa maailman on paljosta kiittäminen roomalaisia, jotka esimerkiksi kitkivät keskuudestaan ihmisuhrien antamisen julman käytännön. Plinius osoittaa siirtomaaherran ylimielisyyttä tuomitessaan barbaariset gallialaiset ja britit, joiden keskuudessa taikausko ja riitit vielä kukoistivat.

Pliniuksen mielestä lopullinen seikka, joka vie taikuudelta uskottavuuden, on että jopa rappeutunut keisari Nero totesi sen toimimattomaksi, vaikka oli alasta innostunut kuin viinistä ja naisista konsanaan. Vaikka Nero antoi magian ympäröimälle Tiridates I:lle valtakunnan, tämä ei pystynyt osoittamaan hänelle toimivaa taikuutta. Pliniuksen mielestä tämä osoittaa, että jos magiassa on varjo totuutta, on se myrkyttämisen taidetta, ei taikuutta.

Järki ja magia - Platon ja taikuus

Suhteeni länsimaisen filosofian merkittävimpänä hahmona pidettyyn Platoniin on aina ollut hyvin kaksijakoinen. Toisaalta hän oli järjen inhimillisyyden huipuksi kohottava idealisti, toisaalta taas totalitaristi ja dualisti, joka hengen ylivertaisuutta julistamalla vaikutti länsimaiseen pahan metafysiikkaan, joka näkee lihallisen alempiarvoisena ja pahana.

Platon ei lähtenyt ajattelustaan tyhjästä mielestä, tabula rasasta, vaan hän peri aikansa ja kulttuurinsa käsitteitä, arvostuksia ja uskomuksia. Hänen nimiinsä laitetuissa kirjoituksissa käsitellään myös paljon magiaa, joka tuon ajan maailmassa oli tunnustettu tosiasia.

Platon kuvailee teoksissaan filosofiset perusteet joiden mukaan magia toimii. Hänen kuvailemansa magia on lähinnä sympaattista magiaa, jossa samankaltaisiin asioihin vaikutetaan symboleita käyttämällä. Tällaisen magian toimivuus perustui Platonin mukaan jumalaisen voiman, rakkauden välitykseen. Rakkaus oli hänelle maailman antipatioiden ja sympatioiden harmonisoija – ei abstraktina voimana vaan persoonallisena jumalana. 

Platon vertaa tätä vaikutusta siihen, miten planeetat saattavat vaikuttaa tautien kehitykseen. Tässä tulee ilmi länsimaisen magian yksi keskeisimmistä periaatteista: kuten alhaalla, niin myös ylhäällä – mikro ja makrokosmoksen vastaavuus. Planeetat olivat tuon ajan ihmisille myös persoonallisia jumalia jotka vaikuttivat ihmisten elämään.

Rakkaus ei ollut Platonille yksi suurista jumalista, vaan kuolevaisten ja suurten ylhäisten jumalien välillä välittävä daimon. Tähän johtopäätökseen filosofi tuli dialektisella, logiikkaan perustuvalla päättelyllä: koska rakkaus tarvitsi ja halusi, se ei voinut olla kaikkivaltias jumala.

Rakkauden välittävä voima tapahtui erilaisilla merkeillä persoonien välisen emotionaalisen viestinnän ja musiikillisen resonanssin kaltaisesti. Rakkaus on sympatiaa ja antipatioita hallitseva voima, joka välittää vaikutuksia maailmassa, ja jota magiaa hallitseva voi käyttää hyväkseen.

Yksi aihe, jonka yhteydessä Platonin tuotannossa magia tulee esille, on lääketiede. Tuon ajan lääketieteeksi kutsuttu puoskarointi perustui ajatukseen ihmisessä vaikuttavien aineiden ja voimien tasapainolle. Näkemys oli sillä tavalla holistinen, että elämäntapojen ja ajattelun nähtiin olevan terveyden perusta. Kohtuullisuus oli tärkeää. Platon myös näki että sokraattinen dialoginen metodi voi parantaa ihmisen myös fyysisesti. Ihmisen terveys rinnastettiin musiikilliseen harmoniaan. Elämänvoima oli juuri rakkautta – sympatian ja antipatian kosmisia voimia, jotka liikuttavat maailmaa. Maailma on organismin kaltainen.

Vaikka Platon esitti, miten maailma toimii, poliittisessa filosofiassaan ja esityksessään ihannevaltionsa laista hän kehotti rankaisemaan sen käytöstä ankarasti. Vaikka noituus ja muu magian harjoittaminen perustui pääosin samoille periaatteille kuin perinteinen uskonto, piti hän magian uhkana valtiolle ja yhteiskuntajärjestykselle. Sen harjoittaminen tuhosi hurskauden ja kunnioituksen, jotka ovat perinteisen uskonnon tukipilareita. Myös salailu, joka liittyi okkultistisempaan magiaan, oli tuhoisaa yhteiskunnalle. Platonin mielestä noidat kylvivät epäsopua ja epäjärjestystä ja houkuttelivat jumalien vihan kaikkien, myös hyvien ihmisten päälle.

Rituaaleista ja Crowleyläisestä rituaalimagiasta

Suhteeni rituaaleihin on hyvin kompleksinen. Olen aina pitänyt kirkonmenoja piinaavana kidutuksena, jäykistyneenä patsasteluna, jonka merkitystä harvat enää miettivät kovinkaan syvällisesti; mielestäni tapakristityt ihmiset ovat pystyyn kuolleita muumioita, jotka ovat menettäneet kykynsä mitenkään pohtia tai kokea eri tasoilla elämän merkityksellisyyttä sitoessaan elämänsä käännekohdat rituaaleihin, joiden sisältö on heille merkityksetön.

Toisaalta zenissä on, varsinkin yhteisöllisissä harjoituksen muodoissa, rituaaleilla on tärkeä osa. Näin ainakin, jos itse meditaatio nähdään rituaalina. Tätähän se joidenkin määritelmien mukaan on. Zendolla ja retriiteillä harjoitettaessa mukana on jonkun verran muitakin rituaaleja. Niiden merkityksestä ja välttämättömyydessä on omissa zen-ympyröissäni keskusteltu jonkun verran.

Vaikka rituaalit tuntuisivat välillä pitkäveteisiltä ja merkityksettömiltä, voi niiden harras ja keskittynyt suorittaminen vahvistaa merkityksellisyyden tunnetta ja uskoa harjoitukseen. Zen-meditaatiossa voi myös yhden näkökulman mukaan nähdä tavoitteena nähdä sellaisen orientaation ja mielentilan tavoittelu, missä kaikki päivittäinen toiminta arjessa on osa harjoitusta. Zazen on esimerkki rituaalista, joka on enemmänkin harjoitus – jonka tavoitteena on ihmisen kehittyminen.

Olen nyt lukenut kokonaan Aleister Crowleyn koottuja suomeksi käännettyjä kirjoituksia sisältävän kirjan Uuden aikakauden profeetta. Kirjoitin jo Lain kirjasta, mikä sisältää Thelema-uskonnon perusteet. Loput kirjoituskokoelmasta sisältävät Lain kirjaa syventäviä kirjoituksia, sekä uskonnon rituaaleja kuvaavia tekstejä.

Crowleyn uskonto oli synkretistinen, se sisällytti itseensä elementtejä theravada-buddhalaisuudesta, vedalaisesta joogasta ja seremoniallisesta magiasta. Crowley korosti asenteensa tieteellisyyttä: heti alussa hän kehoittaa suhtautumaan rituaaleihin kuin tieteellisiin kokeisiin ja kirjoittamaan ”koeolosuhteet” ja niiden tulokset huolellisesti ylös. Hän myös sanoo, että jumalien, henkien, sfäärien ynnä muun yliluonnolliseksi koetun olemassaolo tai olemattomuus on epäolennaista. Tiettyjen asioiden suorittamisella vain on tiettyjä seurauksia.

Crowleyn mukaan harjoitusten suorittamisesta saatavat hyödyt ovat lähinnä mielen horisontin laajentaminen ja mielen hallinnan kasvattaminen. Ennen monimutkaisempia harjoituksia hän kuvailee yksinkertaisempia harjoituksia, kuten fyysisen selvännäköisyyden kehittäminen tarot-korttipakan avulla, erilaisten jooga-asanoiden muodostaminen ja hengityksen säätely.

Crowleyn kuvailemat harjoitukset ovat välillä hyvinkin ankaria. Alustavissa harjoituksissa hän neuvoo ajatuksien hallintaa mielikuvien harjoittamisen avulla ja oman fysiikan rajojen testaamista. Harjoittajan edistyessä kilvoittelu käy entistä ankarammaksi: hän esimerkiksi kehottaa välttämään jonkun yleisen sanan kuten ”ja” tai ”mutta” käyttämistä viikon ajan tai pidempään. Jos huomaa rikkoneensa harjoitusohjetta vastaan, on viillettävä itseään ranteeseen partaterällä. Samoin hän kehottaa toimimaan esimerkiksi fyysisten liikkeiden ja ajatusten harjoittamisen suhteen.

Crowleyn harjoitteiden pointti on minusta selkeä ja ymmärrettävä, jossain määrin jopa hyväksyttävä ainakin aluksi. Hän neuvoo, miten kehitetään mielenlujuutta ja keskittymiskykyä. Kurinalaisuudesta on monia henkisiä ja käytännöllisiä hyötyjä. Loput harjoitteet ovat kuitenkin mystisempiä, ja niiden pointtia on vaikeampi hyväksyä näin skeptikkona. Uuden ajan profeetassa kuvaillaan erilaisia henkien kutsumis- ja karkoittamisrituaaleja, okkultismissa yleisiä pentagrammirituaaleja, astraaliprojektiota ja lopuksi thelemiittien tärkeimpiä messuja. Nämä rituaalit ovat jossain määrin kiehtovia, mutta tuntuu vaikealta uskoa niiden tehoon ja merkitykseen. Ehkä rituaaleja pitäisi vain alkaa harjoittamaan, mutta se tuntuu vaikealta askeleelta otettavaksi.

Alkoholisoitunut profeetta Kahlil GIbran

Viime vuonna kirjaston kierrätyshyllystä tarttui mukaani pieni kirjanen, jonka arvelin nimensä puolesta olevan sopivaa aineistoa tähän blogiin. Teoksen nimi on Profeetta, ja sen on kirjoittanut Kahlil Gibran. Sekä kirjailija että kirja olivat minulle ennestään tuntemattomia, mutta googlaamalla selvisi, että kirja on yksi kaikkien aikojen myydyimmistä ja se on käännetty yli 100 kielelle.

Profeetta ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1923 englanniksi. Gibran (1883-1931) oli amerikan-libanonilainen taiteilija, mystikko ja runoilija. Hän syntyi maroniittikristittyyn perheeseen, eikä saanut muodollista opetusta ennen teini-ikää. Kristitystä taustastaan huolimatta häneen vaikutti suuresti myös islam, etenkin sufilainen mystiikka. Gibraniin vaikutti Libanonin verinen historia, ja hän korostikin kaikkien uskontojen yhteyttä. Sanotaan, että elämässään Gibran liikkui Nietzscheläisen mystiikan, William Blaken panteismin ja sufimystiikan välillä.

Profeetta on proosarunoteos. Tekstin profeetta on Al Mustafa, joka on asunut 12 vuotta Orphalesen kaupungissa. Hän on astumassa laivaan lähteäkseen kotisaarelleen ja keskustelee viimeisen kerran kaupungin asukkaiden kanssa jakaen heille viisautensa. Keskustelujen aiheet käsittelevät elämää ja ihmisenä olemista.

Profeetan sanoma on jonkinlaista perenniaalista filosofiaa. Hänen sanoissaan on paljon samaa kuin Jeesuksen vuorisaarnassa, käskyssä rakastaa. Gibran ei kuitenkaan mainitse tekstissä montaakaan kertaa jumalaa. Hänen sanomansa onkin lähellä buddhalaisuutta siinä, että hän haluaa johdattaa ihmisiä omakohtaiseen itsetutkisteluun. Jotkin ideat, kuten puheet tahrattomasta jumala-minästä, ovat kuin suoraan eri uskontojen mystikkojen teksteistä.

Viisaudella ja viisauskirjallisuudella on nykyään jossain määrin kyseenalainen asema. Kulttuurissamme viisaus on ajautunut perifeeriseen asemaan; sitä pidetään vähempiarvoisempana kuin käytännöllisempää ja tuottavampaa käytännöllistä järkeä. Toisaalta monikulttuurisessa maailmassa ajatus universaalisesta viisaudesta tuntuu vieraalta – viisas elämä on aina jossain määrin kulttuurisidonnaista ja sen opettaminen muille on pöyhkeää ja etnosentristä.

Itse arvostan viisautta, mutta toisaalta suhtaudun hyvin skeptisesti mahdollisuuteen lopullisista vastauksista. Zen-traditio, joka on minulle varmaankin tärkein viisauden lähde, ei tarjoakaan lopullisia vastauksia ihmiselle, sitä vastoin se pyrkii viemään ihmiseltä liian varmuuden ja sysäämään liikkeelle kyseenalaistamisen ja syvän pohdinnan prosessin.

Gibran käyttää oppinsa välittämiseen jossain määrin samoja välineitä kuin zen-opettajat. Hänkin muotoilee usein sanomansa paradoksien muodossa. Ilo ja suru ovat erottamattomat. Työnteko on osallistumista universumin lauluun. Järki ja intohimot ovat purje ja peräsin. Yleensä hänen aforisminsa ovat säilyttäneet melko hyvin raikkautensa, mikä kertoo niiden voimasta. Välillä hän kuitenkin neuvoo ihmisiä hyvin proosallisissakin aiheissa, kuten avioliitossa ja lasten kasvattamisessa. Tällöin tuntuu siltä, että neuvot ovat suunnattu hieman yksinkertaisille ihmisille.

Gibran eli aistivoimaista runoilijan ja mystikon elämää, keinuen jatkuvasti kaaoksen reunalla pitääkseen inspiraationsa vahvana. Hän kuolikin 48-vuotiaana maksakirroosiin. En tiedä, voiko tällainen ihminen olla kovin esikuvallinen viisauden opettaja. Profeetta ei kuitenkaan ole huonoimpia viisauskirjoja joita olen lukenut. Jotain kertoo sen valtava suosio käännöksineen ja miljoonine myytyine painoksineen. Kirja oli merkittävä myös 60-luvun vastakulttuurille ja siitä ponnistaneelle new age-liikkeelle.

Elostelevan yli-ihmisen uskonto

Crowleyn Lain kirja on ensilukemalta hyvin sekava ja vaikeaselkoinen, uskonnollisen ja mystisen kielenkäytön hämärtämä. Crowleyn kirjan vuoden 1938 painokseen kirjoittama esipuhe kuitenkin helpottaa sen tulkitsemista esittämällä kirjan sisällön systemaattisella tavalla. Kirja tosiaankin esittää runollisessa muodossa hyvin systemaattisen opin, jossa mystiikalla perustellaan tieto-opillinen, historiallinen ja moraalinen näkemys.

Crowley saneli kirjan vaimolleen Egyptissä vuonna 1904. Hän oli vaikuttunut egyptiläisestä mytologiasta ja käyttikin egyptiläisen jumaltaruston Nuit- ja Horus-jumalia vertauskuvana näkemyksensä esittämiseen. Hänelle Nuit edusti avaruutta ja kaikkien mahdollisuuksien summaa. Hadit taas oli mahdollisuuksien kokemisen mikä tahansa piste. Mieleeni tulee näistä vertauskuvista buddhalainen tyhjyyden käsite. Crowley oli aiemmin tutustunut buddhalaisuuteen ja hänen kosmologiassaan, samaan tapaan kuin buddhalaisilla, vapaus on ääretöntä ja läsnä jokaisessa toiminnassa.

Kosmologian esittäminen kaksijakoisen vertauskuvan kautta on yleistä monissa mytologioissa ja uskonnoissa. Niistä tunnetuin on varmaankin taolaisuuden ying ja yang. Carl Jung näki ihmisyyttä hallitsevan miehisen animan ja naisellisen animuksen. Yhteiskunta- ja kulttuuritieteissä strukturalistit ovat nähneet tällaisten binäärioppositioiden hallitsevan kulttuuria ja ihmisen mieltä.

Moraalisesti lain kirjan sanoma on irstailevan ja päihteitä nauttivan yli-ihmisen hehkutusta. Crowleylle tärkein moraalinen imperatiivi oli tee mitä tahdot. Hänelle jokainen teko oli kuitenkin rakkauden teko, yhtymistä Nuitiin. Rakkauden sanoman kanssa hieman ristiriitaisesti hän kuitenkin kuvasi säälin kuninkaiden paheeksi. Synnin sana oli hänelle rajoitus. Jumala, joka hänelle Lain kirjan saneli, kehoitti häntä nauttimaan erilaisia huumausaineita vakuuttaen, etteivät ne voisi häntä vahingoittaa. Kuolemaa ei pitänyt pelätä ja juhlia tuli joka päivä.

Crowleyn sanoma on libertinistisen vahvan ihmisen epistolaa. Korkeammat voimat kehottivat häntä pääsemään irti kaikesta itsensä epäilyistä.  Miksi ja koska olivat pahoja sanoja, koska ne pysäyttivät ihmisen. Jopa järki oli Crowleylle valhe.

Uuden aikakauden profeetaksi ja logokseksi julistautunut Crowley esitti Lain kirjan esipuheessaan historianfilosofiansa. Sen mukaan maailmassa aikakausia hallitsevat eri jumaluudet ja ne vaihtuvat 2000 vuoden välein. Esihistoriallisina aikoina maailmankaikkeutta hallitsi Isis. Silloin maailmankaikkeus nähtiin pelkkänä ravintona ja vallassa oli matriarkaatti. Noin vuonna 500 e.a.a. valta siirtyi Osirikselle. Maailmassa valtaa piti patriarkaatti. Maailmankaikkeus nähtiin katastrofaalisena ja siinä vaikuttivat rakkaus, kuolema ja ylösnousemus.

Uuden aikakauden, jota mekin nyt elämme, jumala oli Horus. Tämän aikakauden maailma on yhdestelmä kahdesta edeltäneestä. Uusi aikakausi on yksilöllisyyden ja jonkinlaisen inhimillisen täydellistymisen ja libertinismin aikaa.

Esipuheessaan vuonna 1938 Crowley tuo esiin libertaarisen ideologiansa. Hän oli huolissaan yksilöllisyyden kaventumisesta totalitarismin hampaissa kommunismin ja fasismin levitessä maailmassa. Uusi aikakausi ei näyttänyt hyvältä ihmiselle, joka halusi elostella eikä totella. Crowley näki Lain kirjaan perustuvan thelema-uskontonsa vastalääkkeenä repressoivalle yhteiskunnalle. Hänelle elostelu oli paitsi kemiallista ja seksuaalista – sillä oli myös poliittinen ja uskonnollinen merkitys.

Okkultistinen psykoanalyytikko Carl Jung

Carl Jung on okkultisteille ja esoteerikoille tärkein psykoanalyysin edustaja. Sveitsiläinen, vuodesta 1875 vuoteen 1961 elänyt analyyttisen psykologian perustaja on vaihtoehtoisia näkökulmia mieleen etsiville ihmisille luonteva vaihtoehto, koska hänen näkökulmansa ihmisen psyykkeeseen oli lähtökohdiltaan henkinen. Jung ei tutkimuksissaan rajoittunut pelkästään kliiniseen tutkimustietoon, vaan tutki myös avoimesti erilaisia uskontoja idästä ja lännestä, taidetta, filosofiaa, alkemiaa ja astrologiaa.

Jung erosi ajattelussaan Freudista siinä, että Jungin mielestä seksuaaliteoria oli liian ahdas selittämään ihmisen psyykkisen energian toimintaa. Hänen mielestään tiedostamattomia prosesseja hallitsivat jo vanhoista myyteistä tutut arkkityypit, symboliset persoonan mallit, jotka ovat esiintyneet esimerkiksi kansantaruissa jo tuhansia vuosia. Jungin mielestä ihmisen psyyken toiminta näkyi tarinoissa, joita he toisilleen kertoivat ja hänen käyttämissään symboleissa. Ei olekaan ihme, että jungilainen psykologia on ollut tärkeää vaikkapa Hollywoodin tarinankertojille, jotka hyödyntävät kollektiivisia symboleita ja tarinarakenteita.

Jung näki, että modernina aikana järjen ja tieteellisen tiedon korostaminen oli erottanut ihmisen hänen tiedostamattomista psyyken prosesseistaan, mikä johti itsetuntemuksen kapenemiseen ja esimerkiksi neuroosien kaltaisiin psyykkisiin ongelmiin. Jungin mielestä arkkityypeissä näkyi tietoisuuden toiminta. Ne eivät olleet ihmisen keksintöä vaan kuvasivat ihmisen psyyken ikiaikaisia rakenteita. Tässä Jung toi esiin kollektiivisen alitajunnan käsitteen, joka tarkoitti alitajunnan piirteitä, jotka olivat yhteisiä ihmisille kaikkialla maailmassa eri kulttuureissa.

Olen nyt lukenut Jungin kirjan Man and his Symbols. Se ilmestyi 1960-luvun alussa jääden viimeiseksi kirjaksi, jonka tekemisessä Jung oli itse mukana. Hän kirjoitti kirjan ensimmäisen luvun ja oli mukana toimittamassa muita, hänen perustamaansa suuntausta edustavien tutkijoiden kirjoittamia lukuja.

Kirja on tehty kansantajuisesti, lähtökohtana Jungin ajattelun tuominen suurille massoille ymmärrettävään muotoon. Se käsittelee runsaasti erilaisia symboleita ja arkkityyppejä unissa ja taiteessa.

En ole sinällään kovin kiinnostunut jungilaisesta psykoanalyysistä psyyken hoidon muotona. Mielestäni se keskittyy liikaa uniin. Niitä pidettiin psykoanalyysin syntyaikoina tärkeimpänä tienä tiedostamattoman tavoittamiseen, mutta nykytiedon valossa ne eivät välttämättä ole sellaisessa asemassa ihmisen psyykessä kuin silloin uskottiin. En myöskään usko kollektiivisen alitajunnan olevan rakenteiltaan biologinen ja synnynnäinen, vaan kulttuurisidonnaisempaa. Etenkin Jungin näkemykset sukupuolesta ja sukupuolirooleista tuntuvat nykyaikaista yhteiskuntatiedettä opiskelleelta essentialistisilta ja auttamattoman vanhentuneilta.

Okkultistille jungilaisuus tarjoaa kuitenkin hyvän työkalun symboleiden ja niihin liittyvän filosofian analysointiin. Monet hänen käsitteistään johtuvat suoraan okkultistisesta filosofiasta ja tarjoavat rationaalisen selityksen niiden merkitykselle. Jungin mukaan ulkoisen ja sisäisen todellisuuden välillä on vahva yhteys, ja tämän näkökulman pohjalta pystyisi mielestäni harjoittamaan monenlaista symbolista ja ritualistista toimintaa. Vaikka hänen ajattelunsa, niin kuin kaikki psykoanalyysi, kertonee enemmän kulttuurista jossa sen harjoittajat kasvoivat kuin ihmisen psyyken ikiaikaisista rakenteista, on se äärimmäisen mielenkiintoista ja laaja-alaista. Uskon, että se tulee tarjoamaan lähtökohdan teoreettiselle pohjalle okkultismin opiskelussani ja harjoittamisessa.

Crowley ja Lain kirja

Olin nuorempana usein kirjoitusmanian vallassa. Pidin päiväkirjaa 15-vuotiaasta asti; aluksi kirjoitin siihen päivieni tapahtumista, myöhemmin tekstit muuttuivat analyyttisemmiksi ja introspektiivisemmiksi. Tuntui tärkeältä kirjoittaa ylös ajatukseni ja ihmisten ja ilmiöiden aiheuttamat reaktiot. Nyt näen tämän olleen osa henkistä kehitystäni, vaihe joka päättyi joskus kolmannen vuosikymmeneni puolivälissä. Nykyisin tunnen, että jos alkaisin taas kirjata ylös ja vatvoa ajatuksiani, veisi se mielenterveyteni huonoon suuntaan.

22-vuotiaana koin ensimmäisen suuren mielenterveydellisen kriisin, joka liittyi suuriin paineisiin opiskeluissa ja työelämässä. Vappuna 2006 rankan juopottelun ja monen vuorokauden valvomisen jälkeen otteeni todellisuudesta heikkeni vakavasti. En pystynyt kunnolla kertomaan mitä noiden vuorokausien aikana oli tapahtunut, pääni täyttyi erilaisista muistoista, joista kaikki eivät mitenkään keskinäisen ristiriitaisuutensa takia voineet olla totta. Olin äärimmäisen ahdistunut ja kärsin deja-vusta; tunsin, että olin nähnyt ennalta asiat, jotka minulle tapahtuivat. Kun makasiinit pian vapun jälkeen paloivat, tunsin vahvasti, että olin vapun juhlinnassa ennustanut tuon tuhopolton. Kun Helsingin taivaalle kohosi tumma savupilvi, tunsin maailmanlopun olevan alkamassa.

Seuraavana kesänä en tehnyt juurikaan töitä. Roikuin tyttöystäväni asunnolla ja täytin vihkoja ja lehtiöitä kirjoituksilla. Sanat ja ajatukset tuntuivat tulevan päähäni kuin itsestään, ikään kuin vastaanottaisin ne joltain taholta itseni ulkopuolelta. Osa tekstistä oli puhetta, jonka koin muistavani minulle kerrotun vapun juhlinnan aikana. Teemoista, jotka vaikuttivat hyvin epätodennäköisiltä edes opiskelijabileissä puhuttavaksi. Mieleni oli hajonnut ja kirjoitin itselleni uudestaan maailmankuvan alkaen descartesilaisittain perusteluista ulkomaailman olemassaololle. Nyt luettuna nuo tekstit ovat hyvin mielenkiintoisia, mutta jokseenkin naiivin tuntuisia.

Olen nyt lukenut Aleister Crowleyn alkuperäisiä kirjoituksia. Niitä on suomennettuna julkaissut Thelema Julkaisut Oy. Ilmeisesti Suomessakin on järjestäytynyttä, Crowleyn oppeihin perustuvaa kulttitoimintaa; Ordo Templi Orientiksella on ainakin suomenkieliset nettisivut, jotka tosin sisältävät hyvin vähän materiaalia ja vaikuttavat keskeneräisiltä.

Olen tähän mennessä lukenut Lain kirjan ja Crowleyn siihen myöhemmin kirjoittaman esipuheen. Lain kirja oli perusteena Crowleyn aloittamalle Thelema-uskonnolle. Hän kertoo sen syntyneen Kairossa 1904 Kolmen päivän aikana; Crowleyn mukaan Aiwaz-niminen henkiolento saneli sen hänelle.

Lain kirja koostuu numeroiduista lauseista hieman kuin Raamattu. Suomennettuna se vaikuttaa välillä hieman sekavalta; lauseet eivät aina etene loogisesti ja paikoitellen on vaikea ymmärtää, mikä joidenkin teesien pointti ja merkitys asiayhteydessään on. Crowleyn esipuhe selventää hyvin tekstin juonta.

”Suuren pedon” mukaan Lain kirjassa on saneltuna uuden ajan logos. Oikea oppi uudelle maailmalle, uusi taso ihmiskunnan henkisessä kehityksessä, jonka tunnuslauseena olisi ”Do what thou wilt”, tee mitä tahdot.

Crowley oli huumeiden käyttäjä ja sotki päätään sekoilemalla vapaan seksin ja okkultististen rituaalien parissa. Ei olisi epätodennäköistä, jos hänen vastaanottamansa sanoma olisi ollut mielenterveyden häiriöön liittyvää oman alitajunnan tuotosta. Automaattikirjoitus on esoteerisissa ja vaihtoehtoisissa, mielen salattuja puolia luotaavissa piireissä suosittu menetelmät. Surrealistit ja psykoanalyytikot etsivät sen avulla keinoa saada kontakti alitajuntaan, okkultistit yhteyttä henkimaailmaan hieman samalla tavalla kuin ouija-laudan avulla harjoitetun spiritismin kautta.

Lain kirja ei tunnu siinä määrin - Crowleyn henkilöhistorian ja persoonan pinnallisesti tuntevalle – hänelle epätyypilliseltä tekstiltä, että olisi syytä olettaa sen olevan jotain muuta kuin hänen oman mielensä tuotetta. Teksti sisältää satanistisia sofismeja ja nokkelia okkultistisia sanaleikkejä. Kirja on siinä määrin mielenkiintoinen ja syvällinen, että palaan sen analysointiin varmaankin myöhemmin. Näin alustavasti arvioni sen synnystä on, että Crowley oli jonkinlaisen ekstaattisen inspiraation vallassa, ja hänen tuotoksensa yllätti nerokkuudellaan hänet itsensäkin niin, että se tuntui olevan jonkin ulkopuolisen voiman tuotosta.